Vaikeassa tilanteessa
justhinkingaboutit 7.8.2010 10:38 Vastauksia: 0 Lukukertoja: 2TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
Jotenkin tuntuu helpommalta käsitellä tätä asiaa kirjoittamalla ihan ventovieraille... Eli olen seurustellut poikaystäväni kanssa puoli vuotta, ja koko tänä aikana minun puolelta ovat tunteet nousseet aivan uudelle tasolle. En ole siis ketään ihmistä rakastanut niin paljon kuin häntä. Olimme puhuneet jo yhteisestä tulevaisuudesta, sekä laittaneet asuntohakemuksia, jotta voisimme muuttaa yhteen.
Viikko sitten hän ilmoitti, että on löytänyt työpaikan toisesta kaupungista ja aikoo muuttaa sinne, mutta voisimme silti jatkaa tapailua puolin ja toisin (välimatkaa on 150 km). Tämä kaikki tuli ihan puun takaa. Hän ei ollut jutellut asiasta kanssani, ei ollut maininnut asiaa ollenkaan, vain sanonut, että "hänellä on tuhat asiaa päässä ja hänen täytyy miettiä." En kysellyt siis enempää. Meillä oli ollut pari riitaa aiemmin liittyen luottamuspulaan minun puolelta ja olen yrittänyt hänelle selittää, että edellisessä suhteessa kokemani pettämisen jälkeen en ole yhtä ehyt kuin normaalisti. Uudelleen luottamiseen miehiin vie aikaa.
No, reaktio voi olla arvattava.. Tulihan siinä itkeskeltyä, suututtua, raivottua, ja kerrottua, kuinka pahalta minusta tuntui siinä tilanteessa. En nähnyt poikaystävältäni mitään sympatiaa - kasvot ja silmät olivat kivikovat, ei kyyneleitä, ei mitään. Kuin hän olisi tullut vain sanomaan, että "näin tää on ja sille sä et mahda mitään". Sanoin, että tarvitsen aikaa miettimiseen. Seuraavat pari päivää elämä meni riidellessä.
Kaiken huippu on se, että olen raskaana. Plussasin pari viikkoa sitten, mutta halusin odottaa jonkin aikaa ennen kuin kerron asiasta. Tulipas sekin kerrottua kaiken keskelle. Ei ollut ehkä oikea teko, en tiedä.
Nyt olen yrittänyt olla aktiivinen asioiden pohtimisessa, että kuinka voisimme olla yhdessä ilman välimatkaa. Yritin ehdottaa muuttoa paikkakunnalle, joka olisi puolivälissä molempia kaupunkeja, että voisimme asua yhdessä ja minä voisin edelleen käydä töissä nykyisessä asuinkaupungissamme. Mies oli, että "ok, katsotaan, mitä tulee", mutta on vaikuttanut jotenkin innottomalta. Sain asuntotarjouksen jo, mutta mies sanoi, että hänen täytyy miettiä ja miksi en anna hänelle aikaa tunnustella uutta tilannetta. Tuntui pahalta. Koko tämän ajan hän on sanonut, että rakastaa minua ja haluaa olla yhdessä, mutta työn ja rahan takia hän haluaa muuttaa. Ei halua kuulemma sotkea minun elämää, ja minun olisi hyvä olla täällä töissä ja opiskelemassa. Olen tehnyt asian hänelle selväksi, että välimatka opiskelu- ja työkaupunkiini ei tule olemaan liian pitkä ja tekisin kaiken tämän hänen vuokseen. Hän on puhunut, että haluaisi olla töissä kyseisessä kaupungissa 3 tai 6 kuukautta, ehkä vuoden, ehkä enemmän. Tuntuu vaikealta odottaa rakastamaansa ihmistä noinkin pitkän ajan toisella paikkakunnalla, vain näkemällä 2-4 krt kuukaudessa.
Nyt minusta vain tuntuu, että pienikin sana meistä, muuttokaupungista tai tästä tilanteesta saa hänet suuttumaan. Olen ihan ällikällä ja minusta tuntuu pahalta, ettemme voi keskustella tulevaisuudesta. Mies sanoo, että kaivelen vanhoja tai en edistä tilannetta yhtään. Itse en taas pysty olemaan ajattelematta tilannetta ja haluaisin tähän jonkun selkeän suunnitelman, ettei myöhemmin tuntuisi siltä, että olen yrittänyt ja odottanut turhaan, jos mies vaikka päättäisikin tulevaisuudessa toisin meidän suhteen.
Mielestäni toimiva parisuhde on kompromissien tekemistä ja yhteistä suunnittelua - tämä tilanne on kaukana noista. Haluaisin saada vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä. Odotanko ja lopetanko asiasta puhumisen, sekä peruutanko asuntotarjouksen?
justhinkingaboutit 7.8.2010 10:38 Vastauksia: 0 Lukukertoja: 2TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
Jotenkin tuntuu helpommalta käsitellä tätä asiaa kirjoittamalla ihan ventovieraille... Eli olen seurustellut poikaystäväni kanssa puoli vuotta, ja koko tänä aikana minun puolelta ovat tunteet nousseet aivan uudelle tasolle. En ole siis ketään ihmistä rakastanut niin paljon kuin häntä. Olimme puhuneet jo yhteisestä tulevaisuudesta, sekä laittaneet asuntohakemuksia, jotta voisimme muuttaa yhteen.
Viikko sitten hän ilmoitti, että on löytänyt työpaikan toisesta kaupungista ja aikoo muuttaa sinne, mutta voisimme silti jatkaa tapailua puolin ja toisin (välimatkaa on 150 km). Tämä kaikki tuli ihan puun takaa. Hän ei ollut jutellut asiasta kanssani, ei ollut maininnut asiaa ollenkaan, vain sanonut, että "hänellä on tuhat asiaa päässä ja hänen täytyy miettiä." En kysellyt siis enempää. Meillä oli ollut pari riitaa aiemmin liittyen luottamuspulaan minun puolelta ja olen yrittänyt hänelle selittää, että edellisessä suhteessa kokemani pettämisen jälkeen en ole yhtä ehyt kuin normaalisti. Uudelleen luottamiseen miehiin vie aikaa.
No, reaktio voi olla arvattava.. Tulihan siinä itkeskeltyä, suututtua, raivottua, ja kerrottua, kuinka pahalta minusta tuntui siinä tilanteessa. En nähnyt poikaystävältäni mitään sympatiaa - kasvot ja silmät olivat kivikovat, ei kyyneleitä, ei mitään. Kuin hän olisi tullut vain sanomaan, että "näin tää on ja sille sä et mahda mitään". Sanoin, että tarvitsen aikaa miettimiseen. Seuraavat pari päivää elämä meni riidellessä.
Kaiken huippu on se, että olen raskaana. Plussasin pari viikkoa sitten, mutta halusin odottaa jonkin aikaa ennen kuin kerron asiasta. Tulipas sekin kerrottua kaiken keskelle. Ei ollut ehkä oikea teko, en tiedä.
Nyt olen yrittänyt olla aktiivinen asioiden pohtimisessa, että kuinka voisimme olla yhdessä ilman välimatkaa. Yritin ehdottaa muuttoa paikkakunnalle, joka olisi puolivälissä molempia kaupunkeja, että voisimme asua yhdessä ja minä voisin edelleen käydä töissä nykyisessä asuinkaupungissamme. Mies oli, että "ok, katsotaan, mitä tulee", mutta on vaikuttanut jotenkin innottomalta. Sain asuntotarjouksen jo, mutta mies sanoi, että hänen täytyy miettiä ja miksi en anna hänelle aikaa tunnustella uutta tilannetta. Tuntui pahalta. Koko tämän ajan hän on sanonut, että rakastaa minua ja haluaa olla yhdessä, mutta työn ja rahan takia hän haluaa muuttaa. Ei halua kuulemma sotkea minun elämää, ja minun olisi hyvä olla täällä töissä ja opiskelemassa. Olen tehnyt asian hänelle selväksi, että välimatka opiskelu- ja työkaupunkiini ei tule olemaan liian pitkä ja tekisin kaiken tämän hänen vuokseen. Hän on puhunut, että haluaisi olla töissä kyseisessä kaupungissa 3 tai 6 kuukautta, ehkä vuoden, ehkä enemmän. Tuntuu vaikealta odottaa rakastamaansa ihmistä noinkin pitkän ajan toisella paikkakunnalla, vain näkemällä 2-4 krt kuukaudessa.
Nyt minusta vain tuntuu, että pienikin sana meistä, muuttokaupungista tai tästä tilanteesta saa hänet suuttumaan. Olen ihan ällikällä ja minusta tuntuu pahalta, ettemme voi keskustella tulevaisuudesta. Mies sanoo, että kaivelen vanhoja tai en edistä tilannetta yhtään. Itse en taas pysty olemaan ajattelematta tilannetta ja haluaisin tähän jonkun selkeän suunnitelman, ettei myöhemmin tuntuisi siltä, että olen yrittänyt ja odottanut turhaan, jos mies vaikka päättäisikin tulevaisuudessa toisin meidän suhteen.
Mielestäni toimiva parisuhde on kompromissien tekemistä ja yhteistä suunnittelua - tämä tilanne on kaukana noista. Haluaisin saada vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä. Odotanko ja lopetanko asiasta puhumisen, sekä peruutanko asuntotarjouksen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Poikaystäväsi käy varmasti läpi itsekin vaikeita valintoja; hän rakastaa sinua, mutta samaan aikaan toisella paikkakunnalla oleva työ on myös hänelle tosi tärkeä. Ja varmaan tuosta syystä hänen saattaa olla vaikea käsitellä asiaa, puhua siitä. Ja kun sinä sitten haluat nostaa esiin teidän tulevaisuuden, sen suunnittelun, niin mies kokee sen ehkä niin, että nyt heti pitäisi tietää, miten tulevaisuus sanellaan teidän kohdalla ja ehkäpä se sitten häntä ahdistaa. Kun hän ei itsekään tiedä sitä, miten kauan toisella paikkakunnalla työn parissa menee jne.
Tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat, kun sanot, että haluaisit selkeän suunnitelman siitä, mitä teette sen suhteen, kun joudutte elämään eri kaupungeissa. Joskus on toisaalta sopeuduttava vaan siihen, ettei aina voi tietää kovinkaan pitkälle, mitä tapahtuu. Pitää yrittää elää päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että esim. näkee toisen viikonloppuna tai sitä seuraavana jne. Pitäisi pystyä luottamaan siihen, että toinen rakastaa, oli tilanne mikä hyvänsä.
Anna miehellesi aikaa hetki. Hän varmasti miettii asiaa, jos häntä ei alati painosteta pohtimaan tilannetta. Usein, kun itse vetäytyy tilanteesta hetkeksi, antaa tilaa toiselle ja tämän omille ajatuksille. Voithan sitten kysyä jonkin ajan kuluttua asiasta.
Sun tilanteessa on samankaltaisia elementtejä kuin omassani: olen myös seurustellut puolisen vuotta poikaystäväni kanssa ja olemme molemmat tunteneet rakastavamme toisiamme enemmän kuin ketään muuta koskaan. Elämme kaukosuhteessa, jossa näemme noin joka toinen viikonloppu. Myös me olemme joutuneet pohtimaan sitä, kuka tekee kompromisseja suhteen vuoksi (hän on työssä siellä ja minä opiskelen täällä) ja saaneet riitoja aikaiseksi siitä. Ja myös minä mitä luultavimmin olen raskaana, testi vielä tekemättä. Nyt sitten poikaystäväni on muuttunut vetäytyvämmäksi ja pohtii tunteitaan minua kohtaan, vaikka edelleen rakastaa kuulemma minua. Ja jos minä otan suhteemme tulevaisuuden esille, myös hän kokee ahdistuvansa tästä.
Mielestäni se, että edes jompi kumpi tekee suhteen eteen (ainakin tiettyyn pisteeseen asti) suuria asioita, voi saada myös toisen osapuolen tulemaan vastaan. Kun toisen vuoksi on valmis tekemään hurjan suuria muutoksia elämässään, niin toiselle ei jää epäselväksi se, miten paljon toinen voi rakastaa. Sitten ei ainakaan myöhemmin tarvitse katua, vaikka suhde kaatuisikin, etteikö olisi tehnyt kaikkeaan, jotta olisi rakkaansa saanut pitää vierellään.
Kumpikin teistä puhuu "yhteisistä suunnitelmista" Ja kumpikin on hankkiutunut raskaaksi miehen selän takana?? Siis mitä kukkua!!
Kuuluuko nykyajan naisten käytökseen tuollainen hötkyily?? Puoli vuotta ja törötetään paksuna!! Hävetkää kumpikin!!
Ei toista voi edes kunnolla tuntea noin lyhyen ajan sisällä, joten tyhmästi olette toimineet!
Ihan tulee tunne, että PAKOTATTE miehet ottamaan teidät akkoiksi! Ei oikeaa rakkautta ole tuo lainkaan, tyttöseni, vaan kavalaa ja ilkeää selkään puukottamista ja tuolla menolla saatte ehkä ne ukot alistumaan, mutta rakkaudesta ei kumpikaan teitä ota, vaan velvollisuudesta ja vieraisiin menevät heti kun pystyvät!
Oliskohan nyt abortin paikka kummallakin ja asioitten uudelleen ajatteleminen paikallaan!!
Kauhulla luin itsekkin, kuinka ajattelemattomia on nykyäänkin naiset.
On ehkäisyt ja hyvä terveydenhoito ja ehkäisystä puhutaan jo kouluissa ja silti ollaan "raskaina" puolen vuoden tuntemisen jälkeen! Hohhoijaa!!
Sääliksi käy tosiaan miesparat! Ehkäisy kuuluu kummankin huolehtia, mutta naisethan senkin homman yleensä huolehtivat paremmin, joten tuntuu näitäkin kirjoituksia lukiessa, että nalkkiin ovat nämäkin naiset aatelleet miehensä pistää, kun ovat huomanneet miesten mielenkiinnon sammuneen.
Sitten puhuvat vielä toimivasta parisuhteesta kompromisseineen.heh heh!
..jos miehiä ei kuunnella tässäkään asiassa, missäs sitten? Kyllä hävettää!
No voi voi sentään. Nyt on yksinkertaisella älykkyydellä höystety miehet päässeet ääneen!!
Ensinnäkin. Jos olisitte lukeneet paremmin, niin olisitte huomanneet, että miehiähän tässä ollaan juuri kuuntelemassa. Eli silmä tarkemmin tekstiin kiinni; kyse on siitä nimenomaan, että toiselle antaa aikaa pohtia tilannetta. Ketään ei olla pakottamassa mihinkään.
Toiseksi. Kyse ei ole siitä, että miestä yritetään nalkkiin. Hei, haloo. Oletteko kuulleet, että ehkäisy ei ole 100 % :nen? Ette luultavasti. Tuskin tässä kukaan noin lyhyessä ajassa on tarkoituksella raskaaksi hankkiutunut. Ja vastuu on molempien, ei vain naisen! Miksi yritätte vierittää vastuun naiselle? "hankkiuduttu selän takana raskaaksi.." Nyt järki käteen, rekkamiehet.
Kolmanneksi. On olemassa tilanteita, joissa puolen vuoden seurustelun jälkeen voi todellakin kokea tuntevansa toisen kuin omat taskunsa. Mistäs tiedätte, kuinka kauana me olemme kumppanimme tunteneet ennen suhteen aloittamista? Voi pyhä yksinkertaisuus...
Kiitos sinulle vastauksesta ja hyvistä neuvoista. On "mukavaa" huomata, että muitakin ihmisiä on samanlaisessa tilanteessa, etten ole ihan yksin asian kanssa. Kirjoittaminen auttoi siinä mielessä, että sain pureskeltua asioita läpi ja vielä miettimään eri vaihtoehtoja. Ollaan nyt puhuttu asioista ja ne näyttävät selkeämmältä, myös syyt tapahtumaan ovat paremmin tiedossa. Tunnelin päässä näkyy siis valoa :)
Poikaystäväni on ollut hämmästynyt reaktiostani, sekä siitä kuinka olen laittanut itseni likoon parempaa tulevaisuutta ajatellen. Hän ei ollut kuulemma kuvitellut, että välittäisin hänestä niin paljon. Sen takia hän alkoi itsekin avautumaan, selvittämään ja rakentamaan tilannetta. Hän ei kuulemma tee tätä muuttoa toiselle paikkakunnalle mielellään ja jäisi yhteisella paikkakunnallemme, jos olisi töitä.
Luotto on nyt kova. Ja todellakin - päivä kerrallaan eteenpäin :)
Ei tässä mistään selän takana raskaaksi tulemisesta ole kyse. Lapsi on ollut tervetullut parin viime kuukauden aikana ihan molemmille.
Minä ainakin olen nainen ja samaa mieltä ed kanssa tuosta miesten kohtelusta..
Itselläni on pitkä liitto takana ja luulenpa sen kestäneen sen takia, etten ikinä ole miehen selän takana tehnyt tuollaisia temppuja kuin te ed.t
Asioista on aina keskusteltu ja toinen otettu päätöksissä huomioon.
Yhdessä on oltu ensin monta vuotta toiseen tutustuen ja se on totta, että toisen tuntemiseen tarvitaan paljon pitempi aika kuin joku puoli vuotta..!
Lapset on YHDESSÄ suunniteltu ja yhdessä hoidettu, kumpaakaan ei ole painostettu asiaan.
Kyllä se liitto onnistuessaan vaatii kummankin halua ja panostusta siihen, yhdenvertaisina siinä ollaan, joten jos teidän miehillä olisi vielä ollut muita suunnitelmia, olette ne kyllä toimillanne kyseenalaistaneet. Se voi kostautua myöhemmin.
Nyt on tietenkin tapauksissanne myöhäistä enää katua, kun lapsetkin on tulossa, toivottavasti pärjäätte, mutta onnea tarvitsette!
Sanopa yksikin syy, miksi et ole kertonut raskaudestasi heti!
Tärkeintä ei ollutkaan yhdessä jaettu ilo, vaan se, että sinä tiesit jotain, mitä toinen ei. Tunsit olevasi tilanteen herra. Mutta kuinkas kävikään.
Ja sitten valitat, että miesystäväsi muutto toiselle paikkakunnalle tulee puun takaa.
Kumpi on isompi asia ?