Mikä on kun 83 vuotias anoppini ei voi vieläkään päästää aikuisesta 6-kymppisestä pojastaan irti, vaikka tällä on vaimo ja lapsia? Anoppini rakentelee mielessään kuvaa ajasta jossa hän on saanut pojan takaisin tämän vaimolta ja kuvittelee elävänsä pojan kanssa vielä yhdessä kahdestaan ikuisesti. Vaimo on vain hetkellinen hömppä joka kaikkoaa pian, tosin vaimo ja mies olleet yhdessä pian toistakymmentä vuotta. Anoppi jaksaa silti vielä haaveilla yhteisestä elämästä poikansa kanssa KAHDESTAAN. Sairasta !!!
Perkele
v--tuuntunut
281337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
koko viikon loppuni, olen nauranut pitkästä aikaa vapauttavasti iloisesti ja sydämeni pohjasta.
Jep se taas on miinnn.. etä kun se...vessahätä jatkuu huomennaa...
Vielä 20 vuoden jälkeen....? Koetko YHÄ olosi epävarmaksi ? Käsittämätöntä.
Vanhukset tulevat vanhuuttaan "lapsiksi jälleen" ja elävät muistoissaan kun pääkky menee sekaisin, mutta mikä sinun tekosyysi tuolle kirjoituksellesi on?
Sinä taidat olla Perkeleen lapsi, kun käytät hänen nimeään. Et voi juhlia joulua
sillä Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä, jos olet Perkeleen lapsi, niinkuin se siltä näyttää.
Olavi 2
Joulunkin sotkit tähän!
Anoppi 82 v ja poika 50v, ja Luopumisen Tuskaa on täällä podettu ainakin sen 15 vuotta, mitä minä olen ollut mukana huushollissa.
Perheen dynamiikka on aina mennyt niin, että anoppi johtaa ja appiukko on ollut renkinä ja poika apupoika. Nyt kun voimat hiipuu, niin taistelu on ankaraa. Asemasodassa kun ollaan, niin poterot kaivetaan syvälle ja lujasti ("näin on ollut koko 80 vuotta, kun Minä olen täällä asunut") oli kysymys sitten tiskirätin kuivauspaikasta tai kattolamppujen polttamisesta.
Ei se talvisin mitään, kun asutaan omassa asunnossamme kukin kaupungissa, mutta näin kesällä alkaa jo vähän väsyttään.
Miehen vanha lapsuudenkoti on hänelle jo aikaa sitten siirretty ja pitäisi siis olla kesäpaikkamme. Tänne tullaankin lomilla, mutta kesän alussa tänne muuttaa myös omaan kamariinsa anoppi.
Herään joka aamuyöstä siihen, että pitäisi lähteä pissalle;ongelma. Anopin kamari on kuistin vieressä, josta pitäisi ulos hiipiä. Niin hiljaa ei satavuotiaassa talossa voi salin, hallin ja kuistin läpi hiipiä, etteikö vanha ihminen sitä kuule. Alkaa kuulua liiketta, narinaa ja valojen räpsyttelyä, ehkäpä joku varas on kuitenkin hiipimässä murhaaman meidät kaikki vuoteisiimme? Mies ei tietenkään herää mihinkään, vaan kuorsaa menemään.
Seuraavana päivänä mun laittaman ruuan ääressä kuulemme kauttarantain monologin siitä, kuinka joku Lääkäri (=jumalasta seuraava) on sanonut jossain, että on epäterveellistä ja täysin epätarkoituksenmukaista juoda yli 2 lasia vettä päivässä. Joo vissiin semmoiselle henkilölle, joka ei liiku ollenkaan.
Ja sama jatkuu. Aina ja joka asiasta. Se, ettei tiedä jotain ei suinkaa ole este
siihen ettäkö mielipide olisi joka asiasta. Perusteluksi riittää, että vuonna 1962 sen-ja-sen isä sanoi näin. Jos edelleen uskallamme esittää vastaväiteitä otetaan jatkokeinot peliin. Tähän saakka on käytetty myös aaveet; anopin isoisä on ilmestynyt hänelle ja kertonut, että miten taloa pitää pitää.
Lisäksi aina voi ottaa käyttöön terveysongelmat. Hengitystä voi alkaa ahdistaa justiins siinä kohtaa, kun alkaa näyttää siltä että riita vuoden 1932 keittiönlattian linoleumin alkuperästä tullaan jäämäää häviölle, jolloin pitääkin jo alkaa soittelleen mediheliä.
Niin joo tietenkin pitää alkaa vaan nostamaan kissa pöydälle ja alkaa sanomaan suoraan vaan päin naamaa. Tai sitten se ei vaan niin onnistu. Jokaisesta pienestäkin asiasta pitää käydä pitkä ja perusteellinen kina ja keskutelu, lisänä nämä muut keinot mitä käytetään. Ei jaksa.
Menee anopilta yöunet kun koittaa kuunnella koska hiivit ohi
ettei pääse vanha ihminen tylsistymään kesäöisin. Ei haittaas kyllä yhtää vaikka oletettu elinikä laskis parilla kymmenellä vuodella kun näyttää vahvasti siltä ettei suurimmalla osalla yli kuuskymppisistä oo enää mitää mieltä täs elämises, jää liikaa aikaa uraata.
Piti tässä laittaa laskuri käyntiin.
Miehesi on 6-kymppinen, olette olleet toistakymmentä vuotta naimisissa. Jos oletan tilastollisesti, että olet muutaman vuoden nuorempi miestäsi, niin melkoisen iäkkäänä, lähes 5-kymppisenä olet lapsesi pykännyt.
Tai vaihtoehtoisesti 6-kymppinen on nainut itseään huomattavasti nuoremman vaimon. Silloin voin ymmärtää, että sinun on vaikea käsittää, että anoppisi on ennenkaikkea VANHUS.
83-vuotiaat alkavat jo kärsiä pikkuhiljaa yksinäisyydestä ja sairauksista. Oma poika kohoaa silloin toisenlaiseen merkitykseen kuin jos anoppi olisi 5-kymppinen. Viisikymppinen anoppi pitää enemmän omistusoikeuksista kiinni.
Vanhus taas ennenkaikkea haluaisi käytännön apua, kun voimat heikkenevät ja yksinäisyys alkaa kalvaa. Monella on jo ikäviä sairauksia.
Kiroamisesi tuntui kohtuuttomalta. Olettaisin, että tajuaisit suhteenne vanhukseen olevan enemmän hoidollinen.
Kai muistatte käydä mummoa iloisesti tervehtimässä ja vaikkapa pesemässä koko perheellä ikkunat hänelle. Sinä voisit kipaista kauppaan ostamaan tuulettimen helteestä kärsivälle mummolle.
Silloin tällöin voisitte hakea mummon vierailulle luoksenne ja syödä yhdessä valmistamasi lounaan. Ihan sellaisen vanhanajan perunamuussin ja karjalanpaistin. Katsopa jostain vanhasta keittokirjasta tyypillinen 50-luvun ruoka.
Asenne ratkaisee. Kiroaminen on helppoa, mutta sydämen valloittaminen on taitolaji. Sen harvat hallitsevat.
Ja vaikka se mummo olisi känkkäränkkä röllipeikko, niin SINÄ olet se terveempi ja järkevämpi osapuoli, joten asenne ja teot sen mukaan.
Terkkuja!
...sairaudesta lienee enempi kyse, henkisestä sellaisesta, jotain läheisriippuvuden ja dementian välimaastoa. Asiaan ei kumminkaan kannata kovin vahvasti puuttua, on pelkää energian haaskausta, kasikymppisen päätä kun ei käännetä enää kirveelläkään.
Sopeudu, kyllä se kohta kuukahtaa.
Parempi se kai näin päin kuin että inhoaisi jälkeläisiään ja tekisi perinnöttömäksi.
Lisään vielä, että anoppini on täsyin terve oikeastaan minua parempi kuntoisempi joten en yhtään ihmettele jos se vielä 20 vuotta tai enempikin tässä on. Niin ja mieheni ei ole ainoa lapsi, anopin luona ravaa nääs toinenki poika vielä enemmän. Molemmat pojat ovat itsekkin äidissään vielä kiinni.
Miten se käytännössä tapahtuu tämä äidissä roikkuminen? Käyvät äidillään?
On se vallan kauheaa, jos "pojat" käyvät äidillään.
Ei sellaista voi käsittää.
Käydä nyt äidillään. Jotain on vialla tosiaan.
Minunkin mieheni käy äidillään. Ziesus!
Muuten, käytkö itse äidilläsi?
:D
Kyllä, mutta missä raja kuinka paljon. Jos joka päivä useamman kerran päivässä tai peräti on tämän luona useita tunteja. Anoppini ei ole yksinäinen avuton vanhus.
Onko miehesi jo eläkkeellä, jos on aikaa useamman kerran päivässä käydä 83-vuotiaan luona?
Oletko anoppi? Sinulla on aika kärttyiset vastaukset?
Kyllä nyt anoppi on aina anoppi, tahallaan ilkeä miniälle ja aina oma poika on se kultakimpale! miks mukamaas miniällä pitää hyväksyä ilkeä vanhaaikainen anoppi, syyksi ei riitä että on vanha ja on mieheni äiti!
Voi jestas! Sinun kirjoituksesi perusteella ei jää ollenkaan epäselväksi kumpi sinun ja anoppisi suhteessa on se ILKEÄMPI ja paskamaisempi osapuoli, niin asenteellinen tekstisi on. Säälin anoppiasi, miestäsi ja lapsiasi.
Liina Anniina puhuu, toisin kuin ehkä vaihdevuosiensa riivaama aloittaja.
Kumma, etteivät nuo vanhukset osaa olla sovinnossa.
Hyssykkä, ensinnäkin olen vähän päälle 3-kymppinen, minulla kaksi lasta ja mies. En ole anoppi vielä.
Vaan miksi pitäisi muuttaa se, että anoppi ei olisi poikansa äiti.
Totuus ei pala tulessakaan sanoi mummoni aikanaan, mummo joka minut kasvatti.
On TOSIASIA, että anoppi on poikansa äiti. Miksi ei saisi olla äiskälleen rakas. Minun anoppini rakastaa poikaansa, poika äitiään. Sitä en haluaisi edes muuttaa. MITÄ pahaa siinä on?
Minulta ovat mummo ja äiti kuolleet.
Mummoni rakkaus kantaa minua. Mieheni ei torpedoi sitä. Olen anopilleni rakas, mutta valitettavasti en ole hänen tyttärensä.
Ei voi mitään. Rakastan omia lapsiani enemmän kuin naapurin lapsia. Näin se menee.
Ei voi pakottaa anoppia rakastamaan miniäänsä kuin omaa lastaan, jonka aikoinaan on synnyttänyt. Toki anoppi rakastaa miniää, mutta eri lailla kuin poikaansa.
Sekin on hyväksyttävä.
Luetun ymmärtämisessä tarvitsee harjoitusta.
MMh ymmärrän 30v. ajattelin samalla tavalla ja olin ystävällinen ja yritin tulla toimeen anopin kans! Nyt 50 v. ei enää tartte, sanon totuuden ja asiat niikuin ne on!
Yks asia vielä Sinun kirjoituksessä hyppii silmille
"- Toki anoppi rakastaa miniää, mutta eri lailla kuin poikansa.-"
Mistä Sinä tiedät rakaaastako se anoppi miniä, tietäkö se anoppi edes mikä rakastaminen tarkoitta???tai läheisyys??? Kuule usemmitten semmoiset 80v. he ovat rakentanut erilaista maailmaa ja kasvattanut lapset eritavalla ja usemmiten elämässä päällimäisenä oli ilkeys ja kadeus!
Ainakin minun anoppi on ilkea ja tekeytyy martyyriksi! Mutta annetaan hänellä olla semmoinen kuin on, en välittä - ihan sama laulaako tai nukku!
Yleistin tämän, että ei voi koskaan olettaa, että anoppi rakastaisi miniää kuin omaa lastaan. Yleistyksenä sanon, että veri on vettä sakeampaa, ja aina oma poika on äidilleen rakkain.
SINUN tapauksessasi anoppi lienee vanhuuttaan höpsäkkä, ja jos on höpsö ilkimys ollut nuorempana, niin vanhuudessa se korostuu.
80-vuotias on sitä ikäpolvea, jossa ei tunteita näytetä, eikä osata tunnistaa omia tunteita, saati antaa niille nimiä.
30-luvulla syntynyt käsittää rakkauden erilailla kuin 80-luvulla syntynyt. Rakkaus on abstrakti käsite, sitä on vaikea mennä mittaamaan.
80-vuotiaita on monenlaisia luonteeltaan, on viisaita ja hienotunteisia mummuja.
Ikävä että sinä olet saanut inhottavan miniän. Voi hän silti omalla käärmemäisellä tavallaan rakastaa poikaansa. On tosin otettava huomioon, että aivosairaudet ja muut sairaudet vaikuttavat käyttäytymiseen vanhuudessa.
Jotkin vanhukset ovat lähes syyntakeettomia, kun aivot lahoavat.
Kirjoitin: "Ikävä että sinä olet saanut inhottavan miniän."
Pitää tietysti olla anopin.
Aivot taitaa lahota Liinaltakin. :D
Ymmärrän Sua Liina Anniina! Usemmitten anoppia haukutaan ja asia yleistetään, onneksi nyt 2000 luvulla anopitkin on viisastunut, että kaikki paha mitä tekevät miniälle se heijastuu pojan/tyttären perhessä.
Minun anoppi veto siihen, että hän on vanha, joo vanha onkin, mutta ymmärtäis sit, että pojallakin on oma elämä eikä soittelis ja valittais joka päivä. Joo ,olen ilkeä ihminen, kun kiellän soittamasta joka päivä pojalle! En halua että meidän perheen asioita puitaan sit eteenpäin ... Ja hänellä on 5 muuta lasta ja monta lapsenlasta...
ajattele jos kaikki 6 lasta hoitaisivat sopusoinnissä oma vanha äitiä(omakotitalo)vaikka vuoroviikkoin ja hoitajakin käy pari kertaa viikossa,ruoat tuodaan, nii ei pitäis olla hätäpäivä, eikä tarttes joka päivä valittellä puhelimessä,soittelle joka päivä ja kuin arvon vanharouva, ei ole koskaan, mihinkään tyytyväinen. Minun soitetut järjestelyt sit pitää puita vielä kaikkien muiten kans ja tottakai se sit taas ei kelpaa, kuin yhdellä lapsista oli erilainen näkemys, mutta vaikka onkiin näkemys erilainen, ei muut tehnyt asian eteen mitään, kuin vaan lässyttävät keskenään!
Noh piiitkä stoori enkä rupea kirjoittamaan kaikkea.
Noh minä ajatteleen asioita eri tavalla ja toivon! että minusta koskaan ei tulis ilkeätä anoppia. Mielummin puraisen kielen poikki ja olen hiljaa. Haluan ja toivon vielä lapsenlapsia! tuomaan sitä naurua ja iloa ja vilskettä ja sit kun en enää jaksa ja mieli dementoitunut haluan hoitokotiin, sinne missä niitä muitakin samaikäisä, voitaan sit istua ja pitää päivätanssejä yhdessä jos jalka nousee!
Oikein pelotta mitä tulevaisuudessä, jos mieheni äiti jättä tän maapäällisen elämän, mitä tapahtuu? iskeekö taas masennus ja tarvitaan lääkitys - voi sitä ilkeyttä ja ivailyä, mitä tämmoinen tuo tullessa - olen kokenut sen jo kerran en tiedä kestäänkö toisen kerran...
Voimia sinnepäin.
Mikään vaivakaan ei kestä ikuisesti, ja onneksi aika parantaa haavat. Tulee varmasti vielä se päivä, että anopin metkut on menneisyyttä ja ilkeydet haalistuvat kuten vanha vaate pyykkinarulla.
Siihen asti... paljon jaksamista.
Se auttaa ehkä, että uskoo kaikesta huolimatta omiin tekemisiinsä ja siihen että on toiminyt hyvällä sydämellään. Aina se menee näin, että karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.
Anna koirien haukkua, teet sen minkä oikeaksi näet ja uskot itseesi.
Hyvää tulevaa syksyä!
Kiitos! Sun vastaus kuule antoi uskoa ja voimia! näin se on: karavaani kulkee ja koirat haukkuvat, annetaan koirien hakkua, he haukku, onneks harva vaan pure! Ja onneksi on aina mahdollisuus pestä kädet ja mennä omille teille, jos mies ei ymmärrä antaa arvoa meidän yhteiselle elämälle!
Uskon itseesi, kuin katson ja näen lasten elävän onnellisesti ja jään odotamaan niitä lapsenlapsia! Ja uskon, että iloinen mieli, ystävällisyys ja hyvää tahtoo voitta!
Hyvää syksyä!
Iloitsin juuri, kuin huomasin, että lisää punastuviä tomaattejä tulossa ja ruusut kukki jo toista kertaa tänävuonna!
Minun anopillani oli myös saman suuntaisia ajatuksia, lisäksi hänellä oli kohtuuttomia vaatimuksia vierailujen ja palvelusten suhteen, mikään ei ollut riittävää. Aiemmin tomera ja itsenäinen ihminen taantui ja hän ei kyennyt miehensä kuoleman jälkeen toimimaan normaalisti. Avunpyynnöt olivat päivittäisiä ja tarpeet suhteellisen vähäisiä, koska matkaa anopin luokse on aika paljon, tämä elämänvaihe oli rasittava.
Anopillani todettiin sitten keskivaikea dementia, jonka älykäs ihminen oli hyvin pystynyt peittämään. Oireita oli vain lisääntynyt riippuvuus ja kyvyttömyys toimia normaalisti, muistamattomuuden hän pystyi hyvin läheisiltään salaamaan. Nyt tilanne on helpottunut, kun tiedetään mistä tämä oireilu johtuu, ehdotuksille voi hymähdellä ja myös riippuvuutta pyrimme vähentämään ulkopuolisen avun turvin. Kiukkukohtauksia ja jopa jalan maahan polkemista on joutunut katselemaan, mutta nyt jotenkin myös meidän perhe-elämämme toimii normaalisti. Kannattaisi aina pitää mielessä, myös dementian mahdollisuus jos läheiset vanhukset alkavat toimia oudosti ja järjenvastaisesti. Varsinkin Alzheimerin taudissa varhainen diagnoosi on tärkeä, meille se tuli liian myöhään.
tuon ikäisen anopin tulisi ihan rauhassa antaa olla sellainen kuin on. on vanhus ja kaipaa varmasti vain huolenpitoa läheisiltään ja seuraa. Minullekkin tuli mieleen alzhaimer ja alkava dementia
Olet myöhäis herännäinen ;D
Jaa 80 vuotias anoppi jolla 60 v. poika jolla > lapsia?
Ei kai enää, samalla ikäjanalla ovat jo 40 v. ja mahdolliset lapsen lapset ovat 20 v.