Typerys

olen en sitä kiellä.
Aloin suhteeseen varatun miehen kanssa joskin suhde ei jatkunut kuin 2kk jonka jälkeen olen
koittanut selittää tälle ukkomiehelle etten halua enää häntä.
En vaan pääse eroon.
Alkukin oli hankala kun en ole koskaan ajatellut sekaantuvani kenenkään avioliittoihin.
Mies vain paarissa näki meidät tyttöporukan ja sai kaverinsa meidät esittelemään.
Annoin periksi periaatteissani ja nyt olen liemessä.
Seksi oli kyllä hyvää ja mies on ihan kaikinpuolin mukiinmenevä, on ulkonäköä ja supliikki pelaa.
Kuitenkin aina kun tavattiin minua sapetti se salainen leikki jota hän pelaa.
Hiiviskely ja esittäminen kuinka hän vaan herrasmiehenä haluaa yksinäistä naista auttaa.
Lähettelee useita viestejä vuorokauden aikana välillä yölläkin.
Hänellähän on vaimo ja pieniä lapsia. En halua sekoittaa enempää tätä soppaa ja aiheuttaa katastrofia.
Kyselee kuin olisin hänen omaisuuttaan kenen kanssa kuljen tai mitä teen.
Syytän itseäni ja luulisin että miehen vaimolle tieto olisi melko rankkaa kuultavaa luulen etten ole ensimmäinen tälle miehelle kakkosena saati edes viimeinen.
Jos jollakin on ajatuksia mitä teen sen vaimolle kertomisen sijaan otan mielellään ohjeita vastaan.
8321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mä tiedän mitä sulle käy jossain vaiheessa. Sä olet nyt joku korvike huonoon avioliittoon ja sut lempataan viimeistään sitten kun vaimo saa tietää,usko pois. Jätä se mies ja hommaa joku joka ei ole varattu. Mies saa susta nyt hetkellistä mielihyvää...Älä lähde tohon peliin mukaan.

Äänestä

Kerrot että hän pitää yhteyttä tekstiviesteillä yms. Ethän vain vastaa niihin? Vaikka vastauksesi eivät olisi mitenkään lupauksia antavia, hän katsoo suhteenne jatkuvan niin kauan kuin ylipäänsä saa pidettyä jonkinlaista kontaktia yllä. Siis: älä reagoi millään tavoin mihinkään mitä hän tekee - poikkeuksetta! Kyllä hän sinut unohtaa, jos ei millään konstilla saa sinusta mitään irti.

Äänestä
  • viestiin edellisyönä vastasin siis valehtelin että olen löytänyt miehen joka ei pidä tästä viestittelystä yhtään sen enempää kuin minäkään.
    Hänen vastauksensa tuli siihen aamulla ettei mies ole kun hidaste.
    Luulin tämän tehoavan ja se ei ilmeisesti kun enintään vaan kiihottaaa tai tekee miehen leikin vaan jännemmäksi.
    Olen yleensä nyt koittanut pitää nimenomaan hiljaisuutta ja en ole vastaillut kun toivoin että hän kyllästyy. Suoraan olen sanonut aiemmin etten jatka enää hänen kanssaan tapailua en ole rakastunut enkä edes ikävöi niinkun hän jaksaa kysellä ikävöinkö kuin hän. No en todella.
    Vaihdanko numeroa salaiseksi vai etsinkö jonkun gorillan kokoisen uroon edes siksi että pääsen eroon hänestä?
    En todella olisi uskonut etten sa miestä uskomaan ettei kiinosta. Uhkaanko jo vaimolle ertomisella?

    Äänestä

  • Jane31 kirjoitti:

    viestiin edellisyönä vastasin siis valehtelin että olen löytänyt miehen joka ei pidä tästä viestittelystä yhtään sen enempää kuin minäkään.

    Koska olet ilmaissut miehelle, että viestittely ei ole toivottavaa, hän syyllistyy jatkettuun kotirauhan rikkomiseen. Voit viedä asian poliisille. Eihän se mukava ratkaisu ole, mutta sinulla on siihen jo oikeus.

    Äänestä

  • Jane31 kirjoitti:

    viestiin edellisyönä vastasin siis valehtelin että olen löytänyt miehen joka ei pidä tästä viestittelystä yhtään sen enempää kuin minäkään.
    Hänen vastauksensa tuli siihen aamulla ettei mies ole kun hidaste.
    Luulin tämän tehoavan ja se ei ilmeisesti kun enintään vaan kiihottaaa tai tekee miehen leikin vaan jännemmäksi.
    Olen yleensä nyt koittanut pitää nimenomaan hiljaisuutta ja en ole vastaillut kun toivoin että hän kyllästyy. Suoraan olen sanonut aiemmin etten jatka enää hänen kanssaan tapailua en ole rakastunut enkä edes ikävöi niinkun hän jaksaa kysellä ikävöinkö kuin hän. No en todella.
    Vaihdanko numeroa salaiseksi vai etsinkö jonkun gorillan kokoisen uroon edes siksi että pääsen eroon hänestä?
    En todella olisi uskonut etten sa miestä uskomaan ettei kiinosta. Uhkaanko jo vaimolle ertomisella?

    Niinpä niin, näin nämä jutut aina menee. Varattu ukko on alussa erittäin innostunut ja kiihkeä pitämään yhteyttä ja tapaamaan! Ihastuu ja rakastuu toiseen naiseen tosi nopeasti! Mutta mutta....kannattaa jättää heti alkuunsa ukkomies! Koska homma etenee siten että niin kauan mies on kiihkeä ja ihastunut kun kotona ei pikkurouva aavista mitään!!! Eli ukko voi rauhassa tapailla ja sekstailla toisen kanssa kun kotona ollaan autuaan tietämättömiä touhusta, kunnes se tapahtuu....rouva alkaa aavistamaan jotain ja jostain jutusta tajuaa kaiken ja käry käy!!! Siinä vaiheessa loppuu kuin seinään ukon kiinnostus toiseen naiseen, eihän hän ollut missään vaiheessa eroamassa tai jättämässä perhettään!! Hänhän suorastaan rakastaaa yhtäkkiä vaimoaan ja tekee kaikkensa että rouva suostuu antamaan anteeksi. JÄTÄ UKKOMIES HETI ENNENKUIN SAAT TOSI PAHASTI SIIPEESI!

    Äänestä

  • Jane31 kirjoitti:

    viestiin edellisyönä vastasin siis valehtelin että olen löytänyt miehen joka ei pidä tästä viestittelystä yhtään sen enempää kuin minäkään.
    Hänen vastauksensa tuli siihen aamulla ettei mies ole kun hidaste.
    Luulin tämän tehoavan ja se ei ilmeisesti kun enintään vaan kiihottaaa tai tekee miehen leikin vaan jännemmäksi.
    Olen yleensä nyt koittanut pitää nimenomaan hiljaisuutta ja en ole vastaillut kun toivoin että hän kyllästyy. Suoraan olen sanonut aiemmin etten jatka enää hänen kanssaan tapailua en ole rakastunut enkä edes ikävöi niinkun hän jaksaa kysellä ikävöinkö kuin hän. No en todella.
    Vaihdanko numeroa salaiseksi vai etsinkö jonkun gorillan kokoisen uroon edes siksi että pääsen eroon hänestä?
    En todella olisi uskonut etten sa miestä uskomaan ettei kiinosta. Uhkaanko jo vaimolle ertomisella?

    Älä vastaa enään yhtään mitään hänelle. Tyhmemmälläkin menee pian jakeluun, ettet ole kiinnostunut. Jos nyt välttämättä haluat vielä jonku viestin laittaa, niin uhkaa vielä kertovasi tämän vaimolle jos tulee vielä yksikään viesti.
    Joku käski ilmoittamaan poliisille, mutta eiköhän niillä ole tärkeämpiäkin rikoksia selvitettävänä kuin joku kiimainen ukkomies? Tuskin pitäisivät minään ilmoitustasi, nauraisivat korkeintaan et olisit alunpitäenkin pitänyt jalat ristissä ;).

    Äänestä

  • älä vastaa kirjoitti:

    Laki velvoittaa poliisin selvittämään kaikki tutkintapyynnöt, joten ei siellä naureta kellekään. Sitä paitsi uusi laki tekstiviestihäirinnästä sopii tällaiseen tarkoitukseen oikein hyvin. Riittävän suuri määrä (eri asia tietysti mikä se määrä tässä tapauksessa loppujen lopuksi on) ei-toivottuja tekstiviestejä ja muita yhteydenottoni ylittää nykylain määrittelemän rikoskynnyksen automaattisesti, joten poliisi on täysin mahdollinen vaihtoehto. Tekstiviestihäirintä nimenomaan ei sitä paitsi tarkoita sitä, että viestien sisällössä tarvitsisi olla mitään uhkaavaa tms. Määrä sinänsä on jo rikoksen peruste. Koska ap. mietiskelee myös miehen vaimolle kertomista, sekin tulisi tässä hoidetuksi, sillä mitä ilmeisimmin syytekynnyksen ylittyessä vaimokin saisi asian tietoonsa.

    Äänestä

  • poliisista kirjoitti:

    Rikoslakia muutetaan siten, että kotirauhan rikkomiseen voi syyllistyä lähettämällä häiritsemistarkoituksessa matkapuhelimeen tekstiviestejä. Laki tulee voimaan 1. marraskuuta.

    Muutoksen jälkeen asiattomien viestien lähettäminen rinnastetaan häiritseviin puhelinsoittoihin. Lisäksi poliisilla on oikeus saada teleyrityksiltä kotirauhan rikkomisen selvittämisessä tarvittavia tietoja.

    Rangaistus kotirauhan rikkomisesta on sakkoja tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

    Rankaisemisen edellytyksenä on, että viestejä lähetetään häiritsemistarkoituksessa, minkä voi päätellä viestien sisällöstä ja toistuvuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jane31 kirjoitti:

olen en sitä kiellä.
Aloin suhteeseen varatun miehen kanssa joskin suhde ei jatkunut kuin 2kk jonka jälkeen olen
koittanut selittää tälle ukkomiehelle etten halua enää häntä.
En vaan pääse eroon.
Alkukin oli hankala kun en ole koskaan ajatellut sekaantuvani kenenkään avioliittoihin.
Mies vain paarissa näki meidät tyttöporukan ja sai kaverinsa meidät esittelemään.
Annoin periksi periaatteissani ja nyt olen liemessä.
Seksi oli kyllä hyvää ja mies on ihan kaikinpuolin mukiinmenevä, on ulkonäköä ja supliikki pelaa.
Kuitenkin aina kun tavattiin minua sapetti se salainen leikki jota hän pelaa.
Hiiviskely ja esittäminen kuinka hän vaan herrasmiehenä haluaa yksinäistä naista auttaa.
Lähettelee useita viestejä vuorokauden aikana välillä yölläkin.
Hänellähän on vaimo ja pieniä lapsia. En halua sekoittaa enempää tätä soppaa ja aiheuttaa katastrofia.
Kyselee kuin olisin hänen omaisuuttaan kenen kanssa kuljen tai mitä teen.
Syytän itseäni ja luulisin että miehen vaimolle tieto olisi melko rankkaa kuultavaa luulen etten ole ensimmäinen tälle miehelle kakkosena saati edes viimeinen.
Jos jollakin on ajatuksia mitä teen sen vaimolle kertomisen sijaan otan mielellään ohjeita vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu