Vaikeassa tilanteessa
justhinkingaboutit 7.8.2010 10:38 Vastauksia: 0 Lukukertoja: 2TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
Jotenkin tuntuu helpommalta käsitellä tätä asiaa kirjoittamalla ihan ventovieraille... Eli olen seurustellut poikaystäväni kanssa puoli vuotta, ja koko tänä aikana minun puolelta ovat tunteet nousseet aivan uudelle tasolle. En ole siis ketään ihmistä rakastanut niin paljon kuin häntä. Olimme puhuneet jo yhteisestä tulevaisuudesta, sekä laittaneet asuntohakemuksia, jotta voisimme muuttaa yhteen.
Viikko sitten hän ilmoitti, että on löytänyt työpaikan toisesta kaupungista ja aikoo muuttaa sinne, mutta voisimme silti jatkaa tapailua puolin ja toisin (välimatkaa on 150 km). Tämä kaikki tuli ihan puun takaa. Hän ei ollut jutellut asiasta kanssani, ei ollut maininnut asiaa ollenkaan, vain sanonut, että "hänellä on tuhat asiaa päässä ja hänen täytyy miettiä." En kysellyt siis enempää. Meillä oli ollut pari riitaa aiemmin liittyen luottamuspulaan minun puolelta ja olen yrittänyt hänelle selittää, että edellisessä suhteessa kokemani pettämisen jälkeen en ole yhtä ehyt kuin normaalisti. Uudelleen luottamiseen miehiin vie aikaa.
No, reaktio voi olla arvattava.. Tulihan siinä itkeskeltyä, suututtua, raivottua, ja kerrottua, kuinka pahalta minusta tuntui siinä tilanteessa. En nähnyt poikaystävältäni mitään sympatiaa - kasvot ja silmät olivat kivikovat, ei kyyneleitä, ei mitään. Kuin hän olisi tullut vain sanomaan, että "näin tää on ja sille sä et mahda mitään". Sanoin, että tarvitsen aikaa miettimiseen. Seuraavat pari päivää elämä meni riidellessä.
Kaiken huippu on se, että olen raskaana. Plussasin pari viikkoa sitten, mutta halusin odottaa jonkin aikaa ennen kuin kerron asiasta. Tulipas sekin kerrottua kaiken keskelle. Ei ollut ehkä oikea teko, en tiedä.
Nyt olen yrittänyt olla aktiivinen asioiden pohtimisessa, että kuinka voisimme olla yhdessä ilman välimatkaa. Yritin ehdottaa muuttoa paikkakunnalle, joka olisi puolivälissä molempia kaupunkeja, että voisimme asua yhdessä ja minä voisin edelleen käydä töissä nykyisessä asuinkaupungissamme. Mies oli, että "ok, katsotaan, mitä tulee", mutta on vaikuttanut jotenkin innottomalta. Sain asuntotarjouksen jo, mutta mies sanoi, että hänen täytyy miettiä ja miksi en anna hänelle aikaa tunnustella uutta tilannetta. Tuntui pahalta. Koko tämän ajan hän on sanonut, että rakastaa minua ja haluaa olla yhdessä, mutta työn ja rahan takia hän haluaa muuttaa. Ei halua kuulemma sotkea minun elämää, ja minun olisi hyvä olla täällä töissä ja opiskelemassa. Olen tehnyt asian hänelle selväksi, että välimatka opiskelu- ja työkaupunkiini ei tule olemaan liian pitkä ja tekisin kaiken tämän hänen vuokseen. Hän on puhunut, että haluaisi olla töissä kyseisessä kaupungissa 3 tai 6 kuukautta, ehkä vuoden, ehkä enemmän. Tuntuu vaikealta odottaa rakastamaansa ihmistä noinkin pitkän ajan toisella paikkakunnalla, vain näkemällä 2-4 krt kuukaudessa.
Nyt minusta vain tuntuu, että pienikin sana meistä, muuttokaupungista tai tästä tilanteesta saa hänet suuttumaan. Olen ihan ällikällä ja minusta tuntuu pahalta, ettemme voi keskustella tulevaisuudesta. Mies sanoo, että kaivelen vanhoja tai en edistä tilannetta yhtään. Itse en taas pysty olemaan ajattelematta tilannetta ja haluaisin tähän jonkun selkeän suunnitelman, ettei myöhemmin tuntuisi siltä, että olen yrittänyt ja odottanut turhaan, jos mies vaikka päättäisikin tulevaisuudessa toisin meidän suhteen.
Mielestäni toimiva parisuhde on kompromissien tekemistä ja yhteistä suunnittelua - tämä tilanne on kaukana noista. Haluaisin saada vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä. Odotanko ja lopetanko asiasta puhumisen, sekä peruutanko asuntotarjouksen?
justhinkingaboutit 7.8.2010 10:38 Vastauksia: 0 Lukukertoja: 2TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
Jotenkin tuntuu helpommalta käsitellä tätä asiaa kirjoittamalla ihan ventovieraille... Eli olen seurustellut poikaystäväni kanssa puoli vuotta, ja koko tänä aikana minun puolelta ovat tunteet nousseet aivan uudelle tasolle. En ole siis ketään ihmistä rakastanut niin paljon kuin häntä. Olimme puhuneet jo yhteisestä tulevaisuudesta, sekä laittaneet asuntohakemuksia, jotta voisimme muuttaa yhteen.
Viikko sitten hän ilmoitti, että on löytänyt työpaikan toisesta kaupungista ja aikoo muuttaa sinne, mutta voisimme silti jatkaa tapailua puolin ja toisin (välimatkaa on 150 km). Tämä kaikki tuli ihan puun takaa. Hän ei ollut jutellut asiasta kanssani, ei ollut maininnut asiaa ollenkaan, vain sanonut, että "hänellä on tuhat asiaa päässä ja hänen täytyy miettiä." En kysellyt siis enempää. Meillä oli ollut pari riitaa aiemmin liittyen luottamuspulaan minun puolelta ja olen yrittänyt hänelle selittää, että edellisessä suhteessa kokemani pettämisen jälkeen en ole yhtä ehyt kuin normaalisti. Uudelleen luottamiseen miehiin vie aikaa.
No, reaktio voi olla arvattava.. Tulihan siinä itkeskeltyä, suututtua, raivottua, ja kerrottua, kuinka pahalta minusta tuntui siinä tilanteessa. En nähnyt poikaystävältäni mitään sympatiaa - kasvot ja silmät olivat kivikovat, ei kyyneleitä, ei mitään. Kuin hän olisi tullut vain sanomaan, että "näin tää on ja sille sä et mahda mitään". Sanoin, että tarvitsen aikaa miettimiseen. Seuraavat pari päivää elämä meni riidellessä.
Kaiken huippu on se, että olen raskaana. Plussasin pari viikkoa sitten, mutta halusin odottaa jonkin aikaa ennen kuin kerron asiasta. Tulipas sekin kerrottua kaiken keskelle. Ei ollut ehkä oikea teko, en tiedä.
Nyt olen yrittänyt olla aktiivinen asioiden pohtimisessa, että kuinka voisimme olla yhdessä ilman välimatkaa. Yritin ehdottaa muuttoa paikkakunnalle, joka olisi puolivälissä molempia kaupunkeja, että voisimme asua yhdessä ja minä voisin edelleen käydä töissä nykyisessä asuinkaupungissamme. Mies oli, että "ok, katsotaan, mitä tulee", mutta on vaikuttanut jotenkin innottomalta. Sain asuntotarjouksen jo, mutta mies sanoi, että hänen täytyy miettiä ja miksi en anna hänelle aikaa tunnustella uutta tilannetta. Tuntui pahalta. Koko tämän ajan hän on sanonut, että rakastaa minua ja haluaa olla yhdessä, mutta työn ja rahan takia hän haluaa muuttaa. Ei halua kuulemma sotkea minun elämää, ja minun olisi hyvä olla täällä töissä ja opiskelemassa. Olen tehnyt asian hänelle selväksi, että välimatka opiskelu- ja työkaupunkiini ei tule olemaan liian pitkä ja tekisin kaiken tämän hänen vuokseen. Hän on puhunut, että haluaisi olla töissä kyseisessä kaupungissa 3 tai 6 kuukautta, ehkä vuoden, ehkä enemmän. Tuntuu vaikealta odottaa rakastamaansa ihmistä noinkin pitkän ajan toisella paikkakunnalla, vain näkemällä 2-4 krt kuukaudessa.
Nyt minusta vain tuntuu, että pienikin sana meistä, muuttokaupungista tai tästä tilanteesta saa hänet suuttumaan. Olen ihan ällikällä ja minusta tuntuu pahalta, ettemme voi keskustella tulevaisuudesta. Mies sanoo, että kaivelen vanhoja tai en edistä tilannetta yhtään. Itse en taas pysty olemaan ajattelematta tilannetta ja haluaisin tähän jonkun selkeän suunnitelman, ettei myöhemmin tuntuisi siltä, että olen yrittänyt ja odottanut turhaan, jos mies vaikka päättäisikin tulevaisuudessa toisin meidän suhteen.
Mielestäni toimiva parisuhde on kompromissien tekemistä ja yhteistä suunnittelua - tämä tilanne on kaukana noista. Haluaisin saada vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä. Odotanko ja lopetanko asiasta puhumisen, sekä peruutanko asuntotarjouksen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
että kerroit raskaudesta.
Anna hänelle aikaa. Sellainen on minun neuvoni. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta silti. Se on mielestäni ainoa järkevä tapa toimia. Jos alat painostamaan johonkin, saatat saada tahtosi läpi, mutta se tulisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä kostautumaan myöhemmin. Painostaminen nyt olisi harha-askel sivuun, mikä veisi teidät pikkuhiljaa vääjämättä kohti umpikujaa...
toinen sai toisaalta työpaikan ja sinä taas nykypaikassa.
Toisaalta toi poikaystäväsi käyttäytymisen kiperissä tilanteissa julki.