Asuminen eri maissa?

Olemme seurustelleet poikaystäväni, tai mikä nyt onkaan sopiva nimitys 27-vuotiaalle miehelle, kanssa pian viisi vuotta ja kaksi ja puoli vuotta sitten meillä oli suhteessamme tosi vaikea jakso. Riitelimme pahasti, olin aika ihastunut toiseen ja hänen paras ystävänsä oli pitkään sairaalassa. Lisäksi kun yhtälöön lisätään se, että hän sekä opiskeli että teki töitä ja minä painoin pitkiä päiviä töissä ja olimme molemmat tosi väsyneitä, ei yhtään helpottanut suhdettamme. Mietimme jopa eroa, mutta onneksi emme lopulta päätyneetkään siihen.
Mies sitten sai mahdollisuuden lähteä ulkomaille töihin joksikin aikaa ja hän otti työn vastaan. Se oli varmaan se lopullinen askel joka myös pelasti meidän suhteemme. Emme ehkä olisi tässä.
Nyt kuitenkin olen alkanut miettiä, että koska se `joksikin aikaa`on mennyt. Siitä on kulunut 2v ja 2kk. Olemme nähneet tämän ajan 1,5 - 2,5 kk välein. Tämän vuoden puolella olemme nähneet neljä kertaa. Kaksi kertaa viikonlopun ajan, yhden kerran neljä päivää ja yhden kerran hän oli Suomessa viikon ajan.
En haluaisi kuitenkaan vaatia häntä luopumaan työstä, jota hän haluaa tehdä ja josta hän pitää, mutta asuminen toisessa maassa ei kai kuitenkaan ole ihan pikkujuttu? Ei ainakaan minulle
1637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi että...onko miehelläs suunnitelmia Suomeen palaamisesta? Ja koska se ois?
Voisitko itse muuttaa sinne, missä hän on?
Itselläni samanlaatuinen ongelma: pitkä käukosuhde, ollaan tapailtu suht usein, muttei tämä voi näin jatkua. Edessä ois joko muutto hänen maahan asumaan tai hän muuttais SUomeen (sitä hän ei tekis) tai ero. :( Ei vuostolkulla voi asuu erimaissa ja olla kaukosuhteessa. Suunnitelma pitää olla, että mitä ja milloin. Niin raastavaa, muttei haluais erota välimatkan vuoksi.
Kerro kuulumisia, kiinnostaa tietää, mihin päädytte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


blarrrr kirjoitti:

Olemme seurustelleet poikaystäväni, tai mikä nyt onkaan sopiva nimitys 27-vuotiaalle miehelle, kanssa pian viisi vuotta ja kaksi ja puoli vuotta sitten meillä oli suhteessamme tosi vaikea jakso. Riitelimme pahasti, olin aika ihastunut toiseen ja hänen paras ystävänsä oli pitkään sairaalassa. Lisäksi kun yhtälöön lisätään se, että hän sekä opiskeli että teki töitä ja minä painoin pitkiä päiviä töissä ja olimme molemmat tosi väsyneitä, ei yhtään helpottanut suhdettamme. Mietimme jopa eroa, mutta onneksi emme lopulta päätyneetkään siihen.
Mies sitten sai mahdollisuuden lähteä ulkomaille töihin joksikin aikaa ja hän otti työn vastaan. Se oli varmaan se lopullinen askel joka myös pelasti meidän suhteemme. Emme ehkä olisi tässä.
Nyt kuitenkin olen alkanut miettiä, että koska se `joksikin aikaa`on mennyt. Siitä on kulunut 2v ja 2kk. Olemme nähneet tämän ajan 1,5 - 2,5 kk välein. Tämän vuoden puolella olemme nähneet neljä kertaa. Kaksi kertaa viikonlopun ajan, yhden kerran neljä päivää ja yhden kerran hän oli Suomessa viikon ajan.
En haluaisi kuitenkaan vaatia häntä luopumaan työstä, jota hän haluaa tehdä ja josta hän pitää, mutta asuminen toisessa maassa ei kai kuitenkaan ole ihan pikkujuttu? Ei ainakaan minulle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu