Ongelmani on yksinkertaisesti se, että olen sinkku! Tiedän, että olen vielä nuori (melkein 18), ja koko elämä edessä, aikaa tavata se oikea ja niin pois päin, mutta olen oikeasti ikäisiäni kypsempi (ja vanhemmannäköinen), ja olen jo hyvin pitkään halunnut poikaystävää. Parhaat ystäväni ovat kihloissa, toinen naimisissa ja he aikovat seuraavaksi hankkia lapsia. Minä taas en ole koskaan edes seurustellut!
Olen aina tiennyt haluavani paljon lapsia (ensimmäisen melko nuorena, ehkä 4-5 vuoden päästä) ja aviomiehen, talon maalla ja ammatin, jossa saan työkennellä kehitysvammaisten lasten kanssa. Se on ollut minulle aina selvää.
Nyt kuitenkin oikesti pelkään, että olen koko elämäni yksin. Tiedän, miltä tämä kuullostaa, mutta joka sana on totta. En tiedä, mitä pitäsi tehdä. Mua ei todella kiinnosta mitkään teinisuhteet, vaan tahdon oikean miehen. Tahdon jonkun, jonka kainaloon voisi nukahtaa ja aamulla herätä. Mulla on aina ollut ystäviä, jotka ovat poikia, enkä ole koskaan edes ajatellut heitä minään muuna. Ja vaikka rakkaita ovatkin, tuntuvat he ajoittain vähän kuitenkin lapsellisilta..
Olen ulkonäöltäni.. No, isokokoisempi, kuin moni muu, mutta en kuitenkaan pidä itseäni rumana. En sen puoleen kauniina, mutta tavallisennäköisenä. En tiedä, missä mättää. Olen itsevarma ja sosiaalinen. En tiedä, mikä olisi oikea paikka edes etsiä poikaystävää (älkääkä nyt käsittäkö, että oletan sen heti löytäväni, vaan lähinnä, missä voisi tutustua kiinnostaviin ihmisiin). Baarit ym ovat sikäli poissuljettuja, sillä enhän vielä ole 18, mutta myös siksi, että olen abolutisti, enkä oikein tiedä, onko baari sellainen paikka, josta löytyy ns. minuntyyppisiäni miehiä. En vaadi toiselta osapuolelta absolutismia, mutta en silti oikein tiedä.. Myön nettideitti-jutut vähän epäilyttävät..
Alan pikkuhiljaa tosissani epäillä, että mussa on jotain pahasti vialla! Ehkä onkin. Mutta miten sen sitten voisi korjata? Mitä pitää tehdä toisin? Luultavasti tämä koko vuodastus oli ihan turhaa, mutta alan olla epätoivoinen, ja tätäkin piti kokeilla. Kiitos, jos jaksoit lukea :) Ja neuvoja otetaan mielellään vastaan :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Laihduta. Lihavalla naisella ei tee mitään.
"Olen ulkonäöltäni.. No, isokokoisempi, kuin moni muu"
Lopetin lukemisen tuohon ja komppaan älymiestä.