Mieluisia muistoja Warresta ( tai tietenkin vähemmän mukavia ).
Menin taannoin kyläilemään vanhemmilleni, ja parkkipaikka löytyi mäestä juuri talon portin yläpuolelta.
Lähtiessäni käynnistin ajoneuvoni mäkistartilla ja sitten pysähdyin risteyksessä suojatien eteen salliakseni jalankulkijoille vapaan kulkemisen risteyksessä, niinkuin silloin lakien mukaan oikein.
No - sitten väylä vapautui myös minun käyttööni ja nostin kytkintä, mutta onneksi ajan tavan mukaisesti.
Autoni alkoikin peruuttaa!
Ei hätää - reaktiot kunnossa.
Olin peruuttanut parkkiin ja tietysti myös jättänyt vaihteen päälle käsijarrun lisäksi silloisten ohjeiden mukaisesti.
Lähtiessä ei vaan tullut mieleen kaksitahtisen käytös, no, muistin sen kyllä jatkossa.
Warre
ItäAutolija evp
2
528
Vastaukset
- Ch
Wanha kunnon Itä-Saksanseisojani sai hauskan lempinimen kaimana tunnetulta elokuvatähdeltä!
- 19+12
Sähkövehkeet olivat mitä olivat.
Tasavirtalaturi riitti juuri ja juuri vakiovarusteiden tarpeisiin.
Lisävalot olisivat olleet jo liikaa, joten ne piti unohtaa toivelistalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663338Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.791435- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991039Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 51912
- 42787
- 47772
- 113716