mitä mieltä yleensä ollaan siitä et kannattaako biisit viedä masteroitavaksi jos miksaus on muuten balanssissa eikä aikomus ole tehdä tuotoksesta radiokelpoista? saako kyvykäs masteroija biiseistä ulos jotain sellaista mikä tekee ne paremmiksi mitä ns. normijamppa ei?
masteroidakko vai eikö?
siinäpä kysymys
4694
1Äänestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Masteroinnilla saa saundin "kilpailukykyiseksi", toisin sanoen, mikäli tarkoitus on joskus julkaista levy, se on käytännössä pakko masteroida.
Masterointi-insinöörien aika on kallista, eli ihan vain testimielessä studioon ei kannata kävellä.
levyä ei todellakaan tarvitse masteroida, jos se on miksattu hyvin. eihän masteroija tee muuta kuin ajaa koko roskan kompressorin läpi, jotta tuotos soi hyvin kahvipurkkikaiuttimilla. ja kilpailukyvyn kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, kyse on puhtaasti kaupallisesta saundista..
Nykyisillä koneohjelmilla pystyy masteroinnin tekemään itse. Työtä ja aikaa, kokeilua ja kiroilua; sitä se on.
Vinkkinä sanoisin, että kannattaa masterointia tehdessä kuunnella vertailuna samanlaista musaa, mikä on tehty "valmiiksi" (mieluimmin USA kamaa tai Sverige, nissä saundaa masteroinnit).
Masteroinnin hinnoittelu kaupallisissa pajoissa vähän lorahtanut kasiin. Hinta tunnilta on kuin menisi silmälääkäriin, mutta lopputulos voi olla kusenpolttamat lasit.
Jos demoa käytetään esittelyyn esim. levymoguleille, on masterointirahat hukkaanheitettyä kauraa. Hyvät ideat huomataan, jos kuuntelijalla on järkeä päässä ja siis idea ok.
Studioalan eläkeläisenä olen nähnyt, kuinka raha palaa turhuuteen. Siis idea esiin ja lopsa kiinni.
Nimenomaan EI kannata kuunnella "valmista" musaa, koska suurin osa kaupallisesta nykymusiikista on masteroitu vain radiosoittoa varten. Eli kun kuuntelet sitä keskimääräistä paremmilla äänentoistolaitteilla, saundi on tasapaksua, tappiin vedettyä puuroa.
Parhaat vinkit mitä voit saada löytyy täältä: http://www.gearslutz.com/board/mastering-forum/
Suosittelen rekisteröitymistä.