Miten teillä ketkä seurustelette ja kyselen nyt jo aikuisten välisestä, 40,seurustelusuhteessa olevilta;toteutuuko teillä tasa-arvo sen suhteen milloin sovitte tapaamisista ym. yhteisestä tekemisestä? Vai onko kenties toinen se, joka päättää esim. milloin näette toisenne jne?
Päätösten teko
...
4274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kai se yleensäkin menee niin, että sen kummalla ei esim. pieniä lapsia ole, on helpompi joustaa... Toki se aikojen kuluessa alkaa 'kismittää', kun tulee tunne että itse on sitten tavallaan aina 'saatavilla' toiselle. Tulee sellainen tunne, että tasa-arvo ontuu pahan kerran. Omasta luonteesta sitten loput kiinni, jaksaako olla aina vaan se joka myötäilee. Itselläni aikuiset lapset, toisella vielä pienet sellaiset.
Paljon enemmänkin itse haluaisin yhdessä tehdä ja tavata. Kyllä suoraan sanottuna välillä mietityttää tuleva - tapaamiset pari kertaa viikossa, max yksi kokonainen vuorokausi yhdessä. :(
No kyllä se kismittää minuakin, itse yleensä se, jolle sopis paljon useamminkin tapaamiset mutta toiselle ei vaikka ei ole lapset esteenä, muuten vaan kiireinen. Ei kukaan jaksa loputtomiin joustaa, huomaan sen itsestänikin, siinä alkaa suhde kärsimään.
Juuri juttelin asiasta ystäväni kanssa. Huomasin, että saman sukupuolen edustajina meissäkin oli silti paljon eroa - ystäväni kun on niitä hitaasti suhteeseen ryhtyviä tyyppejä, minä taasen tiedän heti olenko tosissani kiinnostunut vaiko en. Ja jos olen, niin miksi ihmeessä en haluaisi olla tiiviisti yhteydessä!!! Luonnollistahan on, että kaipaa toisen seuraa ja kivaa yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä: ainakin minä niin ajattelen.
Minulle taas helposti käy niin, että jos toinen ei onnistu aikaa järjestämään alkaa omat tunteeni ja kiinnostukseni pikku hiljaa vähentyä.
Ja kyse ei siis ole siitä, ettei minulla olisi omaa elämää:aikaa vaan jää enemmän kun lapset aikuisia jo. Ja tilaa sille uudelle suhteelle löytyisi oikein hyvin :)
Nämä asiat on niin vaikeita selittää toiselle, kun ei haluaisi loukata tai pahimmassa tapauksessa antaa toiselle tunnetta että kiristää sanoillaan. Koska siitähän ei missään nimessä ole kysymys - sitä vaan tuntee tässä iässä jo itsensä ja tietää miten saattaa loppupeleissä käydä.
Huoh... ei nämä ole helppoja juttuja, ei :/
aluillaan. Molemmilla saman ikäiset lapset. Itselläni lapset usein ja hänellä joka toinen vkl. Kovin odottaisin ehdotuksia, mutta eipä ehdi hän laittamaan, kn itse ehdin aina ensin. Sitten päätin pitää taukoa, että näkisin kuinka pitkään odottelee, vai tuleeko mitään viestiä enää...?
Viisi kiduttavaa päivää meni ja sitten ihana viesti, että olenko vapaalla vai töissä ja mitä muuten kuuluu...Eli kannattaa antaa miehen välillä ikävöidä ja huomata kaipaavansa...?