Kuuluisia ateisteja ja heidän saavutuksiaan

Erkki Tuomioja. Toiminut kansanedustajana sekä Suomen kauppa- ja teollisuus- sekä ulkoministerinä. Kirjoittanut parikymmentä teosta ja saanut Tieto-Finlandia-palkinnon.

Linus Torvalds. Tietotekniikka-asiantuntija ja ohjelmoija ja joka aloitti 1990-luvulla Linux-äyttöjärjestelmän kehittämisen ja edelleenkin päättää sen ytimen kehityksen suurista linjoista. Sekä Helsingin yliopiston että Tukhoman yliopiston kunniatohtori. Kysytty puhuja, luennoitsija ja kurssien vetäjä.

Jorma Palo. Neurologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä kirjailija. Kirjoitttanut parikymmentä teosta ja saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon, J.V. Snellman -palkinnon sekä Suomen tietokirjailijoiden tunnustuspalkinnon.

Ilkka Niiniluoto. Filosofi ja matemaatikko. Toiminut Helsingin yliopiston rehtorina sekä kanslerina ja on toiminut Helsingin yliopiston matematiikan apulaisprofessorina 1973–1981 ja teoreettisen filosofian professorina 1977 alkaen. Kirjoittanut kymmenkunta teosta ja ollut mukana toimittamassa toistakymmentä muuta teosta.

Kari Cantell. Suomalainen lääketieteen tutkija. On tutkinut neljän vuosikymmenen ajan interferoneja ja julkaissut yli kolmesataa interferoneja ja viruksia käsittelevää tieteellistä artikkelia. Hänen tutkimuksensa on muun muassa edistänyt syöpälääkkeiden kehitystä. Cantell on voittanut tutkimuksillaan myös useita tiedepalkintoja. Hänelle on myönnettty Suomen kulttuurirahaston tunnustuspalkinto , Matti Äyräpään palkinto, MTV:n kulttuuripalkinto, Eric K. Fernströmin pohjoismainen palkinto ja Milstein-palkinto.

Frank Zappa. Yksi omaperäisimmistä ja nerokkaimmista rockmuusikoista. Voittanut kaksi Grammy-palkintoa, joista toinen oli kuoleman jälkeen 1997 saatu elämäntyöstä annettava palkinto. Pääsi Rock and Roll Hall of Fameen.

David Gilmour ja Roger Waters. Erään maailman menestyneimmän ja tunnetuimman rockyhtyeen kaksi keskeistä jäsentä.

Steven Weinberg. Nobelin palkinnon voittanut fyysikko.

Alan Turing. Nerokas matemaatikko ja logiikan tutkija, joka vuonna 1936 julkaisi formalisoimansa algoritmin ja tietojenkäsittelytieteessä käytetyn Turingin kone -käsitteen. Turingilla oli keskeinen osa siinä, että britit
onnistuivat murtamaan saksalaisten enigma-salakoodin, millä saattoi olla ratkaiseva vaikutus toisen maailmansodan kulkuun.

Christer Fuglesang. Valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1981. Hän jatkoi opintojansa kokeellisen hiukkasfysiikan alalla Tukholman yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1987. Tämän jälkeen hän toimi tutkijana muun muassa CERNissä. Astronautti ja ainoa pohjoismaalainen avaruudessä käynyt. Osallistunut kolmelle avaruuslennolle ja viidelle avaruuskävelylle.

Noam Chomsky. Kielitieteen emeritusprofessori Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT). Kirjoittanut parikymmentä teosta ja oli 1980–1992 maailman siteeratuin elävä ihmistieteiden edustaja (Arts and Humanities Citation Index).

David Attenborough. Kuuluisien BBC:n luontodokumenttien juontaja (avara luonto) ja luonnontieteiden popularisoija. Hän on myös antropologi ja on toiminut BBC:n johtotehtävissä.

Koska tila alkaa loppumaan enkä jaksa enää kirjoittaakaan enempää, niin laitetaan vielä linkki josta
voi käydä lukemasta lisää erinäisistä tuhansista muista ateisteista:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_atheists
37891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

No miksi tuo lista? Onko jossain olemassa vastaava lista kuuluisista teisteista?

Kait se on aika selvä että isoon porukkaan mahtuu monenlaista. Jopa uskovissa on älykkäitä. Vai onko....?

Äänestä
  • täällä oli aikaisemmin ivallinen kirjoitus, jossa kysyttiin onko kukaan kuullut ateistista joka olisi
    edes kirjoitttanut ylioppilaaksi ja siihen vielä vastaus, että eihän ateilla aivokapasiteetti sellaiseen
    millään riiitä. Tuo kirjoitus onkin nyt näköjään poistettu täältä, mutta samapa tuo, antaahan tuo
    lista silti vähän näkemystä sille täällä usein esitetylle väitteelle, että ateistit olisivat jotain
    kypsymättömiä finninaamaisia teinejä ja keskenkasvuisia kakaroita.

    Uskovissa saattaa toki olla älykkäitä ihmisiä. En ole kuitenkaan koskaan sellaista tavannut
    koko 50v. elämäni aikana ja olen kasvanut laajan uskovan suvun keskellä ja tuntenut
    tosi paljon uskovia. Jos lapsella on näkymättömiä mielikuvituskavereita, niin se on tavallaan
    hellyyttävää, mutta jos aikuisella on näkymättömiä ystäviä, niin se on vain säälittävää.

    Äänestä

  • dcba kirjoitti:

    täällä oli aikaisemmin ivallinen kirjoitus, jossa kysyttiin onko kukaan kuullut ateistista joka olisi
    edes kirjoitttanut ylioppilaaksi ja siihen vielä vastaus, että eihän ateilla aivokapasiteetti sellaiseen
    millään riiitä. Tuo kirjoitus onkin nyt näköjään poistettu täältä, mutta samapa tuo, antaahan tuo
    lista silti vähän näkemystä sille täällä usein esitetylle väitteelle, että ateistit olisivat jotain
    kypsymättömiä finninaamaisia teinejä ja keskenkasvuisia kakaroita.

    Uskovissa saattaa toki olla älykkäitä ihmisiä. En ole kuitenkaan koskaan sellaista tavannut
    koko 50v. elämäni aikana ja olen kasvanut laajan uskovan suvun keskellä ja tuntenut
    tosi paljon uskovia. Jos lapsella on näkymättömiä mielikuvituskavereita, niin se on tavallaan
    hellyyttävää, mutta jos aikuisella on näkymättömiä ystäviä, niin se on vain säälittävää.

    Aha. Siis uskovainen = ei älykäs.

    Ja uskiksia kun syytetään lokeroinnista, mielenkiintoista....

    Äänestä

  • 4+11 kirjoitti:

    Aha. Siis uskovainen = ei älykäs.

    Ja uskiksia kun syytetään lokeroinnista, mielenkiintoista....

    Eiköhän se liene useimmille ollut itsestään selvää jo todella pitkän aikaa.
    http://hypnosis.home.netcom.com/iq_vs_religiosity.htm
    30% uskonnollisuuden kasvu pudottaa väestön älykkyyttä 10 pisteellä tai 10 pistettä yksinkertaisemmat kansat ovat 30% uskonnollisempia.

    Äänestä

  • ateismi-palstalla pitäisi olla lista kuuluisimmista teisteistä?

    Äänestä

  • kuuluisia teisteja. Paavi esimerkiksi. Syyllinen ties mihin ihmisoikeusrikkomuksiin.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    kuuluisia teisteja. Paavi esimerkiksi. Syyllinen ties mihin ihmisoikeusrikkomuksiin.

    Hitlerkin oli teisti

    Äänestä

  • hgjlö kirjoitti:

    Hitlerkin oli teisti

    Kuten myös Tuplapuska.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Kuten myös Tuplapuska.

    Menis varmaan muutama vuosi listata kaikki (surullisen)kuuluisat teistit

    Äänestä

Eipähän tuohon ole paljon kommentoitavaa, lisättävää kylläkin.
Mutta emmehän sentään ole "auktoriteettiuskovaisia."

Oma pää, oma pää...

Äänestä

Jörn Donner, Kaari Utrio, Tuomas Enbuske, Arno Kotro, Reijo Mäki, Kari Enqvist...

Äänestä
  • Woody Allen
    Robert Altman
    Ingmar Bergman
    Luis Buñuel
    John Carpenter
    David Cronenberg
    Neil Jordan
    Steven Soderbergh

    Äänestä

  • elokuvafanittaja kirjoitti:

    Woody Allen
    Robert Altman
    Ingmar Bergman
    Luis Buñuel
    John Carpenter
    David Cronenberg
    Neil Jordan
    Steven Soderbergh

    Jodie Foster, Katherine Hepburn, Sarah Polley, Donald Sutherland (joka muuten oli hyvä roolissaan Jeesuksena leffassa Sotilaspoika), Emma Thompson...

    Äänestä

  • elokuvafanittaja kirjoitti:

    Woody Allen
    Robert Altman
    Ingmar Bergman
    Luis Buñuel
    John Carpenter
    David Cronenberg
    Neil Jordan
    Steven Soderbergh

    Angelina Jolie
    Jack Nicholson
    Jodie Foster
    Joe Rogan
    John Malkovich
    Julianne Moore
    Katharine Hepburn
    Keanu Reeves
    Ray Romano
    Rodney Dangerfield
    Stephen Fry

    Äänestä

Ayaan Hirsi Ali
Salman Rushdie
Theo van Gogh

Nyt voi lopettaa paskapuheet siitä, että ateistit eivät uskaltaisi kritisoida islamia tai että ateistit olisivat islamin puolella kristinuskoa vastaan.

Äänestä
  • Jos hyväksytään 5% virhemarginaali ja se, että tiedemiesten uskonnottomuus on sama läpi koko tiedemieskunnan, kuin se on Royal Society:ssä tai muissa huipputiedemiesten seuroissa, niin voimme sanoa kaikkien tiedemiesten olevan 100% ateisteja.
    Tästä EI voi vetää sitä johtopäätöstä, että ateisti on älykäs, mutta voi vetää sen johtopäätöksen, että älykäs on lähes aina ateisti.
    Tuo edellä kerrottu EI kerro uskovien älykkyydestä tai lahjakkuudesta mitään. Voi toki olla vaikka kuinka älykäs/lahjakas ja silti harras uskova. Itse olettaisin osan uskovista älyköistä olevan "uskossa" kulttuurisyistä. Vaikka eivät uskokaan, niin perinteet voi velvoittaa ja huippututkijakin voi rukoilla mekkaan päin, tai käydä kirkossa/synagoogassa.

    Äänestä

?

Äänestä
  • ?

    Äänestä

  • Stalinin eniten ihailema, jumalallinen hahmo oli Stalin Itse, Isä Aurinkoinen, joka kiukuspäissään tapatti 5-10 miljoonaa venäläistä.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    ?

    Savonarola on Stalinin reinkarnaatio?

    Äänestä

>> Alan Turing. Nerokas matemaatikko ja logiikan tutkija, joka vuonna 1936 julkaisi formalisoimansa algoritmin ja tietojenkäsittelytieteessä käytetyn Turingin kone -käsitteen. Turingilla oli keskeinen osa siinä, että britit
onnistuivat murtamaan saksalaisten enigma-salakoodin, millä saattoi olla ratkaiseva vaikutus toisen maailmansodan kulkuun.

Äänestä
  • Turing oli homoseksuaali, ja tuohon aikaan homoseksuaalisuus oli Yhdistyneessä kuningaskunnassa laitonta.[ Sitä pidettiin mielisairautena ja siitä voitiin tuomita oikeudessa. Vuonna 1952 Turingin 19-vuotias uusi tuttavuus Arnold Murray auttoi rikostoveriaan murtautumaan Turingin asuntoon, ja Turing ilmoitti rikoksen poliisille. Poliisitutkinnan aikana Turing tunnusti olleensa suhteessa Murrayn kanssa, ja heitä syytettiin törkeästä säädyttömyydestä Criminal Law Amendment Act 1885:n pykälän 11 nojalla. Turing ei katunut, ja hänet tuomittiin samasta rikoksesta kuin Oscar Wilde oli tuomittu yli 50 vuotta aikaisemmin.

    Hänen annettiin valita vankilan ja ehdonalaisen välillä, mutta jälkimmäisen ehtona oli libidoa vähentävien hormonihoitojen aloittaminen. Välttääkseen vankilatuomion hän hyväksyi estrogeenihormoni-injektiot, joita annettiin vuoden ajan. Niiden sivuvaikutuksiin kuului gynekomastia (rintojen suureneminen). Tuomion vuoksi hänen turvallisuusluokituksensa poistettiin eikä hän voinut enää konsultoida GCHQ:ta kryptografisissa kysymyksissä. Samaan aikaan julkisuudessa oltiin huolestuneita vakoilusta ja siitä, että homoseksuaalit olisivat alttiina neuvostoagentten ansoille. 8. kesäkuuta 1954 Turingin siivooja löysi hänet kuolleena; hän oli menehtynyt edellisenä päivänä syanidimyrkytykseen.

    Näin hienosti siis britit palkitsivat nerokkaan sotasankarin, joka saattoi vaikuttaa ratkaisevasti brittien
    voittoon natseista.

    Äänestä

  • dbca kirjoitti:

    Turing oli homoseksuaali, ja tuohon aikaan homoseksuaalisuus oli Yhdistyneessä kuningaskunnassa laitonta.[ Sitä pidettiin mielisairautena ja siitä voitiin tuomita oikeudessa. Vuonna 1952 Turingin 19-vuotias uusi tuttavuus Arnold Murray auttoi rikostoveriaan murtautumaan Turingin asuntoon, ja Turing ilmoitti rikoksen poliisille. Poliisitutkinnan aikana Turing tunnusti olleensa suhteessa Murrayn kanssa, ja heitä syytettiin törkeästä säädyttömyydestä Criminal Law Amendment Act 1885:n pykälän 11 nojalla. Turing ei katunut, ja hänet tuomittiin samasta rikoksesta kuin Oscar Wilde oli tuomittu yli 50 vuotta aikaisemmin.

    Mielisairaudesta voitiin tuomita oikeudessa? Mahtavaa logiikkaa.

    Tänään Hesarin kuukausiliitteessä on Alan Turingin itsemurhasta.

    Hänen ruumiinsa vierestä löytyi osittain syöty omena. Omenan kemiaan hyvin perehtynyt Turing oli myrkyttänyt syanidilla. Erikoisen itsemurhan uskottiin olevan viite hänen rakastamaansa Lumikki ja seitsemän kääpiötä satuun.

    Applen logo on haukattu omena eikä näiden välistä yhteyttä ole tunnustettu. Silti on oletetettu, että Applen perustajat tunsivat hyvin tietokoneen isänä pidetyn Turingin elämän vaiheet hyvin.

    Äänestä

  • dbca kirjoitti:

    Turing oli homoseksuaali, ja tuohon aikaan homoseksuaalisuus oli Yhdistyneessä kuningaskunnassa laitonta.[ Sitä pidettiin mielisairautena ja siitä voitiin tuomita oikeudessa. Vuonna 1952 Turingin 19-vuotias uusi tuttavuus Arnold Murray auttoi rikostoveriaan murtautumaan Turingin asuntoon, ja Turing ilmoitti rikoksen poliisille. Poliisitutkinnan aikana Turing tunnusti olleensa suhteessa Murrayn kanssa, ja heitä syytettiin törkeästä säädyttömyydestä Criminal Law Amendment Act 1885:n pykälän 11 nojalla. Turing ei katunut, ja hänet tuomittiin samasta rikoksesta kuin Oscar Wilde oli tuomittu yli 50 vuotta aikaisemmin.

    Hänen annettiin valita vankilan ja ehdonalaisen välillä, mutta jälkimmäisen ehtona oli libidoa vähentävien hormonihoitojen aloittaminen. Välttääkseen vankilatuomion hän hyväksyi estrogeenihormoni-injektiot, joita annettiin vuoden ajan. Niiden sivuvaikutuksiin kuului gynekomastia (rintojen suureneminen). Tuomion vuoksi hänen turvallisuusluokituksensa poistettiin eikä hän voinut enää konsultoida GCHQ:ta kryptografisissa kysymyksissä. Samaan aikaan julkisuudessa oltiin huolestuneita vakoilusta ja siitä, että homoseksuaalit olisivat alttiina neuvostoagentten ansoille. 8. kesäkuuta 1954 Turingin siivooja löysi hänet kuolleena; hän oli menehtynyt edellisenä päivänä syanidimyrkytykseen.

    Näin hienosti siis britit palkitsivat nerokkaan sotasankarin, joka saattoi vaikuttaa ratkaisevasti brittien
    voittoon natseista.

    Voi helvetti sentään kun ajattelee mitä kaikkia kauheuksia on tehty ihmisille, jotka eivät ole sopineet vallalla oleviin muotteihin.

    Itse pidän Turingia yhtenä suurista neroista, Einsteiniin verrattava kaveri.

    On se käsittämätöntä miten seksuaalinen suuntaus voi olla noin iso ongelma yhteiskunnalle.

    Äänestä

Realismi on yleistä ateisteilla.
Romantiikka on yleistä uskovaisilla.

Tarkoittaako se, että romantiikot ovat tyhmiä?

Äänestä
  • Ei ainakaan suurinosa uskovista ole tyhmiä, he ovat vaan väärässä.

    Niin kauan kunnes jokin jumala todetaan olemassaolevaksi ja/tai vaikuttaa jotenkin, ateismi kuvaa parhaiten todellisuutta.

    Äänestä

  • "Realismi on yleistä ateisteilla.
    Romantiikka on yleistä uskovaisilla."

    Missäs näin sanotaan? Pidän itseäni erittäin romantikkona ja näin olen muidenkin kuullut minusta sanovan olen myös realisti. Ja ajatteles, olen ateisti ja suurin osa ystävistänikin yhtä lukuunottamatta ovat ateisteja ja pidän heitä romantikkoina

    "Tarkoittaako se, että romantiikot ovat tyhmiä?"

    Ei. :)

    Äänestä

  • vaan se tarkoittaa että uskovaiset ovt tyhmiä. MOT

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    vaan se tarkoittaa että uskovaiset ovt tyhmiä. MOT

    Kun tällä palstalla kerran ovat älyköt kokootuneet, niin varmaan kerrotte missä ajatusmaailmani menee pieleen.

    Kas kun en osaa yhdistää mitenkään toisiinsa sitä, että uskooko ihminen tai ei ja sitä että onko ihminen älykäs vai ei.

    Siis mielestäni juttu menee näin. Ihmisen älykkyyttä voi arvioida monin tavoin, mutta usko ei kuulu niihin. Mielestäni usko kuuluu samaan kategoriaan kuin vaikkapa rakkaus. Tai vaikka makumieltymys ruokien suhteen.

    En voisi pitää ihmistä tyhmänä, jos ajattelen hänen rakastuneen henkilöön, jota itse en ymmärrä. En pidä ihmistä tyhmänä, jos hän päivittäin nauttii rössypottuja, vaikka jo pelkkä resepti saa vatsani kääntymään.

    Eli mielestäni äly/usko eivät ole yhteismitallisia, joten suht turhaa puhua siitä onko atte vai krisse älykkäämpi.

    Veikkaan että tyhmät ajatelmani pikaisesti kumotaan, kiitos siitä jo etukäteen.

    Äänestä

  • GummiAivo kirjoitti:

    Jos väittää, että jumala on totta, niin sinä vertaat sitä rössypottuihin?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Jos väittää, että jumala on totta, niin sinä vertaat sitä rössypottuihin?

    Ei kun siihen, että pitääkö rössypotuista tai ei.

    No jos se tuohon tökkää niin unohda pottuosuus ja ajattele asiaa sen rakastumisen kannalta. Eihän se järkeenkäyvää toimintaa ole mutta saattaapa yllättää jopa älykkään henkilön. Kuten usko voi yllättää ihan älykkääånkin ihmisen.

    Ja että ihmisen voi luokitella älykkääksi ei mielestäni tarkoita sitä, että nimi on oltava koko kansan tiedossa. Oikeasti älykkäitä ihmisiä tapaamme joka päivä, ja heitä on niin ateisteissa kuin uskovissa.

    Helpottaahan se tietty omaa elämää jos ajattelee että "me" ollaan älykkäitä ja "ne" ei ole.

    Äänestä

  • GummiAivo kirjoitti:

    Kun tällä palstalla kerran ovat älyköt kokootuneet, niin varmaan kerrotte missä ajatusmaailmani menee pieleen.

    Kas kun en osaa yhdistää mitenkään toisiinsa sitä, että uskooko ihminen tai ei ja sitä että onko ihminen älykäs vai ei.

    Siis mielestäni juttu menee näin. Ihmisen älykkyyttä voi arvioida monin tavoin, mutta usko ei kuulu niihin. Mielestäni usko kuuluu samaan kategoriaan kuin vaikkapa rakkaus. Tai vaikka makumieltymys ruokien suhteen.

    En voisi pitää ihmistä tyhmänä, jos ajattelen hänen rakastuneen henkilöön, jota itse en ymmärrä. En pidä ihmistä tyhmänä, jos hän päivittäin nauttii rössypottuja, vaikka jo pelkkä resepti saa vatsani kääntymään.

    Eli mielestäni äly/usko eivät ole yhteismitallisia, joten suht turhaa puhua siitä onko atte vai krisse älykkäämpi.

    Veikkaan että tyhmät ajatelmani pikaisesti kumotaan, kiitos siitä jo etukäteen.

    "Siis mielestäni juttu menee näin. Ihmisen älykkyyttä voi arvioida monin tavoin, mutta usko ei kuulu niihin. Mielestäni usko kuuluu samaan kategoriaan kuin vaikkapa rakkaus. Tai vaikka makumieltymys ruokien suhteen."

    Minun rakkauteni kohde on kyllä ihan oikeasti olemassa oleva elävä ihminen, jota voin koskettaaa ja halata.
    Uskovan rakas jumala on näkymätön mielikuvitusolento, joten liikutaan täysin eri kategoriassa,
    siinä samassa kategoriassa mihin kuuluvat joulupukki ja pääsiäispupu ja hammaskeiju ja röllipeikko.

    Myöskin ruoka jota minä syön on ihan oikasti olemassa, kun lapioin sitä lautaselta kitaani.
    Uskovan makumieltymys näkymättömään taruolentoon nimeltä Jeesus ei kuulu samaan todellisuuteen
    vaan se kuuluu "todellisuuteen" jossa uskotaan Zeukseen ja Thoriin ja Anubikseen ja Shivaan.

    Äänestä

  • no juu ei kirjoitti:

    Onhan se rakkauden kohde todellinen, ainakin useimmilla:D

    Pointtini on se että onko se rakastuminen älykästä? Voiko sen luokitella älykkääksi toiminnaksi? Jos joku luokittelee ihmisen älykkyyden sillä perusteella että uskooko vai ei niin eikö saman luokittelun voisi tehdä vaikka rakastumisen perusteella? Jos järkisyiden perusteella valitsee itselleen elämänkumppanin ja toisen vanhemman lapsilleen, on älykäs. Jos rakastuu kiihkeästi ja tulisesti ja hempeilee ja unelmoi rakkaastaan niin voiko sellaista ihmistä enää pitää älykkäänä?

    Pointtisi meni nyt kyllä kirkkaasti ja todella kaukaa asian ytimen ohitse.

    Kyse oli siitä, että ei ole älykästä rakastaa näkymättömiä mielikuvitusolentoja.
    ellei sitten ole 5-vuotias lapsi joka uskoo joulupukkiin ja hammaskeijuun.

    Äänestä

  • no ei juu kirjoitti:

    Onko 5-vuotias lapsi tyhmä? Älykkyys on sama syntymästä asti. Ainoastaan opittu tieto kasvaa ajan myötä, mikä ei mielestäni ole yhtä kuin älykkyys. Kyse on siis vain siitä millaiset tiedot olet oppinut. Tietynlaisessa ympäristössä tietynlaisten kokemuksien kautta tulee atesitiksi ja tietynlaisessa ympäristössä tietynlaisten kokemuksien kautta tulee uskovaiseksi eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä älykkyyden kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dcba kirjoitti:

Erkki Tuomioja. Toiminut kansanedustajana sekä Suomen kauppa- ja teollisuus- sekä ulkoministerinä. Kirjoittanut parikymmentä teosta ja saanut Tieto-Finlandia-palkinnon.

Linus Torvalds. Tietotekniikka-asiantuntija ja ohjelmoija ja joka aloitti 1990-luvulla Linux-äyttöjärjestelmän kehittämisen ja edelleenkin päättää sen ytimen kehityksen suurista linjoista. Sekä Helsingin yliopiston että Tukhoman yliopiston kunniatohtori. Kysytty puhuja, luennoitsija ja kurssien vetäjä.

Jorma Palo. Neurologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä kirjailija. Kirjoitttanut parikymmentä teosta ja saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon, J.V. Snellman -palkinnon sekä Suomen tietokirjailijoiden tunnustuspalkinnon.

Ilkka Niiniluoto. Filosofi ja matemaatikko. Toiminut Helsingin yliopiston rehtorina sekä kanslerina ja on toiminut Helsingin yliopiston matematiikan apulaisprofessorina 1973–1981 ja teoreettisen filosofian professorina 1977 alkaen. Kirjoittanut kymmenkunta teosta ja ollut mukana toimittamassa toistakymmentä muuta teosta.

Kari Cantell. Suomalainen lääketieteen tutkija. On tutkinut neljän vuosikymmenen ajan interferoneja ja julkaissut yli kolmesataa interferoneja ja viruksia käsittelevää tieteellistä artikkelia. Hänen tutkimuksensa on muun muassa edistänyt syöpälääkkeiden kehitystä. Cantell on voittanut tutkimuksillaan myös useita tiedepalkintoja. Hänelle on myönnettty Suomen kulttuurirahaston tunnustuspalkinto , Matti Äyräpään palkinto, MTV:n kulttuuripalkinto, Eric K. Fernströmin pohjoismainen palkinto ja Milstein-palkinto.

Frank Zappa. Yksi omaperäisimmistä ja nerokkaimmista rockmuusikoista. Voittanut kaksi Grammy-palkintoa, joista toinen oli kuoleman jälkeen 1997 saatu elämäntyöstä annettava palkinto. Pääsi Rock and Roll Hall of Fameen.

David Gilmour ja Roger Waters. Erään maailman menestyneimmän ja tunnetuimman rockyhtyeen kaksi keskeistä jäsentä.

Steven Weinberg. Nobelin palkinnon voittanut fyysikko.

Alan Turing. Nerokas matemaatikko ja logiikan tutkija, joka vuonna 1936 julkaisi formalisoimansa algoritmin ja tietojenkäsittelytieteessä käytetyn Turingin kone -käsitteen. Turingilla oli keskeinen osa siinä, että britit
onnistuivat murtamaan saksalaisten enigma-salakoodin, millä saattoi olla ratkaiseva vaikutus toisen maailmansodan kulkuun.

Christer Fuglesang. Valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1981. Hän jatkoi opintojansa kokeellisen hiukkasfysiikan alalla Tukholman yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1987. Tämän jälkeen hän toimi tutkijana muun muassa CERNissä. Astronautti ja ainoa pohjoismaalainen avaruudessä käynyt. Osallistunut kolmelle avaruuslennolle ja viidelle avaruuskävelylle.

Noam Chomsky. Kielitieteen emeritusprofessori Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT). Kirjoittanut parikymmentä teosta ja oli 1980–1992 maailman siteeratuin elävä ihmistieteiden edustaja (Arts and Humanities Citation Index).

David Attenborough. Kuuluisien BBC:n luontodokumenttien juontaja (avara luonto) ja luonnontieteiden popularisoija. Hän on myös antropologi ja on toiminut BBC:n johtotehtävissä.

Koska tila alkaa loppumaan enkä jaksa enää kirjoittaakaan enempää, niin laitetaan vielä linkki josta
voi käydä lukemasta lisää erinäisistä tuhansista muista ateisteista:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_atheists

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu