Miten pitkä avoliitto?

Kuinka kauan ootte olleet avoliitossa/kihloissa ennen naimisiinmenoa? Me ollaan nyt oltu yhdessä reilut seitsemän vuotta, joista kuusi ollaan asuttu yhdessä ja reilut kolme vuotta oltu kihloissa. Häistä on ollut puhetta, mutta mitään tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole. Mies ei omien sanojensa mukaan ole ollut valmis eikä vieläkään suostu lyömään mitään päivämääriä lukkoon. Lähes koko suhteemme ajan hän on sanonut, ettei koe olevansa "vielä niin aikuinen". Itselleni on aika lailla alusta asti ollut selvää, että hänen kanssaan haluan olla ja että haluan naimisiin hänen kanssaan. Mietityttää kuitenkin se, että miten pitkän ajan hän vielä tarvitsee ollakseen "aikuinen"?
10824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuskin mennään naimisiin. Jossain vaiheessa siitä puhuttiin, mutta sitten kumminkin se jäi. Ensin oli mies innostunut, myöhemmin minäkin suovuin, mutta lopulta kumpikaan ei ole pitänyt sitä tärkeänä.

Äänestä

ja 3 vuotta ollaan oltu naimisissa. Ei ne hääkellot mitään muuttaneet, ei edes nimeä.

Äänestä

avoliittoa! Mitäs sitä suotta hättäilemään..

Äänestä

olimme seurustelusuhteessa ja avoliitossa 8 vuotta ennen naimisiin menoa. Naimisissa on olut 21 vuotta.
Aloitimme seurustelun kun oli 23 ja mies 27.

Muutaman nuoremman parin tunnen, jotka seurustelleet/avoliitossa 9 ja 10 vuotta. Nuorena aloittaneet.

Kirjoitan seurustelu/avolitto, koska yhdessä asuminen on ollut väljempää ja kiinteämpää miehen kommenustöiden vuoksi.

Äänestä

Naimisiin 25 vuoden avoiliiton jälkeen ennenkuin mies täytti 50. Vaikuttaa leskeneläkkeeseen, jos jotain sattuu. Lapseton pariskunta. Eihän tuolla liiton etuliitteellä ole merkitystä tunnepuoleen, mutta juridisesti kylläkin jos/kun toisesta aika jättää. Ellei ole fiksusti hoitanut asioitaan paperille valmiiksi.

Äänestä

Ennen naimisiinmenoa
- yhdessä 8v
- kihloissa (=tiedettiin menevämme keskenämme naimisiin, asiasta oli puhuttu, ei sormuksia) 7v
- saman katon alla 5v
- 3vk ennen vihkimistä valittiin päivämäärä

Äänestä

Miksi menitte kihloihin, jos mies ei ollut vielä valmis naimisiin vai oliko kihlaus teillä sopiminen avioliitosta vai jotain muuta? Minkä ikäisiä olette? Mielestäni se vaikuttaa paljon, oletteko 13-vuotiaana aloittaneet seurustelun ja nyt olette 20-vuotiaita vai oletteko esim. 27 -vuotiaita... yli 3-kymppisiä...?

Me olimme kihloissa 6 kuukautta ennen naimisiin menoa, mutta sitä ennen ennen yhdessä 9 vuotta.

Mitä tuo aikuisuus sitten hänen mielestään merkitsee? Muista myös, että tekosyitä on helppo keksiä

Äänestä

Seurustelua takana 6 vuotta ja yhdessä asumista 4 vuotta. Varsinaisesti kihloihin ei olla menty missään vaiheessa. Mun raskauden aikana vain todettiin, että on fiksuinta olla naimisissa, kun lapsi tulee, joten kävästiin maistraatissa "virallistamassa" suhde. Sormuksia ei olla hankittu, sillä emme koe niitä tarpeellisiksi.

Itse olen sitä mieltä, että yhteinen asuntolaina, yhteiset rahat ja yhteinen lapsi kyllä sitovat meitä yhteen avioliittoa enemmän... Suomen laki ei vain oikein tue avoliittoa, joten tästä syystä päädyttiin avioliittoon. (Toki siis toisiamme rakastamme ja tarkoitus on elää loppuelämämme yhdessä. Mielestäni tuohon ei välttämättä tarvitsisi sitä avioliittoa, jos avoliiton suhteen laki olisi erilainen.)

Jokainen pari tekee kuitenkin kuten parhaaksi näkee. Kyllä tiedän monia paljon nopeammin avioituneita sekä toki pariskuntia, jotka eivät edes aio avioon.

Äänestä
  • Halon hiuksia, mutta kun näissä asioissa tuntuu olevan väärinkäsityksiä niin... Kihlauksenne oli kyllä ihan varsinainen kihlaus. Jos jollakin tapaa (snamuoto ja tyyli vapaa) sovitte keskenänne naimisiin menosta niin se on juuri se kihlaus. Jonka merkiksi voi ostaa sormukset. Mutta se ei ole suinkaan välttämätöntä.

    Meilläkään ei ollut sormuksia, mutta kyllä me kihloissa olimme. Vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä, että jos ei ole sormuksia ei olla kihloissa eli ajattelevat, että kihlojen (sormusten) vaihtaminen on se kihlaus. Yhtälailla on naimisissa vaikka ei ole vihkisormuksia!

    Äänestä

Avoliitossa ei oltu yhtään päivää. Kihlasormukset laitettiin sormeen hääpäivän aamuna. Syy kumpikin oli ollut kihloissa toisen kanssa aikaisemmin ja kihlaukset olivat purkaantuneet. Kun sovittiin naimisiinmenosta, päätettiin että ei erikseen mennä kihloihin ennen sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


agatha_x kirjoitti:

Kuinka kauan ootte olleet avoliitossa/kihloissa ennen naimisiinmenoa? Me ollaan nyt oltu yhdessä reilut seitsemän vuotta, joista kuusi ollaan asuttu yhdessä ja reilut kolme vuotta oltu kihloissa. Häistä on ollut puhetta, mutta mitään tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole. Mies ei omien sanojensa mukaan ole ollut valmis eikä vieläkään suostu lyömään mitään päivämääriä lukkoon. Lähes koko suhteemme ajan hän on sanonut, ettei koe olevansa "vielä niin aikuinen". Itselleni on aika lailla alusta asti ollut selvää, että hänen kanssaan haluan olla ja että haluan naimisiin hänen kanssaan. Mietityttää kuitenkin se, että miten pitkän ajan hän vielä tarvitsee ollakseen "aikuinen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu