Hei vaan kaikille!
Mulla on ongelma: kaveripoikani ja minun hieman hankala tilanne. Heti alkuun haluan tehdä selväksi, että kyse ei ole mistään rakkausasiasta, vaan ihan normaalista kaveruudesta.
Asia, mikä minua rasittaa suuresti, on se, että me jatkuvasti väännämme kättä joka asiasta. Tappelemme vähän väliä, vaikka emme näekkään kovin usein. Poika on hieman hiljainen, enkä aina oikein ymmärrä hänen puheitaan. Joka ikinen kerta näkemisemme ovat yleensä päättyneet erimielisyyteen, epämääräiseen sähläämiseen tai johonkin välikohtaukseen, mikä jää kaihertamaan mieltä sitten myöhemmin. Tuntuu, että näkemisemme ovat yhtä draamateatteria, että kaikki ongelmat pulpahtavat juuri silloin pintaan ja että niitä on vain ja ainostaan silloin, kun näen kyseisen pojan. Yleensä näiden tapaamisten jälkeen tulee ehdotettua, että pidettäisiin tietty aika taukoa, ja pojalle se sopii. Hän käyttäytyy useasti niin, ettei häntä kiinnosta ollenkaan nähdä, koska vetoaa aina kiireeseen ja hänelle sopii kaikki mitä sanon, suutuspäissänikin. Hän itse ei ole riitelytyyppiä, ja tappeluissamme minä olen yleensä se, joka huutaa naama punaisena. Tälläinen soutaminen ja jatkuva sählääminen on oikeasti rasittavaa, enkä osaa yhtään sanoa mitä pitäisi tehdä. Tauot eivät auta, ja poika monesti eleillään antaa ymmärtää, että olen aikalailla yksi hailee. Mitä pitäisi tehdä tälle tilanteelle? Olen ihan neuvoton, vai emmekö vain sovi kavereiksi, koska tappelemme ja sähläämme kokoajan?
Mulla on ongelma: kaveripoikani ja minun hieman hankala tilanne. Heti alkuun haluan tehdä selväksi, että kyse ei ole mistään rakkausasiasta, vaan ihan normaalista kaveruudesta.
Asia, mikä minua rasittaa suuresti, on se, että me jatkuvasti väännämme kättä joka asiasta. Tappelemme vähän väliä, vaikka emme näekkään kovin usein. Poika on hieman hiljainen, enkä aina oikein ymmärrä hänen puheitaan. Joka ikinen kerta näkemisemme ovat yleensä päättyneet erimielisyyteen, epämääräiseen sähläämiseen tai johonkin välikohtaukseen, mikä jää kaihertamaan mieltä sitten myöhemmin. Tuntuu, että näkemisemme ovat yhtä draamateatteria, että kaikki ongelmat pulpahtavat juuri silloin pintaan ja että niitä on vain ja ainostaan silloin, kun näen kyseisen pojan. Yleensä näiden tapaamisten jälkeen tulee ehdotettua, että pidettäisiin tietty aika taukoa, ja pojalle se sopii. Hän käyttäytyy useasti niin, ettei häntä kiinnosta ollenkaan nähdä, koska vetoaa aina kiireeseen ja hänelle sopii kaikki mitä sanon, suutuspäissänikin. Hän itse ei ole riitelytyyppiä, ja tappeluissamme minä olen yleensä se, joka huutaa naama punaisena. Tälläinen soutaminen ja jatkuva sählääminen on oikeasti rasittavaa, enkä osaa yhtään sanoa mitä pitäisi tehdä. Tauot eivät auta, ja poika monesti eleillään antaa ymmärtää, että olen aikalailla yksi hailee. Mitä pitäisi tehdä tälle tilanteelle? Olen ihan neuvoton, vai emmekö vain sovi kavereiksi, koska tappelemme ja sähläämme kokoajan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Te ette tule toimeen keskenänne. Miksi siis yrittää väkisin?
Eihän tuossa yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Teet kummallekkin palveluksen, kun päätät tämän kaveruuden, ei tuollaisessa kannata roikkua, se rasittaa teitä kumpaakin ihan turhaan.
Emme tulekaan, sehän on selvä. Ongelma on kuitenkin se, että pidän pojasta kovasti, mutta kaveruutemme ei vain toimi kyseisellä tavalla. Olimme ennen läheisiä, mutta nykyään välimme ovat melkoista jossittelua ja arvailua. Poika välillä niin, että häntä liikuttaa, mutta välillä hän on taas melko välinpitämätön. Hän usein sanoo, että minä mietin asioita liikaa, mutta ei tämä ole pelkkää kuvitelmaa. Olemme olleet kavereita jo aika kauan, ja olisi sääli heittää ystävyys hukkaan. Olen puhunut asiasta ennenkin pojan kanssa, mutta hän vain sanoo, ettei häntä häiritse mikään ja minä vain kuvittelen tilanteen. Vaikka lopettaisimme yhteydenpidon, siitä ei kertakaikkiaan tulisi mitään, koska ennenkin on käynyt niin, että olemme alkaneet uudestaan pitämään yhteyttä.
Minullakin on vähän samantyylinen ystävyyssuhde erään pojan kanssa... Hän on mua kyllä pari vuotta vanhempi, kokeneempi, nähnyt enemmän maailmaa. Hän on myös hiljainen, mutta hänellä on kuitenkin vahvat mielipiteet joka aiheesta, ja itsekin osaan puolustaa (en ehkä verbaalisesti mutta ainakin äänensävyllä) omia kantojani. Meidän tapaamisemme ovat olleet alusta asti hyvin outoja, sillä lähes jokainen keskustelu, jonka käymme, on jonkinmuotoinen väittely: pitää olla koko ajan puolustuskannalla ja vääntää kättä joka ainoasta asiasta mistä satummekin puhumaan. Hän ei näytä pahemmin välittävän minusta, hän on sellainen yksinäinen susi, joka ei näyttäisi kaipaavan ketään lähelleen.(Vaikka noh, hän kyllä tunnusti olevan ihastunut muhun, mutta se taisi mennä jo ohi.)
Ja silti hän on mulle hyvä ystävä. En tiedä mitä tekisin ilman häntä...tosin nyt ei olla pitkään aikaan nähty, ja yhteydenpito on vähentynyt, ja suoraan sanottuna kaipaan pikku riitojamme. Toisaalta sellainen jatkuva kinastelu ja väittely ottaa voimille, mutta hei, ystävyyttä on niin monenlaista! Ei kaikkien kanssa tarvitse olla samaa mieltä, ethän sä käy kaikkien kavereidesi kanssa baarissakaan, kaikkien kanssa ei voi mennä shoppailemaan, kaikki eivät tykkää käydä lenkillä kanssasi, kaikki eivät ole aina samaa mieltä kanssasi! Mutta jos tuo oikeasti stressaa ja sulle ei jää ees vähän hyvä mieli tapaamisenne jälkeen, pitää ehkä miettiä onko tuossa sittenkään oikeasti mitään järkeä.
Ihmissuhteissa ongelmia helpottaa suuresti se, miten hyvin oman itsensä tuntee ja tietää. Siten on myös helppo oppia tuntemaan toistakin ja ymmärtää, miksi riidat puhkeavat tai miksi toinen ärsyttää/ilahduttaa/jne.
Saadaksesi tilannetta auki mieti kunnolla, miten riidat välillänne alkavat. Onko toisen ilmeissä, olemuksessa, sanoissa jotakin ärsyttävää ja sen jälkeen mieti miksi juuri ne sinua alkavat ärsyttämään. Tulkitsetko kaverisi ilmeen tai sanat väärin, joten koeta joskus nielaista kiukkusi ja kysy sen sijaan, mitä hän tarkoitti tai oliko tuo ilme tarkoitettu sinulle vai kiinnititkö siihen turhaan huomiota?
Toinen keino on kirjoittaa tajunnanvirtana ajatuksia kaveristasi. Aloita ihan mistä vain sanasta ja koeta saada kirjoitettu jokunen sata sanaa, joiden järkeä ja merkitystä ei kannata pohti vaan anna vapaasti tulla. Kun luet sitä tekstiä ajatuksen kanssa saatat saada kiinni,mistä teidän välillä on kyse tai miksi sinä ylipäätään suutut hänelle. Tajunnanvirtaa vois sanoa jonkinlaiseksi kohtaamiseksi oman alitajunnan kanssa.
Riitely syö kaveruutta ja aikaa myöten teidän välillä ei ole enää mitään, koska kaveruutta yleensä lujittavat hyvät ja myönteiset asiat niin kuin liima. Silloin tällöin riitely tietysti puhdistaa ilmaa, mutta teidän tapauksessa sellaisesta ei voi puhuakaan.
Entä jos se on tämän kaveripojan puolelta kyse rakkausasiasta, ja hän purkaa omaa pettymystään kinasteluun? Minulla oli pitkään oikein hyvä ja läheinenkin suhde yhteen vähän nuorempaan mieheen, juttelimme paljon, pidimme yhteyksiä, teimme asioita yhdessä. Se katkesi kuitenkin aika rumasti, kun sain hänet lopulta vakuutettua, ettei minulla ole häntä kohtaan minkäänlaista lähempää kiinnostusta. Se oli hänelle ilmeisesti niin iso pettymys, että hän muuttui kylmäkiskoiseksi ja lakkasi välittämästä sellaisilla pienillä tavoilla, millä parhaat kaverit yleensä toisiaan muistavat. Oli mm. sellainen tilanne, missä tarvitsin akuutisti ystävän tukea, oli tosi poikkeuksellinen kriisi, mutta hän ei vastannut puhelimeen ja kun lopulta sain yhteyden useita päiviä myöhemmin, hän oli tilanteen ikävyydestä huolimatta varsin epäkiinnostunut. Hän siis käänsi kelkkansa kokonaan. Mun kannalta oli viisainta sitten katkaista välit ja antaa hänen laittaa energiansa sen todellisen kumppanin etsintään, vähän pahoillani siitä, että hän tuhlasi turhaan aikaansa minuun. Jotenkin ajatus siitä, että teeskentelikö hän vain parasta kaveria saadakseen itselleen tyttöystävän, tuntuu ikävältä. Tässä mun ajatukset, että ehkä tässä sinulla on kyse vähän samasta, että kaveripoika toivoi enemmän, mutta on pettynyt. Tietty kannattaisi puhua asiasta (voi kieltääkin, vaikka toisin olisi), mutta mun mielestä ei kannata tuhlata elämäänsä turhanpäiväiseen tappeluun.
Nii no...itseasiassa ongelma on ehkä se, että emme oikein osaa enää tulkita toistemme eleitä, ja sitten jos asioita sanotaan, ne käsitetään tahallaan väärin. Olen vain kurkkuani myöten täynnä tätä tilannetta, koska mikään kaveruus ei kertakaikkiaan pysy kasassa jatkuvalla erimielisyyksillä ja sekavuuksilla.
Kaverini kyllä ihastui aikoinaan tyttöön, jonka myös minä tunsin, mutta heidän juttunsa ei oikein ottanut tulta alleen. Poikaparka ei ole vieläkään (ainakaan tietääkseni) päässyt yli asiasta. Voihan se olla, että hän purkaa suuttumustaan minuun...mutta en mielestäni voi asialle yhtään mitään, eihän se minun vikani ole, jos rakkaus ei vain riitä.
Kiitoksia kuitenkin kaikille neuvoista:)
Tilanne on kuitenkin kamalan monimutkainen. Olen miettinyt asioita monesta eri näkökulmasta, pohtinut ja pyöritellyt, mutta en oikeastaan edes keksi mitään mikä tuohon auttaisi, olemme kokeilleet jo ihan kaikkea eikä mistään tule mitään.
Olen siis ajatellut laittaa ystävyytemme poikki, mutta miten tehdä se? Katoanko pikkuhiljaa? En usko pojan loukkaantuvan, jos en ilmoita mitään, se olisi ehkä paras tapa, tuntuisi jotenkin tyhmältä sanoa että joo häivy mun silmistä, tämä oli tässä. Haluan tehdä asian hienovaraisesti, kumpaakin osapuolta kunnioittaen.
Mutta "katoamisen" jälkeen minun on pidettävä selkeä linja, että jos hän sattuisi ottamaan yhteyttä, en vastaisi niihin mitenkään. Se on hankalaa, miten se onnistuisi parhaiten?
Tuntuu kieltämättä myös surulliselta, ettei pojalle tämä riittänyt. Mutta toivottavasti tulevaisuudessa
tulee eteen sellaisia miehiä, joiden kanssa ystävyys onnistuu paremmin.