Ihmettelin joitain asioita jo seurusteluvaiheessa, muutin kuitenkin miehen luokse. Sitten meille syntyi ihana lapsi ja mies muuttui aivan sairaaksi. Ihmettelin hänen käytöstään, sanomisiaan jne. ja yritin jankuttaa hänelle "järkeä", kunnes sitten viimein joku osasi kertoa että taidan elää narsistin kanssa. Se raotti silmiäni ja aloin ottaa selvää tuosta taudista.
Todentotta, elän narsistin kanssa. Kaikki kuvaukset ovat kuin hän (väkivaltaisuus puuttuu, onneksi). Henkistä väkivaltaa olen saanut kestää ja kestää.
Sitten kävimme pariterapiassa ja mies vähän muuttui, alkoi helpottaa. Samalla minä aloin kuin elää omaa elämääni lapsen kanssa, en välittänyt enää niin paljon miehestä. Otin etäisyyttä siis.
Ajattelin samalla, että eletään nyt tässä ja katsotaan.
Nyt meille on tulossa toinen lapsi.
Ja mies on taas sekoamassa. Pistelee taas aivan omiaan.
Tänään kävin hakemassa asuntohakupaperit, haen minulle ja lapselle sekä syntymättömälle lapselle asuntoa. Ajattelin että haen sitä kaiken varalta ja jos tilanne on vähänkään kärkäs kun asunto löytyy niin sanon vain että heippa. En aio kertoa tästä asunnon hakemisesta miehelle, muutoinhan se sekoisi ihan totaalisesti. Samalla etsin toiselle koiralle uutta kotia, kun luulen että on helpompaa vain yhden koiran kanssa yksinhuoltajana. Ja meinaan yrittää myydä moottoripyörän, sitä kun ei vuosiin tulla tarvitsemaan kun joutuu olemaan lasten kanssa. Ja rahaa tarvitaan.
Aion tehdä vähän "kaikkea" pikkuhiljaa, salaa. Sitten isken puun takaa ja jätän ukon.
Miten te muut narsistin kanssa eläneet/elävät yms. olette tehneet? Miten jaksatte elää vuodesta toiseen sekopään kanssa? Miten olette eronneet noista kaheleista? Entä miten sen jälkeen on käynyt lasten kanssa, tapaavatko lapset miestä ja onnistuuko se oikeasti?
Olen jo alkanut ajatella että tämä syntymätön lapsi saattaa tulla isättömäksi, voisi olla helpompaa. ??
Todentotta, elän narsistin kanssa. Kaikki kuvaukset ovat kuin hän (väkivaltaisuus puuttuu, onneksi). Henkistä väkivaltaa olen saanut kestää ja kestää.
Sitten kävimme pariterapiassa ja mies vähän muuttui, alkoi helpottaa. Samalla minä aloin kuin elää omaa elämääni lapsen kanssa, en välittänyt enää niin paljon miehestä. Otin etäisyyttä siis.
Ajattelin samalla, että eletään nyt tässä ja katsotaan.
Nyt meille on tulossa toinen lapsi.
Ja mies on taas sekoamassa. Pistelee taas aivan omiaan.
Tänään kävin hakemassa asuntohakupaperit, haen minulle ja lapselle sekä syntymättömälle lapselle asuntoa. Ajattelin että haen sitä kaiken varalta ja jos tilanne on vähänkään kärkäs kun asunto löytyy niin sanon vain että heippa. En aio kertoa tästä asunnon hakemisesta miehelle, muutoinhan se sekoisi ihan totaalisesti. Samalla etsin toiselle koiralle uutta kotia, kun luulen että on helpompaa vain yhden koiran kanssa yksinhuoltajana. Ja meinaan yrittää myydä moottoripyörän, sitä kun ei vuosiin tulla tarvitsemaan kun joutuu olemaan lasten kanssa. Ja rahaa tarvitaan.
Aion tehdä vähän "kaikkea" pikkuhiljaa, salaa. Sitten isken puun takaa ja jätän ukon.
Miten te muut narsistin kanssa eläneet/elävät yms. olette tehneet? Miten jaksatte elää vuodesta toiseen sekopään kanssa? Miten olette eronneet noista kaheleista? Entä miten sen jälkeen on käynyt lasten kanssa, tapaavatko lapset miestä ja onnistuuko se oikeasti?
Olen jo alkanut ajatella että tämä syntymätön lapsi saattaa tulla isättömäksi, voisi olla helpompaa. ??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse en elänyt narsistin kanssa, vaan lähinnä psykopaatin.. Irtautuminen on hankalaa,varsinkin kun onlapsia. Syyllistäminen on miehen puolelta kovaa, varaudu siihen! Suhtaudu asiaan siten, että tiedät tehneesi oikean päätöksen, jo lastenkin kannalta. Kuitenkin ero kannattaa, jos mies on sekopää, ja surutyön jälkeen kaikki helpottuu ja tajuaa asioita paremmin ja ihmettelee, miksei lähtenyt aiemmin. Suru tulee, minulle ainakin vaikka mies oli hullu, ikävöin häntä kovasti ja itkin, vaikka itse olin lähtenyt. Myöhemmin tajusin itkeneeni enemminkin yksinjäämistä kuin mieheni menettämistä, ja minua harmiti myös ilman seksiä jääminen, kumma kyllä siinä tilanteessa se oli ensimmäinen murheeni..Surin myös, että lapseni jäivät ilman isää, vaikkei hän ikinä lapsille isä sanan varsinaisessa merkityksessä ollutkaan.. Nyt lapset voivat ihan hyvin, isä ei ole tavannut lapsiaan omasta ylpeydestä johtuen (jos jätät minut, minä jätän lapset-tyyliin), mikä kertoo, ettei ihan normaalimiehestä ole kysymys. Rohkeasti vaan ratkaisevia päätöksiä tekemään!
nyt on päätös tehty. hain asuntoa itselleni ja lapselle. toisesta koirasta luovuin koska yhden jaksan hoitaa. nyt odotan että koska löytyy asunto ja sitten pitää kerätä muuttokamat täältä ja varastolta. tai ehkä vien vaikka vanhemmilleni sieltä varastolta jo niitä kamoja niin on sitten vain yksi paikka muutettavana. moottoripyörän taidan laittaa ensi keväänä myyntiin, jos joku kaveri sen kävisi ajamassa pois kun itse en voi tämän mahan takia.
pelottaa miten lapsen huoltajuusasiat menee. voisin toisaalta uskoa että tapaamisoikeus jää joka toinen viikonloppu ja nyt kun taapero pieni, niin ei niin pitkiä aikoja.
hyvähän se olisi jo isä jäisi jotenkin elämään mutta yksinhuoltajana asioiden päättäminen olisi varmaan helpompaa. onkohan sellainen vaikeaa saada, varsinkin jos mies vastustaa.
se kun voi vaikka alkaa vaatia jo itselleen huoltajuutta, ei kai semmoinen onnistu? hän kun ei ole osallistunut lapsen elämän aikana hoitamiseen juuri mitenkään eikä edes muista tämän sotua tms. tiedä mistään käytännön asioista, neuvoloista tai muustakaan.
miten siitä olisikaan noin pienelle lähivanhemmaksi kun nytkin lapsen kanssa olo tuntuu niin vastenmieliseltä.
miten yleensä teillä narsisteista eronneilla on mennyt huoltajuusasiat ja käykö ajan kanssa siten että isä alkaa luistella tapaamisistaan?
mitä sitten jos lapsi on isällään yötä ja on sen jälkeen kotiin palattua hervottoman huonotuulinen ja käytöksessä on selviä merkkejä ettei kaikki mene isällä hyvin, voinko silloin vaatia muutoksia huoltajuuteen ja tapaamisiin? lapsen etu ja hyvinvointihan pitäisi olla aina etusijalla...
ihan varma en ole vielä mutta todennäköisesti menen yksin synnyttämään (tai doulan kanssa) ja pidän tämän syntymättömän lapsen isättömänä, varsinkin jos mies on hankala esikoisen kanssa niin en voi ottaa riskiä että vauvankin kanssa joutuu huteralle pohjalle.
voi että jännittää lasten puolesta, pelkään niin paljon että etenkin tuo esikoinen joutuu kärsimään. tosin hän kyllä kärsisi huonosta isästä nykyisessä jatkaessakin.
olkaa kilttejä ja kertokaa miten teillä on mennyt, kaikki tuntuu niin pelottavalta. etenkin kun on niin monta asiaa vielä epävarmana tässä.