Olen kolmenkymmenen ja seurustelen ensimmäistä kertaa vakavasti. Olemme olleet yhdessä nyt kaksi vuotta mieheni kanssa. Minulla tosiaan ei ole aiempaa kokemusta pitkistä parisuhtesta ja siksi kai olenkin melkoinen tumpelo tässäkin asiassa. Teillä joilla enemmän kokemusta on, voisitteko kertoa onko normaalia, että tietyin väliajoin mietin onko tämä sittenkään sitä oikeata. Välillä en tunne mitään. Ensimmäiset puoli vuotta meni melkoisessa huumassa kun mietin, että onko tuo ihana mies todellakin tässä. Nyt se huuma on hävinnyt, mikä lienee normaalia. Mutta oletteko te varmoja? Tiedätte, että tämä on nyt varmasti parasta mitä voi minulle olla? Onko epäilyksiä? Mietittekö entisiä? Kaikille se vaihe tulee varmaan joskus, mutta entäs jos epäilykset tulevat noin kolmen kk välein? Lopun aikaa tosin olen varma, että tästä suhteesta en lähde..
normaali parisuhde?
epäilevä....
5444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On se ihan normaalia. Se huuma-vaihe menee ohi ja kuitenkin ihminen kiintyy hitaasti. Meillä kestää kauan oppia tuntemaan toisemme ja kiintyä ja oppia rakastamaan, hyväksyä toinen sellaisenaan. Ihmiset hätäilevät, he luulevat vain sitä huumaa rakkaudeksi tai sitten eivät malta sitoutua ja odottaa sitä rakkautta. Opetella arvostamaan, jotenkin ihmisen on niin vaikea tajuta, että joskus niitäkin asioita pitää vaan opetella: opetella olemaan tyytyväinen, arvostaa, jäädä, sitoutua, tehdä valintoja... Ja sitten se rakkaus, mikä on se pitkäaikainen, on hiljaista, se pitää oppia huomaamaan.
Jos suhteessa ei ole mitään vikaa (alkoholismia, väkivaltaa tms.), ja lopun ajan olet aivan varma, asiat toimii kohtuulailla hyvin ja seksiäkin on vielä (sitä kuitenkin parisuhteessa pitäs olla, ja rakentaa aina), niin eipä tuossa mitään. On inhimillistä välillä miettiä sitä ruohoa aidan toisella puolella, mutta se pöpinä päästään kannattaa vaimentaa, jos haluaa suhteensa kestävän.
Monesti se epäily on myös omien epävarmuuksien ja siis oman elämän tyytymättömyyden heijastelua: moni jättää hyvän suhteen, koska ei itse osaa itsenään saavuttaa asioita mitä haluaa ja sitten syyttää ikäänkuin toista. Kun se ei tuonutkaan sitä täyttymystä ja poistanut ihmisen sisäistä tyhjyyden tunnetta lopullisesti ja ainiaaksi. Ei se toinen koko elämää riitä täyttämään, näin se vaan on, aina ja 100%sti. Ne laulut siitä "muuta en tarvitse kuin sut" on kivoja mutta täyttä hömpän pömppää ja satua :)
Joten kaikki ainakinn kuulostaisi olevan ihan ok ja normaalisti. Älä murehdi liikoja, elät vaan :)
Ihannemaailmassa nainen herää seksuaalisesti 15-20-vuotiaana ja ryhtyy ensimmäiseen seksipitoiseen suhteeseen, kun Se Oikealta tuntuva (samat arvot, tulevaisuuden suunnitelmat, perheenisämateriaalia sekä "oikeanlainen kemia") tulee vastaan. Silloin ei ole entisiä, keitä pitäisi miettiä. Voi päättää, että tässä se on.
Olet ilmeisesti pelannut itsesi heikkoon asemaan, joka ei välttämättä ole voittoasema, siis voittava strategia puuttuu heikon alkupelin seurauksena. Sellaista Oikeaa ei välttämättä enää ole olemassa sulle. Joudut joko "tyytymään" yhteen tai vaihtamaan aina parin vuoden välein uuteen malliin, niin kuin auton kanssa monet tekevät.
Siinä taas oikea pessimisti, jolla ei itellä varmasti onnaa mikään!
Nautihan AP suhteestasi ja anna epäilyksien tulla ja mennä, se on sitä elämää!!
Luottamus on tärkein tekijä suhteessa ja jos sitä löytyy,suhteenne on kunnossa.
Tottakai kaikkia välillä epäilyttää ja kyllästyttääkin välillä, mutta silloin on aika touhuilla muita puuhia...kultsua tulee ikävä kuitenkin ennenpitkää! :)
Olen ollut saman miehen kanssa jo 24 vuotta ja tuntemuksesi ovat tuttuja tuntoja, enempi on kuitenkin ollut niitä onnen hetkiä, kuin vitutusta!
"Siinä taas oikea pessimisti, jolla ei itellä varmasti onnaa mikään!"
Näen tekstissäsi pessimismiä, epäuskoa onnistumisiini. Mikä esim. ei onnaa mulla? Katsotaan, osutko oikeaan vai väärään.
Mulla nyt on parempaakin tekemistä kuin sun aivoituksia arvaillessa, hae seurasi muualta.