Onko kellään neuvoja siihen, miten kannattaisi suhtautua "Suurta marttyyriä" esittävään ihmiseen ?
Minulla tämä ihminen on äitini. Ihan riittävän usein saa kuulla marinaa ja valitusta ja syyllistämistä siitä, kuinka hirveästi hänellä on töitä ja kuinka kukaan ei ole häntä auttamassa.
Ja kuitenkin suurin osa niistä hommista, joita hän kasaa itselleen, on sellaisia mitä ei ole mikään pakko tehdä (paitsi hänen omasta mielestään). Ja lisäksi me, eli lapset olemme jo muuttaneet pois kotoa, emmekä ole taloudellisestikaan sidoksissa vanhempiimme.
Olen sanonut äidilleni suoraan ja vähemmän suoraaan, että kukaan ei pakota häntä kasaamaan liikaa hommia itselleen. Että ei kukaan katso kieroon, jos vaikka joku ikkuna ei olekaan pestynä tiettyyn aikaan vuodesta. Mutta kun ei mene perille.
Ja joo, minä olen osa-aikatöissä, ja periaatteessa välillä olisi aikaa mennä auttamaan. Mutta kaikki into auttamiseen häviää äitini vihjailuun siitä, että minä vain laiskottelen täällä, ja kuinka minulla olisi velvollisuus rynnätä heti paikalle kun hän mielestään tarvitsee apua.
Minulla tämä ihminen on äitini. Ihan riittävän usein saa kuulla marinaa ja valitusta ja syyllistämistä siitä, kuinka hirveästi hänellä on töitä ja kuinka kukaan ei ole häntä auttamassa.
Ja kuitenkin suurin osa niistä hommista, joita hän kasaa itselleen, on sellaisia mitä ei ole mikään pakko tehdä (paitsi hänen omasta mielestään). Ja lisäksi me, eli lapset olemme jo muuttaneet pois kotoa, emmekä ole taloudellisestikaan sidoksissa vanhempiimme.
Olen sanonut äidilleni suoraan ja vähemmän suoraaan, että kukaan ei pakota häntä kasaamaan liikaa hommia itselleen. Että ei kukaan katso kieroon, jos vaikka joku ikkuna ei olekaan pestynä tiettyyn aikaan vuodesta. Mutta kun ei mene perille.
Ja joo, minä olen osa-aikatöissä, ja periaatteessa välillä olisi aikaa mennä auttamaan. Mutta kaikki into auttamiseen häviää äitini vihjailuun siitä, että minä vain laiskottelen täällä, ja kuinka minulla olisi velvollisuus rynnätä heti paikalle kun hän mielestään tarvitsee apua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
noh siinäpä sitä onkin kun olisi uskallettava astua aikuusuuden kenkiin.tarkoitan tällä sitä että tee rajasi selviksi,ettenkö sanoisi että ilmoita reviirisi ja pysy myös sen sisällä.minuakin jumputettiin (vanhemmat molemmat)oma aikansa.sitten vain ilmoitin kylmän rauhallisesti puhelimessa että olen jo aikuinen jolla lapset,oma koti huollettavana,työ ja yleensä oma elämä elettävänä.en voi revetä heidän menoihinsa arkena saatikka tuhlaisin koko vkonlopun heidän töihinsä.vkonloppu on minulle rentoutumista töistä ja perheeni yhteistä vapaata aikaa jonka vietämme miten haluamme.sitten vain kuuntelin piikittelyä muutaman kuukauden vanhemmiltani.eiväthän hekään ole minua auttaneet rahallisesti,lastenhoitajina tms.mietin pitäisikö minun nyt olla jotenkin helvetin kiitollinen vanhemmilleni siitä,että he ovat minut ensinnäkin tehneet ja 16-vuotiaaksi nurkissaan joutuneet kasvattamaan ja siten korvata nyt aikuisena kaikki tuo takaisin heille.ei käy mun kaaliin.en koskaan tule omilta lapsiltani samaa vaatimaan kuin omat vanhempani yrittivät tehdä minulle.menen suosiolla vanhainkotiin ennenkuin riesaksi alan.monet ihmiset ovat tässä samassa jamassa omien vanhempien kanssa.lasten on passattava omat vanhempansa vaikka päällään seisoen 80 ikään asti.muuten ei kunnian kukko laula.oma henkinen terveys siinä jo alkaa "omaishoitajalta" mennä.palkkaa et saa menetetystä omasta vapaa-ajastasi.
Neuvoja en osaa antaa, mutta empatiaa saat. Äitini on kasvanut maalla, jossa elämä on tarkasti sidottuna rutiineihin. Esimerkiksi joulusiivousta aletaan päivitellä ja kauhistella viimeistään lokakuussa. Itse siivoushan kestää muutaman tunnin, mutta voivoivoi kun se on taas niin rankkaa, kuinka siitä selvitään. Muutenkin kauhistelu on tosi ihanaa, kukaan ei saa erota sovussa vaan aina pitää kauhistella kuinka nyt lapsetkin kärsivät ja rahaa kuluu ja eihän siitäkään ikinä voi selvitä. Hyvät asiat ovat merkityksettömiä, eihän niissä ole mitään kauhisteltavaa.
Olen jo kauan sitten opetellut ulkoa listan asioita mitä minäkin päivänä on aivan pakko hoitaa, alkaen lenkkeilystä, muutamasta ystävästä joiden lapsia on hoidettavana, mattopyykki, vaatepyykki ja kaikki muu mukava, joista saan sitten oivat alibit kun äiti soittaa työleirille. Hän kun on tottunut että perheen yhdessäolo on raatamista, niinkuin ennen vanhaan siellä kotitilalla. Minä taas en halua raataa, joten joudun valehtelemaan, ettei äitiparka saisi ikinä selville että oikeasti vain makaan kotona ja katson televisiota. Kotonahan sellainen ei IKINÄ käynyt päinsä, vähintään tuli kutoa tai leipoa tai imuroida tai viikata vaatteita, ettei vaan kukaan pidä laiskana.
"Neuvoja en osaa antaa, mutta empatiaa saat. Äitini on kasvanut maalla, jossa elämä on tarkasti sidottuna rutiineihin."
Olisikohan tuossa jotain. Oma äitini on myös maaseudulta kotoisin, ja itse asiassa lapsuudenkotini oli ja on maatila. Ja tuon samanlaisen rutiinien orjuuden huomaa kyllä. Siis toki maatilalla on töitä jotka on pakko tehdä tiettyyn aikaan vuodesta, mutta sitten kun se rutiinipakkomielle on myös asioihin joissa se ei ole välttämätöntä.
(Outoa kait tässä on se, että -kuten sanottua- olen itse maaseudulla elänyt lapsuuteni, ja minusta taas on lähinnä tullut kaikkien tarpeettomien pakkorutiinien inhoaja)
olette heränneet huomaamaan ettei se työ tekemällä lopu ja monet asiat voi todella jättää tekemättäkin ilman sen suurempaa omantunnon tuskaa.
Mua sitten osaa raivostuttaa sellaiset ihmiset jotka ovat niin kovasti tekevinään kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja sitten luettelevat niitä tekemisiään joka paikassa esittäen niin ahkeraa, niin ahkeraa että. Siis teen minäkin hommia, sitten kun huvittaa ja jätän tekemättä jos huvittaa, siltikään en elä missään kaatopaikassa omassa kodissani, voisin sanoa että minulla on jopa siistiä noihin kehuskelijoihin verrattuna.
Ennen vanhaan se oli todellakin HYVE että kokoajan teki jotain, naiset keräsi päänsä päälle marttyyrinkehää, vaikka halusivat olla toisten mielestä TOSI HYVIÄ ÄITEJÄ/VAIMOJA. Ja monet on todellakin kasvatettu sitten tämän kaavan mukaan ja siitä on todella vaikeaa päästä eroon.
KATKAISKAA NE NAPANUORAT JA VANHAT KAAVAT JOS NE ON TÄLLAISIA. Taitaa niitä olla muitakin muttei nyt kiireessa tule mieleeni. Näitä naisia on todella paljon jotka luettelevat niitä hommiaan esittäessään sitä ahkeruuttaan muillekin, saisivat lopettaa sen luetteloinnin, ketä kiinnostaa.
Tuleeko kluhmu omaantuntoon? no, kusette omille nilkoillenne, huomaatte sen vasta vanhempina kun ekäke-ikää nostetaan ja nostetaan. Ei se yhteiskunta teille ikuisesti television katselusta maksa.
Tässä on vain muutama rivi, joidenka ymmärtämiseen teiltä (kaltaisiltasi) menee koko elämä.
ahkeraa ja muista mainita siitä jokaiselle joka tulee lähellesi, kerrot tietenkin vähän lisää mitä et oikeasti ole edes tehnytkään että se sädekehä (luulemasi) oikein sädehtii pääsi päällä.
Kuka sanoi että laiskoja ollaan, ei vaan kehuskella kaikella ja kerrota satuja kuten sinä teet, vaikka oikeasti laiska oletkin. Luulet vain liikoja itsestäs ja annat muidenkin ymmärtää.
Mutta ethän sinä ymmärrä mitään kuten et edellisestä kirjoituksestasi päätellen edes sitä mitä oli kirjoitettu. Hah.
"kluhmu omaantuntoon" hehe mitäs kieltä toi tollanen oliskaan? Oikeasti et kuitenkaan ahkeruudesta edes tiedä mitään.
hammasharjalla jalkalistoja kirjahyllyn takaa kun voi olla että joku tulee sinne vilkaisseeksi ja näkee vielä kuinka paskaista meillä on.
Meillä oltiin niin työteliäitä että läksyjen lukeminenkin oli laiskottelua ja kesti liian kauan kun tiskaaminen, pyykkääminen, pölyjen pyyhkiminen ja imuroiminen oli niin paljon tärkeämpää ja sitä piti tehdä koko ajan ja aina sillä sekunnilla kun meidän mamma oli vauhdissa, kokeisiinkin joskus luettiin salaa yöllä.
Liian mieto lääkitys noilla maatilan sekopäisillä äideillä.
raivostuttavaa, eikö..? sanoinkuvaamattoman raivostuttavaa!!!
Tuttua tarinaa. Ja ne ainaiset litaniat mitä se kertoo: "Olen tänään pessyt pyykkiä, silittänyt, käynyt ruokakaupassa, kokannut, leiponut, imuroinut....." Lista jatkuu ja jatkuu. Huvittavaa on, että suunnilleen kuka tahansa tekee noita asioita päivittäin, niistä ei vaan tehdä elämää suurempaa asiaa.
Voisin teoriassa itsekin käydä töiltäni ja koulultani vanhempia auttamassa. Se vaan on täysin turhaa. "Laiskottelen" vaan siellä vanhan äitiparkani kiusaksi. Ja jos luuttuan, en luuttua "oikealla tavalla" vaan hänen pitää luututa mun jälkeen. Sama koskee oikeastaan kaikkea. Silittämäni vaatteetkin hän silittää uudelleen. Tuo "oikea tapa" kattaa oikeastaan kaiken: silittämisen, perunoiden pesemisen ja keittämisen, luutuamisen, pölyjen pyyhkimisen jne.
Olen yrittänyt keskustella asiasta mutta "keskustelut" aina päätyy siihen että hän on vanha ja sairas (todellisuudessa hyväkuntoinen keski-ikäinen) äiti-rukka, jolla on niin paljon työtä ja hän on niin ahkera, ettei kukaan vaan voi ymmärtää saati vaivaudu laiskuuttaan ja ilkeyttään auttamaan.
Yhdessäoloa ei ole; loputonta työleiriä kyllä. Kukaan ei varmaankaan ihmettele miksi vierailen siellä vain juhlapyhinä...