Olen todella vaikeassa tilanteessa..Tarvitsisin todella apua, vinkkejä tai mitä tahansa päästäkseni eteenpäin. Takana on 7 vuoden suhde kilttiin, ihanaan ja hyväsydämiseen mieheen. Noin vuosi aviossa. Suhde on ollut tasapuolinen, välittävä ja siihen on voinut luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Kovistakin kriiseistä on päästy yli toista tukemalla. Alusta asti kuitenkin olemme olleet erilaisia - minä spontaani-hulluttelija, rohkeakin ja mies vetäytyvä, hiljainen ja ujohko. Arvot ja ajatukset kuitenkin hyvin yhteensopivat. Suhteessa on ollut kiitettävä seksielämä mutta ongelmana on muun läheisyyden saaminen ja antaminen eli mies ei juuri koe tätä tärkeänä. Ei kaipaa kainaloon, ei hirveästi koske lukuunottamatta halaamista yms. Harvoin suutelua yms vaikkakin ollaan nuori, lapseton pariskunta - suhde tylsistynyt ja arkipäiväistynyt. Suurta intohimoa en ole oikein koskaan itse kokenut, vaikkakin seksiä on ollut ja se on ollut hyvää.
Suhteen alussa kärsin miehen juomisesta eli käyttäytyi kamalasti kun joi liikaa eli kontrollia ei tunnu olevan. Tämä asia edelleen joskus esillä eli mies juo liikaa, ei liian usein. Koskeminen, romantiikka ja intohimo on kadonnut tai poissa eli itse kaipaan tätä enmmän ja olen miehelle puhunut mutta tuloksetta. Myöntää, että voisi olla aktiivisempi. Se on kuitenkin hänelle vaikeaa eikä kaipaa "kyhnöttämistä". Intohimo on kuollut. Mies viihtyy kotona telkkarin äärellä ja itse huomaan usein ihmetteleväni, miksei hän hae läheisyyttä minusta vaan tyytyy olemaan etäällä. Minulle tämä on ollut pettymys - suhdetta on vaikea hoitaa yksin ja itse koen tämän suurena laiminlyöntinä, olen luokkaantunut.
No, aina olen ollut rehellinen..kunnes tapasin toisen, ihanan miehen. Täysin päinvastainen luonne eli samanlainen kanssani ja kaipaa lähelle ja myös antaa minun osoittaa läheisyyttä. Huumoria ja naurua on todella paljon, pelleilyä ja spontaania hulluutta - todellakin olemme samanlaiset ihmiset ja koen sielunkumppanuutta häneen. Minulla on tällä hetkellä suhde tähän mieheen. Ongelmana on, että hän ei ole suomalainen ja kulttuuri on täysin eri. Ristiriitoja on ja kinaa koska olemme molemmat itsepäisiä. Häneen en pysty luottamaan koska epämääräisyyksiäkin on ilmaantunut, epäilen häntä toisinaan siitä, kertooko kaiken.. Kuitenkin koen, etten ole koskaan ollut onnellisempi eli olen todella rakastunut tähän mieheen.
Tilanne on vaikea. En tiedä miten toimia, sillä välitän aviomiehestäni enkä halua loukata. Haluan antaa hänelle mahdollisuuden mutta tiedän, että olen enemmän oma itseni tämän toisen kanssa. Hänen kansssaan vaan pelkona on se, että onko vakavissaan kanssani ja voinko luottaa, vaikka selvästi on rakastunut myös minuun. Kenenkään kanssa en ole kokenut yhtä vahvoja tunteita.
Miten voisin selvittää tunteeni ? En ole koskaan valehdellut joten tilanne on rasittava ja inhoan itseäni. Aviomies on ihana mutta hyvin passivoitunut eikä oikein ole koskaan ollut kykenevä näyttämään tunteitaan - en tiedä, olenko koskaan ollut riittävän onnellinen..surullista, mutta totta. Kiitos avustanne.
Suhteen alussa kärsin miehen juomisesta eli käyttäytyi kamalasti kun joi liikaa eli kontrollia ei tunnu olevan. Tämä asia edelleen joskus esillä eli mies juo liikaa, ei liian usein. Koskeminen, romantiikka ja intohimo on kadonnut tai poissa eli itse kaipaan tätä enmmän ja olen miehelle puhunut mutta tuloksetta. Myöntää, että voisi olla aktiivisempi. Se on kuitenkin hänelle vaikeaa eikä kaipaa "kyhnöttämistä". Intohimo on kuollut. Mies viihtyy kotona telkkarin äärellä ja itse huomaan usein ihmetteleväni, miksei hän hae läheisyyttä minusta vaan tyytyy olemaan etäällä. Minulle tämä on ollut pettymys - suhdetta on vaikea hoitaa yksin ja itse koen tämän suurena laiminlyöntinä, olen luokkaantunut.
No, aina olen ollut rehellinen..kunnes tapasin toisen, ihanan miehen. Täysin päinvastainen luonne eli samanlainen kanssani ja kaipaa lähelle ja myös antaa minun osoittaa läheisyyttä. Huumoria ja naurua on todella paljon, pelleilyä ja spontaania hulluutta - todellakin olemme samanlaiset ihmiset ja koen sielunkumppanuutta häneen. Minulla on tällä hetkellä suhde tähän mieheen. Ongelmana on, että hän ei ole suomalainen ja kulttuuri on täysin eri. Ristiriitoja on ja kinaa koska olemme molemmat itsepäisiä. Häneen en pysty luottamaan koska epämääräisyyksiäkin on ilmaantunut, epäilen häntä toisinaan siitä, kertooko kaiken.. Kuitenkin koen, etten ole koskaan ollut onnellisempi eli olen todella rakastunut tähän mieheen.
Tilanne on vaikea. En tiedä miten toimia, sillä välitän aviomiehestäni enkä halua loukata. Haluan antaa hänelle mahdollisuuden mutta tiedän, että olen enemmän oma itseni tämän toisen kanssa. Hänen kansssaan vaan pelkona on se, että onko vakavissaan kanssani ja voinko luottaa, vaikka selvästi on rakastunut myös minuun. Kenenkään kanssa en ole kokenut yhtä vahvoja tunteita.
Miten voisin selvittää tunteeni ? En ole koskaan valehdellut joten tilanne on rasittava ja inhoan itseäni. Aviomies on ihana mutta hyvin passivoitunut eikä oikein ole koskaan ollut kykenevä näyttämään tunteitaan - en tiedä, olenko koskaan ollut riittävän onnellinen..surullista, mutta totta. Kiitos avustanne.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Järki vai tunteet, onko järkeen luottaminen järkevää, mitä jos..jnejne!!?? Siinä niitä on vaikeita kysymyksiä. Sinulla on kaksi vastakohtaista tyyppiä joista pitää valita ja mahdollisimman pian, koska tuollaisessa pelissä on monta kärsijää. Minä lähtisin selvittämään ensin omaa itseäni, ihan vaikka paperille, eli mitä minä TODELLA haluan. Kohta jäät kuitenkin kiinni (ellet ole jo jäänyt, nimittäin meillä miehilläkin oma kuudes aistimme) ja silloin on valinta tehtävä nopeasti. Tuskin kuitenkaan olet liitossasi onnellinen koska olet toiseen suhteeseen lähtenyt. Sinulla ei ole lapsia joten se helpottaa päätöksentekoa n.70% mutta eihän se helppoa ole silti. Ero on kuitenkin vähän kuin korkealta hyppääminen, lähtö pelottaa mutta sen jälkeen kaikki menee (lähes)omalla painollaan. Säälin muuten miestäsi koska, itse petetyksi tulleena, tiedän että siitä selviäminen on vuosien kivulias prosessi. Tee viisaita, ITSENÄISIÄ päätöksiä, minä en tämän enempää auttaa voi.
Minulla oli tavallaan vastaava tilanne. Hyvä lämmin suhde erittäin luotettavaan, kilttiin, hyväsydämiseen, rauhalliseen, älykkääseen, minun tunteistani välittävään mieheen jonka kanssa seksi ei oikein luistanut. Kaikki olisi ollut hyvin, jos olisin itse mennyt käymään terapiassa hakemassa apua haluttomuuteen tms. Päätin kuitenkin jättää _todella hyvän_ miehen kun kohtasin vastakappaleeni, niin luulin..
Meillä taas seksi synkkasi, oli ihan kivaa mutta ei koskaan hauskaa kuten exän kanssa. Kemiaa oli sängyssä ja välitettiin toinen toisistamme paljon. Kuinka ollakaan, tämä mies jonka tapasin oli tavallaan kuin minä. Aloin seurustella siis itseni kanssa, sen huonomman version. Ei aikaakaan kun näyttelyt oli näytelty, alkoi tulla huonot puolet esiin miehestä. Sinä elät nyt vielä illuusiota miehen ihanuudesta..
Mies alkoi osoittaa narsistisia piirteitä mm. ylenpalttisen huomion tarpeen suhteen, hänellä oli nainen joka viikonpäivälle meilisuhteena (pettikö oikeasti en tiedä). Raivokohtauksia, valehtelua, asioiden peittelyä ja pelurin elkeitä..Raivokohtaukset oli niitä pahimpia, sillä meillä ei perheessä ole koskaan toiselle huudettu vaan aina on puhuttu nätisti.
En jaksa koko pitkää tarinaa kertoa, mutta sairastuin masennukseen tämän miehen takia ja sen miten hän minua kohteli. Jäin lapsitta, koska mies ei halunnut koskaan sitoutua oikeasti vaan jatkoi näitä pelurin elkeitään. Nytkin on nainen kierroksessa ja minä olen henkisesti niin loppu, että en kykene lähtemään itse tästä narsistin kynsistä..
Sanon vaan, että kadun ikuisesti vaihtokauppaani ja niin katuisit sinäkin. Ota järki käteen ja hanki elämääsi sisältöä jostain muusta kuin pettämisestä. Ota tuo hyvä miehesi kun vielä voit hänet pitää ja mene terapiaan hänen kanssaan. Kun olet kaikki keinot käyttänyt niin jätä hänet sitten, mutta älä toisen miehen takia. Arvosta hyvässä miehessä hyviä piirteitä ja ymmärrä, että se on ziljoona kertaa arvokkaampaa kuin tuliset suudelmat ja kiihko. Jos suhde perustuu seksille niin ei siinä vuosien päästä enää ole mitään jäljellä. Meillä exän kanssa suhde perustui toisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen, nimenomaan toisen sielun rakastamiseen ja se ei koskaan loppunut..Nykyisen kanssa ei ole enää jäljellä kuin kulissi. Exä tunsi minut kuin taskunsa vuosien yhdessä olon jälkeen, nykyinen ei ole halunnut edes oppia tuntemaan todella.
Mieti vielä, saatat tehdä tosi suuren virheen..käy juttelemassa terapeutille niin saat omat ajatukset kasaan. Onko sulla joku 30v kriisi vai missä oikein nyt mättää?? Ota ruusunpunaiset lasit pois silmiltä ja ymmärrä, että uuden ihmisen kanssa elät haavemaailmassa, josta todellisuus paljastuu pikkuhiljaa viimeistään muutaman vuoden sisällä..
Sulla on vielä mahdollisuus saada lapsia. Keinohedelmöitys.
Älä syytä miestä lapsettomuudestasi.
puhut? No kyllä syytän koska katteettomien lupausten takia tässä kituutetaan. Valitettavasti ei ole rahaa mennä yksin hoitoihin.
Paskamainen on tilanteesi...Ymmärrän sinua, koska oma mieheni on samanlainen jörri kuin sinulla, ja olen ollut samanlaisessa tilanteessa itsekkin nuorempana.
Minulla valinta ratkesi oikeastaan itsestään, sillä "villimpi" mies ei vakavampaa suhdetta oikeastaan halunnutkaan ja kyllästyminen alkoikin vaivata ennenpitkää kumpaakin, kuka sitä hullutella saman kanssa kauaa jaksaa? :) Ja se luottamus kun on kuitenkin suhteen pohja...?
Tämä hiljaisempi tapaus oli turvallisempi ja aina paikalla tarvittaessa ja onneksi minulla oli kuitenkin naisporukka, jonka kanssa pääsin välillä tuulettumaan.
Nyt kun olen jo vanhempi ja mietin asiaa, niin oikein tämä meni..
Mies on edelleen se hiljainen jurri, mutta mukava sellainen ja itsekkin olen rauhoittunut ja tasaantunut.
Lapset on saaneet turvallisen kodin kasvaa ja tasapainoisuus näkyy heissä, ei ole repiviä riitoja tarvinnut katsella, kun mieheni ei pahemmin riitelemään ala.
Joskus elämän puurous tietenkin kyllästyttää, mutta silloin pitää hankkia jotain mielekästä tekemistä itselleen, eikä syyttää kumppania siitä. Luotettavaa ihmistä on kuitenkin vaikea löytää, hulivilejä on kaikkialla. Elämä ei vain ole yhtä tanssimista, valitettavasti!
Sinä kaipaat romantiikkaa ja läheisyyttä, sinun tunteesi, sinun tarpeesi jne. Kovasti tuosta kirjoituksestasi paistaa se, ettet osaa ajatella mitään muuta kuin itseäsi. Ehkä on tosiaan parempi, että jäätkin sen ählyn patjaksi. Kerro miehellesi rehellisesti mitä olet puuhastellut hänen selkänsä takana niin "ongelmasi" ratkeaa kuin itsestään. Saa nähdä kuinka kauan sitä mehmettiä sitten enää kiinnostaa.
Kiitos vastauksista. Todellakin tilanne hankala ja varmasti kolmenkympin kriisikin on meneillään..Nyt olen ollut itsekäs ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta en halua loukata miestäni, sillä hän ei tätä ansaitse. Itse olen aina ennen ollut rehellinen ja luotettava. Inhoan koko tilannetta ja olen tähän itse omilla valinnoillani joutunut..Mutta menin ja rakastuin, sillä kohtaisin ihmisen, joka vastaa kaikkeen siihen, mitä ilman olen jäänyt omassa pitkässä parisuhteessani. Olen jo käynyt terapiassa ja se jatkuu, mutta apua en ole saanut. Halusin kuulla toisten vinkkejä ja näkökulmia.. Todellakin kaksi ihan erilaista ihmistä ja heistä pitäisi valita. Hyppy tuntemattomaan pelottaa...mutta ellei ota riskiä, ei voi voittaakaan..olen rakastunut tähän toiseeen mieheen mutta välitän (rakastan ?) omaa turvallista kumppaniani. Hän ei vaan pysty/halua/viitsi/osaa ?? vastata tai ottaa vastuuta omasta roolistaan suhteessa eli mielestäni olen jäänyt liian kauan ilman hellyyttä, romantiikkaa ja intohimoa. Näin nuorella lapsettomalla pariskunnalla pitäisi ja mielestäni kuuluu olla kiinnostus ja intressi koskea ja olla toisen lähellä kun ei ole lapsiakaan häiritsemässä. Suhde on ollut aina hyvä mutta hieman tylsä ja ilman suurempaa intohimoa. Jos jään mieheni kanssa yhteen, saan turvallisen, luotettavan mutta tylsähkön suhteen. Mikäli otan riskin, ainakin tiedän nyt rakastavani ja koen suurta yhteyttä tähän mieheen..Välitämme toisistamme mutta rakkauteen hänen puoleltaan en uskalla luottaa täysin. Kuitenkin olemme enemmän samankaltaisia ja suhteessa on spontaaniutta ja hulluutta - tylsää ei tulisi olemaan, lähinnä negatiivisena puolena riitely koska molemmat itsepäisiä. Oma nykyinen mieheni ei haasta minua mitenkään, ei ole itsekäs ja on hyvin rauhallinen. Tästä syystä olen tylsistynyt. Tilanne on vaikea ja pelkään, että valitsen väärän kumppanin. Haluan kuitenkin antaa miehelleni mahdollisuuden ja myös itse nähdä, saadaanko vielä parsiuhde kasaan..tarkoitus olisi mennä terapiaan mutta mietityttää se, että muuttaako se enää mitään koska tunteita on jo toista kohtaan ja ne syventyvät entisestään koko ajan..Haluan koittaa kaikki keinot kuitenkin ennen kun teen ratkaisun. Vaikeahan sitä on hyvää miestä jättää.