Vartti: Kaupan asiakkaat hermostuivat
pulloromaneihin
193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei pullojen keruussa mitään pahaa ole.hyvä, kun keräävät pois kuljeksimasta. jotain positiivista heissäkin. itsekin palautan melko suuria määriä kerralla, ja aina joku "kiireinen" nyylä on tuhisemassa selän takana. itse teen niin että päästän muutaman pullon tuojat välissä, ja huilaan itse sen aikaa. ei romaneillakaan ole muuta kuin aikaa, eli pikku tauko aina välillä että muutaman pullon palauttajatkin saavat asiansa hoidettua. ei pitäisi olla vaikeaa. eikä kellään ole niin kiire, että pitäisi sillä siunaamalla saada asiansa hoidettua. vittumaisimpia ovat jostain syystä naiset, ehkä siksi, etteivät ole oppineet odottamaan, kuten suurin osa miehistä.