Outo yhtälö

Helsingissä jo vuosia sitten. Tosi harvoin jos koskaan miehet (naiset vielä harvemmin) yrittää iskeä tai edes lähestyä naisia yleensä missään. Ei edes yökerhoissa. Kaikki vaan hengaa coolisti omassa porukassa. Joitakin sanoja voidaan vaihtaa jos on ihan pakko mutta aina tehdään selväksi ettei tässä seuraa haeta, bailataan vaan. Asia on tietysti eri valomerkin aikaan ja tukevassa humalatilassa. Muutiin helsinkiin nuorena poikamienä ja muistan kuinka (City-lehdessä) mainostettiin yhtä ravintolaa Manskulla (ei, se ei ollut Mikado). Ravintolasta ei kuulema kukaan lähtenyt yksin kotiin. Just joo. Oli kyllä ihan paskapuhetta niinkuin kaikki City-lehden jutut. Joku voisi joskus ihan tilastomielessä seurata syntyykö ravintolassa yhtään kontaktia joka näyttäisi johtavan mihinkään.

Ei Helsingissä kannata mennä ravintolaan seuraa etsimään. Hukkaan heitettyä aikaa. Hupaisaa on kuitenkin se kuva mikä annetaan esim. just City-lehdessä ja muissakin kevyemmissä julkaisuissa että Hkin clubien, ravintoloiden ym. menosta. Että se olisi jotenkin vilkasta ja jännittävää jossa miehet ja naiset jatkuvalla syötöllä kohtaavat toinen toistaan ihanampia ihmisiä joiden kanssa voi seurustella ym.. Samanlaista kökköilyä se on kyllä muuallakin maailmassa. Jotkut pienet kaupungit voi olla eri juttu ja tietysti teinipaikat alle 20 v:lle.


Pariskunnat tapaa toisensa opiskelun kautta, töissä tai tuttujen kautta.

Yökerhot ja itse asiassa paljon yleisemmät tanssiravintolat olivat iskemisen kannalta keskeisiä ja toimivia paikkoja vielä 1980-luvulla. Uskoisin, että hyvin suuri osa meidän keski-ikäisten suhteista on alkanut niissä.

Tanssikappaleet olivat pitkälti paritansseja ja nopeat rock-kappaleetkin tanssittiin kahdestaan niin, että mies tanssi niissä selkeästi hakemalleen naiselle ja nainen miehelle - ei siis vain osana laumaa. Naistentansseja oli viikoittain tai joissakin ravintoloissa oli tiettynä päivänä viikosta vuorotunnein miesten haku ja naisten haku, mistä vuorosta ilmoitettiin orkesterin vieressä olevalla lapulla. :-) Ai, että oli mukava tulla miehenä haetuksi ja erityisesti, jos hakijana oli upea nainen, jonka kanssa oli hetki sitten tanssinut. Teinköhän siihen vaikutuksen, vautsi...

Kaikkein parhaita olivat opiskeluaikojen bileet. Musiikki niissä oli rokkipitoista, mutta kuten totesin, rokkiakin tanssittiin selkästi pareina. Musiikki oli säädetty sillä lailla sopivaksi, että tanssiessa pystyi juttelemaan. Kaikissa rokkipaikoissakin soitettiin säännöllisin väliajoin myös hitaita, koska silloiset tiskijukat ymmärsivät, että tanssimisen pohjimmainen tarkoitus on pariutuminen, jota edistää kosketustuntumalle pääsy. Hitaita tanssittaessa pystyy enemmän tai hienovaraisesti osoittamaan, mitä tuntee ja mitä haluaa - siis ihan molemmin puolin. Sopivat ujoillekin, kun ei tarvita sanoja.

En pysty sanomaan, tapahtuiko tanssikulttuurin muutos uusien sukupolvien omasta tahdosta vai ravintoloitsijoiden määräyksestä. Jälkimmäisestä syystä ainakin tanssilattioita pienennettiin, koska tanssiessa ei juoda eikä jonoteta baarimikolle. Se kuitenkin on varmaa, että jos olisin joutunut elämään nuoruuteni nykyisessä yökerhokulttuurissa, olisin menettänyt siitä paljon iloa. Luultavasti en olisi käynyt nykytyylin yökerhoissa juuri ollenkaan, koska niitä ei ole suunniteltu miesten ja naisten keskinäiseen säpinään.