lueskelin

tuossa noiden YTK:laisten kirjoituksia joissa he todistelevat etteivät tarvitse ammattilliittoa...?!!
He sanovat että työehtosopimus on voimassa heilläkin jos se kerran työsopimuksessa lukee.
Ettekö ymmärrä ettei olisi koko työehtosopimusta jos ei olisi ammattiliittoja. Jos me kaikki ajattelisimme tavallanne, palattaisiin historiaan "ennen ammattiliittoja"....ja jokainenhan varmaan tietää millaista työläisen elämä oli silloin...
22173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Nämä loimaanloiset eivät tajua sitä faktaa että ei nuo työelämää koskevat lait ja säädökset ole ikinä mitenkään itsekseen tulleet ja olleet mitään itsestään selvyyksiä.
Duunarit ja nimenomaan ammattiyhdistyliike ovat aikoinaan saaneet taistella todella paljon ja kovasti noista duunareiden saavuttamista eduista ja oikeuksista.
Ei työnantaja olisi ollut valmis antamaan duunareille yhtään mitään.Kaikki on saanut taistella ja neuvotella.

Äänestä

Jos ammattiliitot lakkautettaisiin, niin sopimukset tehtäisiin paikallisella tasolla. Nykyinen työlainsäädäntö takaa sen, että mihinkään kohtuuttomiin ehtoihin ei voida mennä.
Jos työnantaja haluaa saada ja pitää työntekijöitä, niin kyllä se ei pelkällä sanelupolitiikalla onnistu.
Ay-liike tietää tämän ja on siksi huolissaan, ettei liittoon kuuluvien työntekijöiden määrä vaan pääse laskemaan missään firmassa puoleen tai alle, koska silloin liittoon kuuluvat voivat valita oman edustajan neuvotteluihin.

Äänestä
  • No kerrohan nyt sitten mitä konkreettisia tekoja ja mahdollisuuksia muuta kuin lopputilin ottaminen sinulla on olemassa vaikuttaa työnantajan tekemin päätöksiin?
    Kyllä noita maintsemiasi työlainsäädäntöjä voidaan muuttaa ja muokata mihinkä suuntaan tahansa.
    Mutta onneksi Suomessa on voimissaan oleva ammattiyhdistysliike olemassa joka pistää kyllä tarvittaessa kapuloita rattaisiin jos duunareita yritetään sortaa ja riistää työnantajan toimesta.
    Ammattiyhdistysliikehän nimenomaan aikoinaan perustettiin juuri siksi että työntekijät voisivat järjestäytyä ja olisi joukkovoimaa sitten takana neuvotteluissa duunarin eduista ja oikeuksista työnantajan kanssa.

    Äänestä

  • Lait on muutettavissa, ja näin kävi kun tehtiin eläkkeisiin taitettu indeksi.
    Tämä on hyvä esimerkki mitä voidaan tehdä.
    Jos AY-liike lakkautetan niin kyllä tulee torppariaika takaisin.
    Luuleeko joku että työnantajat maksaa ja antaa vielä samat edut, se on utopiaa.
    Tätä vaan ei uskota.
    Kyllä se liiton heikentäminen kun sahaa sitä oksaa poikki jolla istuu.
    Mutta jos ei ole aivoja milä ajatella ei sille mitään voi.

    Äänestä

  • vai niin kirjoitti:

    No kerrohan nyt sitten mitä konkreettisia tekoja ja mahdollisuuksia muuta kuin lopputilin ottaminen sinulla on olemassa vaikuttaa työnantajan tekemin päätöksiin?
    Kyllä noita maintsemiasi työlainsäädäntöjä voidaan muuttaa ja muokata mihinkä suuntaan tahansa.
    Mutta onneksi Suomessa on voimissaan oleva ammattiyhdistysliike olemassa joka pistää kyllä tarvittaessa kapuloita rattaisiin jos duunareita yritetään sortaa ja riistää työnantajan toimesta.
    Ammattiyhdistysliikehän nimenomaan aikoinaan perustettiin juuri siksi että työntekijät voisivat järjestäytyä ja olisi joukkovoimaa sitten takana neuvotteluissa duunarin eduista ja oikeuksista työnantajan kanssa.

    Minulla on aivan samat oikeudet kuin ay-liiton jäsenillä. Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, niin aina voi myös mennä lakkoon. Silloin kun liittoon kuulumattomia on enemmistö, niin kyllä siitäkin löytyy sitä joukkovoimaa. Lisäksi liittoihin kuulumattomat eivät lakkoile laittomasti, joten työnantaja varmasti mieluummin kuuntelee heidän ääntään, kuin marisevaa ay-jäsentä.
    Yleensä nämä "järjestäytymättömät" työntekijät ovat niitä ammattimiehiä, jotka tekevät firmalle parempaa tulosta.

    Äänestä

  • Ei ay kirjoitti:

    Mutta todelliset näytöt kirjoituksistasi puuttuvat vallan kokonaan.
    Eivät mene nyt nuo "mustatuntuu" juttusi kyllä lainkaan läpi yhtään missään.

    Äänestä

  • jossittelemaan kirjoitti:

    Mutta todelliset näytöt kirjoituksistasi puuttuvat vallan kokonaan.
    Eivät mene nyt nuo "mustatuntuu" juttusi kyllä lainkaan läpi yhtään missään.

    Olen useamman kerran neuvotellut itselleni ja kaksi kertaa myös muille palkat kohdalleen, enkä todellakaan ole tarvinnut luottarin tai ay-liikkeen apua. Jos olisin tarvinnut liiton apua, niin olisin saanut liitosta omalta ammattiyhdistykseltäni valtakirjan hoitaa asia.

    Ihan turhaa hommaa on nyt tuo itsesi kehuminen.
    On tässä muilakin koemusta työelämästä sen verran että nytkin tiedetään ihan tarkkaan sinun kirjoittelevan ihan pelkkää paaskaa.

    Äänestä

  • onko näin asia? kirjoitti:

    Ihan turhaa hommaa on nyt tuo itsesi kehuminen.
    On tässä muilakin koemusta työelämästä sen verran että nytkin tiedetään ihan tarkkaan sinun kirjoittelevan ihan pelkkää paaskaa.

    Minulla voi olla sitä kokemusta hieman enemmän ja eri aloilta. Liityin ensimmäisen kerran ammattiliittoon 1966, kyseessä oli metalli. Se loppui onneksi 1968, kun lähdin armeijaan. Seuraavan kerran liityin liittoon 1982 ja sitä jatkui vuoteen 2007. Vuosien 1972 ja 1982 välisen ajan neuvottelin itse palkkani ja myöskin muut työehdot. Ne mainitsemani korotukset itselleni ja kavereille neuvottelin 1983- 1991. Lisäksi muutaman kerran jouduin samana aikana neuvottelemaan erilaisista lisistä.
    Valitettavasti en voi kertoa tämän yksityiskahtaisemmin näistä asioista, koska haluan pitää henkilöyteni vielä toistaiseksi ainoastaan omana tietonani, koska osa näistä kavereista on vielä työelämässä.

    Työehdot eivät ole itsestään selvä asia. Suomen lait eivät määrittele esimerkiksi vähimmäispalkkaa. Lait on tehty yleisiksi ja ne ovat heikompia kuin työehtosopimukset.

    Työehdot sovitaan ammatti- ja työnantajaliittojen välisissä neuvotteluissa. Ne ovat väännön paikka, joissa testataan, paljonko työnantajat ovat valmiita työvoimasta maksamaan. Parhaat tulokset syntyvät, kun työnantajat tietävät, että alan työntekijät kuuluvat liittoon ja tukevat sen toimintaa. Mitä useampi työntekijä kuuluu alansa ammattiliittoon, sen paremmin liitto näissä väännöissä pärjää.

    Työehtosopimuksella taataan minimi. Sitä paremmista ehdoista voi jokainen sopia itse työnantajan kanssa. Työnantajille vähimmäistyöehdoista sopiminen takaa myös reilummat kilpailuolot, kun naapuriyrittäjä ei pääse vetämään välistä maksamalla työntekijöille nälkäpalkkaa.

    Äänestä

  • Ei ay kirjoitti:

    Minulla on aivan samat oikeudet kuin ay-liiton jäsenillä. Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, niin aina voi myös mennä lakkoon. Silloin kun liittoon kuulumattomia on enemmistö, niin kyllä siitäkin löytyy sitä joukkovoimaa. Lisäksi liittoihin kuulumattomat eivät lakkoile laittomasti, joten työnantaja varmasti mieluummin kuuntelee heidän ääntään, kuin marisevaa ay-jäsentä.
    Yleensä nämä "järjestäytymättömät" työntekijät ovat niitä ammattimiehiä, jotka tekevät firmalle parempaa tulosta.

    Kerro ihan ensimmäiseksi miten YTK:Njäsenet lakkoilevat LAILLISESTI??? Jos tuo tilanne on työmaallasi, että muutama työntekijä on pyramidin huipulla, ne jotka tekevät niin sanottua "ammattityötä" ja POIMIVAT RUSINAT PULLASTA!!

    On vain niin, että JOKA ainut työehtosopimus on tuota pyramidimallia: huippulla ei ole monta tekijää ja heille maksetaan eniten, sitten tulee vähemmän ammattitaitoa vaativat työt ja sitten niin sanottu aputyö johon joukkooon kuuluu suurin osa isonkin tuotantolaitoksen porukasta.

    Te ette ole yhtään sen kummempia kuin muutkaan työntekijät, samalta "luukulta" palkka maksetaan, saman työnjohdon ja valvonnan alaisena töitä tehdään ja jos sieltä vähemmän tuottavasta päästä puuttuu tekijöitä, ette tekään palkoillanne kehu, työtovereitanne ylenkatso!

    Äänestä

  • noissa jutuisasi kirjoitti:

    Työehdot eivät ole itsestään selvä asia. Suomen lait eivät määrittele esimerkiksi vähimmäispalkkaa. Lait on tehty yleisiksi ja ne ovat heikompia kuin työehtosopimukset.

    Työehdot sovitaan ammatti- ja työnantajaliittojen välisissä neuvotteluissa. Ne ovat väännön paikka, joissa testataan, paljonko työnantajat ovat valmiita työvoimasta maksamaan. Parhaat tulokset syntyvät, kun työnantajat tietävät, että alan työntekijät kuuluvat liittoon ja tukevat sen toimintaa. Mitä useampi työntekijä kuuluu alansa ammattiliittoon, sen paremmin liitto näissä väännöissä pärjää.

    Työehtosopimuksella taataan minimi. Sitä paremmista ehdoista voi jokainen sopia itse työnantajan kanssa. Työnantajille vähimmäistyöehdoista sopiminen takaa myös reilummat kilpailuolot, kun naapuriyrittäjä ei pääse vetämään välistä maksamalla työntekijöille nälkäpalkkaa.

    "Työehdot eivät ole itsestään selvä asia. Suomen lait eivät määrittele esimerkiksi vähimmäispalkkaa.(Suomen työlaissa määritellään tarkasti miten minimipalkka muodostuu, jos löytyy sellainen ala jolla ei ole yleissitovaa tessiä, koskee myös ay-tolloja) Lait on tehty yleisiksi ja ne ovat heikompia kuin työehtosopimukset". (Meinaako tollo että lait kumotaan työehtosopimuksilla, vai sitä että työehtoja voidaan tessillä parantaa?) Taas ei tässäkään liiton jäsenyydestä ole mitään etua.
    Tolloja nuo ay-tollot!

    Äänestä

  • tietoa lissee kirjoitti:

    Lue tarkasti pässi, TYÖEHTOSOPIMUKSILLA VOIDAAN TEHDÄ LAISTA POIKKEAVIA SOPIMUKSIA!!!!!!! XD!!!!

    Äänestä

  • ay-tollo kirjoitti:

    Kerro ihan ensimmäiseksi miten YTK:Njäsenet lakkoilevat LAILLISESTI??? Jos tuo tilanne on työmaallasi, että muutama työntekijä on pyramidin huipulla, ne jotka tekevät niin sanottua "ammattityötä" ja POIMIVAT RUSINAT PULLASTA!!

    On vain niin, että JOKA ainut työehtosopimus on tuota pyramidimallia: huippulla ei ole monta tekijää ja heille maksetaan eniten, sitten tulee vähemmän ammattitaitoa vaativat työt ja sitten niin sanottu aputyö johon joukkooon kuuluu suurin osa isonkin tuotantolaitoksen porukasta.

    Te ette ole yhtään sen kummempia kuin muutkaan työntekijät, samalta "luukulta" palkka maksetaan, saman työnjohdon ja valvonnan alaisena töitä tehdään ja jos sieltä vähemmän tuottavasta päästä puuttuu tekijöitä, ette tekään palkoillanne kehu, työtovereitanne ylenkatso!

    Kun on kyse paikallisesta sopimisesta ja yli puolet ei kuulu liittoon, niin silloin heillä on aivan sama lakiin kirjattu lakko-oikeus, kuin ay-jäärilläkin. Se milloin lakko on laillinen, selviää taas samasta laista.

    Äänestä

  • noissa jutuisasi kirjoitti:

    Työehdot eivät ole itsestään selvä asia. Suomen lait eivät määrittele esimerkiksi vähimmäispalkkaa. Lait on tehty yleisiksi ja ne ovat heikompia kuin työehtosopimukset.

    Työehdot sovitaan ammatti- ja työnantajaliittojen välisissä neuvotteluissa. Ne ovat väännön paikka, joissa testataan, paljonko työnantajat ovat valmiita työvoimasta maksamaan. Parhaat tulokset syntyvät, kun työnantajat tietävät, että alan työntekijät kuuluvat liittoon ja tukevat sen toimintaa. Mitä useampi työntekijä kuuluu alansa ammattiliittoon, sen paremmin liitto näissä väännöissä pärjää.

    Työehtosopimuksella taataan minimi. Sitä paremmista ehdoista voi jokainen sopia itse työnantajan kanssa. Työnantajille vähimmäistyöehdoista sopiminen takaa myös reilummat kilpailuolot, kun naapuriyrittäjä ei pääse vetämään välistä maksamalla työntekijöille nälkäpalkkaa.

    Puhuin siitä, kun ay-liike on ajettu alas JA KAIKKI SOPIMINEN TAPAHTUU PAIKALLISELLA TASOLLA. Vielä nyt ay-liike on torpedoinut kaikki paikalliset sopimukset, lukuunottamatta muutamaa sopimusta viimeisen elintarviketyöntekijöiden lakossa.

    http://www.sak.fi/suomi/jasenyys.jsp?location1=3&sl2=2&lang=fi&id=29972

    Äänestä

  • Ei ay kirjoitti:

    Kun on kyse paikallisesta sopimisesta ja yli puolet ei kuulu liittoon, niin silloin heillä on aivan sama lakiin kirjattu lakko-oikeus, kuin ay-jäärilläkin. Se milloin lakko on laillinen, selviää taas samasta laista.

    http://www.sak.fi/suomi/jasenyys.jsp?location1=3&sl2=8&id=30758

    Onneksi meillä suomlaisilla duunareilla on todella voimakas ja voimissaan oleva ammattiyhdistysliike olemassa -

    Äänestä

  • etkö kestä totuutta? kirjoitti:

    Antamassasi linkissä ei ollut mitään sellaista asiaa, joka todistaisi, että valehtelen.
    Päinvastoin siellä ilmoitetaan, että ay-liitto neuvottelee KAIKKI TYÖEHTOSOPIMUKSET. Paikallista sopimista ei siis sallita, vaan kaikki sopimukset on hyväksytettävä liitolla erillissopimuksena ja näitä sopimuksia on mennyt läpi erittäin vähän. Elintarvikelakossakin liitto vastusti erillissopimuksia.

    Äänestä

  • vähemmistöön kirjoitti:

    http://www.sak.fi/suomi/jasenyys.jsp?location1=3&sl2=8&id=30758

    Onneksi meillä suomlaisilla duunareilla on todella voimakas ja voimissaan oleva ammattiyhdistysliike olemassa -

    Aikaisemmin kuuluin kyllä pitkään enemmistöön. En ole koskaan kuulunut ytk:hon, enkä aio liittyä enään ammattiliittoonkaan, koska olen eläkkeellä. Erosin ammattiliitosta, koska liitto vaati jäsenmaksua eläkkeestäkin, tosin ainoastaan puolet, mutta se on turhan korkea hinta kalenterista ja mitään tekemättömästä lehdestä.
    Kyllä se teidän voimissaan oleva ay-liike on kuihtumaan päin ja kiihtyvässä tahdissa, johtuen liittojen rahanahneudesta. Kuinka paljon viimeisinä vuosina ay-liike on jääräpäisyydellään ja rahanahneudellaan tuhonnut työpaikkoja Suomesta? Itse vastaisin tähän, että kymmeniä tuhansia.

    Et siis ikinä päässyt ammattiliiton vapaajäseneksi.Otan osaa.
    Työntekijöiden järjestäytymisaste Suomessa on muuten maailman korkeimpia.
    Minä ainakin henkilökohtaisesti olen ylpeä siitä että saan olla jäörjestäytynyt työntekijä ja ammattiliiton jäsen.

    Äänestä

on viellä se, että he täällä s24 ammatiliitto sivuilla höpöttävät, vaikka ytk on vain pelkkä kassa. Ihmeellistä on myös se, että nämä ytk laiset soittelevat liittoihin kysyäkseen apua tiukan paikan tullen.

Äänestä
  • Kun tulee yleiskorotukset on ytk:laiset ensimmäisenä kyselemässä milloin ja paljon? Iljettäviä loisia hyi helvetti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi teitä... kirjoitti:

tuossa noiden YTK:laisten kirjoituksia joissa he todistelevat etteivät tarvitse ammattilliittoa...?!!
He sanovat että työehtosopimus on voimassa heilläkin jos se kerran työsopimuksessa lukee.
Ettekö ymmärrä ettei olisi koko työehtosopimusta jos ei olisi ammattiliittoja. Jos me kaikki ajattelisimme tavallanne, palattaisiin historiaan "ennen ammattiliittoja"....ja jokainenhan varmaan tietää millaista työläisen elämä oli silloin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu