Mahdollisimman lyhyesti tilanteeni. Minulla on omat epäilykseni, että vaimoni ei välttämättä ole mennyt naimisiin (10 v. sitten) kanssani pelkästä rakkaudesta. Kenties rahasta, taloudellisista syistä. Itse tunnen, että rakastan vaimoani. Minulla on akateeminen koulutus ja työpaikka. Vaimoni katsoo kotona kahta alaikäistä lastamme (10 v. ja 2,5 v.). Hän ei ole puhunut mitään mahdollisesta koulutuksestaan tai työpaikasta, tosissaan, koskaan. Miten voisin saada asiasta selkoa, vai voinko mitenkään? Toki tässä näin lyhyesti en pysty kirjaamaan kaikkia suhteemme puolia. Lyhyesti asia on näin. Nyt on kriisi päällä ainakin omasta mielestäni. Hänen nimissään oleva uutena ostettu auto (3,5 v vanha) seisoo pihassamme käyttämättömänä. Hän ei uskalla, halua ajaa. Minulla on oma auto, jota tarvitsen työmatkani takia. Haluasin myydä tuon auton, koska sille vielä löytyy ostaja järkevään hintaan. Taloudellisesti meidän on järjetöntä pitää kahta autoa. Pidän tätä niin isona asiana, että tässä vosi olla tilaisuus ulosmitata hänen rakkautensa. Joko auto tai minä lähden, olisiko rankka veto? En haluaisi erota, mutta olen neuvoton?! Olenko pelkkä raha-automaatti.
Miten mitata?
Rahaa kotiin
19544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaksi eroa läpikäyneenä (avio- ja avoero) neuvoisin sinua nyt vetämään hetken henkeä. Ja kun olet rauhoittunut akuutista tilanteestasi, niin katselet asiaa uudelleen. Kirjoituksesi huokuu nyt paniikkia ja silloin ihminen ei tee oikeita ratkaisuja tai tekoja. Mene vaikka ulos, lenkille, ajelulle....
En oikein ymmärtänyt tekstistäsi, mutta vaimollasiko ei ole mitään koulutusta tai ammattia, niinkö? Hieman outoa ja suuri ero kyllä sinun tutkintoosi. Jos näin on, se on ongelma nro yksi.
Keskustelkaa asiasta kun olet rauhoittunut itse.
Mitä faktaa sinulla on epäilyksesi tueksi? Mistä oletat ettei vaimolla ole tunteita sinua kohtaan? Toimiiko läheisyys ja seksi? Puhutteko enää keskenänne omia asioitanne?
Mielestäni kukaan ei voi sinua tässä tilanteessa suoraan neuvoa, sen verran puutteelliset taustatiedot annoit.
Kiitos asiallisesta vastauksestasi! Olisi pitkä tarina kertoa kaikki 10 vuoden tapahtumat, aajatukset ja tunteet, mitä preheen sisällä olemme käsitelleet. Jotenkin minun oli vain asia lyhyesti kerrottava.
Olet oikeiassa, olen varmaan hieman paniikissa. Laskin vain, mitä tuo peltilehmän pitäminen maksaa ja kauanko joudun tekemään ylitöitä, nollatakesni tuon summan. Aika paljon siihen menee tunteja. Seisttaa vuodesta toiseen pihalla. Auton on vaimoni nimissä, joten olen kädetön sen mynnin kanssa. Ostimme autot, koska saimme ne verovapaasti. Verolliosina minulla ei moiseen lystiin olisi ollut/ole varaa. Eikä edes haluja.
Koulutustaustamme on toki hyvin kaukana toisistaan. Hänellä ei ole mitään ammatillista koulutusta. Minua vain ihmetyttää, kun ei edes ota asiaa puheeksi. Kun kysyn, että mitä meinaa jatkossa tehdä. Ei ole kiinnostunut tästä teemasta. Tämä on yksi asia, miksi ajattelen, mitä hän oikein haluaa minusta. Olenko hänelle enää ihminen vai se pankkiautomaatti. Olemme tehneet asunto-osakesijoituksia, mutta nekin tuntuvat auton valossa niin turhilta, omasta mielestäni. Vaimoni suuttuu joka kerta, kun otan autoasian esille. Ihmetteln, miksi helvetissä hän ei laske, mitä sillä rahalla saisi, joka nyt menee taivan tuuliin. Laskin, että vuositasolla n. 4 000 €!
Kysyit vielä läheisyydestä ja seksistä. Ei toimi. Seksiä ei ole ollut varmaan puoleen vuoteen. Minulla ei riitä halut häntä kohtaan, häntä se ei tunnu kiinnostavan. Ei sanallakaan ole tästäkään puhunut. Kaipaan läheisyyttä, kai hänkin. Se vain ei toimi meillä. Ennen toisen lapsemme syntymää seksi vielä toimi. Jotenkin sain vain tunteen, että se oli hänelle pakkopuollaa. Hän ei liittomme aikana koskaan tehnyt aloitetta, ei koskaan!
Olen ulkomailla töissä. Käyn kotona keskimäärin 2 krt kuussa. Poikani kertoo, että vaimoni aika menee pitkälti nettivideoita katsellessa ja skypessä puhumiseen. Uskon poikaani. Minä taas painan niitä ylitöitä. Ansaitakseni perheelleni toimeentuloa. Vaimoni on kotoisin tästä maasta, ei siis suomalainen.
Kaverini, joka tuntee vaimoni ja minut paremmin, sanoo, että toimit vain rahan kantajana kotiin. Hänellä oli omassa liitossaan täysin vastaava tilanne. Erosivat, kun lapset tulivat täysikäisiksi!
En haluaisi erota, mutta en suostu enää toimimaan ainoa tuloanlähteenä perheessämme. Niin, ettei vaimollani ole edes mitään sunnitelmia tulevaisuutta ajatellen, taloudelllisesti, muutenkaan. Tässä mielessä mittani on aika lailla täysi. Lisämaustetta tuo vielä vanhempani, joista aika jättää muutamien vuosien päästä. Olen 53 v., joten vääjäämättä se hetki koittaa. Heillä on aika paljon omaisuutta. Enkä kestäisi ajatusta, että tuo kovalla työllä hankittua omaisuutta valuisi pahimmassa tapauksessa vaimoni tilille.
Tilanteemme on vakavan miettimisen arvoinen ja nyt se on tehtävä. Mielestäni. Jokin ratkaisu. Sama laulu ei jatku, sen verran kova olen. Ihan ensimmäisenä haluan selvittää, onko mitenkään mahdollista pitää ylimääräiset tulonsa itsellään, jollain keinolla, johon vaimoni ei koskaan pääse käsiksi. Jos ero tulee. Toki maksan kotiin vastikkeet ja nuo sijoitusten asuntolainan lyhennykset. Mutta se, mitä jää jäljelle lapsien tarpeiden jälkeen. Lapset, jotka ovat minulle lähes koko elämäni. En tiedä, kestäisinkö heidän menetystään. Se voisi olla myös minun tarinani loppu. Tämä on totuus! Siksipä hyvät neuvot ovat nyt kullan arvoisia.
Hmmm. Vaikea on tilanne sinulla, myönnän. Ei mahdoton mutta vaikea.
Itse olen vain jokusen vuoden sinua nuorempi ja kuten kerroin, kaksi eroa käynyt läpi. Joten tiedän ne tuskat mitä läpi nyt läpi käyt. Ja olet käynyt todennäköisesti jo pitemmän aikaa - nämä asiat ei tapahdu ihmisen sisällä hetkessä vaikka joskus siltä tuntuisikin.
Kuviosi kai menee näin. Rakastuit ulkomailla työssä ollessasi itseäsi nuorempaan ja kauniiseen naiseen, halusit tavallaan elää 'omaa nuoruuttasi' uudelleen (ymmärrän tunteen täysin, sillä ikääntyminen on pelottavaa...), perustit perheen ja uskoit ikuiseen onneen. Kunhan sinä vaan teet sen eteen työtä. Konkreettista työtä.. Se riittäisi onneen...
Mutta...
Kultturitaustaerot ovat luultavasti teillä niin suuret, ettei vaimosi koe tilanteessanne edes mitään ihmeellistä. Tätä hän ehkä on etsinyt ja odottanut - lapsesta asti.
Ikäisenäsi ja isoja, raskaita mutta pakollisia ratkaisuja itsekin elämässä tehneenä sanoisin sinulle neuvoksi, että ajattele ennen kaikkea itseäsi ja lapsiasi. Älä niinkään vaimoasi. Kuulostan ehkä kamalalta, mutta hän ei tule muuttumaan. Sinä voit muuttaa omaa elämääsi, et toisen. Kukaan ei voi.
Taisit mainita rakastavasi vaimoasi...? Miksi??? Kummastelen... Sitä sinun kannattaa miettiä usealta kantilta. Mitä vaimosi sinulle edustaa? Onko hän vain kaunis katsella ja esitellä vai rakastatko hänen läheisyyttään, luonnettaan, keskusteluja hänen kanssaan jne?? Oletteko toistenne parhaat ystävät myös, pystyttekö juttelemaan asioistanne ja tunteistanne? Näitä ainakin itse toivon elämääni, enkä enää suostu elämään tyhjässä liitossa. Mieluummin yksinkin...
Tässä iässä konkretisoituu jo lopun läheisyys. Omat vanhemmat sairastuvat tai ovat jo jättäneet maallisen vaelluksensa, kuten omani tekivät ollessani 'vasta' 40v. Silloin tunsin siirtyväni kuin jonkin kuilun reunalle ja ymmärsin rotkon pohjan alkavan jo häämöttää. Olinhan itse se seuraava sukupolvi joka täältä joutuu lähtemään. Pelottavaa.. :(
Käänsin kuitenkin tilanteen voitoksi, muutin elämääni rajusti. Toteutin koko aikuisiän unelmani :) Muutin viimeisen kahden vuoden aikana lähes 800km päähän kotiseudultani ja aloitin täysin uuden elämän. Yksin. En siis lähtenyt kenenkään perään, kuten monet olettavat.
Selviät kyllä sinäkin, olen siitä varma. Mieti vaan tarkasti. Kirjoita paperille asoita ja tunteita niin ne tulevat käsin kosketeltaviksi. Tee vaikka lista hyvistä ja huonoista asioista liitossasi. Mieti ja pohdi mutta kuuntele myös paljon itseäsi. Tämä on sinunkin oma elämäsi, vuodet kuluvat. Kysy itseltäsi mitä toivot, mistä vielä unelmoit. Ja missä näet itsesi 10v kuluttua??
Miellelläni pohdiskelen syntyjä syviä, neuvoja on silti toiselle vaikea antaa hänen elämäänsä. Tuen antaminen oman itsensä ja ajatustensa löytämiseen taas onnistuu ja sen myötä - ehkä - asiatkin selkenevät. Toivotaan niin :) Helppoa se ei tule olemaan. Mutta se kannattaa sillä elämä on niin lyhyt. Se on tässä ja nyt :)
Tsemppiä sinulle!
Aivan koskettavaa luettavaa! Kirjoitit sanoiksi sen, mitä minulta on jäänyt täällä kirjoittamatta. Tosiaan rakastuin pelkään ulkonäköön. Asiaan. Otan omaan piikkiini myös sitä, etten ole tehnyt tarpeeksi suhteemme eteen. Tämä arkipäivän ero kuluttaa liittoamme. Kuukauden ero perheestä, ei ole helppoa tottua heti perhe-elämään lyheksi viikonlopuksi. Kulttuurieroista on myös kyse. Ja puhumisesta. En ole mikään suupaltti, mutta olen tehnyt työtä, tunnustan, tämän eteen. Ja tuloksin. Olen ihan toinen ihminen, kuin vuosia sitten, 10 vuotta sitten. Uskallan nyt puhua tunteistani, mistä vain. Mikä oli aiemmin minulle vierasta.
Minä kaipaan läheisyyttä, hyvin paljon. Vaikka olen mies, olen ihminen, tunteva sellainen, kuten vaimonikin. Tämä patoutuma meidän pitää keskustella auki, tehdä asialle konreettisesti, mitä pitää tehdä.
Valitetavasti minulla ei ole juuri nyt aikaa kirjoittaa kaikkea, mitä haluaisin. Olen saanut mielipiteistäsi, neuvoistasi, tuestasii jo paljon ja tulen lukemaan kirjoituksesi läpi vielä moneen otteeseen. Onko kukaan sanonut sinulle, että sinulla on loistava ulosanti!
voisivat ainakin varmistaa, ettei puolisollasi ole oikeutta perintöösi. Edellyttää kai jonkinlaista testamenttia mutta sillä pystyy sitten sulkemaan ulkopuolelle muut kuin rintaperilliset. Omilla vanhemmillani ei suurta omaisuutta ole mutta osa on lahjoitettu jo suoraan lapsenlapsille (lahjaveroa voi pienentää säilyttämällä hallintaoikeuden isovanhemmilla elämänsä loppuun asti) ja kaikesta on paperit joilla puolisot on rajattu ulkopuolelle.
Ja viimeistään nyt avioehto! Mene lakimiehen juttusille ja laita asiat sellaiseen kuntoon, että lastesi osuus on turvattu mutta kukaan ei voi siipeillä sinun kustannuksellasi.
Olet tehnyt kymmenen vuotta sitten kaupat: sinä olet saanut kauniin näyttelyesineen ja vaimosi on saanut elättäjän. Mainitsemasi auto on nyt se oljenkorsi joka on katkaissut kamelin selän ja tehnyt näkyväksi sen, mistä vuosien varrella todellisuudessa on koko ajan ollut kysymys. Auton myyminen tuskin oikeasti on nyt se kiireellisin tehtävä, kyllä tärkeintä olisi varmistaa isot asiat eli nimenomaan vanhempiesi elämäntyö, ettei se pääse valumaan vaimollesi ja sitä kautta kenties jollekin tällä hetkellä täysin ventovieraalle miehelle hänen ja vaimosi tuleville lapsille.
Itse en suomalaisena naisena voisi kuvitellakaan meneväni naimisiin ilman avioehtoa. Oma pieni omaisuuteni jää tulevaisuudessa lapselleni suojattuna niin, ettei hänen mahdollinen puolisonsa pääse siihen käsiksi.
Oletko ajatellut lopettaa ylityöt ja ryhtyä viettämään aikaa myös kotona? Eli kasvaa aikuiseksi mieheksi? Alkaisit olemaan perheen pää ja se hyvä esimerkki lapsillesi, josta he voivat olla ylpeitä. Nyt siihen olisi vielä mahdollisuus kun esikoisennekin on vasta tulossa pahimpaan murrosikään. Lapset oppivat matkimalla; osaavat sitten hoitaa omia parisuhteitansa terveemmin.
Ja jos nyt olet jostain katkera vaimollesi, niin lapset kyllä tukevat tasapainoista ja oikeudenmukaista kasvattajaa - se olkoon kostosi. Ja jos nyt sellainen ihme tapahtuu, että vaimosikin ymmärtää että perhe-elämä ei ole sama kuin parisuhde ilman lapsia, niin hyvä niin.
Ehkä suhdekin alkaa toimia kun joku kantaa vetovastuun henkisestäkin hyvinvoinnista.
Jos auto on nyt jokin riidanaihe, niin myy oma autosi ja ajele kakkosautolla työmatkat. Lapsiperheessä kaikki tavarat ja lelut ovat yhteisiä. Kysy vaikka lapsiltasi; kuuluu perheelle.
Ihmissuhdenasiat ovat yksi huono puoleni. Muitakin toki on, kuten myös hyviä ominaisuuksia. En yksinkertaisesti osaa pitää puoliani! En uskalla "terveellä" tavalla ajatella omaa itseäni, mikä minulle on parasta. Toisaalta en pysty sanomaan, missä elämäni makaa 10 vuoden päästä. Työstä en voi olla varma. Nytkin olen määräaikaisella sopimuksella. En jos jään työttömäksi? Sehän romuttaa hyvin monia suunnitelmia. Toki unelmia minulla on eläkepäiviä ajatellen.
Minulle ei sovi yksin oleminen pidemmässä juoksussa. Etsisisin uuden naisen, mutta hyvä löytäminen tällä iällä ei ole niin helppoa.
Mitä vaimoni minulle edustaa. No - ei ainakaan ole mikään edustusvaimoa. Perheenäiti. Joka pitää huolen lapsistamme poissaollessani. Toivoisin kuitenkin vielä ripauksen lisää panostamista omaan hyvinvointiinsa. Hän ei ole siis työssä, ei suunnittele opintoja. Itse asiassa hänellä ei ole oikein harrastuksiakaan. Nämä kaikki ovat minulle tärkeitä asiaoita, enkä ymmärrä, miten ihminen voi voidan hyvin ilman noita. Ei hän voikaan. En edelleenkään usko, että olisin 100 %:sti syypää hänen huonoon oloonsa. Jo pelkkä nykyinen ylipaino tekee hänen elämänsä raskaaksi. Sekin on kertynyt 10 vuoden aikana. Tavatessamme hän oli se hyvin kaunis, ulkomaalainen nuori nainen. Ikäeroa meillä on 12 vuotta. Se mitä hän osaa, on ihmissuhdeasiat. Niissä hän on taitava hyvässä mielessä. Mm. tuota ominaisuutta arvostan hänessä. On muitakin, ei hän ihmisenä mikään typerys ole, nirppanokka tms.
Joku kysyy, miksi autosta on tullut nyt niin iso juttu suhteessamme. Molemmat pirssit on ostettu verovapaana ja olisi mielestäni ollut tyhmää käyttää tilaisuutta hyväkseen. Palkanlisänä voi ajatella. Varsinkin, kun itse autoa tarvitsen. Toinen auto ajateltiin vaimolleni, joka olisi ajanut omat asiansa ja hoitanut lapset harrastuksiin jne. Mutta se suunnitelma meni pieleen. Nyt sen auton voisi myydä ja nyt olisi kaikkein järkevinta myydä, kun siitä saa vielä kohtalaisen hinnan. Vuoden parin päästä sitä ei enää kannata myydä, siitä ei saa enää mitään, vaikka ei ole ajettukaan. Yritän vielä takoa emännän päähän tämän järkiasian. En pidä sitä mahdottomana, mutta vaikeaa se tulee olemaan. Hän kun jo kerran kättä päälle lupasi sen minulle. Meni kaksi päivää ja mieli oli muuttunut. Ei voi sopia ja luottaa sanaan! Juuri tästä suutuin silmittömästi ja meni "paniikkiin". Voisimmehan ostaa edullisen pikkuauton, jolla vaimo jo ehkä uskaltaisi ajaa. Eikä niin harmittaisi pienet peltikolhut, jos niin pahasti sattuisi. En ymmärrä vaimoni suhtautumista ja sekoittamista tunneasiaa auton myyntiin. Kysyy minulta, miksi minä saan ajaa "uudella" autolla, jos hänen pitäisi ajaa vanhalla. Niin ajaa, jos ajaisikin, en ajattelisikaan koko myymisasiaa. Pirun järkevä perheauto ja siksi sille olisi jo ostajia, jos myisimme.
Jos se auto on ostettu sun rahoilla niin eihän sitä tarvitse vaimolta edes kysyä, mitä sille tehdään.
Vai eikö vaimo ole suostunut auton myyntiin?
kaikille besserwissereille etten tarkoittanut, että ap voisi omin päin juridisesti mennä autoa myymään, vaan ettei tuollaisesta asiasta pitäisi edes tulla keskustelua rahoittajan ja rahoitetun välillä, vaan seurataan kultaista sääntöä: "Se jolla on kulta, tekee säännöt"
Meidän perheessä on vain yksi ansiotyöläinen, mutta kaikki raha ja omaisuus on itsestäänselvästi yhteistä. Vaimoni on kotiäiti, jonka aineellinen hyvinvointi tässä maassa riippuu minun armollisuudestani. Hänen onnekseen minä en ole kusipää: omaisuus ja tulot kuuluvat hänelle, vaikka hän pettäisi minua kymmenen miehen kanssa. Valitettavasti verottaja tekee järjestelyn kalliiksi, eikä vaimoni eläke kerry. Mutta kaikki kannattaa, koska lapset kasvavat niin onnellisina.
että ihan on sinulla akateeminen koulutus. Et kuitenkaan tee koulutuksellasi yhtään mitään, kun et osaa keskustella vaimosi kanssa asiasta. Kirjoitat tänne...hömppäfoorumille ja kyselet neuvoja muilta. Ja on sinulla vaihtoehdot - "joko auto tai minä lähden", ei se ole mitään sivistyneen ihmisen keskustelua. Hölmö mies!
Meilläkin oli yhteenväliin samanlainen tilanne, ihan autoa myöten. Miehelläni on diblomitutkinto ja minulla vain 17 vuotiaana saamani kokin paperit. Olen ollut kotiäitinä kolmelle lapsellemme jo yli 10 vuotta. Pari vuotta sitten vanhimman lapsen aloittaessa jääkiekkoharrastuksen mies osti minulle sellaisen ison citymaasturin että voin viedä pojan ja hänen kavereitaan harjoituksiin jne. No, enhän minä sillä laivalla paljoa uskaltanut ajaa ja asumme melko lähellä kunnan keskustaa että kaikki oikeastaan hoitui pyörällä/kävelemälläkin joten auto jäi melko vähälle käytölle. Kerroin sitten tästä miehelleni ja eipä siinä sitten kauaa mennyt kun mies jo myi auton pois, ei hän siitä minulle paljoa maininnut, sanoi vain vahtavansa johonkin halvempaan. Nykyään minulla on joku sininen farmari fiiat ja ihan tyytyväinen olen ollut, vaikken silläkään paljoa ajele. Kyllä sitä lapsiperheessä pitää 2 autoa olla, mutta ei niiden molempien aina ihan uusia tarvitse olla.
Sanot että nyt tehdään näin ja sitten teet. Ei nyt kyllä ole kaikki lepakot vaimollasi tapulissa kun aikuisten tulisi kyetä kommunikoimaan ilman että molemmat ahdistuvat ja asioille ei tapahdu mitään.
Kuulostaa aika hurjalta, että haluaisit yksipuolisella päätöksellä pakottaa vaimosi muuttamaan kymmenen vuotta vallinneen työnjaon. Jos järjestely on passannut sinulle näin kauan, mistä olet yhtäkkiä saanut päähäsi, että sinua käytetään hyväksi? Miten auto tähän liittyy? Jos auto on vaimosi nimissä, hän kai sen maksakoon. Kyse ei kai sentään oikeasti ole rahasta, eihän?
Mutta toisaalta, en pysty omakohtaisesti ymmärtämään moista työnjakoa muutenkaan, joten ehkä en ole paras mahdollinen neuvonantaja. Tuo alkuperäinen kirjoitus summaa hyvin, miksi en suosittelisi konservatiivimallia kenellekään. Työssäkäyvä osapuoli tuntee jäävänsä pelkäksi elättäjäksi, kumpikaan ei saa osakseen vertaisensa rakkautta ja kotia hoitanut jää lopulta täysin tyhjän päälle, koska omia tuloja ei ole ollut.
Tuolla yhdellä oli ihan hyvä neuvo tuohon autoasiaan, että myy omasi pois ja ala ajaan vaimon autolla, jos kerran hän ei siihen koske. Sanot vaimolle suoraan, ettei nyt ole varaa 2 autoon.
Tuohon vaimosi harrasteasiaan sen verran, että miten noin pienen lapsen äiti mitään voi harrastaa, jos sinäkin käyt vaan joskus kotona pyörähtämässä? Kuka lapsia katsoisi?
Ja tuskin siitä opiskelustakaan mitään tulisi, jos kerran yksin joutuu arkea puurtamaan ilman kenenkään apua... Toinen lapsi on kuitenkin aika pieni vielä...
Itse olin kotona lasten kouluikään asti, ennen kuin mietin edes mitään muuta.
Ymmärräthän sen, ettet ole vaimollesi tukena, varsinkin kun hän on vielä ulkomaalainen, joten ei helppoa ole vaimollasikaan. On varmaan masentunutkin, kun on noin paljon lihonut, syö suruunsa.
Onko vaimollasi mitään tukiverkkoa tai ystäviä yleensä?
Ei ole tukiverkkoa, kun ei itse halua tehdä asian eteen yhtään mitään. Tai ei ole kiinnostunut. Sekin minua suuresti hämmästyttää. Pelkät lapset eivät aikuiselle riitä, kun itse saatan olla kuukaudenkin poissa, ei varmasti. Näinpä hänen aikansa menee (poikani kertoman mukaan) netissä oman kielen videoita katsellessa ja Skypessä puhumiseen. Siis se, mitä jää lapsilta. Kun itse olen paikalla, ei tietysti noihin ole tarvetta.
Mitä tulee harrastuksiin, mielestäni sekin on tahdosta kiinni. Toki astetta haasteelisempaa, kuin vaikkapa sinkulla. Monin verroin. Mutta kyllä ihmisellä löytyy harrastuksiinkin aikaa, jos on haluja. Tuntuu, että kaikki hänellä jää ajatustasolla. Konkreettista toimintaa ei synny. Ei sitteen millään, vaikka voi huonosti. Jo pelkän ylipainonsa takia olo on varmasti hyvin raskas.
Jotta en antaisi väärää kuvaa aviovaimostani, lasten katsominen on rankkaa homaa. Arvostan hänen työpanostaa sen suhteen. Hän tosiaan pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan.
Muista tosissaan myös se että lasten kasvatus on työ sekin. Toinen lapsi on vasta nuori ja tarvitsee äitiään. Hän hoitaa lasten kasvatuksen sinun poissa ollessasi ja tämän lisäksi myös kodin itse. Tämän voin omasta kokemuksesta sanoa yh äidin kasvattamana, ettei pidän väheksyä missään nimessä kotiäidin työtä, varsinkin kun itse olet paljon poissa. Se työ ei lopu klo 17 joka päivä eikä siitä ole lomaa. Se on 24/7 yksin vaikka mikä olisi. Hän joutuu käymään riidat ja tiukat paikat lasten kanssa mitä sinä et ole välttämättä edes näkemässä, saatikka tukemassa häntä. Kun sinä tulet kotiin lapset odottavat sinua, se on heille "juhlaa" ja ihanaa aikaa, heillä on ollut ikävä sinua. He eivät kiukkuile sinulle niinkun arkena äidille. Itse olen vanhempana tajunnut, miten väärin olen käyttäytynyt omaa äitiäni kohtaan. Näin isääni viikonloppuisin ja odotin tapaamisia kauheasti, mieleeni ei edes tullut kiukuta eikä riidellä isäni kanssa. Pidimme aina hauskaa ja nautimmi joka hetkestä. Kun arki palasi ja minä palasin äitini luokse tuli taas kiukkuiluita ja riitoja pikku asoista. Kun tein jtn väärin äiti torui (Isä ei koskaan, sillä hän ei halunnut käyttää pientä hänen kanssaan vietettyä aikaa mihinkään negatiiviseen) ja äiti opetti mikä on oikein ja mikä väärin ja kasvatti minut. Äitini on tehnyt kaiken työn minun kasvatukseni eteen, ja aikuisena olen hyvin kiitollinen hänelle, ja minua ihan hävettää kaikki typerät riidat hänen kanssaan, sekä inhottavat kommentit miten isän kanssa on hauskempaa. Olenkin tätä häneltä pyytänyt anteeksi monesti. Jos vaimollasi on vapaa aikaa kodista ja lapsista, eikö hän voi käyttää sitä oman kielensä kuunteluun. Ymmärsin että hän muutti omata maastaan(mikä onkaan?) Suomeen kanssasi. Hänellä on varmasti ikävä omia sukulaisiian ja tuttujaan ja kulttuuriaan, ja kaikkea tuttua ja turvallista. Ja helpottaa ikävää puhumalla ystäviensä kanssa ja kuuntelemalla omaa kieltään.
Asia on kuitenkin eri jos hän ei hoida ja kasvata lapsia kunnolla, eikä hoida kotia. Mutta jos hän niin tekee niin ymmärrän häntä. Kasvatusta ja lastenkanssa vietettyä aikaa ei voi rahalla korvata.
Mielestäni katsot tilannettamme yksinhuoltajan nähkövinkkelistä. Ymmärrän suhtautumistapasi. Ymmärrän myös, että lasten kasvattaminen on rankkaa homaa. Sitä en ole vaimolleni koskaan kyseenalaistanut. Arvostan hänen työtään tässä suuresti.
Tämä autoasia ei vain ole tunneasioita. Ihmiselämässä on myös asioita, jotka voidaan ja tulee laskea laskimella käyttämällä hoksóttimiaan. Sotkematta tunteita niihin! Olen puhunut tästä vaimolleni niin vakavaan sävyyn, että auto on nyt menossa myyntiin. Toista kertaa hän ei sopimustamme pura. Jos tekee, isken pöytään sellaiset faktat, että ymmärtää olevani tosissani. En myöskään epäile vaimoni rakkautta kohtaani, rehellisesti sanoen. Se hänet tuntien, se ei sovi kuvioon. Tilanne on nyt ihan toinen. Motivaationi tehdä kovasti töitä kavoi ja pysyy Hoidan perheen laskut ja sen, että heillä on kaikkea, mitä tarvitsevat. Jos vaimoani ei kiinnosta tukiverkot Suomessa, se on hänen asiansa. Paikkakunallamme on lukemattomia hänen kansallisuuttaan olevia naisia!
Osaavatko lapsesi suomea, vai oletko lyönyt kasvatusvastuusi kokonaan?
> Pelkät lapset eivät aikuiselle riitä, kun itse saatan olla kuukaudenkin poissa, ei varmasti. Näinpä hänen aikansa menee (poikani kertoman mukaan) netissä oman kielen videoita katsellessa ja Skypessä puhumiseen.
Kyllä ne voivat riittää, jos odottaa rakasta miestä kotiin.
Mutta naisellesi ne eivät riitä. Hän hakee jännitystä ja jopa seuraakin muista ihmisistä. Miehistä?
On vain ajan kysymys, milloin olet ollut liian kauan poissa ja nainen lähtee rakkauden perään ja saa puolet omaisuudestasi.
Typerintä tuossa tilanteessa on painaa lisää hommia (jotta muka voit lahjoittaa perheelleen kaiken), ja olla entistä enemmän paossa hankalaa perhetilannetta.
Ainoa oikea ratkaisu on puhua naisesi kanssa, olla enemmän kotona tai tarvittaessa erota. Vastuunpakoilu tilanteen selvittämiseksi on huono juttu ja raukkamaista lapsiasi kohtaan.
Myy toinen auto, jos teillä ei ole varaa kahteen. Mitä kuluja muka tulee seisontaan laitetusta autosta, jolla ei ajeta?
Jos et voi myydä naisen nimissä olevaa autoa, myy omasi. Käteistä rahaa ei voi avioerossa jakaa, jos siitä ei ole tietoa, tai se on kulutettu johonkin.
Olet naiselle selvästi elättäjä. Et tiedä, kuka teillä käy kylässä, kun lapset ovat nukkumassa tai vanhempi lapsi koulussa ja nuorempi päiväunilla.
Ehkä sillä naisellasi onkin harrastus: salainen toinen mies?