Olemme mieheni kanssan olleet yhdessä 17 vuotta. Koko avioliiton ajan on ollut ongelmana miehen alkoholiin enenemissä määrin kasvava kiinnostus ja oma itsekkyys. Seksikään ei häntä ole juuri paljoa kiinnostanut enään moneen vuoteen..
Vuosi sitten tapasin ihanan miehen, emme kuitenkaan alkaneet heti harkita kekenäistä suhdetta, vaan sain aikaa harkita todella mitä teen tai kenet haluan.. Harkitsin tämän vuoden helmikuuhun ja valitsin tämän toisen miehen, sillä perusteella, että hänestä luopuminen olisi ollut todella paljon kovempi paikka, kuin entisestä miehestä luopuminen. En olisi pystynyt elämään kahta suhdetta yhtä aikaa päivääkään, koska en ikipäivänä halua pettää tai valehdella kenellekkään tai kummallekaan..
Avioeromme on sopuero. Ex-mieheni muuttaa naapuriin ja suhteet lapsiin (16 ja 15 v) ja minuun säilyvät entisen laisina(pelkkinä ystävinä)
Tuntuu, että ero on suuri helpotus ja heti kun uskalsin sitä asiaa alkaa ajamaan eteenpäin ja sain sen kakistettuani ulos, oloni tuntui tosi helpottuneelta.
Olen onnellisempi kuin koskaan, tuli sitten uudesta suhteestani mitä hyvänsä, haluan kuitenkin katsoa senkin vaihtoehdon, koska olen tällä hetkellä todella rakastunut.. pystyn kyllä yksinkin elämään vaikka uudesta suhteesta ei mitään tulisikaan, mitä suuresti epäilen..
Olisi kiva kuulla onko tämä normaalia ja onko kenelläkkään vastaavia kokemuksia..? Olenko ainoa vasta eronnut, jolla suupielet on kokoajan ylöpäin..?
Voiko avioero olla näin helppoa..? Olenko työstänyt eroa jo etukäteen, kun olotila on vasta nyt sellainen, että tuntuu siltä, että voin hengittää... Onko kellään samanlaisia tuntemuksia, olen ymmärtänyt, että avioero on tosi kova kova paikka kaikille. Miksi minä olen nyt onnellisempi kuin koskaan ennen, vaikka erosta on vasta 1 kuukausi ja velkaa on niin, ettei tarvitse miettiä 20 vuoteen, mihin rahansa laittaisi..
Vuosi sitten tapasin ihanan miehen, emme kuitenkaan alkaneet heti harkita kekenäistä suhdetta, vaan sain aikaa harkita todella mitä teen tai kenet haluan.. Harkitsin tämän vuoden helmikuuhun ja valitsin tämän toisen miehen, sillä perusteella, että hänestä luopuminen olisi ollut todella paljon kovempi paikka, kuin entisestä miehestä luopuminen. En olisi pystynyt elämään kahta suhdetta yhtä aikaa päivääkään, koska en ikipäivänä halua pettää tai valehdella kenellekkään tai kummallekaan..
Avioeromme on sopuero. Ex-mieheni muuttaa naapuriin ja suhteet lapsiin (16 ja 15 v) ja minuun säilyvät entisen laisina(pelkkinä ystävinä)
Tuntuu, että ero on suuri helpotus ja heti kun uskalsin sitä asiaa alkaa ajamaan eteenpäin ja sain sen kakistettuani ulos, oloni tuntui tosi helpottuneelta.
Olen onnellisempi kuin koskaan, tuli sitten uudesta suhteestani mitä hyvänsä, haluan kuitenkin katsoa senkin vaihtoehdon, koska olen tällä hetkellä todella rakastunut.. pystyn kyllä yksinkin elämään vaikka uudesta suhteesta ei mitään tulisikaan, mitä suuresti epäilen..
Olisi kiva kuulla onko tämä normaalia ja onko kenelläkkään vastaavia kokemuksia..? Olenko ainoa vasta eronnut, jolla suupielet on kokoajan ylöpäin..?
Voiko avioero olla näin helppoa..? Olenko työstänyt eroa jo etukäteen, kun olotila on vasta nyt sellainen, että tuntuu siltä, että voin hengittää... Onko kellään samanlaisia tuntemuksia, olen ymmärtänyt, että avioero on tosi kova kova paikka kaikille. Miksi minä olen nyt onnellisempi kuin koskaan ennen, vaikka erosta on vasta 1 kuukausi ja velkaa on niin, ettei tarvitse miettiä 20 vuoteen, mihin rahansa laittaisi..
Vastaukset 3
Vanhimmat
..sitä minäkin olen ihmetellyt, mutta tulokseen että kaikkien riitojen jne aikana olen jo monta vuotta liitossani työstänyt eroa. erosin n 2 vuotta sitten, velkaa myöskin niin että tiedän miksi aamulla töihin lähteä ...jne... mutta muutoin olo helpottunut enkä ole katunut päivääkään. rakkaussuru on jo kerennyt olemaan matkalla ,mitä olen surrut mutta avioliitoon en ole kaivannu - enkä usko että lapsetkaan (riitoja oli liikaa..)..eli kait se on uskottava että ero vaan helpotti..
... ja olen nyt onnellisempi kuin koskaan. Olimme myös olleet yhdessä saman verran ja meillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Eromme syytkin olivat samankaltaiset; liikaa alkoholia, mustasukkaisuutta ja ei seksiä käytännöllisesti katsoen vuosiin.
Erosta (siis erilleen muutosta) tulee just vuosi täyteen ja se on ollut elämäni parasta aikaa. Asumme myös hyvin lähekkäin exän kanssa ja lapset saavat olla molempien kanssa niin paljon kuin haluavat, asuvat tosin minun kanssani.
Tapasin myös uuden onnen vähän ennen erilleen muuttoa ja olen seurustellut siitä saakka - pää on pilvissä mutta jalat tiukasti maassa! Toiveet on korkealla tämän miehen suhteen, voisin hyvin viettää hänen kanssaan loppuelämäni. Ja minkälaisen loppuelämän... ;-)
Minkäänlaista erokriisiä en ole vieläkään kokenut enkä usko että koenkaan, koska olin käynyt läpi mielessäni tätä päättynyttä liittoa jo vuositolkulla ja tavallaan "henkisesti" eronnut jo aikoja sitten. Erilleenmuutto ja ensimmäiset kuukaudet uudessa omassa kodissa olivat aivan taivaallisen ihania!
Ainoa suru asiassa oli tietysti lasten murhe, joka sekin on loiventunut lähes olemattomiin. Vaikuttavat jo täysin sopeutuneilta ja tilanteen hyväksyneiltä. Viimeksi viikonloppuna keskustelin tyttäreni kanssa erosta ja hän ainakin vakuutti, ettei avioeromme pilannut hänen elämäänsä mitenkään lopullisesti.
Tiedän, että minäkin pystyisin elämään yksin, olinhan koko avioliiton ajankin käytännössä aika paljon "yksinhuoltajana" exän matkustelun vuoksi. Nyt en vaan halua luopua tästä rakkaudesta, koska se tuntuu niiiiiiiiiiiin ihanalta!
Onnea sulle uuteen elämään!
ei ole tämän kaltaisia kokemuksia mutta onneksi olkoon onnesi vuoksi. erosit miehestä joka pystyy kävelemään, näkemään ja kuulemaan, et vammaisesta.