Olen yli 30-vuotias nainen, mutta jostain syystä vanhempani eivät tunnu aina pitävän minua aikuisena. Tämä näkyy lähinnä silloin, kun menen käymään lapsuudenkodissani. Välittämättä siitä, että olen jo aikuinen ihminen ja elänyt jo kymmenen vuotta omillani, vanhempieni suhtautuminen minuun on kuin olisin 30 vuoden sijaan kolmetoistavuotias. Äiti komentelee auttamaan itseään, ja saan kuulla olevani laiska, jos en ole heti auttamassa häntä. Jos katson televisiota pitkälle iltaan, niin jo ollaan komentamassa nukkumaan. Ja kaikkea muuta sellaista.
Ihmettelen että onko tämä normaalia ? Suhtautuvatko muidenkin aikuisten ihmisten vanhemmat heihin samalla tavalla. Eli että joissain suhteessa pidetään ihan aikuisena ja tasavertaisena ihmisenä, ja joskus taas kohdellaan kuin pikkulasta.
Pidetäänkö minua lapsena ?
17
1953
Vastaukset
- Lament
Olen 24 vuotias mies ja mulla vähän vastaava ongelma isäni kans. Mutsi on rento ja kohtelee mua kuin aikuista, mutta faija ei tunnu ymmärtävän että mulla on muutakin elämää kuin omat vanhemmat. Saattaa soittaa 7 kertaa yhden päivän aikana ja mä en välttämättä vastaa jos ei huvita, ja hän heti "kuvittelee" että jotain on sattunut.
Itse uskon että siinä on kyse siitä että isäni luulee että lapsilla olisi jotain velvoitteita vanhempiaan kohtaan, olla ikuisesti se seurakoira joka tulee kyläilemään.
Ärsyttävää, mulla on 5 vanhempaa sisarusta mutta en usko että kohtelee näin heitä. Kun minulla ei ole lapsia eikä naista tällä hetkellä, niin isäni kai kuvittelee että mulle ei mitään muutakaan tekemistä kuin vastailla puhelimeen ja tilittää ne samat jutut aina :D
Riippuu ihmisestä miten noihin reagoi, sinun tilanteessasi mä olisin varmaan lopettanut kyläilyn kokonaan :D
Se kannattaa muistaa että lapset kuuluvat maailmalle, eivätkä vanhemmilleen. Tuo luultavasti jatkuu niin kauan kuin sä annat sen jatkua. Jos se puhe ei auta, niin lopeta se kyläily. Teot ainoastaan toimivat eikä puhe, on todettu niin ystävien, työkavereiden, ja sukulaisten kanssa.- ap.
"Se kannattaa muistaa että lapset kuuluvat maailmalle, eivätkä vanhemmilleen. Tuo luultavasti jatkuu niin kauan kuin sä annat sen jatkua. Jos se puhe ei auta, niin lopeta se kyläily. Teot ainoastaan toimivat eikä puhe, on todettu niin ystävien, työkavereiden, ja sukulaisten kanssa."
Kun onnistuisikin. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta vaikeata se on, kun vanhempani yksinkertaisesti kieltäytyvät ymmärtämästä mitä tarkoitan. Ja ehkä suurin osa ongelmasta on minussa itsessäni. Että en vain osaa kieltäytyä tekemästä jotain pikkuasiaa, koska tuntuu niin lapselliselta ja hölmöltä ruveta kieltäytymään ja kiistelemään jostain vähästä.
- Lapsoinen
Ihan normaalia toimintaa. Oma äitini soittaisi joka päivä useampaan kertaan jos vastaisin puhelimeen. Ja kylässä käydessä on toki hommalista, joka pitää suorittaa läpi. Mieluiten niin, että koko vierailun ajan puuhastellaan yhdessä jotain. Myöskään en osaa syödä oikein, joka kerralla pitää kysyä että syönkö ikinä kotonani mitään.
- kun ........
vanhin siskoni lässyttää ku teini-ikäiselle vaikka olen aikuinen nainen ja jaksaa tyrkyttää niitä omia elämänohjeitaan jatka on jostain 50 luvulta. Suuttuu, kun sanon , että teen asiat omalla tavallani.
Pitää itteään jotenkin parempana ihmisenä ja luulee olevansa toisten yläpuolella ja esittää marttyyriä.
se on sellanen passiivisagressiivinen ihminen, minusta sellaset on rasittavia. - mk
On täyttänyt 18v voi lopettaa kaiken tekemisen mitä vanhemmat pyytää kun on täysi-ikäinen ja voi sanoa että eoivoisi vähempää kiinnostaa kuin olen jo akuinen enkä enää vanhempien käskyvallan alla ja niin edelleen. Ei muuta kun laitat kapuloitab rattaisiin ja teet selväksi että nyt on enää turha kaskyttää kun en ole enää alaikäinen. Sam on tv katselussa niin voi sanoa suoraan eettä nyt katselen ja niin edelleen. Monet vanhemmat ovat niin kaavoihin kangistuneita että ei sovi jos joku muu haluaa katsoa tv:tä vaikka lomalla oleessaan klo 3.00 yöllä niin se ie sovi kun se rikkoo niiden rutiinit kun he eivät itsekkään katso tv:tä niin myöhään.
- 11+20
kun katsoisitkin omassa kodissasi sitä telkkua klo 3 yöllä, mutta kun katsot vanhempiesi kodissa. oletko tullut ajatelleesi, että se voi häiritä? ja aamulla kun vanhempasi heräävät, pitääkö heidän hiipiä omassa kodissaan varpaisillaan pitkälle iltapäivään, kun sinä vedät lonkkaa? kasva aikuiseksi. muista että talossa on talon tavat.
- 45v + 3 lasta
Ei se asia muutu. Ja hyvähän se on että joku vielä(kin) jaksaa sinua neuvoa ja opastaa elämään säntillisesti. (kun et kerta vieläkään osaa)
Työelämässäkin opiskelu jatkuu ihan eläkkeeseen asti, miksi se olisi toisin sivilielämässä sit?
Ja se katkeransuloinen vastaus siihen, että koska aletaan kohtelemaan aikuisena, määräytyy pitkälti niin, että silloin kun maksatte kotiinne täyspainoista vuokraa, (jos siellä asutte) ja teette talon töistä oman osuutenne ilman käskyjä. Muussa tapauksessa olette laiskoja, ja lapsia. Revi siitä. Nyky vanhemmat vain tekevät sen virheen että antavat nuorten asua täysi-ikäisinä ilmaiseksi kotona. Heti töihin menon jälkeen pitäisi määrätä vuokra täysipainoisena oma osa talon töistä. Pois saisi muuttaa vasta kun tietty pesämuna olisi kerättynä, ja omat siivet kantaisivat sillai, ettei takaisin tarvisisi rojuja raahata. Nykyisin kun yhteiskunta maksaa asumistuet, toimeentulotuet sun muut avustukset niin vanhempien oikea kasvatus jää niin leväperäiseksi ja yhteiskunnalle tulee niin kalliiksi tämä nuorten aikuisten "kasvattaminen"
Ja ajatelkaas sitten kun nämä ikilapset saavat lapsia, sitten ollaankin jo niin uusavuttomia että nurkat paukkuu, mutta siitä voisi kirjoittaa jo vaikkapa kirjan. Yhteiskunta ei ole keksinyt vastavetona muuta kuin korottaa sitten eläke-ikää, kun hommia ei nuorena tehdä, joskushan ne täytyy tehdä. Raha ei kasva puussa.- mk
Lapsi asuu kotona niin se on elätetäävä mutta kun muuttaa kotoa pois niin silloin on tultava omillaan toimeen. Itse en koskaan tule pyytämään lapseltani mitään vuokraa en muutakaan maksuja kun nuorilla on niita omia menoja ihan tarpeeksi ja kun kesätöihin pääsee niin siinä muutenkín ruokalsku pienenee kun lapsi hakee omilla rahoillaan ruokaa itselleen ja niin edelleen. Kyllä meillä lapsi tekee ihan pyytämättä koska koskaan ei ole käsketty vaan katsonut esimerkki vanhemmistaan niin oppii. Kyllä lapset pitää elättää niin kauan kun asuvat kotona ja savat omilla rahoillaan tehdä mitä haluvat vaikka säästää asuntoon rahat. Se persaukisten vanhempien homma ruveta lapsilta vaatimaan jortain vuokraa kun käyvät töissä ja asuvat lapsuuden kodissa. Jos olisin varakas niin ostaisin lapselle asunnonkin mutta pitöäisin sen omissa nimissäni.
- tätä mieltä olen
mk kirjoitti:

että on persaukisten hommaa vaatia lapsiaan makselemaan kotonaan asumisestaan. Henkisesti persaukisten.
Itse olen kolme lasta kasvattanut ja ovat rahansa saaneet joka ikinen pitää mitkä ovat kotona asuessaan ansainneet jotta voivat käyttää ne omiin ostoihinsa ja menoihinsa. itse maksoin ruoat asunnon ja vaatetuksen ja muut kotiasumiseen vaadittavat menot AINA. Koskaan en vaatinut rahaa, en edes lainaillut lapsilta vaikka oli tiukkaa välillä. Meidän aikuisten velvollisuus on maksaa ne menot jotka syntyy lapsesta, sen takia sitä lapsilisääkin saadaan. Kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi ja haluaa muuttaa pois kotoaan asumaan omaan kotiinsa, sitten se maksaminen jää. Minä kyllä yritän vähistäni auttaa jos heille tulee vaikeaa vieläkin, mutta rahaa en lähde heiltä vieläkään pyytämään vaikka asuvat kaikki kolme jo omillaan. Niin ja jokainen on työelämässä, vaikka ei missään rahakkaissa ammateissa, tulevat toimeen kuitenkin. Eikä yksikään ole valittanut ettei ole rahaa koskaan, osaavat siis käyttääkin rahojaan.
Itse karsastan tuollaisia ihmisiä jotka haluavat hyötyä jopa omista lapsistaan jos jollakin tavalla.
Kesätyöpalkat kuuluu niille lapsille, eivät vanhemmille vaikka olisi kuinka tiukkaa. Tai muut lapsen itsensä työllään tekemät tulot. - sdofiif
tätä mieltä olen kirjoitti:
että on persaukisten hommaa vaatia lapsiaan makselemaan kotonaan asumisestaan. Henkisesti persaukisten.
Itse olen kolme lasta kasvattanut ja ovat rahansa saaneet joka ikinen pitää mitkä ovat kotona asuessaan ansainneet jotta voivat käyttää ne omiin ostoihinsa ja menoihinsa. itse maksoin ruoat asunnon ja vaatetuksen ja muut kotiasumiseen vaadittavat menot AINA. Koskaan en vaatinut rahaa, en edes lainaillut lapsilta vaikka oli tiukkaa välillä. Meidän aikuisten velvollisuus on maksaa ne menot jotka syntyy lapsesta, sen takia sitä lapsilisääkin saadaan. Kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi ja haluaa muuttaa pois kotoaan asumaan omaan kotiinsa, sitten se maksaminen jää. Minä kyllä yritän vähistäni auttaa jos heille tulee vaikeaa vieläkin, mutta rahaa en lähde heiltä vieläkään pyytämään vaikka asuvat kaikki kolme jo omillaan. Niin ja jokainen on työelämässä, vaikka ei missään rahakkaissa ammateissa, tulevat toimeen kuitenkin. Eikä yksikään ole valittanut ettei ole rahaa koskaan, osaavat siis käyttääkin rahojaan.
Itse karsastan tuollaisia ihmisiä jotka haluavat hyötyä jopa omista lapsistaan jos jollakin tavalla.
Kesätyöpalkat kuuluu niille lapsille, eivät vanhemmille vaikka olisi kuinka tiukkaa. Tai muut lapsen itsensä työllään tekemät tulot.Minkä numeron marttyyrinkruunu sulla on?
- Sulla surkea esitys
tätä mieltä olen kirjoitti:
että on persaukisten hommaa vaatia lapsiaan makselemaan kotonaan asumisestaan. Henkisesti persaukisten.
Itse olen kolme lasta kasvattanut ja ovat rahansa saaneet joka ikinen pitää mitkä ovat kotona asuessaan ansainneet jotta voivat käyttää ne omiin ostoihinsa ja menoihinsa. itse maksoin ruoat asunnon ja vaatetuksen ja muut kotiasumiseen vaadittavat menot AINA. Koskaan en vaatinut rahaa, en edes lainaillut lapsilta vaikka oli tiukkaa välillä. Meidän aikuisten velvollisuus on maksaa ne menot jotka syntyy lapsesta, sen takia sitä lapsilisääkin saadaan. Kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi ja haluaa muuttaa pois kotoaan asumaan omaan kotiinsa, sitten se maksaminen jää. Minä kyllä yritän vähistäni auttaa jos heille tulee vaikeaa vieläkin, mutta rahaa en lähde heiltä vieläkään pyytämään vaikka asuvat kaikki kolme jo omillaan. Niin ja jokainen on työelämässä, vaikka ei missään rahakkaissa ammateissa, tulevat toimeen kuitenkin. Eikä yksikään ole valittanut ettei ole rahaa koskaan, osaavat siis käyttääkin rahojaan.
Itse karsastan tuollaisia ihmisiä jotka haluavat hyötyä jopa omista lapsistaan jos jollakin tavalla.
Kesätyöpalkat kuuluu niille lapsille, eivät vanhemmille vaikka olisi kuinka tiukkaa. Tai muut lapsen itsensä työllään tekemät tulot.Idiootti olet jos kaiken lapsellesi maksutta kotona annat. Pyh muka osaavat käyttää rahojaan, toden näköisesti ihan yhtä paljon kuin äitinsä paukuttaa suutaan. hah.
Olet tyyppi esimerkki uusavuttomien lasten kasvattajana, toden näköisesti heillä on kulutusluottoja, joistä eivät vain sinulle kerro. Pikavippi kierteillisiä.
Tätä mieltä MINÄ olen.
- lapseksi
Kyllä minäkin taannun aivan teiniksi kotiin mennessäni. Minäkin olen yli 30v nainen, asunut omillani jotain 13 vuotta. Mies ja työpaikka. Jos menen kotiin ilman miestäni, alkaa komentelu kauppaan ja laittamaan ruokaa ja neuvominen (laitathan sitten hilloa pöytään kun lätyt ovat valmiita -daah?). Jos käymme kaupungilla äitini kanssa, luultavasti käyttäydyn lapsellisemmin kuin yksin/kavereideni kanssa. Uskoisin, että jopa puhetyylini muuttuu. Tämä kyllä häiritsee minua, mutta en jaksa välittää.
Ongelmaksi se muodostuu, kun "kaksi maailmaani" kohtaavat. Jos menemme esim. mökille puolisoni ja vanhempieni kanssa, tai kutsun vanhempieni luokse lapsuudenkavereitani kesälomalla. Tilanne on meilläkin kärjistynyt juuri nyt (no kesämökkeilyn vuoksi tietysti), eikä minunkaan äitini koe tekevänsä mitään väärin. Yritin selittää hänelle, mitä ristiriitaa koen, ja hän lupasi vähän makustella asiaa. Viimekertainen yhteinen mökkivuorokausi meni jo mukavammin.
Sitä en tiedä loppuuko paapominen siihen, kun saan omia lapsia. Kyllähän se kuitenkin on aika kiva kun äiti laittaa aamupuuroa lautaselle edes joskus :)
Yritä suhtautua asiaan huumorilla. Sama ilmiö on pikagalluppini mukaan hyvin yleistä. Voittehan vaikka sopia, että huomautat vanhemmillesi pienellä elellä joka kerta, kun he mielestäsi aapovat sinua liikaa. Näin he huomaavat minkälaisista asioista on kyse ja että sitä tapahtuu liian usein. Toinen kun huomaamattaan sanoo asioita ja niiden todistaminen sitten jälkeenpäin on kovin vaikeaa. - wewewe
äiti tytär suhteessa äiti jaksoi kysellä tyttärensä menemisten perään, jollei tämä heti vastannut puhelimeen tai ollut muutoin tavoitettavissa. Äidillä ikää 95 v ja tyttärellä vähän yli 60 (itsekin jo isoäiti)
- 20+5
Oletteko koskaan matkustanut Hesassa junassa/ratikassa/metrossa? Sillä taitavat koko ajan äidit soitella tyttärilleen/pojilleen, kun joka vastaaja sanoo ensin kännykkään nimensä ja sitten paikan, missä on! Tyyliin "Pete. Sporassa" "Maija. Stokkalla"
Oikein hyvin ymmärrän että noita hölöjä vituttaa kertoa äidilleen olinpaikkansa.
- 3+12
Olet vanhemmillesi aina heidän lapsensa, et voi muuttaa sitä vaikka mikä olisi. Miten sinä voit olla tasavertainen kaikessa suhteessa ihmisen kanssa, joka on paljon vanhempi kuin sinä? Eivätkö ystäväsi pyydä koskaan sinulta mitään?
Olen yli 50-vuotias, ollut omillani kauemmin kuin sinulla on ikää ja voin aivan hyvin käydä äitini luona (isä on kuollut aikoja sitten) enkä ota pultteja, jos äitini pyytää minua tekemään jotain. Lapseni, joka on kolmekymppinen, pyytää minulta joskus jotain. So what?
Eikö äitisi saa puhua sinulle? Piruako siellä sitten käyt, jos se on niin vaikeaa. - Anonyymi
hei kaikki yksi ja kaikki nämä henkilöt pitävät minua lapsena vaikka olen aikuinen heti alkaa neuvoo ja auttaa niikun höösää minua kuin jotakin lasta vaikka olen asunut yksin ja minun parin muun veljen kansa kun äiti ja isä lähti kun olin kuusi toista vuotias ja asun nykyään tuettussa asunnossa joka päivä muistuttaaa että oletko käyny suihkussa tai oletko harjanut hiuksia-tukkaa ja olen asunut yksinään monta monta vuotta ainakin 16 vuotiaasta asti veljelin ja siskojen kansa nykyään aina melkein muistutetaan olenko syöny-harjanut-suihkussa-lääke näitä asioita jatkuvasti muistutetaan......
- Anonyymi
Aivan normaalia.
Isovanhempani puhuttelivat omaa äitiäni ja hänen siskoaan kuolemaansa asti tyttöinä. Perheen perustaminenkaan ei asiaa muuttanut äitini kohdalla kun päättivät jäädä isäni kanssa asumaan samaan osoitteeseen äidin vanhempien kanssa. Kun siskoni oli synnyttänyt lapsen isämme entiselle työkaverille 21- vuotiaana meitä asui neljä sukupolvea saman katon alla. Siskoni eli käytännössä oman tyttärensä siskona kuolemaansa asti omien vanhempiemme hellässä huomassa. Nyt kun perheemme päälukumäärä on alkanut harveta, on viisi vuotta nuorempi toinen siskoni alkanut omissa suuruuskuvitelmissaan nostaa itseään holhoavaksi aikuiseksi. Syy tähän on se, että minä olen pitkäaikaistyötön ja hän on päässyt työelämään. Koska hän on työllinen, hän on aikuinen. Koska minä olen työtön, olen lapsi. Pikkusisko puhuttelee minua kuin kolmivuotiasta eikä mikään tunnu asiaa muuttavan.
Olen nyt kolmea vuotta vaille 50-v.
Eihän tuossa mitään aivan normaalia ja tervettä elämää lottovoitto- Suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227