mitä ihmettä teen?

ei tiedä

en tiedä tuliko oikealla palstalle, mutta tilanteeni on seuraava. Olen viime aikoinna huomannut, että vaimoni sisko (vähän vánhempi) on alkanut tekemään kaikenlaisia fyysisiä "vihjauksia", aina ku nnäemme hän sipaisee/koskettaa minua ohimennen, joko vahignossa tai tahallaan. äskettäin mm hän meni ohitseni ja sipaisi kädellään takapuoltani... aiemmin olen huomannut mm kahvipäydässä hänen nostavan jalkojaan viereiselle tuolille ja hierovan jalkojaan muka vahingossa reittäni pitkin.... myönnän, että hieman kiihotun tuosta, varsinkin oma seksielämäni vaimon kanssa ei ole hirveän hedelmällistä juuri nyt.
myös olen huomannut, että hän (siis vaimon sisko) pukeutumisellaan viestittää katsomaan itseään (mm avonaiset kaula-aukot, lyhyet mekot, joista näkyvät alushousut pyllistäessä jne) vaatteilla, joissa tietää minun häntä katsovan. ja katsonhan minä, mies kun olen!
hän ei juurikaan häpeile myöskäöän alastomuuttaan nähteni, saunassa ollaan käyty samaan aikaan ja alusvaatteisilla nähnyt monesti.
täytyy sanoa, että usein olen miettinyt, pitäisikä minun a) kysyä suoraan hänen aikomuksistaan, b) tehdä aloite "yhdenillanjutusta" vai c) antaa koko homman olla?

kieltämättä hän on puoleensavetävä, ja mies kun olen, niin paha olisi olla käyttämättä tilaisuutta. jotain hän selkeästi havittelee. en ole siis aiemmin seurustellut hänen kanssaa tms, eli vain ja ainoastaan vaimon kautta tunnetaan.

mitä neuvotte minun tekevän? himot ne on minullakin ,ja mitein häntä päivittäin. tod.näk tuhoan suhteeni vaimoon jos ryhdyn toimiin siskonsa kanssa...mieli tekisi.... joskus.... auttakaa!

57

3253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapauta itsesi

      ja pääset siskosta.

      Keskity vaimoon ja kehu häntä, elämä paranee makkarissakin. Milloin olet koettanut hurmata häntä ?

      • aloittaja1

        no enpä juuri ole, viime aikoina. tuosta kertomisesta, mitä luulet vaimoni reagoivan??? tuostahan tulee riita ja minä olen sen aiheuttaja, siskohan saattaa kieltää kaiken, ja minä olenkin kuvitelllut kaiken. hei camoon, kyllä minä tiedän, milloin minua vietelläänn, ei ole eka kerta. sanottakoon, että ulkonäölläni on saatu ennenkin naisia. eli se ei ole ollut esteenä sänkyyn pääsyssä.... mutta se ei ole nyt olennaista. kyllähän tuo imartelee, mutta veikkaan etten kauaa pysty pidättelemään jos hän tulee päälle, eli tekee aloitteen. pitäisi, tiedän, mutta tosiaan olen pikemminkin puutteessa kuin reilusti tyydytetty.... ehkä odotan ja katson miten tilanne kehittyy, kiva fantasiahan tuo silti on, en minä sitä. saisi vain jäädä sellaiseksi....

      • 25 tasan
        aloittaja1 kirjoitti:

        tosiaan vaimollasi. Miltäs sinusta tuntuisi jos oma veljesi flirttailisi vaimosi kanssa? Ja vaimosi päättäisi kokeilla ihan vaan huvin vuoksi...et varmaan välittäisi mitään?? Sisko on ihan pimeä ja moraaliton, sano itse hänelle suoraan että ei kiinnosta tollainen hutsu.

      • Siskon sisko

        Meillä kaikilla, myös vaimollasi, on ollut ja tulee olemaan eroottisia tunteita ja haluja muita kohtaan. Suurin osa meistä tosin ei ajaudu ajatuksia pidemmälle koska tietää seuraukset. Sinäkin tiedät seuraukset. Jos ne ovat yhden kiimaisen panon väärti, niin siitä vaan. Mutta muista, että sinut voidaan leimata ihan oikeaksi siaksi ja paskapääksi loppuelämäksesi. Maineestaan ei helposti pääse eroon, varsinkaan kun se perustuu oikeisiin tekoihin. Sisko ei menetä niin paljon kuin sinä.

        Mutta kuten totesit olevasi vain mies, jolla ilmeisesti tarkoitit, ettei itsekuria tai järkeä paljon löydy kun alapää ohjaa käyttäytymistä. Tosin toisenlaisiakin miehiä on...joita ei ehkä jallitetakaan niin kuin teitä narussa vedettäviä ja ohjailtavia

      • 1kysyjä
        25 tasan kirjoitti:

        tosiaan vaimollasi. Miltäs sinusta tuntuisi jos oma veljesi flirttailisi vaimosi kanssa? Ja vaimosi päättäisi kokeilla ihan vaan huvin vuoksi...et varmaan välittäisi mitään?? Sisko on ihan pimeä ja moraaliton, sano itse hänelle suoraan että ei kiinnosta tollainen hutsu.

        ei tietenkään tuntuisi kivalta. en taida uskaltaa sanoa, annan varmaankin vain olla ja "nautin" huomiosta. jos mahdollista, se kuivuu kokoon kun en vastaa millään tavalla. vai?

      • 1_kysyjä
        Siskon sisko kirjoitti:

        Meillä kaikilla, myös vaimollasi, on ollut ja tulee olemaan eroottisia tunteita ja haluja muita kohtaan. Suurin osa meistä tosin ei ajaudu ajatuksia pidemmälle koska tietää seuraukset. Sinäkin tiedät seuraukset. Jos ne ovat yhden kiimaisen panon väärti, niin siitä vaan. Mutta muista, että sinut voidaan leimata ihan oikeaksi siaksi ja paskapääksi loppuelämäksesi. Maineestaan ei helposti pääse eroon, varsinkaan kun se perustuu oikeisiin tekoihin. Sisko ei menetä niin paljon kuin sinä.

        Mutta kuten totesit olevasi vain mies, jolla ilmeisesti tarkoitit, ettei itsekuria tai järkeä paljon löydy kun alapää ohjaa käyttäytymistä. Tosin toisenlaisiakin miehiä on...joita ei ehkä jallitetakaan niin kuin teitä narussa vedettäviä ja ohjailtavia

        myönnän, että ajattelen usein alapäällä. varsinkin, kun omassa makkarissa on hiljaista..... ja syitä ovat mm pienet lapset ja alituinen kiire, siihen kuvioon kun lyö tuollaisen houkutuksen, niin avot, soppa on valmis....

    • lp;el

      tl;dr

    • oletko uskollista sorttia ja jos et, mahdollisesti kertoo siskolleen, eli vaimollesi.

      • 1__kysyjä

        en oikein usko tuohon. olemme olleet yhdessä liki 10vuotta, ja aina on ollut jotain "kitkaa" uton siskon välillä. siis selliasta huomion hakua. muistan ihan alkuaikoina, kun kävimme jossain reissussa porukalla, hän ei paljoa hävennyt kuivatessaan itseään esim suihkun jälkeen...piti huolta että näen KAIKEN. siis onko tuossa jotain huomionkipeyttä vai mistä tuo johtuu? kyseessä on siis sisko, joka on itsekin parisuhteessa, onko hänellä itsetunto-ongelma vai eikö hänenkään seksielämä kulje kotona, vai MITÄ?

    • Näpit irti

      Tämä on kuule sisarusten välistä kilpailua ja sinä olet siinä vain pelinappula. He ovat ilmeisesti kilpailleet huomiosta lapsesta saakka. Nuorena kyttäsivät melko varmasti samoja poikia. Veikkaan, että et kiinnostaisi vaimon siskoa, jos tapaisitte sinkkuna. Hän vain haluaa tuntea / todistaa olevansa vetävämpi pakkaus kuin siskonsa. Eli c) anna olla. Jos lähdet tuohon peliin mukaan, niin lopussa sinä olet ainoa häviäjä. Muutenkin suosittelisin miehiä pysymään näistä naistenvälisistä kilpakaakatuksista erossa, ne ovat liian monisävyisiä yksioikoisen miehisen mielen käsitettäväksi. Ja mitä mies kaikkein vähiten loppupeleissä käsittää on se, että miksi kaikki on yhtäkkiä pelkästään hänen syytään...? Eli: Näpit irti.

      • aloittaja_1

        kiitos, tuohon minäkin olen kallistunut, mitä olen svusta seurannut niin juuri utota kisaamista on ollut KAIKESSA. nyt se on sitten kohdistunut vain minuun.

    • Etäisyyttä ...

      horatsu - ei mitään moraalia, kun tietoisesti kiusoittelee sinua seksuaalisesti.
      Kas, kun ei käy perse levällään ruokapöydänne esitelleen huoran persettään.

      Onko pakko olla tiiviisti tekemisissä hänen kanssaan? Vihjaa vaimollesi ihmetelleen, miksi hänen siskonsa
      tekee moista?
      Keskity vaimoosi, aina löytyy tuollaisia horatsuja, jotka ovat valmiita käyttämään tilaisuutta hyväkseen.
      Ehkä hän on tietoinen seksielämäänne liittyvistä asioista, jos vaimosi on kertonut.
      Jos näin on, niin huonompi juttu...

      Jos moiseen huokutukseen lankeat, voit vain syyttää itseäsi. Sinä olet se häviäjä.
      Kautta maailman aikain on ollut tuollaisia perseensä tyrkyttäjiä ja tuollaisen 'siskon' tarkoitusperistä ei ole epäilystäkään.

      • mitä ihmettä teen?

        kiitos kaikille, vastaan huomenan vähän virkeämmällä asenteella....

      • 1_kysyjämies

        niinpä, yritänhän minä vältellä, mutta taas kohta jotkut juhlat tulossa ja saas nähä mitä hän keksii, taas varmaan "vahigossa" tökkää itseään minua päin, tms . sitäkin on tapahtunut. ihemttelen miksei hän sano suoraan että haluaa SEKSIÄ? en sitä kylläkään antaisi, pikemmin ärsyttää tuollainen hekumointi.

      • kihlaus

        aiemman kirjoittajan ehdotus on ok, (eli vihjaat hämmästellen, että miksi siskosi yrittää iskeä sinua.) Sano vielä, että onkohan kateellinen vaimollesi ja huomionkipeä. Jollei vaimosi ole tajunnut, niin hän ainakin alkaa tiedostaa tilanteen ja lyö luun kurkkuun härskille siskolleen.

        Yritä itse parantaa seksielämääsi, käykää yhdessä baarissa / ravintolassa / yöuinnilla ja jutelkaa. Hehkuta hyviä puoliaan. Jollei tuolla lämpene, niin on kylmä nainen !

      • mies1__
        kihlaus kirjoitti:

        niinpä, noin olen ajatellut, eli ottaisin itse asian esiin vaimon kanssa. ajattelin myös alkaa vältellä tuota siskoa ihan tietoisesti, ja antaa "kylmät", jos yrittää jotain. eli en ole tod valmis riskeeraamaan mitään. olen aina luullut naisia jotenkin hienovaraisemmiksi, mutta paskan marjat, munan perään ne on näkökjään jotkut ihan tosissaan. ei olisi nuorempana uskonut, kun itse sai noita naisia jahdata, eikä päinvastoin. jonkinlainen puuma-ilmiö ehkä möyskin? olen siis nuorempi kuin tuo sisko.

    • yksi suhde ensin

      Pohjasakan käyttäytymistä. Kyseessä sisarkateus, joka pahimmillaan hajoittaa suhteita. Mutta onhan se säälittävää, että et ajattele järjellä vaan olet vaiheessa melkoiseen sekoiluun.

      Mietiippäs toisinpäin, niin ymmärrät sairaan kuvion. Uskollisuus kuulu arvoihin. Arvottomat kuuluu mielestäni sinne rikollisten kanssa samaan sakkiin.

      Lasten leikkiä sanoisin.

      • 1_mies_

        näinhän se on. ja sanotaanko vielä, että alkoholilla tms ei ole ikinä ollut osuutta asiaan, vaan kaikki on tapahtunut täysin slevin päin arkipäivinä, no joskus jossain juhlissa. ja aina "salakavalasti" vijaillen, ettei kukaan näe. on nuo naiset aika petoja, voiko kyseessä olla vain tuo sisarkateus? uskomatonta....

    • näin on..

      jos leikkiin mukaan lähdet. Se on oma liitto kuule ohi sitten.

      Luuletko ettei siskot kerro intiimeja asioita toisilleen? Kyllä minun siskoni tietää, jos meillä ei luista makkarissa joten ehkä vaimosi on kertonut tilanteesta ja sisko käyttää sen hyväksi. Toisaalta voi olla niinkin kiero, että jos haluaa sinut pois suvusta niin joo, pane vaan ja anna kertoa koko suvulle.

      Voi vitja että pitää miehen olla munansa vietävissä. Vedä käteen nyt vaan tai mene vaimon kanssa lomalle. Ehdottomasti nyt puhut vaimolle, kerrot että vieraat alkaa houkuttaa kun ei ole omassa makkarissa toimintaa. Jo rupee kiinnostaa suhteen pelastus..Minkä veetun takia sitä pettämistä pitää AINA ajatella ennen kuin sitä että on rehellinen sille omalle puolisolle????? Ethän sä anna vaimolles enää mahiksia pelastaa omaa avioliittoa. Ja jos petät ni se on sitten siinä, että elä tule tänne valittaa kun vaimo pistää sut pihalle.

      • alk_kysyjä

        en usko tuohon suvusta pois-hommaan ollenkaan. luulen,että alkuaikoina sisko on vain iskenyt silmänsä minuun ja jotenkin koettaa "päteä" minun edessäni ulkonäöllään. ja kyllä minä tuollaisen kanssa varmasti olisinkin, jos ei tilanne olisi tämä. muta kun on, ja tuo siskokin on parisuhteessa jo pitkään ollut itsekin. tiedä sitten onko hän(kin) puutteessa ja arvelee että voisimme molemmat tyydyttää toistemme halut (kun kerran molemmat samassa tilanteessa?) siis itsekin elän aika puutteessa täällä hetkellä. ja mitä miehiin tulee, niin AINA ajattelemme alapäällä ja tulemme ajattelemaankin, se on luonnon laki.... ikävä kyllä.

      • . . .
        alk_kysyjä kirjoitti:

        Kun olette vaimosi kanssa hänen siskonsa lähellä, ota vaimoasi syliin ja suutele ja muutenkin ole hänen lähellään. Näin siskosi näkee että teillä on asiat hyvin ja ehkä joskus jopa tajuaa olla puuttumatta teidän suhteeseenne. Tällä tavalla vastaat myös että hän on tavallaan hävinnyt pelin eikä mahdollisuuksia ole.

      • kysyjämies_1
        . . . kirjoitti:

        tuo onkin hyvä keino, täytyypä kokeilla ensi kerralla kun "tilanne! on päällä... kiitos!

      • näin on..
        kysyjämies_1 kirjoitti:

        tuo onkin hyvä keino, täytyypä kokeilla ensi kerralla kun "tilanne! on päällä... kiitos!

        siis se, että vaimosi on nyt viimeisillään raskaana vai mikä on se tilanne mistä puhut kun joudut puutteessa olemaan? Jos vaimosi on raskaana niin viimesen teon teet teidän liitolle jos menet nyt vieraisiin..

        Aina noita seireeneja riittää. Sun tehtävä on vaan vältellä niitä aikuisena ajatteluun kykenevänä ihmisenä. Ja hei, tutkitusti, tyhmät miehet on ne ketkä pettää..?

      • hyi! Lastesi täti!
        näin on.. kirjoitti:

        Et todellakaan voi langeta tuohon ansaan! Siitä alkaa nimittäin kolmas maailmansota, avioero, lasten huoltajuustaistelut, ja sinua kyllä muistutetaan koko loppuelämäsi jos jotain noin kamalaa tapahtuisi. Siinähän ei menisi vain sinun avioliitto, vaan myös vaimon koko perhekuviot sekaisin. Ja avioeron syyn kyllä saavat kaikki sinunkin sukulaiset ja tutut kuulla. Puhumattakaan lapsistasi.
        tee näin: puhu avoimesti vaimollesi, että sinun siskolle pitäisi hommata joku mies, kun se käyttäytyy joskus niin.... oudosti, ja on yksinäinen, ja kateellinen teidän onnestanne. Ehdota että vaimosi sopii sen siskon ja jonkun sinkkukaverisi kanssa treffit. Näin pääset eroon siitä.

      • ei siis...
        . . . kirjoitti:

        Kun olette vaimosi kanssa hänen siskonsa lähellä, ota vaimoasi syliin ja suutele ja muutenkin ole hänen lähellään. Näin siskosi näkee että teillä on asiat hyvin ja ehkä joskus jopa tajuaa olla puuttumatta teidän suhteeseenne. Tällä tavalla vastaat myös että hän on tavallaan hävinnyt pelin eikä mahdollisuuksia ole.

        Just niin ja hah. Ja kun ap sitten sivusilmällä tarkkailee vaimon siskon reaktioita, niin tämä naikkonen kuvittelee, että mies on lähtenyt juoneen mukaan. Älkää siis hyvät ihmiset suositelko ap:lle mitään ihmekonsteja, jota hän ei käytännössä hallitse. Ap:n täytyy vain ymmärtää pysyä siskojen välisestä kilpailusta ulkopuolella. Tämä kilpailu oli olemassa ennen kuin ap liittyi sukuun ja jatkuu vaikka ap sen suvun jättäisi ja muuttaisi sinne missä pippuri kasvaa.

      • alk_mies
        näin on.. kirjoitti:

        siis se, että vaimosi on nyt viimeisillään raskaana vai mikä on se tilanne mistä puhut kun joudut puutteessa olemaan? Jos vaimosi on raskaana niin viimesen teon teet teidän liitolle jos menet nyt vieraisiin..

        Aina noita seireeneja riittää. Sun tehtävä on vaan vältellä niitä aikuisena ajatteluun kykenevänä ihmisenä. Ja hei, tutkitusti, tyhmät miehet on ne ketkä pettää..?

        ei ole, kyllä lapset on jo syntyny, eli ei johdu siitä. muut jutut....

      • alk_mies1
        hyi! Lastesi täti! kirjoitti:

        Et todellakaan voi langeta tuohon ansaan! Siitä alkaa nimittäin kolmas maailmansota, avioero, lasten huoltajuustaistelut, ja sinua kyllä muistutetaan koko loppuelämäsi jos jotain noin kamalaa tapahtuisi. Siinähän ei menisi vain sinun avioliitto, vaan myös vaimon koko perhekuviot sekaisin. Ja avioeron syyn kyllä saavat kaikki sinunkin sukulaiset ja tutut kuulla. Puhumattakaan lapsistasi.
        tee näin: puhu avoimesti vaimollesi, että sinun siskolle pitäisi hommata joku mies, kun se käyttäytyy joskus niin.... oudosti, ja on yksinäinen, ja kateellinen teidän onnestanne. Ehdota että vaimosi sopii sen siskon ja jonkun sinkkukaverisi kanssa treffit. Näin pääset eroon siitä.

        niin siis siskokin on parisuhteessa, sehän tässä outota onkin....

      • ap_
        ei siis... kirjoitti:

        Just niin ja hah. Ja kun ap sitten sivusilmällä tarkkailee vaimon siskon reaktioita, niin tämä naikkonen kuvittelee, että mies on lähtenyt juoneen mukaan. Älkää siis hyvät ihmiset suositelko ap:lle mitään ihmekonsteja, jota hän ei käytännössä hallitse. Ap:n täytyy vain ymmärtää pysyä siskojen välisestä kilpailusta ulkopuolella. Tämä kilpailu oli olemassa ennen kuin ap liittyi sukuun ja jatkuu vaikka ap sen suvun jättäisi ja muuttaisi sinne missä pippuri kasvaa.

        tämä tuo taiyaa olla niin totta, tuota minäkin epäilen ja tunnen kyllä tuon siskonkin taustaa sen verran, etten ihmettele. kyllä ne naisetkin osaa, vaikka miehiä usein haukutaan perheenrikkojiksi.

      • karu totuus julki
        ap_ kirjoitti:

        tämä tuo taiyaa olla niin totta, tuota minäkin epäilen ja tunnen kyllä tuon siskonkin taustaa sen verran, etten ihmettele. kyllä ne naisetkin osaa, vaikka miehiä usein haukutaan perheenrikkojiksi.

        että vaimosikin katselee veljeäsi sillä silmällä, mutta ei kai se haittaa ? Kunhan suvussa pysytään.

      • Sisko mullakin
        karu totuus julki kirjoitti:

        että vaimosikin katselee veljeäsi sillä silmällä, mutta ei kai se haittaa ? Kunhan suvussa pysytään.

        Jos arvostat itseasi ja avioliittoasi, pysyt kaukana tasta tyhmasta miestenmetsastajasta!
        Et ole ainoa joille tama vaimosi sisko flirttailee. Han on vain kateellinen vaimollesi ja haluaa tuhota kaiken kauniin joka teilla kahdella on, eli mita hanella itsellaan ei ole.

        Minun oma siskoni kayttaytyminen viittaa vahan samaan suuntaan, saavutaan avokaulainen pusero ylla (mita han ei koskaan muuten pukeudu talla tavoin), istutaan lapinakyva yopaita paalla saunomisen jalkeen mokkireissulla, tissit melkein tulee ulos, kun pitaa kumartua juuri mieheni edessa, ja kauan aikaa jollain tekosyylla. Ja usko tai ala, ei vaimosi tyhma ole, me naiset kun tajutaan tallaiset asiat jo paljon aikaisemmin kuin te miehet, olemme vain viisauttamme oppineet pitamaan suumme kiinni.
        Siskoni on niin kateellinen, sen sanoi jo miehenikin, minulle, etta sen peittaminen on melkein mahdotonta. Minulle han tiuskuu ja heittelee tavaroita kun jotain pyydan, mieheni edessa han keikistelee ja kaaristelee, etta vain hanet huomattaisiin. Todella alentavaa siis hanen puoleltaan. nyt olenkin yrittanyt pitaa kaukaisempaa valia tahan "rakkaaseen siskoon".

        Siis kumpi sinulle on tarkeampaa, oman itsetuntosi ponkaaminen, eli lankeat tama typeran siskon verkkoon, vai avioliittosi ja vaimosi ? Tassa kysymys.
        KUN (ei jos,vaan kun) vaimosi saa tietaa asiasta, menetat hanet, avioliittosi ja tulevan lapsesi. Onko se sen vaarttia? Pettaminen on vaimolle kova pala, aina, vaan etta oma sisko, tama on jo liikaa...
        Ole mies, sanan koko merkityksessa, onhan sinulla selkarankaa olemassa, ja jos ei muu auta, niin onhan sinulla toimiva oikea kasi... ymmarrat kylla mita tarkoitan. Ei se laitonta ole.

      • 1mies_
        karu totuus julki kirjoitti:

        että vaimosikin katselee veljeäsi sillä silmällä, mutta ei kai se haittaa ? Kunhan suvussa pysytään.

        se voi olla totta. sanotaanko, että perheeni miehillä on ns hyvät geenit, eli ei olla sieltä rujoimmasta päästä. eikä tyhmimmästä, kai;)

      • 1_mies_
        Sisko mullakin kirjoitti:

        Jos arvostat itseasi ja avioliittoasi, pysyt kaukana tasta tyhmasta miestenmetsastajasta!
        Et ole ainoa joille tama vaimosi sisko flirttailee. Han on vain kateellinen vaimollesi ja haluaa tuhota kaiken kauniin joka teilla kahdella on, eli mita hanella itsellaan ei ole.

        Minun oma siskoni kayttaytyminen viittaa vahan samaan suuntaan, saavutaan avokaulainen pusero ylla (mita han ei koskaan muuten pukeudu talla tavoin), istutaan lapinakyva yopaita paalla saunomisen jalkeen mokkireissulla, tissit melkein tulee ulos, kun pitaa kumartua juuri mieheni edessa, ja kauan aikaa jollain tekosyylla. Ja usko tai ala, ei vaimosi tyhma ole, me naiset kun tajutaan tallaiset asiat jo paljon aikaisemmin kuin te miehet, olemme vain viisauttamme oppineet pitamaan suumme kiinni.
        Siskoni on niin kateellinen, sen sanoi jo miehenikin, minulle, etta sen peittaminen on melkein mahdotonta. Minulle han tiuskuu ja heittelee tavaroita kun jotain pyydan, mieheni edessa han keikistelee ja kaaristelee, etta vain hanet huomattaisiin. Todella alentavaa siis hanen puoleltaan. nyt olenkin yrittanyt pitaa kaukaisempaa valia tahan "rakkaaseen siskoon".

        Siis kumpi sinulle on tarkeampaa, oman itsetuntosi ponkaaminen, eli lankeat tama typeran siskon verkkoon, vai avioliittosi ja vaimosi ? Tassa kysymys.
        KUN (ei jos,vaan kun) vaimosi saa tietaa asiasta, menetat hanet, avioliittosi ja tulevan lapsesi. Onko se sen vaarttia? Pettaminen on vaimolle kova pala, aina, vaan etta oma sisko, tama on jo liikaa...
        Ole mies, sanan koko merkityksessa, onhan sinulla selkarankaa olemassa, ja jos ei muu auta, niin onhan sinulla toimiva oikea kasi... ymmarrat kylla mita tarkoitan. Ei se laitonta ole.

        heh, todellakin, puhtut asiaa. JUURI noin se on minullakin.kiitos naisellisesta näkökulmasta. ja tuo vika heitto, tuohon olen jo joskus langennut, eli tässä iässä on pakko tehdä "jotakin". muuten ei veri kierrä eikä henki kulje....

    • järjellä järkeä

      Ainako sen himon tarvitsee ihmistä viedä, usein se on tuhon tie. Olemme onnellisempia ihmisiä kun järjen ajatukset ohjaa tekojamme.

      • mies_1_

        no sanos muuta.mutta kun se himo on vaan meille luotu, joka usein kertoo järjelle syyn, mitä tehdä ja miksi. mutta oikeasti, aion yrittää järjellä ajattelua, ei tuu muuten mitään...

    • .............

      Mitäkö kannattaisi tehdä? No sekaantua pikkusiskoon vasta sen jälkeen JOS/KUN eroat nykyisestäsi.

      "ja mies kun olen, niin paha olisi olla käyttämättä tilaisuutta."

      Oikeasti tämä lause ärsytti jonkin verran miehenä. POJAT eivät voi olla käyttämättä tilaisuutta. MIEHIIN tollanen himojen perässä aivottomana juoksentelu ei enää sovi. Kyllä aikunen jo ymmärtää tekojen seurauksia ja osaa sen perusteella elämässään toimia. Eli jos oma seksielämä on kuivakkaa ja vaimosi kanssa haluat olla, niin panosta siihen teidän seksielämän virkistämiseen äläkä hae sitä matalinta kohtaa aidasta leikkien aivotonta tai perustelemalla sukupuolellasi haluasi tehdä paskamaisesti muijallesi. Jokanen pidemmässä parisuhteessa oleva nyt sen tietää, että niitä kuivia ja märkiä kausia tulee. Ja jos oikeasti niin sietämätöntä elo on, että terveydenpäälle käy, niin hommaa avioero.

      Kuka ihme on väittänyt, että elämässä jok ikinen hetki saa syödä ja pitää sen kakun - tai että se kakku edes tuotaisiin valmiina tarjottimella pöytään?

      • 1_mies__

        jep, ehkä tarvitsen juurikin toilasta miehistä näkökulmaa, en siis ole poju itekään, (yli 30v), mut näin se vaan on. niin ja kyseessä on vanhempi sisko, ja ei täss äolla suhdetta lopettamassa seksin takia. pointti on se, että mun täytyy löytää sisältäni se halu olla vaimoni kanssa, mutta ei helpota ton sisko tekemiset. siis välillä oikeesti v*tuttaa, antais meidän/mun olla. joo, miehen työ on olla tekemättä mitään. on täs nyt kaikkee jo tähän ikään nähty, piti se nähdä tämäkin. saa nähdä kuinka kauan se tuota jaksaa, vieläkö 60v:nä mua vonkaa? ;)

      • ............
        1_mies__ kirjoitti:

        Vonkaaminen varmasti tukalaa tuollaisessa tilanteessa ja kun kälystä kyse. Noissa tilanteissa jos ei halua suoremmin kieltäytyä, niin voi esittää hieman tyhmää, puhella kuinka tyytyväinen onkaan kun löytänyt naisen siskon kaltaisen naisen tai muuta vastaavaa. Jos yrittää testata viehätysvoimaansa ja kilpailla siskonsa kanssa kuten tuolla arveltiin, niin eiköhän sellaisista puheista pian virkone ja saa tilaisuuden poistua arvokkaammin viekoittelukisasta.

        Eikä vaimosikaan ole huomannut mitään??

      • Toimi ukkopaha!

        pari aivan suoraan, että menee torille pyllistelemään ja ohikulkevia miehiä vonkaamaan.
        Jos vaikka sattuisi tärppäämään sieltä...

        Eikö sieltä suusta mitään ulos tule, vaan pitää äimistellä ja miettiä tyrkkyperseen tekemisiä silmiesi edessä.
        Jyrähdä, että nyt huora häivyt näkyvistä - testaa naikkosen reaktiot!

        Näytä, että sinussa on ns. munaa, etkä ole yhden naikkosen pyöriteltävissä ja täällä neuvoja kyselemässä.

        Mikä ihmeen lällykkä oikein olet, kun vain funtsaat, että annatko munalle vallan vai et???

      • mies1_
        ............ kirjoitti:

        joo, olen tuotakin jo kkokeillut, esim kehunut vaimoani siskolle yms. ei auta, taitaa lisätä vettä myllyyn?? ei vaimo mitään huomaa, tai ehkä tietää millainen siskonsa on mutta tuota lähentelyä en usko että on huomannut, tapahtunut aina "salassa". yhtenä päivänä kun käväisin hänen luonaan asioilla, hän vaihtoi päälleen "lennokkaa" mekkosen, ja ei jättänyt epäselväksi mitä alla on... että tällaista. jollekin ehkä kiva märkä uni, mutta itslle aikamoinen houkutus. pitäkää mua kusipäänä, mutta jos joku mies voi sanoa 100% puhtaalla omallatunnolla, ettei tuosta kiihotu, niin antakaa mun nauraa. en silti aio langeta, vaan pidän pääni ja "nautin ajelusta". siinähän keikistelee, katotaan miten pitkälle menee niin.. taitaa nolata itsensä, tai ainakin minä teen sen jos jotain yrittää.

      • mies_1_
        Toimi ukkopaha! kirjoitti:

        pari aivan suoraan, että menee torille pyllistelemään ja ohikulkevia miehiä vonkaamaan.
        Jos vaikka sattuisi tärppäämään sieltä...

        Eikö sieltä suusta mitään ulos tule, vaan pitää äimistellä ja miettiä tyrkkyperseen tekemisiä silmiesi edessä.
        Jyrähdä, että nyt huora häivyt näkyvistä - testaa naikkosen reaktiot!

        Näytä, että sinussa on ns. munaa, etkä ole yhden naikkosen pyöriteltävissä ja täällä neuvoja kyselemässä.

        Mikä ihmeen lällykkä oikein olet, kun vain funtsaat, että annatko munalle vallan vai et???

        no joo, en ole "ärähtävää" sorttia, joten se siitä. kiitos kuitenkin!

      • ...............
        mies1_ kirjoitti:

        joo, olen tuotakin jo kkokeillut, esim kehunut vaimoani siskolle yms. ei auta, taitaa lisätä vettä myllyyn?? ei vaimo mitään huomaa, tai ehkä tietää millainen siskonsa on mutta tuota lähentelyä en usko että on huomannut, tapahtunut aina "salassa". yhtenä päivänä kun käväisin hänen luonaan asioilla, hän vaihtoi päälleen "lennokkaa" mekkosen, ja ei jättänyt epäselväksi mitä alla on... että tällaista. jollekin ehkä kiva märkä uni, mutta itslle aikamoinen houkutus. pitäkää mua kusipäänä, mutta jos joku mies voi sanoa 100% puhtaalla omallatunnolla, ettei tuosta kiihotu, niin antakaa mun nauraa. en silti aio langeta, vaan pidän pääni ja "nautin ajelusta". siinähän keikistelee, katotaan miten pitkälle menee niin.. taitaa nolata itsensä, tai ainakin minä teen sen jos jotain yrittää.

        No rehellisesti voin sanoa, että tollanen voi ehkä jollakin olla kiihottava ajatuksena, mutta se ihan oikeassa elämässä olis aika tehokas stondiksen tappaja, jos sisko sisarelleen tollasen tempun tekis ja asettaisi minut noin epämukavaan asemaan. Kun kyse vielä sukulaisesta, jonka kanssa on jotenkin tultava toimeen vielä vuoskymmeniä. Kyllä tollaset suvun sisällä tapahtuvat viekottelut on lopulta aika epäseksikkäitä, kun en itse ainakaan osaisi järkeäni ja tunnesidettä puolisoon kääntää off-asentoon.

        Eli naurapa vaan, mutta sinuna tuossa tilanteessa ei paljoa hekotuttaisi. ;)

    • perässä vedettävä

      Luultavasti hän hinkkaa itseään kaikkiin muihinkin miehiin. Tuskin käyttää avonaisia kaula-aukkoja vain sinun takiasi.

      Kamalinta mitä voi ihmiselle tapahtua, on se että oma sisko on niin julma että pettää luottamuksen. Vaikka te eroaisittekin sitten kun jäät kiinni, niin vaimosi tulee aina olemaan katalan siskonsa sisko. Ja jos tällä siskolla on todellakin pokkaa olla noin kiero, niin hänellä saattaa olla käsittelemättömiä ongelmia vaimosi kanssa, esim. sisarkateutta ja koittaa kostaa vaimollesi vikitellen sinua. Ja jos hän tuollaiseen toimintaan pystyy, niin hn saattaa viedä siskolle kostamisen vielä pidemmälle ja käräyttää sinut sen jälkeen kun olet hänen pauloihinsa langennut.

      Uskomatonta että noin höplästä vedettävä olet, pari kosketusta ja niukat vaatteet niin olet valmista kauraa. Vähän ryhtiä nyt, aviomies. Pidä fantasiat fantasioina.

      • mies1_

        kiitos, koitan ryhdistäytyä ja pitää pääni. ehkä se sitten loppuu. ehkä...

    • ehdottaa kun olette

      yhdessä kahdestaan siskon kanssa neljän seinän sisällä suuseksiä tai B-rapun touhuja? Älä harrasta seksiä mutta jos sisko suostuu munnariin tai tuhkaluukkutouhuihin niin silloin ainakin tiedät että hän on ihastunut sinuun.

      • Munat valtiolle

        Mitäs muutakaan - edellinen ehdotus on suorastaan p...stä, mutta niin varmasti on sen kirjoittajakin.

      • 1mies_
        Munat valtiolle kirjoitti:

        Mitäs muutakaan - edellinen ehdotus on suorastaan p...stä, mutta niin varmasti on sen kirjoittajakin.

        niin no, helppoahan se on siellä (naisena?) huudella. eilen kun tavatiin ohimennen, niin kaikki olo "normaalisti", eli ei mitään yrityksiä. josko se olsii loppunut? pahiten se ilmenee, kun olemme kahdestaan jossain, vaimon läsnäollessa ei selkeästi uskalla edes mitään yrittää. no, toivotaan että tuo nyt jää historiaan!

      • alku_kysyjä

        no ilmeisesti olet alle 15-v, joka haaveilee suihinotosta. kiitos, saan sitä vaimoltani ajoittain, joten siitä ei ole. ns. oikeaa seksiäö ei sitten ole hetkeen harrastettu, joten siitä lähinnä kyse. ja ei,e n ole B-rapun miehiä. ei mahdu... mutta se siitä, oletko tyytyväinen?

      • vaimonsisko
        1mies_ kirjoitti:

        niin no, helppoahan se on siellä (naisena?) huudella. eilen kun tavatiin ohimennen, niin kaikki olo "normaalisti", eli ei mitään yrityksiä. josko se olsii loppunut? pahiten se ilmenee, kun olemme kahdestaan jossain, vaimon läsnäollessa ei selkeästi uskalla edes mitään yrittää. no, toivotaan että tuo nyt jää historiaan!

        Olet salaa häneen ihastunut, kuvittelet, että hänkin on sinuun.
        Älä missään nimessä koske siskoon sormellakaan, älä ehdottele mitään. Uskon, että mielikuvituksesi tekee sinulle tepposet, luulet siskon sinua vonkaavan. Tiedän mistä puhun. Siskoni mies kävi aikoinaan lähentelemään minua, pommitti tekstiviestein. Vaimolleen kehui, miten kaunis ja seksikäs olin. Vaimon selän takana taputteli ja flirttaili. En antanut mitään vastakaikua. Lopetti vasta sitten, kun uhkasin siskolleni kertoa, mikä iilimato hänellä on miehenään.
        Jos nainen pukeutuu kauniisti ja naisellisesti, on mukava, nätti ja seksikäs, se ei tarkoita sitä, että sinua vonkaisi. Itelläs tekee mieli.

      • mies1.
        vaimonsisko kirjoitti:

        joo, voit olla okeassa. myönnän, että omaan aika lennokkaan mielikuvituksen. joten voihan tuo johtua minun pääni sisällä olevista odotuksista. tuo sisko ei ole niitä kaikkein hilajisimpia tyyppejä, eikä häpeä tosiaan omaa alastomuuttaan. jotn ehkä voi olla niin, että minä olen se joka kuvittelee.

      • 9+20
        alku_kysyjä kirjoitti:

        no ilmeisesti olet alle 15-v, joka haaveilee suihinotosta. kiitos, saan sitä vaimoltani ajoittain, joten siitä ei ole. ns. oikeaa seksiäö ei sitten ole hetkeen harrastettu, joten siitä lähinnä kyse. ja ei,e n ole B-rapun miehiä. ei mahdu... mutta se siitä, oletko tyytyväinen?

        Mutta täys ääliö olet. Kerro vaimollesi mitä mietit, hän takuulla potkaisee sinut siskonsa helmoihin. Minkälainen mies voi himoita vaimonsa siskoa vaikka tämä kuinka hilluisi alastikin nenän edessä. Ja kuka pakottaa menemään sen kans saunaankin? Itse olet tilanteen aiheuttanut, korjaa se myös tai olet oikeasti kohta ilman vaimoa. Ikää on?? Ei aikuisen miehen mietteitä. Tosi mies sanois tuollaiselle siskonsa munan vonkaajalle suorat sanat, ja vaimonsa kuullen!

    • eka_mies

      hieps, eli olen tuo alkuperäinen kirjoittaja. nyt on homma taas mennyt siihen pisteeseen, että tuo sisko on "yrittänyt" minua, eli fyysisesti vihjaillut aina nähdessämme. kävin jokin aika sitten hänen luonaan suihkussa, olosuhteiden pakosta, ja siellä hän keikisteli pikkuhousut jalassa....
      nyt viimeksi kun nähtiin, niin taas sipaisi jalallaan tulilla istuessa silloin tälllöin, ohi mennessään "törmäsi" niin, että rintansa osui minuun ym ym.
      siis, viimeksi tuo loppui siihen, että en tehnyt MITÄÄN. eli hän lopetti tuon keikistelyn ym flirttaliun. silti, aina kun näemme, hän aloittaa tuon fyysisen vihjailun.
      kysynkin, onko tu hänen luonteessaan, vbai mikä ihme tässä on juju??
      ei, en ole tehnyt mitään vastaavaa, eli ei hänellä pitäisi mitään yllykettäkään tuohon olla.
      lukekaa koko juttu alusta asti, nuo vinkit ei siis ole toimineet.
      suoraan en halua puhua hänelle. koska tiedän ,että tuon tyyppinen nainen kääntää sen minua vastaan.

      • noita on....

        Vinkit eivät ole toimineet? No mitä vaimosi sanoi, kun kerroit hänelle tilanteen? Että pane vaan, niinkö? No sitten panet.

      • eka_mies
        noita on.... kirjoitti:

        Vinkit eivät ole toimineet? No mitä vaimosi sanoi, kun kerroit hänelle tilanteen? Että pane vaan, niinkö? No sitten panet.

        en ole kertonut, enkä aio panna....

    • ihmejakumma

      Ystäväni on ollut juuri sinun kaltaisessa tilanteessa! Tai tosin ystäväni on se sisko, jota ahdistellaan. Mies on oli ollut niin provokatiivinen, ja ahdistellut häntä. Ja yrittänyt kaikkea. Ystäväni oli lakannut tapaamasta kumpaakaan, mutta oli yrittänyt pitää jonkinlaista ystävyyttä, jotta sisko ei ymmärtäisi väärin, ja luulisi heillä oikeasti olleen jotain. Eräänä iltana mies oli tavannut sattumalta tämän ystäväni. Ja oli yrittänyt suudella häntä! Ystäväni kertoi hämmentyneenä väistäneensä suudelman. Mies oli pahoitellut tekemistään, "koska oli lukenut naista väärin" (tässä mainittakoon, että ystäväni on todella sympaattinen ihminen, ja hänet aina ymmärretään väärin. Seksuaalisesti hän ei kuitenkaan käyttäydy). Noh, muistamani mukaan myös tämä miehen vaimo, oli syyttänyt siskoaan sisarkateudesta. Että nainen halusi miehen vain jonkin sairaan kilpailun takia. HALOO IHMISET! Ei toisten puolisoja viedä minkään sisarkateuden takia! :D Ja sitten eräänä päivänä mies oli myöntänyt ystävälleni olevansa rakastunut häneen. Ystäväni laittoi välit poikki. Ja minä... olen aivan järkyttynyt. En ymmärrä, miten vaimot aina antavat anteeksi miehelleen, ja laittavat siskon kärsimään. Että sinulle " sisko mullakin", voisit ehkä miettiä asian toista puolta.

    • Anonyymi

      Hän testaa sinun luotettavuutta, älä mene halpaan.

    • Anonyymi

      Olin lähdössä Hämeenlinnaan , vaimon sisko oli kylässä edellisenä iltana kun kerroin työmatkasta Merja sanoi minä voin lähteä mukaan menen Kertun luo.
      Aamulla kun lähdin viiden aikaan vaimo sanoi katso sen perään kun on eronnut sanoin onko samallainen kun sinä humalassa sanoi älä vertaa meitä.
      Oltiin hämeenlinnassa puolilta päivin otin huoneen Cumuluksesta. Mentiin huoneeseen soitti Kertulle vasta nyt, Kerttu oli pohjoisessa, oli vähän tyrmistynyt sanoin ei ongelmaa soitin alas muuta kahden hengen huoneeksi. Merja sanoi ei me voida sanoin firma maksaa. Mulla on vasta puolelta päivin työt. Nyt lähdetään kaupungille, ajattelin pidetään hauskaa kun on ollut kotona yksin. käveltiin ja käytiin baareissa pari kertaa ja mentiin syömään. Istuttiin syömässä aika pitkään ostin Merjalle kauniin mekon halasi ja sanoi olet ainut joka on ostanut minulle vaatteita. Mentiin huoneeseen halusi heti kokeilla katseli peilistä sanoin nuo mustatliivin nauhat pois tuli uudelleen pesuhuoneesta katsoi eikö ole väsähtäneet katsoin nyt e näytää luomulta eikä koiran kopilta Merja halasi sinä se sanot suoraan katsoi uudestään entä nyt katsoi nännit nätisti näkyi sanoin et ole porno mutta seksikäs laski housut pikku mustat nakkasi minulle entä nyt haistelin , olet valmis hämästyneenä sanoi mihin sanoin tansseihin tässä nurkan takana on hyvä tanssi paikka. Tansiittiin ja otettiin juomia miehet haki innoissaan Merjaa kun en ollut pöydässä. Menin baari tiskille Merja tuli sinne sanoi teit mulle ansan miehet hakee koko ajan ja minulla ei ole kuin mekko ja kengät. Vein tanssiin tanssi lähellä kuiskas ethän kerro siskolle.
      Mentiin hotelli huoneeseen riisuuntu minun nähden katsoi ja otti kaikki pois, riisuuduin ja menin viereen Merja kääntyi ja sanoi pane pane hulluna imin rintoja työnsin sormet pilluun kuiskasi olen ollut ihanassa tilassa koko illan eräskin mies hieroi kahteen otteeseen kalua ajattele vain kangaa välissä sinä olet hullu. Laskeuduin sanoi älä nuolin kiimaista naista oli aivan eri kuin siskonsa kiljahteli ja kiemurteli veti ylös kuiskas nyt panoin sisään imi kauulaan piti nousta älä sinä kiima pillu tee noin nauroi ja imi sievemmin kuiskas pane ja nosti jalat taakse huusi hiljaa tuntuu hyvältä tosi hyvältä saat minulta aina jos haluat.
      Rakasteltiin yllättävän pitkään Merja sai pienempiä orkkuja ja sitten oli kaarella huusi korvaan anna minulle tulin voimalla huokaili pitkään katsottiin toisia sanoin tätä ei uskalla kertoa ja naurettiin, Makoiltiin ja puhuttiin Merja kääntyi suukotin rintoja huokaili tätä olen odottanut mutta en tiennyt että se olet sinä.
      olttin lusikassa laitoin sievästi sisään Merja huokaili tiedätkö haluan antaa oikeasti työnsin vatsalleen panin takaa oli pää sivulle käännettynä näin kuinka nautti junttasin sisäään ja laskin vartalo tärisi nousin päältä Merja nukkui siihen.
      Aamull suutelin pyllyä kuiskas oli ihana ilta en olisi uskonut itsestä ja sinusta.
      Työnnyin sisään huokasi pitkään on sulla pitkä ja iso rakasteltiin pitkään ja hiljaa.
      Tulin töistä neljän maissa Merja oli käynyt kaupungilla ja nukkui katsoi leviää pyllyä riisuuduin ja menin viereen huokasi ihana herätys mies vieressä. sanoi olen eri nainen nyt tiedän kuinka on mukavaa jätän viinan pois ja alan elämään en tarvi sitä enää. ilta meni taas kiihkeästi seuraavana päivänä lähdettiin puolilta päivin kotia.
      Meni viikkoja vaimo sanoi Merja ei soita enää humalassa kertoi että ei ota.
      Vaimo lähti viikonlopuksi reissuun Merja tuli illalla, naitiin koko yö sanoi että jäi mieleen kaikki siellä ja kertoi on löytänyt vanhan tutun mutta sinun kanssa voi hullutella ja sitä tehtiin, otin kiinni kun käveli ohi työnsin seinää vasten sanoin tulli ja panin voimalla Merja kiljui maksan kahdesti tulliaah.
      Vaimo tuli reissusta oli kiimasella päällä kertoi ei mitään ihmeeliistä reissussa mutta liikkeet oli ihania sängyssä

    • Anonyymi

      Et taida rakastaa vaimoasi tarpeeksi? Mieti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3856
    2. 209
      3068
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe