Kun kohtaa kiinnostavia ihmisiä, vastakkaista sukupuolta erityisesti virittyneenä, on vain niin vaikea kieltäytyä ihanista kokemuksista. Kemia ja tahtokin tuntea ja haluta tekee heikoksi. Ei siinä kysy onko minulla mies kotona tai onko ihastus varattu. Minulla on näitä matkan varrella tulleita yhden yön juttuja , joista on tullut vuosien lämminhenkisiä syväällisiä ystäviä. Heidän kanssaan myös seksi on jotain ainutlaatuista. En koe itseäni huonoksi enkä halvaksi. Toteutan naisena olemisen parhaita puolia.
Heikkous
Mirrimimosa
15451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kunhan sallit sen että toisella on oikeus tehdä se myös, silloin sen salaamiseen ei ole mitään tarvettakaan. Se voi jakaa yksityiskohtaisesti sitten se puolison kanssa ja verrata näitä kokemuksia.
Oot vähän väärällä palstalla jos kerran sun unelma on avoin avioliitto....
Jos itseltä ei vaadi uskollisuutta niin ei sitä toiseltakaan kannata odottaa...
Eli miksi ylipäätään haluat olla suhteessa jos ihailet sitä sinkun vapautta nussia jokaisen vastaan tulijan kanssa silloin kun huvittaa ja toinen suostuu. Eli sulla on monta fb ja yhden kanssa jaat myös osoitteen ja lisäksi sitten ne satunnaiset...
Usko huvikseen kyllä sen puoliso tietää jos on yhdessä sellaisen kanssa joka ei koskaa ole ollut tai tule olemaan ns yksiavionen vaan menee kukasta kukkaan... ja puoliso sallii tämän koska silloin voi itsekin mennä eikä huonoa omaatuntoa tarvitse potea. Mutta jokainen pari tavallaan
sinänsä ole mitään pahaa. Silloin kun tekee sen avoimesti ja omana itsenään, niin en ymmärrä miksi pitäisi tuntea itseään huonoksi ihmiseksi? Jos omaan arvomaailmaan se sopii, samoin ettei kenellekään edes yritä näytellä muuta, niin ei kenelläkään voi olla muuta sanomista kuin että itse ajattelee toisin.
Tosin voi joutua tyrmäyskurssille niiden kanssa, jotka arvottavat toisin. Silloin alkaa pahan puhuminen ja juoruilu, jotka voivat vahingoittaa pahastikin. Sekin riippuu siitä, missä asuu, mitä työtä tekee jne. Etunenässä ovat naiset, mutta joukkoon liittyy aina muutama mieskin. Siksi kannattaa olla varovainen, kenen kanssa lähtee.
Toisaalta aikuinen ottaa vastuun myös vastapuolesta. Sen verran on hyvä katsoa, minkälainen toinen on, ettei siitä seuraa ikävyyksiä itselle eikä hänelle. Pelinappulana ei ole hauskaa, eikä sekään että toisen on tunteillaan niin vahvasti mukana, että tulee särkeneeksi häntä tunnepohjalta. Kun edetään nopeaan tahtiin, ei aina voi selvittää mikä on todellisuus. Täytyy varautua jälkiseuraamuksiin. Henkilö voi olla niitä, joilla on taipumus salaamiseen ja valehteluun – et voi tietää, mitä siitä seuraa.
Lainaan itseäni;
”Samaa juttua voidaan katsoa joko kyynisin, inhorealistisin silmin tai romanttisin silmin. Kolmas mahdollisuus on yrittää sitä keskitietä eli kohti objektiivisuutta. Näkökulma siis riippuu katsojasta!
Tunteet ovat moninainen kimppu erilaisia tunteita, jota ei sovi unohtaa. Nekin jotka väittävät pystyvänsä ns. tunteettomiin panoihin, usein vähättelevät kokemuksiaan ihan tarkoituksella. Se tekee ikään kuin hyväksytymmän teosta, ja joillekin on niin noloa tunnustaa että kyllähän niitä tunteita on vaan ollut.
Sehän näissä kohtaamisissa on se YDIN, kaksi ihmistä kohtaa toisensa itsenään – vailla menneisyyden painolastia ja tulevaisuuden uhkaa. Mielestäni se on mahtava kokemus, eikä millään tavalla kielteinen. Se mitä kritisoin, on tuon seksin mukaan tuominen.
Ymmärrän kyllä että me jotenkin emme osaa ottaa vastaan isoja kokemuksia ilman sukuelimien mukaan ottamista. Miksi? Onko meidät ehdollistettu jo niin tiukasti? Tuleeko tuo seksi siksi että niin monet romaanit ja elokuvat näyttävät esimerkkiä?
Jotkut käyttävät tuosta kohtaamisesta sanaa ihastuminen, rakastuminen, hullaantuminen, intohimo, ystävyys jne. Se vain on tunne, jolle ei näemmä ole suomenkielessä sanaa, jonka kaikki ymmärtäisivät samoin.
Voisiko olla, että rakkaus on jotain, mitä meissä jokaisessa on? Tunne, tuntemus joka ilmenee eri tavoin erilaissa tilanteissa. Kun ”tykkäämisen” tunteet kohdentuvat vastakkaiseen sukupuoleen, herää tiettyjä mielleyhtymiä. Siellä alapäässä tapahtuu ja me niin herkeämättä tarkkailemme sen toimintaa. Kun värähtää, tulkitsemme sen ”sillätavoin”, nyt panettaa? ”
etkös mummomuori sinäkin ole tuominnut muiden kera kakkosnaiset? Tämäkinhän on sitä - ei välitä onko ihastus varattu. Rouvan kantilta tietenkin se ja sama, kukin itse päättää teoistaan. Mutta tietääkö hänen oma puoliso? Entä näiden varattujen yhden yön (ja mahdollisesti useampienkin) panojen puolisot? Enääpä se ei olekaan niin yks oikoista ja vain tämän nauttijan kantilta ihan sama ketä panee. Kaikkien suhteiden osapuolten pitäisi olla sitä mieltä, että avoin suhde on hyvä. Muuten tämäkin on tätä tuttua uskottomuuspalstan ykkös-kakkostaistelua...
En tuomitse, vaan kyseenalaistan!
Se että me emme toimi aina järkevästi, ei ole mikään tuomion asia. Täytyy osata nähdä joskus myös se, että me kaikki teemme virheitä.
Taidan kuitenkin edelleen olla sitä mieltä, että suurin vastuu on sillä, joka pettää. Vain hän tietää, mitä on luvannut. Vain hän tietää mitä on tekemässä. Antautuuko hän seksuaalisesti, valehteleeko hän tai osaako laittaa jarruja.
Kun suhde jatkuu, siihen liittynee aina jotain muuta. Eikö sekin ole sen päätettävissä, joka pettää? Ei kukaan ole väkisis varsinkaan näissä salasuhteissa…
Ensimmäisen ja toisen avioiittoni välillä elin juuri noin ja se oli ihanaa aikaa. Asuin osan ajasta ulkomailla kohteessa, jossa oli myös valtavasti läpikulkuliikennettä. En olisi koskaan avioliiton aikana kotikulmillani kohdannut yhtä mieleen jääviä pikasuhteita Australiasta Brasiliaan. Ihania kohtaamisia, joista jäi hyvä mieli. Aina kylläkin kysyin onko mies vapaa, ja toki nämä aina olivat...en sitten tiedä oliko totta vai tarua.
Pikkuhiljaa alkoi tulla tunne, että kiva jos tuo hillitön bilekaveri ja mieletön keskustelukumppani jäisi aamiaiselle... ja että halusin itsekin antaa enemmän, kuin vain hauskaa ja välitöntä seuraa.
Oikea ihminen tuli vastaan ja nyt ei ole enää mtään haluja vilkuilla ympärilleni. Ilman noita ihania sinkkuvuosia kokisin ilmeisesti jääneeni jostakin paitsi ja saattaisin jopa pettää aviomiestäni. Nyt näenkin asian melko putkiaivoisesti niin, että pettäjältä on jäänyt paljon kokematta ja tämä yrittää nyt epätoivoisesti kerätä kokemuksia kasaan.
Minulla on kansainvälinen työ ja kohtaan edelleen upeita ihmisiä. En tunne enää mitään tarvetta flirttailla näitten ihmisten kanssa. Joskus revin riemuni siitä, että jokun selvästi ihastuu, mutta itse olen uskollisen vaimon perikuva. Minusta uskollisuus on nykyään niin harvinainen arvo, että olen ylpeä omasta uskollisuudestani. Jos ne ihanat sinkkuvuodet olisivat olleet parempi kokemus kuin tämä nykyinen luottosuhde, niin olisin sitten pysynyt sinkkuna siellä ukomailla.
vaikka en niin kansainvälinen olekaan. Eron jälkeen tein samaa, keräsin kokemuksia ja opin hiton paljon. Opin ymmärtämään mikä tuossa jutussa viehätti, mutta näin myös sen nurjan puolen.
Kun nyt sitten elän suhteessa, tiedän mitä siellä 2aidan toisella puolen ” on, enkä enää sitä kaipaa. Nyt tiedän, eikä tarvitse kuvitella. Tein sen vapaana, ketään ei tarvinnut pettää. eikä uskotella mitään muuta kuin mitä olen!
Uskollisuuteni siis perustuu omaan vapaaseen valintaan, ei vaatimuksiin tai mihinkään ulkopuolisiin painostuksiin. Se vain on kivaa!
Oikein-väärin? Vastuu? Riskit? Olen kelannut ristiin rastiin motivaatioitani ja arvojani. Jonkinlaisiin lopputuloksiin olen tullut -peilissä näkyy kaikki ja yritän nähdä itseni sellaisena kuin olen. En järkyty.
Näin tällä hetkellä. Mies tietää, ei halua luopua tästä, mikä on yhteistä.
En kai minäkään.
Toivon tietysti, etten riko muita enkä itseäni.
Ehkä ole tilanteessa jossa luot näitä arvoja? Mikä sinulle oikeasti on niin arvokasta, että olet valmis luopumaan jostain. Joskus tulee tilanne, että seinä tulee vastaan . Tapahtuu jotain mitä et halunnut, mutta se vaikuttaa elämääsi enemmän kuin luulitkaan.
Hyväksytkö kumppaniksi kaverin, joka käyttäytyy kuin sinä nyt? Pystytkö oleman hänen elämäntoverinsa? Tai luotatko todella kumppaniin joka on tehnyt samaa aiemmin kuin sinä nyt?
Entä jos tapaat hänet, jonka kanssa halutkin enemmän kuin seikkailua. Kuinka voit vakuuttaa hänet että olet luotettava? Vai kykenetkö olemaan niin rehellinen, että voit ehdottaa jo alussa vapaata suhdetta siitä huolimatta että se tietää hylkäämistä?
Ehkä sinun täyttyy miettiä ensin, mitä sinä saat ja mistä sinä luovut?
käsitellä asioita, mummomuori. Osaat avata juttuja ja saat ainakin minut pohtimaan.
Olen tullut hylätyksi elämäni aikana monta kertaa ja vaikka arpia jääkin, olen mielestäni selvinnyt kohtuullisesti. Tästä taustasta johtuen ajattelen, että ihmiset ajattelevat ensin omaa hyvää ja puhuvat kevennetyä totuutta. 100 % en voi luottaa kehenkään, mutta uskon omiin vaistoihini luottamuksen määrässä. En ole pettynyt pahasti, on kai ollut tuuria joskin ihmistuntemustakin on minulle kehittynyt. Mieheni on pettänyt minua , se on varma.Joten puntit on tasan ja meillä hänen kanssaan paljon yhteistä.
Pettymyksiä oppii sietämään, niistä oppii. Kyynistyminen on riski.
Kun Neiti Kevytkenkä avioituu Herra Häntäheikin kanssa, niin mitä muuta voi siltä liitolta olettaakaan? Minusta vähän hassua melodramaattista filosofointia asiasta. Kuinhan ette levittele sukupuolitauteja tai vie vahingossa joltakin pikkulapselta isää tai äitiä, niin tuo teidän pelleily ei sen kummemmin suurta yleisöä jaksa kiinnostaa.
Tuo on ihan tavallista. Monen arki tosiaankin on niin tylsää, että sitä haastetta ja "toteuttamista" haetaan satunnaisista seksisuhteista. Ja jos puoliso on samanlainen, niin siinä tapauksessa pariskunta on toisensa ansainnut. Mitäs tuosta.
Tosin ns. kevytkenkäinen ei yleensä myöskään osaa ajatella omaa napaansa pitemmälle. Sekin on ihan tavallista. Asiat pyörivät siinä minä/itse/henkilökohtaisesti - akselilla. Olisi kuitenkin kamala kokemus todeta, että se "itsensä toteuttaminen" onkin rikkonut joltakin pieneltä lapselta turvallisen kodin ja kasvuympäristön.
Asioissa on aina monta puolta, mutta valitettavan moni tosiaankin kykynee ajattelemaan asioita pelkästään omalta kannaltaan. Sille löytyy myös ihan normaali puhekielen sana, joka on "itsekkyys". "Juu, mä olen itsekäs, ja tykkään itsestäni juuri tällaisena, ota tai jätä". Tämäkin on ihan ennakoitava reaktio. Eli oikeastaan tuossa aloituksessa ei ole mielestäni mitään uutiskynnyksen ylittävää.
Niin, mitä sitten? Olet aivan oikeassa, jokainen määrittelee moraalinsa itse eikä tuossa ole mitään väärää. Saat elää kuin haluat ja omien arvojesi mukaan, koska ne eivät tässä tapauksessa mielestäni vahingoita muita.
En kuitenkaan alkaisi parisuhteeseen kanssasi. Syy on yksinkertainen: arvostan uskollisuutta, ja jos on "heikko" ja tottunut tuohon, niin miksipä sitä lopettaisi parisuhteessakaan?
Moraalimme eivät kohtaa, mutta ymmärrän sinua. Ymmärrätkö sinä minua?
Niin se vaan on, että arvot muuttuu matkan varrella. Avioliiton alkuvaiheessa kuvitelma uskollisuudesta ja kaiken voittavasta uskollisesta rakkaudesta on jäänyt kauas taakse.Vaikka itse yrittää moraaliaan ja arvojaan pitää tasokkaana, ei se kestä toistuvaa muilutusta. Oma valintani oli nauttia siitä , mikä on tarjolla. Jokainen kokemus on minun kohdallani ollut rikastuttava, täydentävä ja lohduttava, jopa kaunis.Kun kaksi samanarvoista on samalla viivalla ja tunnustaa olevansa näin heikko, voi puhua rehellisyydestä heidän välillään. Kahden kauppa, muut on ulkopuolella.
Huomaa tosiaan, että toistat joka viestissä tuota minä minä minä. Kyllä täytyy ihmisen ymmärtää käydä terapiassa, ennenkuin antaa elämän katkeroittaa tuolle asteelle.
Ja kuten jo tuolla ylempänä todettu, tuosta elämäntyylistä voi nauttia parhaiten sinkkuna jonkun ihanan sitoutumiskammoisen ihmisen kanssa, ei kenenkään ole pakko olla naimisissa ja pettää. Mutta kuten jenkit sanovat, jotkut ihmiset nyt vain haluavat eat the cake and keep it.
Rikastuttava, täydentävä, lohduttava, kaunis... limakalvojen bakteerikantojen tympeän hajuista kohtaamista voi tietenkin kuvailla noinkin runollisesti :-) Rakkautta on yhteinen antibioottikuuri.
On se vain ihme, kun nainenkin uskaltaa ja huomaa lopulta olevansa minä eikä vain miehen ja muiden elämän sulostuttaja ja piika, se saa toteamaan noin kireesti. Kenen muiden tuntoja voin varmuudella analysoida kuin omiani?
Kiitosn kuitenkin onnen toivotuksista.
Tapani osoittaa hyvää miehelle sattuu olemaan perinteinen, kuuluu siihen toki muutakin.
Elämässä käy paskasti kuitenkin, ainoat tartunnat olen saanut aviomieheltä.