olen naimisissa oleva keski-ikäinen nainen ja luottamus aviomieheen on hieman hukkateillä ollut jo viimeisen vuoden. miehen salailut talouteen liittyvissä asioissa, netissä, puhelimessa....lista on pitkä.olen yrittänyt ymmärtää ja antaa anteeksi mutta kaikki tämä epärehellisyys on jättänyt jälkensä luottamukseen.miehen mielestä meillä on vain ongelma se että en luota häneen:( ulkopuolista apua ei kuulemma tarvita.en saisi epäillä häntä pettämisestä vaikka kriteerit epärehellisyydestä ovat totta ja tunnustettukin.on jäänyt kiinni mm.sp.osoitteesta jonka sitten loppujenlopuksi tunnustikin hälle kuuluvaksi, webkameran käyttö liittyi myös kyseiseen osoitteeseen ja merkit siitä että oli jotain seksuaalista sitä kautta tehty...pornon katselua vain...tästä asiasta juteltiin ja anteeksi lupasin antaa.sen jälkeen kuitenkin löytynyt naisen kuva ja väittää että ei ole ottanut vastaan sellaista tiedostoa.on myöntänyt edelleen että sillointällöin käy pornosivuilla, ei siinä mitään pahaa mutta ei kuulu löytyä tällaisia juttuja jälkikäteen.nyt jonkinaikaa hän on ollut huomattavasti vähemmän koneella, mutta sitäkin useammin puhelimen välityksellä netissä...senverran luottamus alhaalla että sortunut muutaman kerran tarkistamaan puhelimen. luottaa pitäisi ja sortumatta tällaiseen mutta naisenvaistolle ei voi mitään...
luottamus hukassa
luotanvaien
4514
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikea uskoa ettei teillä puhuttaisi asiasta tuon enempää... Samanikäisenä en voi sitä käsittää, koska luulen voivani samaistua mieheesi. Meillä se olisin minä joka kykenisin jujuttamaan hyväuskoista ja kilttiä miestäni, muttei tule mieleenikään tehdä niin - saatikka tietoisesti! Että vaan jatkaisin, vaikka hän jo epäilisi ääneenkin minun tekevän jotain hänen asemaansa loukkaavaa!
(Anteeksi jos loukkaan tällä sinua. EN tarkoita tässä väittää että tietäisin sinunkin olet jotenkin "hyväuskoinen" tai "kiltti" ym...)
On siis vaikeaa uskoa, että sun miehesi olis niin itsekäs ja tunteeton (ja tyhmä!), että jatkaisi vaan vehtaamista vaikka tietää, että sinä seuraat ahdistuneena hänen jokaista elettään. Se on jo sen luokan välinpitämättömyyttä, että sen seuraukset kyllä arvaa idioottikin.
Tietoista ilkeyttä ei kenenkään pidä hiljaa vaan sietää.
Sulla on oikeus ajaa se siippasi vaikka seinälautojen väliin kysymyksilläsi, ja hänen on otettava nekin vastaan, siedettävä sun hätääsi ja kyettävä vastaamaan sulle. Hän on niissä kysymyksissä selkeästi se syyllinen, ja jos hän ei siihen syytökseen enää reagoi, on jotain jo pahasti metsässä.
Toisaalta, sehän voi olla vaikka keski-iän kriisi joka on vaan ottanut vähän väärän raiteen. Eli mies ei ole ehkä vaan osannut ilmaista muuttuneita tarpeitaan/halujaan/toiveitaan sulle vaan etsii nyt pikalohtua netistä ynnä muualta teidän suhteenne ulkopuolelta, ja kuvittelee saavansa siten jotenkin "paremman fiiliksen" omaan ahistukseensa.
Silloinhan se on vain virhe jonka hän on tehnyt ja jonka hän voi halutessaan yhä korjata.
Mutta se on myös sinuakin koskeva asia, halusipa hän niin tai ei. Hänen valintansa loukkaa nyt sinua hänen puolisonaan ja siihen pitää aina reagoida. Varsinkin hänen jota nyt osoitetaan syyllisenä. Sinä toimit hänelle peilinä josta hän näkee kulloistenkin valintojensa vaikutuksen - uskalsipa sitten katsoa peiliin tai ei. Kyllä sen myös kuulee, aistii...
Keskustelkaa! Selvittäkää asia sen taustoja myöden. Älkää antako kaiken vaan ajautua tiukempaan solmuun.
Kun molempien ajatukset ja tunteet vapautuvat, on molemmilla heti myös parempi olo ja se korjaustyökin on mahdollista aloittaa.
on ja solmuja myös:)olemme toki keskustelleet enemmänkin.mies on sitä mieltä että kun on kerran puhuttu niin sitten kaikki on ok.ja enemmänkin hän on sitä mieltä että minä olen se joka hakee aihetta syyllistää häntä näissä asioissa.menneitä asioita ei saisi ottaa puheeksi...myönnän olevani pitkäpinnainen ja mieheni on sanonut rakastavansa minua vaikka on luottamustani koetellutkin ja sanonut etteivät asiat ole ihan sitä luokkaa miten minä ne luulen olevan, kuitenkin luottamuksen takaisinsaanti tuntuu olevan takkuista...pistääkkö laput silmille vai jatkaa tarkistellen toisen tekemisiä.
Luottamus alkaa parantua vasta sitten kun on ensin uskallettu käsitellä yhdessä ne menneet pois vaikuttamasta nykyisyyteen. Mitä enemmän niitä raatoja raahaa mukanaan, sitä vaikeampaa on nähdä tämä hetki ilman ennakkoasenteita.
Kuulematta miehesi versiota tarinastanne, arvelen, ettette te ole käsitelleet niitä menneitä kovinkaan syvällisesti. Sä et ole selvästikkään antanut anteeksi miehellesi hänen menneitä virheitään, mutta hän haluaa ajatella että olet, joten hän kieltää sua ottamasta niitä menneitä enää puheeksi.
Te ikään kuin narraatte siinä nyt kumpikin itseänne.
Ja kun kykenee narraamaan itseään, kykenee myös narraamaan muita.
Voi sanoa että rakastaa, voi sanoa sen vaikka joka päivä, mutta jos teot puhuvat eri kieltä, menee sanoiltakin uskottavuus.
Eikä epävarman ja epäilevän ihmisen mieltä vakuuteta ulkoisin teon eikä sanoin, sillä epävarmuus ja epäilys kumpuavat aina sisältä päin.
Voin melkeen sata varmaksi sanoa, että luota omaan vaistoosi, älä mihinkään muuhun.
Puhelimestakin saa poistettua varsin kätevästi kaiken mitä haluaa salata, joten etsi joku toinen keino ottaa selville, mitä miehesi sulta salaa