Entinen kumppanini jätti minut puolitoista vuotta sitten 2,5 vuoden seurustelun jälkeen, vikaa oli molemmissa, minussa varmaan enemmän. Palasimme kuitenkin myöhemmin yhteen, ja hetken aikaa kaikki oli taas ihanaa, kunnes suuren riidan jälkeen mies lähti mitään sanomatta, jätti avaimet, ja melkein vuoteen ei oltu missään tekemisissä.
Viime keväänä nähtiin, ja tuntui, että silloin vasta aloin käsitellä ja surra eroa kunnolla, mutta asia jäi unholaan, kun muutin ulkomaille. Nyt tästä toisesta, "virallisesta" erosta on reilu vuosi, ja miehellä on uusi kumppani, itse olen yksin ja onneton. Tieto uudesta on kuin kävisin jälleen läpi eroamme, olen surun murtama, en pysty syömään, ja hädin tuskin pääsen töihin.
Kuinka kauan tätä surua kestää? Ja surenko siksi, että haluaisin eksän takaisin, vai siksi että ikävöin niitä hyviä aikoja, syli ja turvaa? Kultaako aika muistot, vai olisiko hän ollut oikea minulle?
Viime keväänä nähtiin, ja tuntui, että silloin vasta aloin käsitellä ja surra eroa kunnolla, mutta asia jäi unholaan, kun muutin ulkomaille. Nyt tästä toisesta, "virallisesta" erosta on reilu vuosi, ja miehellä on uusi kumppani, itse olen yksin ja onneton. Tieto uudesta on kuin kävisin jälleen läpi eroamme, olen surun murtama, en pysty syömään, ja hädin tuskin pääsen töihin.
Kuinka kauan tätä surua kestää? Ja surenko siksi, että haluaisin eksän takaisin, vai siksi että ikävöin niitä hyviä aikoja, syli ja turvaa? Kultaako aika muistot, vai olisiko hän ollut oikea minulle?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Rakkaudesta ei pääse yli, se särkee sydämessä koko elämän. Hallitsee jokaista päivää- särkyä ja ikävää....
tasan eivät käy onnenlahjat. Rakkaus vie koko elämän....
Itse olen sitä mieltä, että kun se oikean on kohdannut niin sitä ei unohda koskaan.
Mutta kuka se oikea on niin pitää ajatella koko elämää hänen kanssaan ja mihin on itse valmis.
Itsellä ollut aikaa miettiä asioita, niin hyviä hetkiä kuin vähän huonompiakin ..ja kummat painaa vaakakupissa enemmän?
Mutta riippuu siitä mikä se teidän eron syy ( ja toi suuri riita) oli ja tuleeko se sama syy taas uudelleen eteen?
Jos tulee niin ei taida kannattaa enää yrittää..
Toi uusi kumppani ei saisi vaikuttaa asiaan ollenkaan, vaan tottakai se vaikuttaa ainakin siten, että muuten osaisi toimia järkevämmin ja johdonmukaisemmin ..pelkonahan saattaa olla että jotain peruuttamatonta saattaa tapahtua.
Meidän suhde hiljalleen väljähti, mutta kumpikaan ei lakannut silti rakastamasta.. Mutta siis loppuaikoina minulla ei tehnyt mieli seksiä, eikä mies koskaan siihen painostanutkaan, mutta tuntui kuin meistä olisi tullut parhaita ystäviä. Se sitten kai aiheutti jännitteitä ja turhautumista, ja lopulta ajoi riitoihin ja eroon.
Mutta nyt kun yhteistä aikaa miettii, tuntuu että muistan vain kaiken hyvän, enkä tätä "väljähtämistä", kun taas minun ystävät väittävät kiven kovaan, että silloin aikoinaan hyvinkin selkeästi ilmaisin menettäneeni seksuaalisen mielenkiinnon kumppaniini. Itse en jostain syystä muista tätä asiaa hirveän hyvin, ja että oliko se sittenkään niin väljähtänyttä.
Nyt kun entisellä on uusi, tuntuu, että olen menettänyt hänet lopullisesti. Hän ei halua (tai pysty?) olla yhteydessä minuun, ei viestejä, ei puheluita, ei mitään. Minua ei ole enää hänen elämässään, vaikka vielä aiemmin molempien ollessa sinkkuja (puoli vuotta sitten) hän sanoi, että haluaa olla aina ystäväni ja tukenani. Nyt kun uusi on kuvioissa, minä olen vain ilmaa.. Ja se satuttaa.
Vaikea uskoa, että löytäisin enää koskaan ketään yhtä hienoa ihmistä kuin entiseni.
Rakkaus ei meilläkään loppunut, itse halusin vain aikaa hoitaa asioitani kuntoon.
Tulihan siinä sitten huonosti asian ilmaistuani sanottua ehkä vähän pahasti ja sellaista mitä ei tarkoittanut, molempien suuttuessa ja lopun arvaakin..
Itsellä ehkä sellainen "vika", että en pidä riitelystä (pitäis varmaan opetella) vaan oon sitten jonkin aikaa hiljaa.
Sen jälkeen meillä oli noin puoli vuotta hiljaisempaa, mutta muutamia yhteydenottoja kuitenkin.
Meillä seksi toimi kokoajan todella hyvin ja se tuntui pahalta kun ex epäili että halusin vain sen takia jatkaa yhdessä.
Toinen syy mitä hän epäili oli, että kun hänellä oli uusi niin en vaan halunnut että hänet saa kukaan muu??
Toi on totta mitä kirjoitit, se uusi suhde tekee sen, et tuntuu lopulliselta menetykseltä ja sitä on vaikea kestää ja tekee rauhattomaksi.
Kuinka pääsen tästä surusta irti? Erosta on tosiaan jo reilu vuosi, ja noin puoli vuotta sitten pystyin olla ajattelematta koko asiaa, kun juhlin joka ikinen viikonloppu ja jopa viikollakin, juosten sylistä toiseen.. Lopulta sillekin tuli stoppi, kun yhden illan jutut ei vaan sovi minulle, en saa niistä mitään, ja krapulassa oli aina ihan hirveät morkkikset.
Uusia kiinnostavia miehiä ei tunnu olevan MISSÄÄN, ei töissä, ei baareissa, kukaan ei sykähdytä.
Haikailenko eksäni perään vain siksi, että nyt hänet omistaa joku muu kuin minä, joku muu saa jakaa arjen ilot ja surut hänen kanssaan, en minä?
Kaikki sanoo, että eroilla on aina syynsä; yhdessä onnelliset ihmiset eivät eroa. Ehkä meidänkin on vain yritettävä unohtaa entiset suhteemme ja aloitettava uusi elämä puhtaalta pöydältä itsemme kanssa.
Monellehan auttaa konkreettiset muutokset; uusi hiustyyli, uusi harrastus jne. Itse aloitin kuntoilun, ja päätin saada itseni siihen kuntoon missä olin silloin joskus kun eksäni kanssa tutustuimme - seurustelun aikana tuli reilusti päälle 10 kiloa ylimääräistä. Haluaisin myös muuttaa uuteen asuntoon, nykyinen on täynnä muistoja entisestä.
Viime viikolla heitin viimein roskiin kaikki eksäni luokseni jättämät tavarat ja vaatteet, enää en toivo, että jospa hän ne tulee joskus vielä hakemaan.
Pahalta tuntuu, mutta pakko kai tätä elämää on jatkaa eteenpäin sitten vaikka yksin..
Niin ja miksi kuvittelet, että eksäsi vihaa sinua?
Olette kaksi kertaa eronnut, eli eka kerrasta ei opittu yhtään mitään, niin silloin on ainoa oikea ratkaisu tuo.
Ette sovi toisillenne.
Kirjoituksesta päätellen olet vain harmistunut exän uudesta ja olet odottanut hänen tulevan hakemaan tavaroitaan, kaipaava odottaa jotakin muuta.
Yleensä jos on rakastunut niin ei se tuo ainakaan lisäkiloja, päinvastoin, silloin ihminen säteilee myös ympärilleen rakkautta ja hyvää oloa.
Lisäisin vielä tuohon lisäkilo-kohtaan, että minulla on aina onnellisena ollut tapana lihoa, ja masentuneena taas laihtua.. Eli minun kohdallani kyllä painonnousu ja onnellisuus menee ihan käsi kädessä. Kyllä meillä entisen kanssa muutaman vuoden sisään mahtui paljon onneakin.
Kyllä yhdessä onnellisetkin saattavat erota, silloin on yleensä syynä jokin suhteen ulkopuolinen häiriötekijä.
Unohtaminen eionnistu todellakaan tuolla tavalla, se on vaan itsensä pettämistä aivan kuin laastarisuhde tai vaikkapa julkkisten yhtäkkinen naimisiinmeno joka myös on tarkoitettukin vain lääkkeeksi.
Masennus. Sinun täytyy hakeutua psykiatriseen hoitoon. He osaavat auttaa ja sieltä saa surunpoistaja pillereitä.
Aidosta rakkaudesta ei pääse koskaan yli, hänen vuokseen vain jaksaa elää. Mutta ikävä jäytää kuin tupajumi,kuinka kauan on ruokaa? Rakkaus vie elämän, katse kaiken- ja jäljelle jää sielun sirpaleet etkä sinä näe niitä.