Itsetunto, sen voimakkuus ei liity välttämättä mitenkään siihen, millainen on ulkoisesti tai kuinka hyvin itsellä on asiat statuksen, rahan tai edes ihmissuhdemaailman suhteen.
Itsetunto on ennenkaikkea sitä, miten hyvin tietää tai tuntee pystyvänsä saavuttamaan niitä asioita mitä haluaa.
Voi olla todella hyvänkin koulutuksen läpikäynyt, hyvässä työpaikassa oleva henkilö, jolla voi olla takana esim. seurustelusuhteita ja kaatoja, ja silti tuntea itsensä ihan luuseriksi. Näin siinä tapauksessa siis, jos noista edellä mainituista asioista ei ole joutunut oikeasti kamppailemaan ikinä, eli kaikki on tavallaan sujunut kuin itsestään. Näinhän voi helposti käydä, kun vain tekee asiat kunnolla, ajoissa ja oikein ja jos on mukana vielä tuuria. Ja jos on vain edennyt sillä yhdellä polulla juurikaan sivuaskeleita ottamatta.
Tällaisen ihmisen itsetunto joutuu koetukselle vasta sitten, kun hän joutuu ensimmäisen kerran sellaisen asian eteen, mitä haluaa, mutta mikä saattaa olla sen verran ulkona omista perusympyröistä, että sen saavuttaminen vaatii itseltä jotain varsinaista muutosta tai todellista uurastamista. Silloin näkee ehkä ensimmäisen kerran, onko itsessä kapasiteettia saavuttaa tärkeitä asioita vai ei.
Toki sellaiselle, jolla on ennenkin mennyt ihan hyvin, on varmasti lähtökohdat parempaan suoriutumiseen kuin sellaisella, jolla ei niin hyvin ole mennyt, mutta väittäisin että varmasti on paljon ihmisiä joilla asiat ovat menneet tietyllä uralla jo pitkään ja ihan hyvin, mutta joiden oma itsetunto on kuitenkin heikohko.
Tämä vain ihan siksi että ei ehkä kannata aina sotkea toisen elämäntilannetta siihen millainen itsetunto hänellä täytyy siksi olla. Ei ns. menestys välttämättä kerro suuresta itsevarmuudesta tai itsetunnosta suoraan. Jotkut kuvittelevat näin kuitenkin olevan, että saavutukset tai jokin ulkoinen seikka kertoo ihmisen sisimmästä jotain oleellista.
Itsetunto on ennenkaikkea sitä, miten hyvin tietää tai tuntee pystyvänsä saavuttamaan niitä asioita mitä haluaa.
Voi olla todella hyvänkin koulutuksen läpikäynyt, hyvässä työpaikassa oleva henkilö, jolla voi olla takana esim. seurustelusuhteita ja kaatoja, ja silti tuntea itsensä ihan luuseriksi. Näin siinä tapauksessa siis, jos noista edellä mainituista asioista ei ole joutunut oikeasti kamppailemaan ikinä, eli kaikki on tavallaan sujunut kuin itsestään. Näinhän voi helposti käydä, kun vain tekee asiat kunnolla, ajoissa ja oikein ja jos on mukana vielä tuuria. Ja jos on vain edennyt sillä yhdellä polulla juurikaan sivuaskeleita ottamatta.
Tällaisen ihmisen itsetunto joutuu koetukselle vasta sitten, kun hän joutuu ensimmäisen kerran sellaisen asian eteen, mitä haluaa, mutta mikä saattaa olla sen verran ulkona omista perusympyröistä, että sen saavuttaminen vaatii itseltä jotain varsinaista muutosta tai todellista uurastamista. Silloin näkee ehkä ensimmäisen kerran, onko itsessä kapasiteettia saavuttaa tärkeitä asioita vai ei.
Toki sellaiselle, jolla on ennenkin mennyt ihan hyvin, on varmasti lähtökohdat parempaan suoriutumiseen kuin sellaisella, jolla ei niin hyvin ole mennyt, mutta väittäisin että varmasti on paljon ihmisiä joilla asiat ovat menneet tietyllä uralla jo pitkään ja ihan hyvin, mutta joiden oma itsetunto on kuitenkin heikohko.
Tämä vain ihan siksi että ei ehkä kannata aina sotkea toisen elämäntilannetta siihen millainen itsetunto hänellä täytyy siksi olla. Ei ns. menestys välttämättä kerro suuresta itsevarmuudesta tai itsetunnosta suoraan. Jotkut kuvittelevat näin kuitenkin olevan, että saavutukset tai jokin ulkoinen seikka kertoo ihmisen sisimmästä jotain oleellista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä saa ihmisen haluamaan saavuttamista ja mikä saa ihmisen kokemaan merkityksettömät saavutukset tärkeinä?
Niin, puhuin siitä mikä kenellekin on tärkeää. Se voi olla mitä vain, en siis puhu esim. mistään naisen saamisista tai menestyksestä esim. pörssissä.
Luulisin että kaikkein tärkein itsetunnon tekijä on se, että vaikka ei jotain haluamaansa (henkistä tai fyysistä asiaa) juuri nyt omaisikaan, niin tietää kuitenkin että sen voi halutessaan saada. Tai että tietää selvityvänsä erilaisista tilanteista (hyvin tai huonosti) ilman että se aiheuttaa itselle ylitsepääsemätöntä tuskaa, häpeää tms.
No mikä sinulle on tärkeää ja mitä haluat saavuttaa?
Entäs jos käy esim. niin, että haluaa toisen ihmisen omakseen ja toinen torjuukin sinut, vaikka olet ponnistellut ja kamppaillut? Siinä sitä itsetuntoa vasta vaaditaankin, jotkuthan ovat niin sokerista tehtyjä, että eivät kestä vastoinkäymisiä ollenkaan. Vaikka ne tilanteet ovat juurikin sellaisia, missä pitäisi pohtia itseään. (kasvun paikkoja). Helpompi on tietenkin huijata itseään ja aloittaa aivojen kemikalisointi, mielialalääkitys, todellisuuspako päihteisiin tai joku muu eskapismin muoto ja ajautua lopullisesti ulos elämästään ja pysyä keskenkasvuisena, vaikka pitäisi pohtia syy/seuraussuhteita.
Uusi bemari tai audi tuntuu kertovan monelle suomalaiselle naiselle jotain miehen "kuninkuudesta"
Ja onhan näitä elostelijoita vaikka kuinka jotka brassailee ulkoisilla meriteeillään, mutta ovat henkisesti täysin vajareita / itsensä hukuttaneita zombeja..miehiä ja naisia jotka "menestyy"..
Kuvittelevat saavuttavansa suurta arvostusta ja kunnioitusta sen mukaan, mitä enemmän heillä on materiaa. Pääasia kunhan vaan naapuri jää toiseksi, tämä on ikuinen dilemma suomalaisten vajavaisuudessa.
Se ääretön kateus..En voi ymmärtää..
Rimpuilu on mielestäni turhaa, sillä se nyt vaan on turhaa..
eikä toista saa, niin silloin minusta hyväitsetuntoinen hyväksyy asian ja siirtyy eteenpäin. En puhunut välttämättä mistään konkreettisista tavoitteista, kuten että saa jonkun tietyn ihmisen tai että pääsee vaikka ensimmäiseksi suomalaiseksi taikonautiksi. Ei parasitsetuntoisellekaan kaikki ovet ole ihan joka asiaan auki, tietenkään. Mutta hyväitsetuntoinen voi saavuttaa jotakin, mikä on kuitenkin kohtuuden rajoissa ja tarpeeksi sinne päin, mitä haluaa.
Puhun enemmänkin siitä että voi saavuttaa itselleen jotain sellaista mitä itse arvostaa. Esim. saa vaikka nyt tietynlaisen parisuhteen, jos näistä tunneasioista puhutaan. Tai että pääsee työhön, jossa voi itse vaikuttaa asioihin.
Yhteiskunta on mennyt minusta liikaa sellaiseen suuntaan, missä kukaan ei oikein enää usko sitä mitä toinen sanoo, vaan merkkejä toisen syvimmästä olemuksesta etsitään toisen toiminnasta tai "saavutuksista". Näistä on tullut sitten ajan myötä tietenlaisia totuuksia, että menestynyt ihminen asuu isossa omakotitalossa ja ajaa kalliilla merkkiautolla ja käy väh 2 kertaa lomalla jossain kaukana. Ja siis menestykselä tarkoitan tässä nyt siis että materiaalisen menestyksen lisäksi tällainen ihminen katsotaan myös menestyneeksi jollain yleisellä ihmisenä olemisen mittapuulla. Tähän kuuluu siis käänteisesti myös se, että jos ihminen ei ole kuten tuossa kuvailin, vaan paljon vaatimattomampi "menestykseltään", niin hänet katsotaan hyvin yleisesti myös menestymättömäksi myös sillä samalla ihmisenä olemisen mittapuulla. Surkea tyyppi kun ei ole jaksanut saavuttaa noita asioita, varmaan hän on surkea myös sisäisesti, onneton ja katkera ehkä.
Yhteiskunta on pinnalta katsoen nykyään jotain ihan älytöntä silmänpalvontaa. Luulisi että jos materiaalinen hyvinvointi lisääntyy, niin kaikilla olisi hauskempaa, mutta sen siajaan siitä onkin tullut ihan uudenlainen tapa erottaa ihmisiä eri kategorioihin ja hierarkioihin. Sen sijaan että materiaalinen hyvinvointi lisäisi iloisuutta ja myönteisyyttä, niin se lisääkin katkeruutta ja mitättömyyden tuntua. Ainakin niiden keskuudessa, jotka aktiivisesti siihen hierarkioiden ja kategorioiden tekemiseen haluavat osallistua. Mikä on aika suuri osa ihmisistä, uskallan väittää.