Mitä mä teen?? Olen hajalla ja masennuksen partaalla, vaikka olen avoliitossa,joista kihloissa 1vuotta. Minun ensimmäinen vakava suhteeni. Mieheni ei ajattele pahemmi mun tunteita. Tänä kesänä suhde menny tosi huonosti. Kaikki sai alkuunsa äijäni tekemisestä josta olen hieman vielä surullinen. Haluaisin enemmä haleja/pusuja koska minä olen hellyyden kipeä romanttiikko mutta mieheni ei sitä tajua. Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan huono itsetunto(äijäni tietää), äijä silti kyselee "Miks sun itsetuntoo pitää pönkittää?" Hän ei näytä tajuavan etten pysty siihe yksin! Nyt olen huomannu et alan inhoomaan entistä enemmä peilikuvaani,vaikka vuosi sitte olen sinut itseni kanssa, ja kaikki johtuu siitä ku mieheni ei halua minua. Ei tee seksiin aloitetta, tai edes läpsäytteli pepulleni tai tule suukottelee niskaani kun teen ruokaa. Hän vain on koneella pelaamassa. Olen ruma. Mun huono itsetunto meni entistä enemmä huonommaks kun mieheni ryyppäs ja itse olin selvinpäin. Oltii ajelemassa siskoni, ja yhden mieskaverimme kanssa. Siskoni asuu toisessa rapussa(asutaan kerrostalossa) ja mieheni meni saattaa siskooni ja sittenku menin itse pihalle, huomasin kuinka siskoni on mieheni kainalossa! Ja ottaa huomioon että mieheni ei ollenkaa ota mua kainaloonsa vaikka olen sanonut että haluan että hän ottais mut sanomatta kainaloonsa,mutta ei! Mies kerto et he olivat jutelleet meidän suhteesta siskoni kans, mutta mies ei suostu kertoo mulle mitä ne on jutelleet(ei kuulemma kuulu mulle). Meidän suhde ei näköjää perustu avoimuutee/rehellisyyteen.Mieheni ekaks sanoo vain että ne puhu loukkaavia mutta ei silti kerro.Ja hän todella ihmettelee miks mun itsetuntoo pitää pönkittää! Tää satuttaa kun näin heidät nii kaulakkain.Minua on ennenki petetty suhteessa,siksi tuon näleminen sattuu niin lujaa(luottamus on enneki ollu heikoilla). Mä haluan et mieheni tajuas et muhun sattuu tommonen kohtelu ! Mut hän ei tajua. Ja jos itken sydänkivuista nii mies heti sanomas et itken sääli-itkua.Hän ei tajua et muhun sattuu. Hän kuitenki sanoo että rakastaa minua,niin miks hän ei sitte näytä ku en oikein usko hänen sanomisiaa(hän on ennenki rikonnu lupauksiaan jotka satuttivat minua).
Olen masentumassa ja iha hajalla.
Olen masentumassa ja iha hajalla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja lisäystä viel yhestä kohtauksesta, riideltiin taas nii mieheni yhtäkkiä ottaa minua kurkusta kiinni ja paiskaa sänkyyn. Järkytyin ja pelästyin iha vitusti, luulin että hän alkaa kuristaa. Mieheni ei sillä hetkellä näyttäny itse tajuavan mitä hän teki! Hän pyysi anteeks(kun sanoin hänelle et odotan varmaa turhaan anteenkspyyntöä). Tosin tuo tapaus ei korjaannu pelkällä anteekspyynnöllä, mieheni ei näytä edelleenkään katumusta tai koita hyvittää sitä että hän pelästytti minua ja satutti! Ja kun äidille kerroin tuosta ja hän ei ottanu miestäni puhuttelee että hän satutti tytärtään. Äidin pitäisi olla vihainen miehelleni! Ja äiti aina sanonu ettei kestä sitä jos joku satuttaa minua ja siskoani. Äitini itse on myös ollu kotiväkivallan uhri(hakattu ja meinannu saada puukosta), joten hänen pitäis tietää miltä musta nyt tuntuu. Kukaan ei ymmärrä mun tunteita ny :(
Miten mies muka rakastaa sinua, kun kaulailee sinun siskoa????
Meillä, ei onnistu tuommoinen. Olisi todella loukkaavaa mielestäni kaulailla toista naista / miestä. Väkivalta ei ole mitenkään hyväksyttävää, mutta jos annnat sen tapahtua kerran niin odota vaan tulee se toinenkin kerta ja mahdollisesti muitakin kertoja.
Minä olenkin tehnyt aina selväksi miesystäville sen, että ensimmäistä kertaa en osaa varmaan väistää, mutta toista en sitten jää odottamaan ja jos tilanne alkaa mennä siihen, että on varaa tulla se ensimmäinen kerta niin lähden käveleen.
Olen sanonut miehelleni että jos kimppuun käy vielä nii häkki heilahtaa. En arkaile soittaa poliisit miehelleni. Saa sitte omalle perheelleen selitellä mitä on tehnyt, se on tarpeeks nöyryyttävää.
Kyllä mä ymmärrän että ystäviä saa halata(on se hyvä juttu että mieheni tulee hyvin juttuun perheeni kanssa)mut on se kumma ku tällee kriisin aikana halaillaa muita naisia, vaikka mieheni tietää tasan tarkkaan hyvin että se olen MINÄ joka niitä halauksia kaipaa ja että minä olen hajalla, ja mun kans hän seurustelee. Mieheni aina vaahtoo siitä et miks mä oon aina vihanen. Satuin kerran katselemaan Dr.Philliä missä oli vieraana äiti ja poika jotka aina tappelivat. Phil kertoi äidille että miksi poika on aina vihainen. Hän käski katsomaan sen vihan taakse, viha kätkee surua,pettymystä,hämmennystä jne. Ja minä olen siksi vihainen/ärtynyt koska olen surullinen ja pettynyt, koska mieheni ei anna mulle semmosta tunnetta että hän haluaa/himoitsee/rakastaa minua. Itse tykkään pussailla/halailla ja hupsutella. Minua on ennenki käytetty hyväksi, ollut liian sinisilmäinen josta olen joutunut kärsimään paljon.Ja nämä kummittelevat vielä mun pääkopassani. Yks tapaus oli kun tapasin netissä pojan joka asui ihan lähellä minua. Ruvettiin tekstaileen ja tapailtii joka päivä kouluni jälkeen. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa tekstailtii toisillemme hempeitä ja romanttisia juttuja. Tuli tunnen että me seurusteltiin koska hän kertoi että olin hänelle tärkeä. Kunnes päätettii harrastaa seksiä. Sen jälkeen kaikki muttui. "Etkö nyt tajua että,sun kans olis ku halailis puita!" Oli tommonen viimeinen viesti häneltä. En pahemmin enää usko puheisiin jostain kumman syystä, mieheni ei vain tajua sitä että mua on loukattu nii paljon että sanat eivät merkitse paljon mitää, ja kuten sanontaki menee "Teot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa". Haluan tulla rakastetuksi. Onko se liikaa vaadittu? :(
Joo, kyllä meilläkin halaillaan toisia. Ystävää saatan halata, kun näen pitkästä aikaa.
Tosin mieheni on siinä suhteessa vähän juro suomalainen, ettei menisi halaamaan sisariani tai parasta ystävääni, kuin onnitellakseen. Sisareni on vähän samanlaisia kuin minä, ettei pidä siitä, että toinen halailee koko aika, joten olemmekin jättäneet sen pois.
Mielestäni ei se, että lupaa tehdä jotain, jos toinen käyttäytyy väkivaltaisesti ole riittävä vaan pitää osata myös toteuttaa lupaus. Eli tässä tapauksessa häkki eli putkaan vaan yöksi ja sitten kaikki onkin taas hyvin? Minä laittaisin putkaan ja samalla myös ulkoruokintaan. Putkareissujahan voi tulla useamipia sitten, kun sille linjalle lähdetään. Joten yksi kerta riiittää tai oikeastaan sekin olisi liikaa meidän perheessä.
Se, että haluaa tulla rakastetuksi ei ole mielestäni liikaa vaadittu. Nyt vaan jostain syystä tuot edellisen suhteen huonot kokemukset mukana uuteen suhteeseen. Tämä edellisen suhteen tuoma pettymyt sinun täytyy jotenkin yritää käsitellä. Muuten nykyinen suhde ei mielestäni voi toimia siten kuinka sinä haluat tai koet sen hyväksi.
Kirjoituksesta päättelen, että olet nuori vielä. Itse todella nuorena sain miehiltä huomiota ravintolassa, jos heidän oli "pakko" löytää joku, mutta muuten en saanut. Jossain vaiheessa ymmärsin itskekin kuvion ja tein radikaalisesti siten, että päätin keskittyöä opintoihin vähäksi aikaa ja sitten vasta yritää löytää mies rinnalleni. Eli elin yksin sinkkuna pari vuotta ja kuulosteli itseäni ja samalla mietin, mitä minä haluan mieheltä ja sitten etsin sellaisen. Aikaa se vei.
Kysy siskoltasi, mitä puhuivat.
> Ja lisäystä viel yhestä kohtauksesta, riideltiin taas nii mieheni yhtäkkiä ottaa minua kurkusta kiinni ja paiskaa sänkyyn. Järkytyin ja pelästyin iha vitusti, luulin että hän alkaa kuristaa.
Eroa. Ei muuta neuvoa. Ei se äitisi saa hakkaavaa miestäsi kuriin.
Kerrot ettet ole onnellinen suhteessa -> eroa heti!!! Jos tuollaiseen suhteeseen jäät niin sitten et voi onnettomuudestasi syyttää muita kuin itseäsi..
Jään, koska haluan yrittää parantaa/korjata suhteeni. En aio luovuttaa heti jos ja kun ykskin vastoinkäyminen tulee eteen. Ja koska minä sattumoisin rakastan miestäni kuitenki vaikka en oliskaan kovin onnellinen. Siksi minä jään ja yritän selvittää asiat.
Olemme harkinneet terapiaa mutta mieheni sanoo ettei ne ota ellei ole naimisissa. Täytyykö tosiaan olla naimisissa että pääsisi johonki parisuhdeterapiaan?
teki oikeasti pahaa lukea tuota sun tekstiä, mutta mulle valitettavasti tuli siitä sellainen tunne, että sulla ei ole ITSESI kanssa nyt kaikki kunnossa. Mulla oli jokunen vuosi sitten hiukan samanlaisia mietteitä. Mä antaisin sulle vinkit että menet nyt ensin itseksesi terapiaan ja selvität oman pääsi asiat. Mä luulen et sitten se mieskin voisi haluta halailla sua, aika monella miehellä nääs on tapana menneä loitommalle tuossa tilanteessa kun toinen tarttis apua/halausta. Voisiko se olla niin et sun miehesi alkaa olla aika kypsä sun "vinkumiseen"?? teettekö te jotain yhdessä, teetkö sä mitään yksin vai keskittyykö teidän yhdessä olo parhaillaan sun pahaan oloon ja siihen et sä vellot siinä?? Sulla ei taida olla siskosi kanssa kovinkaan läheiset välit, koska et keskustele hänen kanssaan asioista? Se on valitettavaa, koska läheinen sisko on kallis arvoinen asia.. Miksi sun äitisi olisi pitänyt puuttua siihen kohtaukseen, minkä ikäinen olet alle 20???
Tiedän, ettet voi kamalasti mitään sille että sulla on paha olo ja masennus menossa tällä hetkellä, mut hae siihen apua, eikä se apu ole pelkästään se halaus.. vaikka sekin on tärkeä asia toipumisessa.
Sun itsetuntosi ei parana pelkästään sillä et miehesi sitä pönkittää, vaikka kyllähän se hivelee, vaan se lähtee ihan susta itsestäsi. Oletko miettinyt et miehesikin voi olla aika väsynyt tällä hetkellä sinuun eikä siksi ehkä koe sinua mitenkään lähestyttävänä??
Toivon sulle hyvää jatkoa, tuosta noustaan vielä jos ITSE niin päätät mitä saat elämässä.. ;)
ps. Huomaan et sä kirjoitat mies sitä, mies tätä ja mä vastaan et sä sitä ja sä tätä.. Mä olen meinaan viime vuosien aikana oppinut ettei se ole ne muut vaan minä itse!!! Loppujen lopuksi oma hyvä tai huono olo lähtee itsestä, ei niinkään muista.
Kyllä olen siskoni kanssa hyveissä väleissä(emme ole ikinä tapelleet kunnolla) olemme toistemme parhaat ystävät mutta kun kaikki ihmiset ei vaan pysty juttelee pahasta olostaan! Olen jutellut ennen mutta kun se ei auta mun olooni koska mua syyllistetään, vaikka mun pahan olo oliskin minun aiheuttamaan nii silti tartten ymmärrystä/tukea enkä syyllistystä. Siksi en kerro kellekkään tunteita ku he eivät ymmärrä mun pahaa oloani vaikka olisin sen itse aiheuttanut!
Ja mun huono itsetunto on ollut jo yli 3vuotta(kiitos ylä/ammattikoulun opettajien). Olin psykiatrin puheilla viime keväänä(oli sosiaalistentilanteidenpelkoa/pakkoneuroosia/huono itsetunto) mutta ku he eivät keskittyneet mun itsetuntoon, koittivat vain parantaa sosiaalistapelkoa enimmäkseen.Olin 9kk:ta tuon takia sairaslomalla. Joten miten minä itse,yksin pystyn parantaa huonoa itsetuntoa jos kerran minulla on se vieläkin? Mutta mieheni tietää nämä joten hän on tiensä valinnut ku on jatkanut seurustelua kanssani, Jos hän ei jaksaisi nii hän olisi jo jättänyt minut. Yksi halaus poistaa tuhat murhetta,kun tietää ettei yksin mun tartte olla ongelmieni kanssa kun tiedän että joku muu on valmis auttamaan/tukemaan minua. Ja tosiaan kummaa ku omaa avovaimoa ei halata vaan toisia naisia..
Ja vielä tuosta miksi en avaudu toisille, kerroin äidille että en uskalla yksin mennä mihinkää ja alan panikoimaan jos joudun töihin/uuteen paikkaan yksin tai en uskaltanu ulos kauppaan mennä yksin, hän vain haukkui laiskaksi. Kiva tuki äidiltä. Että sillee..
Kysymys kuuluu käytkö vielä psykiatrilla?
Itsensä kuntoon hoidossa voi mennä monta vuotta ei ainoastaan vain alle vuosi. Joten jos et käy tällähetkellä, yritä päästä uudestaan terapiaan.
Yleensä en ole lääkkeiden kannalla, mutta kai sinulla jotain lääkkeitä on tuohon sosiaalistentilanteiden pekoon / pakkoneuroosiin??
Kun sosiaalistentilanteidenpelkoa / pakkoneuroosia hodetaan niin sitä kautta pikku hiljaa alkaa itsetunto kohota, kun huomaa ettei se kaupan käynti ollutkaan niin pelottavaa.... Tätä yritettin varmaan sinun tapauksessa....