Halusin kertoo tarinani menetyksestä (nimet muutettu, tunnistattomiksi)
Jokainen ilta katselen ulos ikkunasta.
Mietin, oletko sinä nyt onnellinen.
Mietin mitä sinä juuri nyt mahdat tehdä.
Minä en vain pääse pakoon tunteitani.
En pääse pakoon itseäni, vaikka
juoksisin loputtomasti kohti määränpäätä.
Ihminen on luotu rakastamaan toista.
Siksi kai minäkin sinua niin rakastan, vaikka
minä haluaisin vaan unohtaa.
En halua unohtaa sinua, en muistoja,
vaan rakkauteni sinua kohtaan.
Miten sydän voi vieläkin leiskua,
vaikka minulla ei ole enää mahdollisuutta
nähdä sinua, tai olla sinun kanssasi.
Sinä annoit elämääni niin paljon hyvää ja
opetit rakentamaan polkua helpommaksi kulkea.
Minä opin sinulta, miten kasvaa ihmisenä,
omana persoonanaan kohti aikuisuutta.
Opetit minua näkemään asiat monesta eri
näkökulmasta, ja niin minusta tuli avarakatseinen,
ja tunsin itseni täydeksi.
Tunsin ettei minulta puuttunut mitään,
että kaikki kortit olivat kädessäni tulevaisuutta ajatellen.
Sitten minä sain lapseni, pienen taivaslapseni.
Sain kokea hetken minkälaista on olla äiti, ja rakastuin siihen.
Ja minä olen vieläkin äiti, äiti lapselle, jonka Taivaan isä kasvattaa
puolestani taivaan paratiisissa,
jossa minä saan lapseni jälleen kohdata.
En ole katkera, vaikka lapseni saikin
viettää vain hetken meidän maailmassa.
Ei häntä ollut tänne luotukaan, vain hetkeksi lainaksi meille vaan.
Sinulla on kanssa kova ikävä meidän tyttöämme, Sofiaa.
Lapsemme haudalla on aina uusi kaunis kortti,
minkä olet sinne vienyt.
Kortti loppuu aina sanoihin: "Isä rakastaa sinua Sofia aina.
Vaikka me ei äitisi kanssa enää voida sinua nähdä,
saati olla yhdessä, meitä yhdistää aina rakkaus
sinuun ja rakkaus ja kaipaus taivaaseen.
Ollaan perhe taivaassa kulta.
Nuku kauniita unia, ja muista, Isi ajattelee sinua kulta koko ajan."
Kyyneleet silmissä katselen kauniita korttejasi.
Tunnen ikävän pistoksen.
Enkeli patsaan kanssa astelin tänäänkin haudallesi.
Kerroin kuinka ikävä minulla on sinua. Niin minä aina teen.
Ehkä minun on tarkoitettu olevanu surullinen täällä,
jotta osaisin aikani saapuessa arvostaa taivaan kauneutta.
Ehkä... >
Jokainen ilta katselen ulos ikkunasta.
Mietin, oletko sinä nyt onnellinen.
Mietin mitä sinä juuri nyt mahdat tehdä.
Minä en vain pääse pakoon tunteitani.
En pääse pakoon itseäni, vaikka
juoksisin loputtomasti kohti määränpäätä.
Ihminen on luotu rakastamaan toista.
Siksi kai minäkin sinua niin rakastan, vaikka
minä haluaisin vaan unohtaa.
En halua unohtaa sinua, en muistoja,
vaan rakkauteni sinua kohtaan.
Miten sydän voi vieläkin leiskua,
vaikka minulla ei ole enää mahdollisuutta
nähdä sinua, tai olla sinun kanssasi.
Sinä annoit elämääni niin paljon hyvää ja
opetit rakentamaan polkua helpommaksi kulkea.
Minä opin sinulta, miten kasvaa ihmisenä,
omana persoonanaan kohti aikuisuutta.
Opetit minua näkemään asiat monesta eri
näkökulmasta, ja niin minusta tuli avarakatseinen,
ja tunsin itseni täydeksi.
Tunsin ettei minulta puuttunut mitään,
että kaikki kortit olivat kädessäni tulevaisuutta ajatellen.
Sitten minä sain lapseni, pienen taivaslapseni.
Sain kokea hetken minkälaista on olla äiti, ja rakastuin siihen.
Ja minä olen vieläkin äiti, äiti lapselle, jonka Taivaan isä kasvattaa
puolestani taivaan paratiisissa,
jossa minä saan lapseni jälleen kohdata.
En ole katkera, vaikka lapseni saikin
viettää vain hetken meidän maailmassa.
Ei häntä ollut tänne luotukaan, vain hetkeksi lainaksi meille vaan.
Sinulla on kanssa kova ikävä meidän tyttöämme, Sofiaa.
Lapsemme haudalla on aina uusi kaunis kortti,
minkä olet sinne vienyt.
Kortti loppuu aina sanoihin: "Isä rakastaa sinua Sofia aina.
Vaikka me ei äitisi kanssa enää voida sinua nähdä,
saati olla yhdessä, meitä yhdistää aina rakkaus
sinuun ja rakkaus ja kaipaus taivaaseen.
Ollaan perhe taivaassa kulta.
Nuku kauniita unia, ja muista, Isi ajattelee sinua kulta koko ajan."
Kyyneleet silmissä katselen kauniita korttejasi.
Tunnen ikävän pistoksen.
Enkeli patsaan kanssa astelin tänäänkin haudallesi.
Kerroin kuinka ikävä minulla on sinua. Niin minä aina teen.
Ehkä minun on tarkoitettu olevanu surullinen täällä,
jotta osaisin aikani saapuessa arvostaa taivaan kauneutta.
Ehkä... >
Vastaukset 2
Vanhimmat
Viime Maaliskuussa lapseni kuoli. suruni on lohduton.
Jaksamista sinulle.
suloinen ja järkevä nainen, kuoli 1995. Keskustelen hänen kanssaan joka päivä, muuten on elämä vain eteenpäin raahautumista. En ole jaksanut viedä itseäni terapiaan, eihän vieraat asioitamme voi muuttaa.