Voiko rakkaus muuttua vain syväksi ystävyydeksi? Suhde kestänyt 5v ja intohimo ja läheisyys puuttuu täysin. Tässä sitä asustellaan kuin kämppikset konsanaan..
Rakastan toista kovasti mutta alkaa tuntua ,että on rakkautta laskea jo irti ja mennä elämässä eteenpäin...
Eihän tässä näin pitänyt käydä...Kohtalotovereita?
Rakastan toista kovasti mutta alkaa tuntua ,että on rakkautta laskea jo irti ja mennä elämässä eteenpäin...
Eihän tässä näin pitänyt käydä...Kohtalotovereita?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hertta-sarjat on alle kakskymppisille....lihankosketus riittää vanhemmalla iällä. Sulla on kaikki hyvin, usko pois, arki on arkea, viritä ajoittain, se riittää.
Totta kai arki on arkea mutta intohimoa ja läheisyyttä tulee olla. Miksi värjöitellä suhteessa josta ei saa kaikkea irti. Minä en ainakaan haluaisi tuhlata elämääni "ystävyyssuhteessa" elelyyn.
Kuulostaa siltä että olet miettinyt jo pitkään tätä asiaa, ehkä todellakin on aika päästää jo irti. Ei se suhde siitä muuksi muutu.
Ja valkealla ratsulla....
Lue kirja
John Gray: Mars ja Venus ikuisesti yhdessä
ja Mars ja Venus vuoteessa
Itse elin myös samanlaisessa suhteessa pari vuotta sitten. Yhteinen lapsi on mutta päätös erosta oli silti oikea. Sinniteltiin jonki aikaa lapsen takia mutta totuus oli että ei se toiminut. Kyllähän se lapseenkin vaikuttaa jos vanhemmant eivät ole onnellisia ja varsinkin sitten vanhempana. Nykyään yhteishuoltajuus toimii ja olemme molemmat löytäneet rinnallemme kumppanin.
Mun mielestä suhteen ei tarvitse mennä siihen pisteeseen että kumppaneista tuleekin kämppäkavereita vaikka arkea elettäisikin.
Kyllä voi. Itselläni sama tilanne. Ehkä 5v sitten itsekkin rakastuin illuusioon ja ajan kanssa karmea totuus paljastui. Välitän, mutta en rakasta, en kaipaa yhtään kun poissa ja ahdistaa olla lähellä :( silti pitäisi irti päästää ja pistää mäkeen ja kuitenkin etsin syitä miks pitää yllä kuihtunutta suhdetta. Ehkäpä se odottaa viimeistä niittiä ja uskon, että se tulee pian! Et ole ainut...etkä tule olemaan...voe tätä elämätä...
Mun mielestä intohimon varaan ei kannata rakentaa. Se haihtuu/vähenee kuitenki pitkässä suhteessa.
No tuskin se mieskään haluaa ihan "munkkina"elellä ja olen sanonutkin että hei ei tää voi jatkua näin mutta hän ei vaan tajua...tää tilanne alkaa olla ihan kestämätön!!!!! Kumpikin vaan elää "omaa" elämäänsä..Sitä viimeistä "niittiä"odotellessa...
no kylläpäs tyydytään vähään :/.. totta kai se intohimo vähenee mutta eihän sen kokonaan tule kadota, silloin ei kyllä oikeaa ihmistä ole rinnalla.
Hei kuule, läheisyys lähtee myös sinusta itsestäsi. Sitä saa mitä tilaa !!!!!
Itse elin myös suhteessa melkein neljä vuotta, jossa puolisosta oli tullut lähinnä mahtava kämppis ja kaveri. Intohimoa ei puoleltani ollut enää nimeksikään, mutta rakastin puolisoani ystävänä yli kaiken. Kipuilin asian kanssa vuoden päivät ja ymmärsin itsekkyyteni ja tajusin päästää irti. Suhteessa täytyy olla sekä intohimoa että ystävyyttä/kumppanuutta. Nyt olen jälleen tilanteessa, jossa intohimoa kyllä on, mutta keskusteluyhteyttä ei niinkään. Ja sama neljä vuotta juurikin takana. Aion päästää irti, vaikeaa se on, mutta kaikkeni olen yrittänyt. Kuten terapeuttini sanoi; suhteessa täytyy olla luovuutta. Niin kauan kuin hyvä yhteys molempien välillä on ja molemmat ovat käyttäneet luovuttaan pitääkseen suhteen vireänä, niin kauan myös toivoa on. Jos voit rehellisesti katsoa peiliin ja sanoa käyttäneesi kaiken luovuutesi teidän yhteiselon eteen, kannattaa jatkaa yhdessä. Jos intohimo on jo kadonnut ja olette pelkkiä ystäviä, kannattaa katsoa totuutta silmiin ja uskaltaa päästää irti. Vaikeaa se on, mutta mitäpä tässä elämässä oppisi jos ei joskus joutuisi vastakkain vaikeiden ja kipeiden tunteiden kanssa.