Chatit!

Huomasinpa juuri, että Suomi24:ssä on chatitkin. Vanhanaikaiset chatroomit!!! Ei voi olla totta. Kuinka moni palstalaisista mahtaa roikkua siellä? Ja kuinka moni mahtaa olla niitä pervoja, joita teinityttöinä pidimme kavereiden kanssa niin huvittavina?
49876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

EN kyllä sättäile kummemmin...muualla täytän keskustelun tarpeeni kuin siellä. En kyllä varmaan ole niitä pervojakaan joille nauroitte silloin harvoin kun sinne eksyn :D

Äänestä

Nimimerkkiä ja huonetta en kerro, mutta jo vuosia, itse asiassa kauemmin kuin tällä palstalla, olen chatin puolella viihtynyt. Lasken itseni siellä keskustelijoihin, en vonkaajiin tai pervoihin.

Sieltä ovat myös peräisin ainoat nettituttuni, joista voin käyttää jonkinlaista "kaveri"-termiä, ja joista muutaman olen kerran jopa tavannut livenä. Netin ulkopuolelta ei minulle sitten yläasteaikojen olekaan ilmaantunut yhtään "kaveria" (saati mitään lainausmerkitöntä, y-alkuisista puhumattakaan), ja nuo vanhat tuttavuudetkin ovat täysin unohtuneet. Häpeä pitää huolen siitä, etten koskaan liity Facebookiin tai osallistu luokkakokouksiin: en tahtoisi heidän edes tietävän, että olen hengissä. Voisinhan yhtä hyvin olla kuollut: kun muut perustavat yrityksiä ja perheitä, rakentavat omakotitaloja ja kasvattavat lapsia, minä olen yhä peräkammarissa eikä yhtikäs mikään ole muuttunut yli vuosikymmenen jälkeen. Korkeintaan kammarin asukki on nyt katkerampi, ränsistyneempi ja kieroutuneempi.

Ironista on, että olin tuolloin - ja olen edelleen höpöopinnoissani - arvosanapriimus, minkä vuoksi jotkut heistä saattoivat tuolloin tuntea alemmuutta ja luulla minun saavuttavankin vielä jotakin. En tahdo tuottaa heille sitä iloa, mikä tuon ennustuksen pieleen menemisen havaitsemisesta seuraisi. Tympeästä eturivin besserwisser-nörtistä ei tullutkaan mitään (arvoisa lukijani, nyt kuulet päässäsi Janne Porkan huudahtavan Onnenpyörästä tuttuun tapaan "JA SE ON AIVAN OIKEIN!")! En myöskään halua olla juuri missään tekemisissä muidenkaan ikätovereideni kanssa, sillä he muistuttaisivat minua jatkuvasti siitä tavanmukaisesta kehityskulusta, josta olen jäänyt kokonaan paitsi. Kun suljen heidät pois elämästäni, voin ohikiitävän hetken ajan jopa unohtaa kuka ja missä olen ja tuntea itseni lähes normaaliksi omassa maailmassani.

Äänestä
  • "Häpeä pitää huolen siitä, etten koskaan liity Facebookiin tai osallistu luokkakokouksiin: en tahtoisi heidän edes tietävän, että olen hengissä. Voisinhan yhtä hyvin olla kuollut: kun muut perustavat yrityksiä ja perheitä, rakentavat omakotitaloja ja kasvattavat lapsia, minä olen yhä peräkammarissa eikä yhtikäs mikään ole muuttunut yli vuosikymmenen jälkeen. Korkeintaan kammarin asukki on nyt katkerampi, ränsistyneempi ja kieroutuneempi."

    Äläkä vaan liitykään. Minä liityin sukulaisten painostuksesta, ja nyt leikin suurimman osan ajasta siellä kuollutta. Toivon, että jos olen tarpeeksi kauan kirjautumatta sisälle, katoan automaattisesti ihmisten tietoisuudesta eikä kenellekään tule mieleen miettiä, "Mitäköhän sille ärsyttävälle luuserisönköttäjälle kuuluu? Täytyykin katsoa sen sivulta, että olisko se tullut jo ulos kaapista. Mehän lyötiin Marin kanssa vetoa, että se on taatusti lesbo."

    Äänestä

Ikäryhmässä kovin sisäsiittoista porukkaa, vähän niin kuin Burt Reynolds ja Syvä joki -experience, eikä oikein teinityttöjäkään näy.

Hmmm, vai on täällä ryhmiä teineillekin?

Äänestä

Hah, olinkin jo unohtanut sen chatin. Pari kertaa siellä vierailin, noin vuosi sitten. Vonkaajia täynnä ainakin silloin, heti paikalla oli kyselemässä että pannaanko tänään. Kun sanoin en ja yritin jutella jotain, niin heti heittäytyivät tylyiksi, ihan niinkuin mun olis kuulunut heti lähteä panemaan.

Äänestä

Kävin koittamassa nimimerkillä jenna1996. Samantien tuli seksiehdotuksia friikeiltä. Onneksi kohta tulee se uusi laki, joka tekee rangaistavaksi myös seksiehdotuksen lähettämisen sellaiselle joka esittää alle 16-vuotiasta

Äänestä
  • Vielä kun tulsi laki joka estää feikkaamasta toista sukupuolta ja pelleilemästä, niiin avot

    Äänestä

Millon mennään porukalla riehumaan jonnekin niistä?!

Äänestä
  • No tuo tuli minullekin mieleen. Onhan siellä ikioma Sinkut-osiokin - miksei siellä koskaan pidetä lutkittelijamiittejä?!

    Mutta älä leiki Vauhti viatonta, kuitenkin vietät suurimman osan ajastasi siellä Kinky Barissa.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    No tuo tuli minullekin mieleen. Onhan siellä ikioma Sinkut-osiokin - miksei siellä koskaan pidetä lutkittelijamiittejä?!

    Suomi24:n chat on täynnä umpiturhia huoneita, joita kukaan ei käytä koskaan. Sinkut-huone on muistaakseni siinä rajoilla, siellä joskus saattaa muutama satunnainen tyyppi ollakin, mutta nuo Politiikka- ym. huoneet ovat AINA tyhjiä.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    No, yhden miehen "umpiturha huone" on toisen mahdollisuuksia täynnä oleva potentiaalinen luksuskiinteistö! Jos Sinkut-palstalaisissa olisi yhtään yrittäjähenkeä, voisimme muuttaa vaikkapa tuon 70 -chatin ("varttuneemmalle väelle tarkoitettu kohtaamispaikka") hedonistiseksi menomestaksi.

    Niissä, jopa tuossa toinen jalka haudassa -huoneessa, on kävijöitä.

    Sen sijaan vaikkapa täällä ei ole: http://chat.suomi24.fi/login.cgi?cid=710&gid=9

    Eikä täälläkään, jos sinkkuus tahdotaan vähän negatiivisemmin tulkita: http://chat.suomi24.fi/login.cgi?cid=848&gid=20

    Jälkimmäinen huone osoittaa Suomi24:ltä hienoa korrektiuden ja nyanssien tajua. Kaikki poikkeavat vain samaan huoneeseen, oli vaiva sitten huonot jalat tai debiiliys. Pääasia etteivät terveiden sekaan eksy.

    Hei, nuohan ovat hyviä ideoita. "Amore" kuulostaa jo valmiiksi joltain sedulalta... voin nähdä sieluni silmin jonon Amoren edessä, ja ärtyneen näköistä ATM-halpatyövoimaa ulosheittäjinä! Toisaalta "Vammaiset"-klubin ironia olisi vieläkin parempi... mutta onko se loukkaus vammaisia kohtaan, että heitä verrataan sinkkuluusereihin?

    Käykö kukaan ikinä tuolla Uimahallilla?!

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    No tuo tuli minullekin mieleen. Onhan siellä ikioma Sinkut-osiokin - miksei siellä koskaan pidetä lutkittelijamiittejä?!

    Mutta älä leiki Vauhti viatonta, kuitenkin vietät suurimman osan ajastasi siellä Kinky Barissa.

    Joskus olen vain muutaman minuutin käynyt ihmettelemässä ikäryhmissä ja juuri tuolla kinky baarissa. Ei ne edes puhuneet mitään kovin rivoja siellä ja sain jotenkin vaikutelman että mies/naiset jakauma oli 75%/25% tai vähemmän.

    Palaankin eiliseen aiheeseen! Anna mulle ihan pieniä vihjeitä mistä sä kiihotut...

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Etkö sinä ikinä pidä taukoa noiden seksijuttujesi kanssa? No okei. Minua kiihottaa erityisesti ajatus siitä, että olisin fyysisesti voittamaton soturinainen, jota kukaan ei voisi vahingoittaa. Voisin tehdä ihan mitä tahansa, eikä kukaan voisi tehdä minulle vasten tahtoani mitään, sillä voisin halutessani napsauttaa teräksisellä käsivarrellani niskat nurin. Käytännössä tämä ei taitaisi toteutua.

    Eiköhän tuolla Kinky Barissa puhuta rivoja yksityisviesteinä. Testaan juuri, ja heti hyökkäsi monta alistajamiestä kimppuun. Toistaiseksi... odotas... yksi, kaksi, kolme... noin kymmenen. Kyllä teitä pervoja riittää.

    Senkin rietastelija! Mitä ne puhuu sulle siellä?

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Senkin rietastelija! Mitä ne puhuu sulle siellä?

    No ei ne paljon puhu, kun en pahemmin vastaa. Toistaiseksi minulta on kysytty mitä minulla on päällä, tykkäänkö isoista, kuinka pienikokoinen olen, ja melkein kaikki kysyy olenko "sub" (siis voileipä vai?). Ja yhden mielestä hyvä strategia saada minut kiinnostumaan on haukkua minua himokkaaksi nartuksi jatkuvalla syötöllä.

    sub eli submissive eli alistuva jonka varmaan tiesitkin jo tai sitten et.

    Ja aikasi kuluksi vastailet sitten myös näihin seuraaviin "Toistaiseksi minulta on kysytty mitä minulla on päällä, tykkäänkö isoista, kuinka pienikokoinen olen,", mutta nyt vaan mulle.

    No kyllä minä arvasin tuon submissiven, mutta pidän enemmän voileipäteoriastani.

    Mitenkäs minä sinulle vastaisin?

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    No kyllä minä arvasin tuon submissiven, mutta pidän enemmän voileipäteoriastani.

    Mitenkäs minä sinulle vastaisin?

    No okei okei ei sun tartte vastata, mutta kerro enemmän tuosta voileipäteoriasta!

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    No okei okei ei sun tartte vastata, mutta kerro enemmän tuosta voileipäteoriasta!

    En oikein muista enää mikä se voileipäteoria oli. Olen nyt sitonut itseni koneelle pariksi päiväksi enkä ole saanut työstäni kuin n. 5% valmiiksi, ja yritän epätoivoisesti löytää huumoria jostain chatistä jossa minulta kysellään pidänkö fistaamisesta. Ja hetki sitten luulin että joku oli sinä muttei sitten ollutkaan. Ulkoilma näyttää houkuttelevalta, mutta en voi kun ottaa uuden kupin teetä ja tuijottaa tätä ruutua.

    Höh voi sua hiirulaista... Oot sä vielä siellä chatissä vai tulitko jo pois/meinaatko vielä mennä uudestaan sinne?

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Höh voi sua hiirulaista... Oot sä vielä siellä chatissä vai tulitko jo pois/meinaatko vielä mennä uudestaan sinne?

    Olenhan minä siellä, kun joku rupesi juttelemaan kanssani musiikista.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Olenhan minä siellä, kun joku rupesi juttelemaan kanssani musiikista.

    No tuo oli kyllä taatusti sinä!!

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    No tuo oli kyllä taatusti sinä!!

    En oo ollu! Vasta selailin noita seksichattien nimilistoja läpi kirjautumatta sisään enkä löytänyt mitään viitteitä jossa olisi ollut nimimerkkinä neitsyt tai super tai superneitsyt!

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    En oo ollu! Vasta selailin noita seksichattien nimilistoja läpi kirjautumatta sisään enkä löytänyt mitään viitteitä jossa olisi ollut nimimerkkinä neitsyt tai super tai superneitsyt!

    Aijaa! No se oli sitten joku muu pervo. Mutta ei minun nimimerkissäni ole superia eikä neitsyttä!

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Aijaa! No se oli sitten joku muu pervo. Mutta ei minun nimimerkissäni ole superia eikä neitsyttä!

    Anna vihjeitä siitä nimimerkistä!

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Anna vihjeitä siitä nimimerkistä!

    No kyllä sinä saatat arvata! Tai jos et arvaa, niin oma vika. Tai anna vihjeitä omastasi? Arvausleikit ovat hauskoja.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    No kyllä sinä saatat arvata! Tai jos et arvaa, niin oma vika. Tai anna vihjeitä omastasi? Arvausleikit ovat hauskoja.

    Täältä tulee veikkauksia:

    gothprincess
    netsex N bi kinky
    pieni hento nainen
    pieNi.bi

    En ole vielä keksinyt omaa nimimerkkiäni... Ehdota jotain!

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Täältä tulee veikkauksia:

    gothprincess
    netsex N bi kinky
    pieni hento nainen
    pieNi.bi

    En ole vielä keksinyt omaa nimimerkkiäni... Ehdota jotain!

    Biseksuaali en ole, mutta polttaa!

    Ei minulta kannata kysyä nimiehdotuksia, ehdotan kuitenkin jotain Leopoldia tai Friedrichiä tai muuta tyhmää.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Biseksuaali en ole, mutta polttaa!

    Ei minulta kannata kysyä nimiehdotuksia, ehdotan kuitenkin jotain Leopoldia tai Friedrichiä tai muuta tyhmää.

    Se on siis jompikumpi noista jäljelle jäävistä? Kumpaa uskallan yrittää...

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Se on siis jompikumpi noista jäljelle jäävistä? Kumpaa uskallan yrittää...

    No kokeile.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    No kokeile.

    Voi perkele mulla meni netti poikki!!!

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Voi perkele mulla meni netti poikki!!!

    Mahtoikohan se kuolla salamaniskuun.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Mahtoikohan se kuolla salamaniskuun.

    En ihan, mutta melkein. Olen vain stalkkeroinut tällä palstalla sua kokopäivän sanomatta mitään. Eikös kaikissa pelimiesoppaissa sanota, että pitää odotella päivä tai pari ennenkuin ottaa uudestaan naiseen yhteyttä?? Tämä on kieltämättä aika tuskallista laskea tunteja eilisiltaisesta... Taitaa olla 24-48 tuntia jäljellä. Onneksi minulla on Janen kuvat välilehdissä lievittämässä henkistä kipua ja särkyä kun joudun kiduttamaan itseäni tällätavalla!

    "Olen vain stalkkeroinut tällä palstalla sua kokopäivän sanomatta mitään"

    Hmm... okei. Onko se lukemasi pelimiesopas mahdollisesti "Hannibal Lecterin iskuvinkit"? Kuulemma tehokas.

    Mutta jos sinulla ei tosiaan ole parempaa tekemistä, niin löytyyhän tuosta Jane Birkinistä näköjään kaikenlaisia kuvia:

    http://3.bp.blogspot.com/_jKzOuOLRlTQ/SdtGFtwjVXI/AAAAAAAAAvg/Rh9FjWU9DGo/s400/Jane-Birkin-072.jpg

    http://leasted.files.wordpress.com/2009/11/jane-birkin031.jpg

    http://thisrecording.files.wordpress.com/2008/02/jane_birkin_08-thumb.jpg

    http://24.media.tumblr.com/g6RbfbT5unr8trukIX8cc5BWo1_400.jpg

    Mä tykkäsin kauheasti näistä kahdesta, mutta ei nuo sunkaan pistämät ole ollenkaan pahoja:

    http://24.media.tumblr.com/tumblr_l1dhuogHeQ1qzoaqio1_400.jpg

    http://iss.zonalibre.org/archives/Jane-Birkin-033.jpg

    Mutta anteeksi jos loukkaannuit kun en ole puhunu sulle. Joko sait sen projektin/työn valmiiksi?

    Aijaa, olisin luullut tämän olevan enemmän sinun tyylisesi:

    http://i42.photobucket.com/albums/e312/blackpearlsandjade/Jane-Birkin-087.jpg

    Olen kyllä nyt nähnyt vähän liikaa Jane Birkinistä. Luulin häntä ihan vaan näyttelijäksi...

    "Joko sait sen projektin/työn valmiiksi?"

    No en. Ja nyt menen katsomaan murhasarjoja, eli koko projekti ahdistaa ahdistamistaan. Mietin, että mahtaisiko ongelma ratketa tuikkaamalla tietokone tuleen?

    Älä tuikkaa! Mulla tekis kovasti kyllä mieli antaa sulle projektin päätteeksi sellainen hemmotteleva hieronta niinkuin sä halusit, mutta se saattaisi olla hieman hankalaa.

    Hmm. Mutta mikset sinä olisi voinut vaan... tai no, ei mitään.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Hmm. Mutta mikset sinä olisi voinut vaan... tai no, ei mitään.

    ...pysyä hereillä?

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    ...pysyä hereillä?

    Vaikkapa niinkin. Vieläkö sinä lasket tunteja siellä?

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Vaikkapa niinkin. Vieläkö sinä lasket tunteja siellä?

    Ei jaksa laskea niitä nyt. Pitää yrittää asentaa tulostimen ajureita... Mitäs itse touhuilet siellä?

    Äänestä

  • Vauhti kirjoitti:

    Ei jaksa laskea niitä nyt. Pitää yrittää asentaa tulostimen ajureita... Mitäs itse touhuilet siellä?

    En oikein mitään. Rupesin pohtimaan tämänkin ketjun tarkoitusta, ja sitten rupesin pohtimaan elämän tarkoitusta, ja nyt masentaa.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    En oikein mitään. Rupesin pohtimaan tämänkin ketjun tarkoitusta, ja sitten rupesin pohtimaan elämän tarkoitusta, ja nyt masentaa.

    Äläpäs masentele siellä. Mulla on ollu lauantai-iltaisen jälkeen vähän turhautunut/levoton/masentunut/... olo kun sä asut niin kaukana eikä pääse heti ja nyt kutittelemaan sua!

    Äänestä

seksichatti?

Äänestä
  • Näyttäähän noita olevan useampia, ja aktiivisia vielä. Sisällöstä en osaa sanoa mitään. Siitä vaan kokeilemaan.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Näyttäähän noita olevan useampia, ja aktiivisia vielä. Sisällöstä en osaa sanoa mitään. Siitä vaan kokeilemaan.

    yllyttää. Mä menenkin heti katsomaan.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Näyttäähän noita olevan useampia, ja aktiivisia vielä. Sisällöstä en osaa sanoa mitään. Siitä vaan kokeilemaan.

    Mä sain kaksi parin sanan vastausta, mutta kuusi äxää. Ihan hyvin siis.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

superneitsyt kirjoitti:

Huomasinpa juuri, että Suomi24:ssä on chatitkin. Vanhanaikaiset chatroomit!!! Ei voi olla totta. Kuinka moni palstalaisista mahtaa roikkua siellä? Ja kuinka moni mahtaa olla niitä pervoja, joita teinityttöinä pidimme kavereiden kanssa niin huvittavina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu