Pitkään olen miettinyt tätä juttua ja en osaa oikein ratkaisua tehdä.
Oon keski-ikäinen mies, ollaan oltu avoliitossa yli10v. Välillä ollut rauhallista perhe elämää ja välillä taas tuskaista, riitelyä ja erokin ollut lähellä. Avokillani yksi lapsi edellisestä liitosta, minulla ei lapsia, eikä ole lapsia saatu vaikka on yritetty ja tämä asia on vaivannut minua pitkään, sillä pidän kovasti lapsista .
asutaan yhteisessä omakotitalossa ja avokki tekee paljon perheemme eteen hommia ja hoitaa asioita ym. molemmat käydään töissä ja varsinkin minulla on myös omia harrastuksia. seksi ja yhteiset harrastukset , reissut ym. on nykyään jäänyt vähälle, tosin en ole niitä hirveästi edes kaivannut.
Olenkin ruvennut vakavasti harkitsemaan että vieläkö kannattaisi yrittää uutta suhdetta ja olisiko se tämän parempaa? ja liittyyhän eroon myös paljon ikäviäasioita. tuskin ainakaan toimeliaampaa ja "kivempaa" naista löydän, mutta silti tästä puuttuu se JOKIN!
ollaan tästä myös puhuttu avokin kanssa mutta kellokävelee ja elämä vaan kulkee eteenpäin. EN TIEDÄ, EHKÄ EN HALUAKKAAN TIETÄÄ??
Oon keski-ikäinen mies, ollaan oltu avoliitossa yli10v. Välillä ollut rauhallista perhe elämää ja välillä taas tuskaista, riitelyä ja erokin ollut lähellä. Avokillani yksi lapsi edellisestä liitosta, minulla ei lapsia, eikä ole lapsia saatu vaikka on yritetty ja tämä asia on vaivannut minua pitkään, sillä pidän kovasti lapsista .
asutaan yhteisessä omakotitalossa ja avokki tekee paljon perheemme eteen hommia ja hoitaa asioita ym. molemmat käydään töissä ja varsinkin minulla on myös omia harrastuksia. seksi ja yhteiset harrastukset , reissut ym. on nykyään jäänyt vähälle, tosin en ole niitä hirveästi edes kaivannut.
Olenkin ruvennut vakavasti harkitsemaan että vieläkö kannattaisi yrittää uutta suhdetta ja olisiko se tämän parempaa? ja liittyyhän eroon myös paljon ikäviäasioita. tuskin ainakaan toimeliaampaa ja "kivempaa" naista löydän, mutta silti tästä puuttuu se JOKIN!
ollaan tästä myös puhuttu avokin kanssa mutta kellokävelee ja elämä vaan kulkee eteenpäin. EN TIEDÄ, EHKÄ EN HALUAKKAAN TIETÄÄ??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pitkä avioliitto takana, laspet jo melkein täysi-ikäisiä. Luulisi, että olisi jo oppenut puhumaan. Minua kalvaa eritysiesti se, etten kiinnosta vaimoani. Seksiä on vähän sellaista pakkopullaa hänelle. Ei sellainen kiinnosta minuakaan, vaan haluan suhteen joka on molemminpuolista. Minua harmittaa erityisesti puhumattomuus. Minä puhuisin, mutta vaimoni kuittaa keskustelut "ei sinun kanssasi keskusteluista tule mitään". Mikään ei muutu, on pysähtynyttä, paitsi että aika kuluu. Emme varsinaisesti riitele, koska suhde on lähinnä sellainen hyvää päivää -suhde. Ei ole edes yhteisiä harrastuksia. Harkitsen oikeasti eroa, koska haluan edelleen elää elävässä parisuhteessa.
Ja se juttu, että jokin puuttuu... no se nyt vaan puuttuu tai on kadonnut. Jokin on sen aiheuttanut, enkä minä siihen hae syytä tai syyllisiä. Minä ainakin katselen puoliaktiivisesti parempia vaihtoehtoja. Jos sellainen löytyy, niin yritän varmasti.
Joku saattaa olla sitä mieltä, että ensin on tehtävä tilit selviksi edellisen kanssa ja sitten vasta jne, blah blah... mutta pari vuotta max ja sitten lapset ovat jo riittävän isoja (jos nyt vanhempien eroon koskaan voi olla). Sitten olen poissa, ellen jo nopeammin.
taidan tästä itsekin ruveta vähän katselemaan " aidan toiselle puolen" ja olen sitä mieltä että
hyvä kaveruus ei kyllä riitä liiton toimimiseksi..
että se tarjoillaan halutunlaisena ! Ei se niin mene, se pitää "virittää" itse ! Ulos teattereihin hillumaan ja Hotelleihin naimaan.....vakikumppanistakin kyllä irtoaa mimmoinen peto tahansa kun sen virittää, vaatteilla tai ilman.
no jos nainen on aina yleensä epävireessä, niin ei sitä jaksa vuosikausia viritellä, on sitä yritetty.
on sen luontonen nainen että, ei ole ikinä kiinnostanut seksi eikä se siitä tule muuttumaan ja se on varma.
"toiset tykkää jalkapallosta ja toiset ei"
Olisikohan tää sellanen ikähommeli miehillä. Aivan samanlaista tilitystä olen kuullut keski-ikäiseltä tuttavuudeltani. Uutta suhdetta varmasti löydät jos tahdot, mutta ensin kannattaa varmistua että nykyinen ei tule toimimaan.
Itse katselen tilannetta toiselta kantilta, olen parikymppinen neitokainen ja viattoman sattumuksen kautta tutustuin n. vuosi sitten 40seen mieheen, jonka sanat ovat aika lähelle kopiota omistasi.
Hän toki rakastaa vaimoaan ja he ovat kuin parhaat kaverukset. Arki sujuu mutta yhteistä toimintaa ei ole remonttiprojektia jne. lukuunottamatta. Lapsiakaan heillä ei ole, vaikka mies olisikin lapsirakas. Niin ja se seksi. Sitä ei ole ja kuulema mielenkiintokin vaimoon on lopahtanut. Kyllähän sen ymmärtää että ei se sellasta mieletöntä intohimon paloa voi ikuisesti olla. Ja nimenomaan juuri näillä sanoilla hänkin puhuu; kaikki on tavallaan hyvin mutta puuttu se joku! Ja tuntuu että se puuttuva joku on niin tärkeä että sen vuoksi voisi harkita laittavansa uhkapelin pyörimään ja kokeilla onneaan toisen ihmisen kanssa.
Meillä ei ole suhdetta ko. miehen kanssa sanan varsinaisessa merkityksessä. Toki seksuaalista jännitettä välillämme on ja olemme ystävystyneet. Kuitenkaan emme ole "tehneet asian hyväksi mitään". Omasta puolestani voin sanoa että olen rakastunut häneen ihmisenä sekä miehenä. Hänkin sanoo tuntevansa hyvin vahvasti minua kohtaan, enkä sitä epäilekkään. Mutta minkä vuoksi en tilannetta ota tosissani on se (kyllä,myös naurettavan ikäeromme lisäksi) että en luota siihen että mies on kykenevä päätökseen. Hänellä on jo lähes kaikki mitä ikinä voi toivoa. Mutta suhde vaimoon kaipaisi " vain tuuletusta", koska he tulevat kuitenkin toimeen mainiosti. Yhteisiä asioita voi aina tehdä/etsiä/löytää. Ihmiset tässä elämässä kuitenkin niitä tärkeimpiä asioita ovat. Jos molemmat ovat tosiaan valmiita panostamaan yhteiseen ja siirtyvät myös sanoista tekoihin, asioiden luulisi luonnistuvan. Toki toiset ihmiset sopivat paremmin yhteen kuin toiset.
Sitä yritin tällä sepostuksellani vain sanoa että teethän päätöksen ennen uuden suhteen aloittamista. Uusi ihminen tässä tilanteessa vaan hankaloittaa asioiden kunnollista hahmottamista. Ja nimenomaan niiden omien halujen ja tarpeiden kartoittamista. Vaikka oma tilanteeni ei ole varsinainen kolmiodraama,(en kannusta miestä ottamaan eroa enkä myöskään aloittamaan suhdetta kanssani,lähinnä en tahdo odottaa muuta kuin ystävyyttä) se on monella tapaa väärin ja "haitallinen" kaikille osapuolille. Toki tämä on "klassinen ääriesimerkki", 40-vuotias mies ja juuri ja juuri parinkympin ohittanut tytönheitukka :)
Mutta ymmärrät varmasti mitä ajan takaa :) Rauhassa tutkii sitä omaa tarvetta ja niitä oikeasti tärkeitä asioita, eikä sekoita soppaan ylimääräisyyksiä, nin asiat hoituu paljon helpommin, joskaan ei toki sen kivuttomammin. Ja niin. Yksinjäämistä tuskin kannattaa pelätä, jos ihan tavallinen rehti mies on :)
Ja siitä paremmasta. Jos parempi on se että yhdessä tuon "paremman" kanssa löytyy uudestaan ns."into ja jano elämään" ja se yhteiselo on normaalia ja suht leppoisaa, nin kyllä, sitä parempaa myös on. Ja jos vietit on suht samaa luokaa nin eiköhän se seksielämäkin siitä suttaannu.
Huh, näin se muna valistaa kanaa, mutta paljon on surullisia tapauksia ja myös muutamia iloisia ja innostavia pareja seurailtu vierestä. Juttua tulis lisää mutta saimpahan sanottua nyt suurin piirtein sen mitä halusin :)
Ja toivon kovasti että sinulla on joku kenelle voit tuntojasi purkaa. Ehkä miehet osaavat paremmin asiat pyöritellä oman päänsä sisällä, mutta silti se puhuminen aina selkeyttää ajatuksia ja hiukan helpottaa taakkaa.
hyvin kyllä kirjoitettu" nuorelta" naiselta, siinä olikin oikestaan kaikki tarpeellinen. on totta että jos en tee
ratkaisua tässä, niin tulen miettimään sitä loppuikäni. ja itsestä kyllä tuntuu,että olen oikeastaan valmistautunut jo eroon jonkun aikaa, mutta silti se viimeinen askel puuttuu.
on mulla eräs kaveri , sattumalta myös nuorinainen jonka kanssa olen asiasta puhunut ja se kyllä tuntuu helpottavan. ei meilläkään mitään seksisuhdetta ole , ollaan vaan kavereita. ikäeroakin on 15 vuotta, ja ehkä hieman liikaa. mutta toki ensin päätän tämän suhteen ja sitten mietin vasta uutta, sen verran pitää kumppania kunnioittaa. PAKKOKAIT SE ON PERK. pannaan peli pyörimää....
Voimia sulle! Oli asetelma mikä tahansa ero ei koskaan ole helppo. Muista myös pyytää apua, oman pään sisällä pyörittely kun ei aina riitä :) Toivottavasti ens kerran kun sinusta kuulee on asiat saatu jonkinlaiseen päätökseen ja pääset keskittymään rauhassa sellaisen tulevaisuuden luomiseen mikä tekee sinut onnelliseksi.
Ja luuletko että jäisi kaivelemman jos jää paikolleen samoihin uomiin? Ilmeisesti tilanne on painanut jo pidemmän aikaa, joten luultavasti samat ajatukset nousisi vaan uudestaan ja uudestaan esiin. Toki harvat onnistuu löytämään sellaisen kumppanin joka aina jaksaa kiehtoa ja innostaa vuosikymmenestä toiseen, mutta kun löytyy joku, jonka kanssa on sitä yhteistä mielenkiintoa ja arvot on kohdillaan niin tokihan elämä on silloin paljon rikkaampaa.
Edelleenkin, kyllä ne ihmiset on mitkä tästä elämästä elämisen arvoista tekee :)