Avoliiton pelisäännöt

Hei!Onko muita jotka olisi mahdollisesti samankaltaisessa tilaanteessa.Rakastuin avomieheeni ja muutettiin yhteen.Arki oli alussa ihanaa mutta nykyään kaikkea muuta.Tänäänkin ihan pienistä turhista asioista toinen alkoi haastaa riitaa ja moitti henkilökohtaisia luonteenpiireitä.Mitä tehdä kun ahdistaa ja hermot kireällä kokoajan.Ei se suhde näin voi toimia pakko tapahtua tilanteelle jotain.Joku ratkaisu ei tämä ole enää ihmisen arvoista elämää!!!! nim.Tarvitsen neuvoja yksin on tosi raskasta!
5806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä on myös ollut koko kesä tuollainen tilanne myös. Olen itse niin herkkähermoinen että loukkaannun aivan älyttömästä suoraan sanoen. Nyt toivottavasti hiukan helpottaa kun miehen opiskelut jatkuu niin saan päivisin omaa aikaa ihan yksinäni. Vietimme koko kesän yhdessä niin kyllä siinä hermoja koeteltiin. Olemme (ja luulen että tekin olette) olleet liikaa toistenne seurassa, jonka vuoksi sitä helposti alkaa nähdä ne toisen paskamaiset puolet. Tälläiseen minä näkisin vain kaksi ratkaisua, joko ero (pysyvä tai väliaikainen) tai se että toinen "ottaa lomaa" ja lähtee jonnekin hieman kauemmas kuin samalle paikkakunnalle. Itse kokeilen taas tätä loma-temppua niin johan luulisi taas asioiden näyttäytyvän uudessa valossa.
Tsemppiä Sinulle ja Teille!

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksesta!Se antoi paljon ajatuksia ja huomasin samoja pulmia on kuin teilläkin.Pieni etäisyys tekee todellakin hyvää välillä.

    Äänestä

Jokainen perhe on oma valtio, jolla on niin monta kansalaista kuin on perheessä jäseniä. Jokaisella kunnon kansalla on oma hallitus, Jakakaa ministerien salkut yhdessä. Täyttäkää seuraava kaavake ja tulostakaa talteen

http://leikit.city.fi/ihmissuhteet/parisuhdehallitus/

Jokaisessa kunnon valtossa on myös laki. Täyttäkää parisuhdesopimus juuri teidänlaiseksenne. Ohjeiden mukaan. Tehdään valtioon laki jotta kaikki tietää mitä saa tehdä, ja mitä ei ja miten toista kunniotetaan.
Vältetään ongelmat etukäteen. Sopimuksessa käydään joka suhteen kohta seikkaperäiseti ja sen täyttämineen vie aikaa kun viriää keskuteluita. Samalla oppii tuntemaan toista paremmin. Meillä meni sopimuksen tekemiseen useampi tunti, mutta hei eihän suomen lakiakaan yhdessä illas pykäisty. Ja onhan se laatuaikaa kullan kaa.

http://leikit.city.fi/ihmissuhteet/parisuhdesopimus/index.php


Toivin kaikille sopimuksen myötä parempaa parisuhdetta ja lämmintä syksyä.

Äänestä
  • Nämä lakisopimukset kuullostavat valitettavasti juuri tyypillisiltä naisten keksinnöiltä. Monia miehia ahdistaa nimenomaan se että perheen arkeen liittyy valtavan paljon kaikenlaisia sääntöjä joiden mukaan kaikki pitää tehdä. Ja jotenkin kummasti ne ovat useimmiten juuri suhteen naisosapuolen laatimia.
    Ei siinä mitään että on yleiset pelisäännöt joista ollaan yhtä mieltä, ei petetä yms. Mutta jos pitää aina joka kääntessä miettiä että mitähän tästäkin on lopulta sovittu niin arjesta on kyllä kaikki spontaanius kaukana.

    Äänestä

Eiko todellakin olisi järkeenkäypää että kummallakin olisi oma asunto. "Oma tupa, oma lupa" on niin ilmaa raikastavaa. Te voitte tietenkin jatkaa ystävyyttä ja pitää omia , muita ystäviä - vierailla heidän luonaan ja kutsua heidät omaan asuntoihinne ilman että siitä tarvitsee tehdä isoa numeroa. ( Tämä ei tietenkään tarkoita eri huorakumppaneiden hankintaa vaan rehellisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa ja parantaa maailmaa)

Miksi suomalaiset aina heti muuttavat saman katon alle?! Tuohan näyttää olevan 98% tapauksissa ikävyyksien rukoilemista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen joka kaipaa a kirjoitti:

Hei!Onko muita jotka olisi mahdollisesti samankaltaisessa tilaanteessa.Rakastuin avomieheeni ja muutettiin yhteen.Arki oli alussa ihanaa mutta nykyään kaikkea muuta.Tänäänkin ihan pienistä turhista asioista toinen alkoi haastaa riitaa ja moitti henkilökohtaisia luonteenpiireitä.Mitä tehdä kun ahdistaa ja hermot kireällä kokoajan.Ei se suhde näin voi toimia pakko tapahtua tilanteelle jotain.Joku ratkaisu ei tämä ole enää ihmisen arvoista elämää!!!! nim.Tarvitsen neuvoja yksin on tosi raskasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu