Kysyn neuvoa nyt teiltä kokeneemmilta. Olemme tyttöystäväni kanssa toisiimme täysin umpirakastuneita. Hän on edellisessä suhteessa pettänyt miestään kaksi kertaa. Suhteemme alussa hän vakuutti oppineensa virheistään. Olen toistaiseksi luottanut häneen täysin, mutta nyt viime aikoina (2,5 kk:n jälkeen) hän on alkanut osoittaa merkkejä? epäluotettavuudesta (viaton suudelma tuntemattomalle, parhaan ystäväni kosketteleminen) itse ollessani paikalla, molemmilla kerroilla humalalla tai vahvalla humalatilalla oli osuutta asiaan. Selvinpäin sellaista ei tapahdu.
Olemme asiasta puhuneet, ja hän lupasi mennä kysymään asiaa psykologilta. Hän ei itsekään osaa sanoa miksi satuttaa sitä ihmistä jota rakastaa. Alkoholi tuntuu olevan kuitenkin merkittävä tekijä asiassa. Olen antanut tapaukset anteeksi ja itketty on vuolaasti, vaikka asiat eivät miltään hardcore-pettämiseltä vaikutakaan. Yritämme tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka ero oli jo lähellä, koska hän ei haluaisi satuttaa minua enempää, mutta toisaalta ei haluaisi minusta luopuakaan rakkauden tähden. Minäkään en haluaisi eroa, koska rakastan häntä kovasti.
Hänelle seksielämä on tärkeätä, ja se onkin meillä loistavaa molempien mielestä. Kesäksi hän muuttaa toiselle paikkakunnalle neljäksi kuukaudeksi, jolloin voimme nähdä toisiamme korkeintaan kerran viikossa tai kahdessa. Pelkään, ja myös hänkin pelkää, että hän erehtyy syrjähyppyyn ja tulen petetyksi. En haluaisi kärsiä, mutta toisaalta jos kestäisimme sen neljä kuukautta, todennäköisesti kestäisimme kaiken. Haluaisin nähdä onko suhteestamme pysyväksi ja uskolliseksi, mutta uskallanko luottaa häneen? Onko psykologista mitään apua? Jos olen hänen mielestään maailman ihanin mies ja riitän hänelle, niin missä vika? Mitä teen?
Olemme asiasta puhuneet, ja hän lupasi mennä kysymään asiaa psykologilta. Hän ei itsekään osaa sanoa miksi satuttaa sitä ihmistä jota rakastaa. Alkoholi tuntuu olevan kuitenkin merkittävä tekijä asiassa. Olen antanut tapaukset anteeksi ja itketty on vuolaasti, vaikka asiat eivät miltään hardcore-pettämiseltä vaikutakaan. Yritämme tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka ero oli jo lähellä, koska hän ei haluaisi satuttaa minua enempää, mutta toisaalta ei haluaisi minusta luopuakaan rakkauden tähden. Minäkään en haluaisi eroa, koska rakastan häntä kovasti.
Hänelle seksielämä on tärkeätä, ja se onkin meillä loistavaa molempien mielestä. Kesäksi hän muuttaa toiselle paikkakunnalle neljäksi kuukaudeksi, jolloin voimme nähdä toisiamme korkeintaan kerran viikossa tai kahdessa. Pelkään, ja myös hänkin pelkää, että hän erehtyy syrjähyppyyn ja tulen petetyksi. En haluaisi kärsiä, mutta toisaalta jos kestäisimme sen neljä kuukautta, todennäköisesti kestäisimme kaiken. Haluaisin nähdä onko suhteestamme pysyväksi ja uskolliseksi, mutta uskallanko luottaa häneen? Onko psykologista mitään apua? Jos olen hänen mielestään maailman ihanin mies ja riitän hänelle, niin missä vika? Mitä teen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
On sulla vekkuli akka, jos se pelkää etukäteen että pettää...
Niin on tosi vekkuli. Menee jopa niin pitkälle että psykologille...hmm....pettäminen on siis hänen mielestään joku kontrolloimaton sairaus jota hän ei voi hallita. Puheistasi päätellen ei edes tahdo hallita. Jos sitä rakastaa toista niin että ei kävisi pienessä mielessä pussailla muita saatikka lääppiä tämän ystäviä. Ei edes humalassa ( tällöin ei ikinä tarttuis lasiin). Tyttös on keksinyt sulle hyvän tekosyyn pettää ja sinä menet vielä mukaan tohon ja säälit sitä. Hän ei sinua rakasta ja jos on itkenyt niin korkotiilin kyyneileitä ovat. Sinuna varautuisin siihen että kun hän paikkakauntaa vaihtaa se on menoa se. Sitäpaitsi et sinä voi loppuikääs käyttää kyttäämiseen aina kun se on humalassa että mitäs tulee taas tehtyä. Tyttö antaa selvästi vastuun teoistaan sulle eikä itse ota mitään vastuuta. Ja tuo psykologille meno ei ole vastuun ottamista, se on vasta viimeinen keino kun kaikki muut keinot pettää. Sano sille vaan raa'asti jotta pelleily loppu nyt. Joko hän on uskollinen tai saa mennä...siinä ei yhteiset itkut auta. Se on sitten hänen ongelmansa miten asian hoitaa...olkoonkin että joutuu olemaan juomatta lopun ikänsä jos se kerran sen vaatii.
Olet päätynyt oikealle sivulle! Onnitteluni.
Täällä neuvotaan seuraavanlaisesti:
- toisen pettäminen on normaalia, joka sellaista ei harrasta on tiukkapipo
- suhdetta voi jatkaa, vaikka toinen käykin vieraissa.. sehän tuo vain vaihtelua suhteeseen
- jos jostain kumman syystä suhteenne tulee loppumaan, niin voi nykyinen kumppanisi ryhtyä sinulle rakastajattareksi. Sellainenkin on ihan normaalia.
- ja sitten varsinaiseen kysymykseesi: luottamus.. ei sellaista tarvita. Mihin?
- lopuksi neuvo: ala sinäkin käymään vieraissa
Tällä kertaa ei tule muuta mieleen. Jos olet fiksu, niin huomasit, että olet päätynyt aivan väärälle sivulle neuvoja kysymään. :)
Onnea elämällesi!
Niitä vahinkoja sattuu meille parhaimmillekin, ja jos tyttöystäväsi kerran osoittaa jo nyt taipumusta vieraissa käyntiin niin en epäile yhtään etteikö sitä joskus kävisi.
Humalassahan ne pettämiset yleensä tapahtuukin, enpä nyt oikein osaa olla mitään mieltä siitä onko se lieventävä seikka vai ei.
Eri asia sen sijaan on se että onko sillä loppupeleissä mitään väliä että pettääkö vai ei? Itseni ja uskoisin että myös kumppanini olisi vaikea elää jos tietäisi pettämisestä. Siis itse olen syyllistynyt siihen useammankin kerran mutta mitään kakkossuhteita ei ole ollut vaan kaikki ovat olleet "yhden illan juttuja".
Joka tapauksessa se on nyt taaksejäänyttä elämää enkä ole pettänyt puoleentoista vuoteen. Olemme myös asuneet pariinkin otteeseen eri paikoilla viimeisen viiden vuoden aikana ja veikkaisin että myös hän on syyllistynyt syrjähyppyyn jos toiseenkin mutta kun en siitä oikeasti varmasti tiedä niin ei se minua haittaa.
Sen vuoksi uskon että meidän parisuhteemme on pelastanut hiljainen sopimus siitä että näistä asioista ei kerrota sillä se on oikeasti säästänyt molemmilta paljon mielipahaa. Nyt meillä menee paremmin kuin vuosiin ja olemme molemmat umpirakastuneita edelleen. Aloitimme seurustelun alle parikymppisinä eli varsin nuorina ja siksi mielestäni on hyvä että molemmilla on aikaa "elää täysillä" vaikka onkin sen elämänsä ihmisen löytänyt.
Mutta mitä teidän suhteeseen tulee niin kun takana on vasta pari kuukautta niin älä nyt hyvä ihminen turhaan stressaa. Elämä on elämää ja jos yhdessäolonne nyt kaatuu syrjähyppyyn niin anna kaatua, teillä on aikaa yrittää uudelleen myöhemmin.
Kuten niin monessa muussakin asiassa elämässä niin minun ohjenuorani on myös parisuhteissa se että turhalla stressaamisella ei saavuta mitään, päinvastoin.
Sinä laadit omat rajasi sietämisellekin itse. Jos sinulle ehdoton fyysinen uskollisuus on hyvin tärkeä asia, niin et tule kauan viihtymään nykyisessä suhteessasi. Kyttääminen vie vaan energiasi ja pimentää ajatuksesi ja käy ajan myötä hyvin rankaksi. Partnerillesi sellainen kyttäysilmapiiri merkitsee jatkuvaa tietoista tsemppaamista ja ellei hän todella ole valmis muuttumaan, ei hän tule jaksamaan näyttelemistä kovinkaan kauan.
Jutelkaa. Sopikaa rajanne. Olkaa realisteja ja pyrkikää onnellisuuteen älkääkä vain kompromisseihin. Sitä on rakkaus.
Rajat on sovittu. Ja juteltu on asiasta siinä määrin että jos pettämistä tapahtuu niin juttu on kerrasta poikki. Kyse on nyt siitä ettei ole syytä erota, koska mitään anteeksiantamatonta ei ole tapahtunut. Se mikä minua eniten kiinnostaa tietää on se, että voiko ihminen muuttua jos menneisyydessä on tullut tehtyä tyhmyyksiä? Antakaa edes toivoa ja jotain vastaväitettä sille että "kerran pettäjä, aina pettäjä". Itse en menneisyyttä murehdi, muuten en tähän olisi lähtenytkään. Haluan uskoa että ihminen voi muuttua, mutta kaivanko itselleni vain omaa hautaa?
Paras ystäväni petti nuoruudessaan minua poikaystäväni kanssa, yllätin heidät sängystä. Tapahtumasta on 15 vuotta ja yhä hän katuu asiaa kovasti, sanoo ettei ikinä enää voisi tehdä sellaista.. minua taas ei mennyt liiemmin kiinnosta, mutta hän ottaa sen silloin tällöin esille aina suuresti katuen.
Kyseinen henkilö on muissakin suhteissaan aina päätynyt pettämään jollain tapaa. Ehkä hänelle on jääneet kuitenkin jonkunlaiset omantunnon tuskat tapahtuneesta, ehkä hän on jopa oppinutkin jotain, enkä usko että hän toiste tekisi moista minulle.
Pettäjä ei voi toisten painostuksesta muuttua (kuten ei alkoholistikaan) jos ei itse halua, itse se on tajuttava virheensä ja niistä virheistään opittava. Eri asia sitten, haluaako edes muuttua.
Mutta kaikkia ei kannata heti tuomita menneisyyden perusteella, vasta jos siihen todella löytyy aihetta nykyisinkin. Ihmiset kasvavat, vanhenevat ja viisastuvat, ainakin toivottavasti.
Älä stressaa turhista, mutta pidä kuitenkin silmällä tapahtumia (älä ole ihan sokea tai usko sokeasti toista), ja katso mitä tuleman pitää.
Kuten Onokin tuossa jo sanoi ja sinäkin sen tiedät, ei ihmistä voi muuttaa ulkoakäsin.
Tahto ja halua sekä syyt muuttumiseen on lähdettävä aina itsestä.
Sinä voit omilla valinnoillasi tukea partneriasi hänen pyrkimyksessään uskollisuuteen. Sen teet kun luotat häneen, mutta pidät samalla kiinni myös omista rajoistasi, eli olet rehellinen itsellesi tapahtui mitä hyvänsä. Se on oikeastaan kaikki mitä voit tehdä. Kumppanisi päättää ja kantaa vastuunsa itse omista valinnoistaan.
Joissakin ihmisissä on se "leikkivä lapsi" tasan niin kauan kun he kokevat menettämisen tuskan itse. Toiset taas eivät sitä tuskaa uskalla koskaan edes tunnustaa saatika kohdata.
Nuorena saatetaan myös ajatella, että jos yx jättää niin toinen kyllä ottaa, ja seksi on helppo silta uuteen suhteeseen.
Mutta ei suhteesta toiseen hyppely tee ketään onnelliseksi pitkällä tähtäimellä ja sekin on toisten opittava kantapään kautta.
Kukin on oman onnensa seppä ja parisuhteessa ei voi muuta kuin elää omaa elämäänsä siinä toisen rinnalla ja pyrkiä olemaan onnellinen, ja olettaa toisenkin tekevän samoin.
Tästä vekkulista vielä... Jos hän ei itsekkään luota mitä tulee tekemään, niin aika heikolla pohjalla on hänellä periaatteet ja uskollisuus. Samalla hän antaa itselleen luvan pettämiselle, kun kertoo sinulle ja "pelkää itsekkin pettävänsä" Ja kun hyväksyt selitykset, olet antanut luvan.
Psykologille ei hurvittelun vuoksi kannata mennä. Ikää lisää ja kokoemuksen kautta alkaa parisuhteen kunnioituskin löytymään. Toisaalta tuollainen tapa on vaikea kitkeä pois. Se lähee ihmisestä itsestä, kuten joku jo sanoikin.