Olen nuori 21 vuotias, kokematon suhteissa... Tilanteeni on tämä:
Minulla on kymmenen vuotta vanhempi mies, joka on "ensirakkaus". Olemme seurustelleet puolitoista vuotta, jonka koko ajan olemme yhdessä asuneet. Meillä on 8kk ikäinen yhteinen lapsi ja toinen tulossa ensivuonna. Meillä on yhteinen omistusasunto ja yhteinen laina. Häät olisi tulossa vuodenpäästä!
Olen miettinyt jo hyvin pitkään mitä on rakkaus, rakastanko minä miestäni, mistä sen voi tietää, millaista olisi elää ilman häntä, olisinko onnellisempi jonkun muun kanssa???
Toisinaan saattaa olla loistava päivä, lempi roiskuaa ja tunnen itseni onnelliseksi. Sitten tulee taas huonompi päivä, riitaa turhista asioista, jolloin mieleen tulee jälleen ero. Tuntuu ettei hyviä päiviä ole kun ehkä pari, jonka jälkeen taas tulee se huonompi päivä, joka tekee olon hyvin onnettomaksi ja surulliseksi.....
Jos ei olisi asuntoa ja lasta, niin luulenpa ettemme olisi ehkä enää yhdessä...tietysti vaikea tietää... Nämä siteet kuitenkin potkivat aina jaksamaan eteenpäin. Toisaalta minulla on tunne, että jos eroaisimme, niin en olisi siihen ratkaisuun tytyväinen, sillä minulle tulisi ikävä tätä arkea ja kaikkea mitä meillä nyt on.
Mieheni suuttuu hyvin pienestä, minun täytyykin paljon mitettiä sanomisia ja tekemisiä. Hän ottaa asiat aina sillä huonoimmalla tavalla. Ja kun hän suuttuu, niin alkaa mökötys yms. ja sitä ei katkaise oikeastaan mikään muu kun se että pyydän anteeksi (vaikka ei olisi minun aihetta pyytää), eli otan asian harteilleni. Joudun tekemään aina aloitteen sovintoon. Riidan aiheet ovat yleensä aina todella mitättömiä, jotka paisuvat turhan suuriksi. En väitä tosiaan että vika olisi vain miehessäni. Minä otan varmaankin riidat liian vakavasti ja mieheni ylireagoi.
Jossain vaiheessa mietin usein jotain perheneuvolaa tms., mutta aina kun saamme asiat sovittua, niin sillon ei enää tunnu siltä että olisi mitään tarvetta ulkopuoliseen apuun... Esimerkiksi nyt tällähetkellä se huonompi päivä menossa ja riita päällä, eli nyt taas tuntuu vaikka miltä, mutta epäilen että saamme perinteiseen kaavaan asiat sovittua, niin huomenna kaikki hyvin ja ajatukset jo ihan eri suunnassa...
Minua mietityttää häät, onko oikea ratkaisu... Myöskin pohdin kovasti toisen lapsen syntymää, vielä olis aborttikin mahdollinen...
Aaaah...Pää on niin sekaisin!
Minulla on kymmenen vuotta vanhempi mies, joka on "ensirakkaus". Olemme seurustelleet puolitoista vuotta, jonka koko ajan olemme yhdessä asuneet. Meillä on 8kk ikäinen yhteinen lapsi ja toinen tulossa ensivuonna. Meillä on yhteinen omistusasunto ja yhteinen laina. Häät olisi tulossa vuodenpäästä!
Olen miettinyt jo hyvin pitkään mitä on rakkaus, rakastanko minä miestäni, mistä sen voi tietää, millaista olisi elää ilman häntä, olisinko onnellisempi jonkun muun kanssa???
Toisinaan saattaa olla loistava päivä, lempi roiskuaa ja tunnen itseni onnelliseksi. Sitten tulee taas huonompi päivä, riitaa turhista asioista, jolloin mieleen tulee jälleen ero. Tuntuu ettei hyviä päiviä ole kun ehkä pari, jonka jälkeen taas tulee se huonompi päivä, joka tekee olon hyvin onnettomaksi ja surulliseksi.....
Jos ei olisi asuntoa ja lasta, niin luulenpa ettemme olisi ehkä enää yhdessä...tietysti vaikea tietää... Nämä siteet kuitenkin potkivat aina jaksamaan eteenpäin. Toisaalta minulla on tunne, että jos eroaisimme, niin en olisi siihen ratkaisuun tytyväinen, sillä minulle tulisi ikävä tätä arkea ja kaikkea mitä meillä nyt on.
Mieheni suuttuu hyvin pienestä, minun täytyykin paljon mitettiä sanomisia ja tekemisiä. Hän ottaa asiat aina sillä huonoimmalla tavalla. Ja kun hän suuttuu, niin alkaa mökötys yms. ja sitä ei katkaise oikeastaan mikään muu kun se että pyydän anteeksi (vaikka ei olisi minun aihetta pyytää), eli otan asian harteilleni. Joudun tekemään aina aloitteen sovintoon. Riidan aiheet ovat yleensä aina todella mitättömiä, jotka paisuvat turhan suuriksi. En väitä tosiaan että vika olisi vain miehessäni. Minä otan varmaankin riidat liian vakavasti ja mieheni ylireagoi.
Jossain vaiheessa mietin usein jotain perheneuvolaa tms., mutta aina kun saamme asiat sovittua, niin sillon ei enää tunnu siltä että olisi mitään tarvetta ulkopuoliseen apuun... Esimerkiksi nyt tällähetkellä se huonompi päivä menossa ja riita päällä, eli nyt taas tuntuu vaikka miltä, mutta epäilen että saamme perinteiseen kaavaan asiat sovittua, niin huomenna kaikki hyvin ja ajatukset jo ihan eri suunnassa...
Minua mietityttää häät, onko oikea ratkaisu... Myöskin pohdin kovasti toisen lapsen syntymää, vielä olis aborttikin mahdollinen...
Aaaah...Pää on niin sekaisin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älkää menkö vielä naimisiin jos mietityttää. Ja jos et halua toista lasta niin tee abortti.
Mun mies on kans aika lyhyt pinnanen suuttuu millon mistäki, mutta mä oon niin itsepäinen tietyissä asioissa etten anna periksi, en todellakaan pyydä anteeksi mitään, jos en oo tehny omasta mielestäni jotain väärin. Yleensä mies jossain vaiheessa tulee pyytämään anteeksi, tai sitte annetaan asian vaan olla ja jatketaan normaalisti ku mies on rauhottunu. Ennen säikähdin sen suuttumisia ku se saatto alkaa huutamaan yhtäkkiä tai heitellä tavaroita, sillon aloin itkemään ja tuo yks tajus että mä pelkään. Sen jälkeen on yrittäny hillitä itteensä. Ja on jo tosiaan oppinu että mä en anna periksi jos en halua. On muutenki kiltimpi nykyään.
tuossa vaiheessa kun on jo lapsi, eli ei siitä avioliitosta kyllä enää ainakaan mitään haittaa ole.
Lasten teko näin nuorena ja heti ei ehkä ollut se briljantein idea teidän kahden kannalta. Nyt hankit luotettavan ehkäisyn toisen synnyttyä, eikö? Jos yhden lapsen perheenä riidellään, vuoden päästä on tuplasti enemmän riidan aiheita. Nyt kun muutenkin käyt paljon neuvolassa, ota perhesuhteet ja vaikeutesi reilusti esille. Sitten marssitat miehenkin joko neuvolan psykologin kanssa yhteiskäynnille, tai esim. seurakunnan perhetyöllä on monenlaista tarjottavaa. Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi, ota omaa aikaa, isän kuuluu välillä hoitaa lastaan muutama tunti niin pääset ulos tuulettumaan ja hoitamaan omia sosiaalisia suhteitasi. Pidä hyvät välit ystäviin ja perheeseesi, oli mies mitä mieltä hyvänsä. Älä käperry neljän seinän sisään (kahden pienen kanssa liikkuminen tosin ei ole niin yksinkertaista, mutta ainakin perhekerho ja jokin avoin päiväkoti olisivat ehdottomia sinulle jatkossa).
Miehesi haiskahtaa hieman narsistiselta, ota selvää täsmääkö oirekuva tämän ilmiön kuvauksiin. Lakkaa olemasta suhdeilmapiirin siivooja ja likasanko, ja harkitse tarkkaan(!) naimisiinmenon järkevyys.
Miksi pitäisi antaa junan lipua omalla painollaan väärää kiskoa, kun risteyksessä on ratavaihde, jota vääntämällä se juna alkaa lipua oikealle raiteelle? Selvittäkää se, miksi tulee riitoja turhista asioista ja miten välttää ne. Se on paljon parempi keino, kuin hajottaa parisuhde ja perhe.
Olet nainen ja haluat vaistomaisesti tehdä päätökset tunteiden mukaan. Huomaatko, miten tunteet vaihtelevat? Tänään eroaisit, huomenna palaisit yhteen.
Se on ihan normaalia, että tunteita tulee. Sinne perheneuvolaan menosta ei voi tehdä päätöstä sen mukaan, miltä nyt just sillä hetkellä sattuu tuntumaan. Huomaatko, olet jättänyt menemättä sinne, koska tuntuu hyvältä - nyt siitä seurasi huono juttu, koska huomaat tarvitsevasi neuvoja. Miksi siis edelleen jatkat tunteiden varassa päätöksentekoa?
Etkö ollenkaan huomaa päätöksentekosi nurinkurisuutta? Mietit perheneuvolaa, mutta tunteet kumoavat mietinnät. Eikös järjen ja mietinnän pitäisi olla tunteitten herra eikä toisinpäin?
Siellä perheneuvolassa kirkolla, pätevän terpeutin kanssa, voitte puhua niistä tunteistakin, mutta ennen kaikkea pohtia, mikä saa aikaan niitä negatiivisia tunteita. Ne negatiiviset tunteet ovat tärkeitä, koska ne oikeasti voivat hajottaa liittoja.
Älä ajattele niin, että okei nyt tämän tyypin kanssa tulee negatiivisa tunteita, joten hän ei ole se oikea.
Isäni antoi neuvon. Huonoja päiviä ei saisi vaimolle antaa kuin ehkä max 3 vuodessa. Jos on enemmän, se tietää tuhoa. Huonoja päiviä tulee, mutta sille on syynsä!!! Ei se aurinko ole siitä päivästä päättänyt, että tänäänpä nostan esiin huonon päivän noin ihan vi*tuillakseni. Puutu syihin. Syitä on teissä molemmissa.