Ruokahävikki?

näppituntuma

Nyt aletaan tutkimaan sitä kuinka paljon menee roskiin syötäväksi kelpaavaa ruokaa.

Itsellä on sellainen näppituntuma, että sairaalat, ym suuret laitokset heivaavat isoja eriä ruokaa roskiksiin ja minkälaista hävikkiä ruokakaupoissa on, eli voitaisiinko hävikkiä mitenkään pienentää ja samalla kustannuksia säästää.Tietenkin kauppa on aina kauppaa, eli tuottajilta pois, mutta tuntuisi, että jostain tai voisi säästääkin, eli ainakin kuntatalouden menoja karsia, eli hävikit vähäiseksi.

4

476

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laitan jatkoksi oman näppituntumani että kotitalouksissa menee suhteessa yhtä paljon tai enemmän ruokaa roskiin kuin laitoksissa. Kaikki ne juustonraadot, leivänkannikat, muumioituneet tomaatit jääkaapissa...

    • Ja kallista, mutta kukapa keksisi viisasten kiven, miten sitä saataisiin pienemmäksi? Jos ylipäiväiset lahjoitetaan johonkin hyväntekeväisyyteen ja yksikin ihminen saa ruokamyrkytyksen, niin lahjoittaja syyllistetään. Jos ruoka taas loppuu kesken, niin revitään skandaaliuutisia ihmisten näännyttämisestä nälkään. Päästään helpommalla, kun yritetään mimimoida ylitilaukset ja loppu heitetään biojätteeseen.

    • ........

      Hävikki kaupoissa on pientä, koska ne optimoivat hankintansa. Kaupan liikeidea on ostaa ja myydä. Kaikki, mitä ei saada myytyä, näkyy suoraan viimeisellä rivillä. Suuret yksiköt pystyvät myös suunnittelemaan hankintojaan ja ennustamaan kysyntää, mutta se ei ole niiden ydintoimintaa. Siksi hävikki on suurempi kuin kaupoilla. Kotitaloudet eivät suunnittele hankintojaan juuri ollenkaan ja lapsiperheillä kulutusta saattaa olla mahdotonta arvioida. Hukkaan heitetyn ruoan osuus on kotitalouksilla siis valtava, jopa 25 %.

    • Anonyymi

      eihän ne mene kaupaksi tuotteet niin hyvin kun hinnat nousevat ja ovat ylhäällä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      142
      8164
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      158
      7354
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      185
      5015
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      252
      3378
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      104
      2842
    6. Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?

      Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?
      Maailman menoa
      8
      2659
    7. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      153
      2515
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      181
      2382
    9. Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?

      Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n
      Maailman menoa
      12
      1959
    10. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1955
    Aihe