olen 19-vuotias kohta 20-vuotias nuori nainen,olen seurustellut mieheni kanssa kohta vuoden.
kesän alussa kuulin että olen raskaana,ja olen siitä onnellinen :) luulen että miehenikin on,tai ainakin hän yrittää kovasti olla raskaudessa mukana jne...
minulla on vain pidemmän aikaan ollut tunne,että toimiiko tämä suhde ja on aika useasti ollut ahdistava olo...
on myös niitä hyviä päiviä/viikkoja jne,ja rakastan kyllä miestäni,mutta jo ennen kuin selvisi että olen raskaana mietin välillä eroa.
mieheni on minua vuotta nuorempi,ja joskus tuntuu että hänelle elämässä on tärkeintä kaverit ja alkoholi,minua pelottaa että se rikkoo suhteemme.
hän on humalassa välillä todella törkeä minua kohtaan...
mieheni on yrittänyt ja onkin muuttunut meidän suhteen aikana entisestä itsestään parempaan suuntaan,mutta tuntuu että hän ei oikeasti haluaisi muuttua ja pelkään onko hän valmis tähän kaikkeen? itse olen täysin valmis äidiksi tai niin valmis kun voi olla.
joskus vaan tuntuu että olen miehelleni itsestään selvyys.
lisäksi meidän suhdetta painaa se että meillä ei enää ole juurikaan seksi elämää,minulla on halut kadonnut,tai sanotaan että ei ne kadonnut ole mutta jos haluan niin haluan aivan eri aikaan kun mieheni.
lisäksi on sekin että mieheni valvoo yöt ja nukkuu päivät,hän ei ole töissä eikä koulussa..
tämäkin rasittaa.
mitä tehdä?
kesän alussa kuulin että olen raskaana,ja olen siitä onnellinen :) luulen että miehenikin on,tai ainakin hän yrittää kovasti olla raskaudessa mukana jne...
minulla on vain pidemmän aikaan ollut tunne,että toimiiko tämä suhde ja on aika useasti ollut ahdistava olo...
on myös niitä hyviä päiviä/viikkoja jne,ja rakastan kyllä miestäni,mutta jo ennen kuin selvisi että olen raskaana mietin välillä eroa.
mieheni on minua vuotta nuorempi,ja joskus tuntuu että hänelle elämässä on tärkeintä kaverit ja alkoholi,minua pelottaa että se rikkoo suhteemme.
hän on humalassa välillä todella törkeä minua kohtaan...
mieheni on yrittänyt ja onkin muuttunut meidän suhteen aikana entisestä itsestään parempaan suuntaan,mutta tuntuu että hän ei oikeasti haluaisi muuttua ja pelkään onko hän valmis tähän kaikkeen? itse olen täysin valmis äidiksi tai niin valmis kun voi olla.
joskus vaan tuntuu että olen miehelleni itsestään selvyys.
lisäksi meidän suhdetta painaa se että meillä ei enää ole juurikaan seksi elämää,minulla on halut kadonnut,tai sanotaan että ei ne kadonnut ole mutta jos haluan niin haluan aivan eri aikaan kun mieheni.
lisäksi on sekin että mieheni valvoo yöt ja nukkuu päivät,hän ei ole töissä eikä koulussa..
tämäkin rasittaa.
mitä tehdä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
ja vielä lisäys lisäksi mieheni polttelee silloin tällöin kannabista... olen sanonut että sen pitäisi loppua,mutta hän vain nauraa asialle.... :(
olen niin turhautunut...
rakastan miestäni ja haluaisin saada tämän toimimaan takaisin,mutta en vain löydä keinoja.
miehelleni en ole puhunut kuinka paljon minua oikeasti ahdistaa,ja että olen jopa eroa miettinyt...
en pysty kertomaan sitä....
Miehesi on 91-vuonna syntynyt kakara, lapsi vielä. On tyhmää noin nuorena alkaa lapsia tekemään, teiniäidit eivät aina onnistu kaikessa...
olen kohta 20-vuotias en siis enään teini.
olen elänyt rankimmat teinivuoteni minun kohdalta sellaiset sähläykset ja kokeilut ovat ohitse,mikä on hyvä.
minä tahdon antaa tulevalle lapselleni vain turvallisen ja rakastavan kodin.
mieheni rakastaa minua ja rakastaa varmasti myös tulevaa pienokaista,mutta on totta hän on minua vuoden nuorempi ja tottakai se vaikuttaa...
hänelläkin on ollut kyllä todella villi nuoruus ja on kyllä saanut elää ja tulla ja mennä jo.
minä olen rauhoittunut jo ja minulla ei ole enään mitään pakkomielteitä päästä aina juhlimaan ja rällästämään( ja siis en ole todellakaan raskauden aikana juonut,en tarkoita sitä! ja tupakankin lopetin yms. ) , minä nautin kun olemme kotona syömme hyvin ja katomme elokuvaa,tälläiset asiat ovat tärkeitä... ja kyllä miehenikin niitä arvostaa ja ehdottelee,mutta yleensä sen jälkeen kun on ollut viikonlopun juomassa kavareiden kanssa vaikka olisin pyytänyt että olisi ollut kotona minun kanssa selvinpäin... :( ! toivottavasti ette nyt ymmärrä minua täysin väärin on vaikea sanoin kuvailla tarkalleen tätä tilannetta ja tunteita.
Ei millään pahalla, mutta ole vielä lapsi.
Käy kysymässä sosialitoimistossa mitä avustuksia sinun on mahdollisuus saada yksinhuoltajana.
Mielestäni kaverit taitavat olla miehelle tärkeämpiä kuin sinä. Älä alistu tuollaiseen kohteluun.
ei tuosta muutu. Lapsen synnyttyä on yhä vähemmän kotona ja pössyttelee ja kaljottelee kuin ennenkin. Älä ole sokea.
Ei se oo sun mies vaan joku pilvee poltteleva nuoruuden poikakaveri. Vai lukeeko se jo kirjoissa, että on sun aviomiehes?
kiitoksia mielipiteistänne....
vaikka ne koskaa,niin samaa olen monta kertaa kysynyt itseltäni olenko sokea?
on niin helppo neovoa kavereita tälläisissä tilanteissa ja sanoa toiselle.että joo jätä se.ansaitset parempaa yms yms....
mutta kun se on omalla kohdalla se tilanne missä pitäisi tehdä päätös että mitä kohtelua sietää mitä kattelee ja miettii
voisiko se ihminen muuttua vielä ja suhde muuttua parempaan vai onko minussa sittenkin vika? niin silloin se ei ole se päätös niin helppo.
järki sanoo että olisi ehkä parempi elää ilman miestä,joka suuriman osan ajastaan viettää tietokoneella musiikkia tehden(mikä ei kyllä ole minusta mitenkään paha eikä väärin...),valvoo yöt,viikonloppuisin todennäköisesti juo(on kyllä ollut selvinkinpäin),jne.
nyt hän on kyllä hakemassa esim.kielikurssillekkin,jne...ja löytyy paljon hyviäkin puolia,mutta riittääkö se?
se minun pitäisi varmaan osata itse arvioida ja päättää.
mielelläni kuuntelen lisää mielipiteitä/omia kokemuksia ja kertomuksia.
haluan yrittää ajatella tässä itseni parasta ja mikä tärkeintä tulevan lapsen parasta
Kuten sinäkin äidiksi. Kun vauva syntyy, alkaa teillä molemmilla kasvun vuodet. Anna hänelle siihen tilaisuus! Jos muutaman vuoden kuluttua huomaat, ettei hän ole kasvanut ja ottanut vastuuta, te sitten ratkaisusi, mutta odota vielä. Monet miehet oppivat ja muuttuvat vauvan syntymän jälkeen. Vastuuttomasta roikaleestakin voi kasvaa hyvä isä. Puhun kokemuksesta. Voimia teille ja malttia!
reilua oikeasti kysyä,mitä isä haluaa ja onko hän valmis uhraamaan sille näin nuorena jotain,eli nuoruutensa.
Puhut kuin ratkaisu olisi vain sinun omasi ja vaikuttaisi vain sinun elämääsi,siitä juuri näkee että olet itsekkin aika lapsellinen ja vastuuntunnoton.
Ratkaisusi pitää lapsi,vaikka yksinäänkin vaikuttaa silti mieheesi,hänen lopun ikäänsä,sillä hänelläkin on silloin lapsi ja perillinen.Eniten se vaikuttaa syntyvään lapseen,hänen kokoikänsä,isättömänä,kenties,kun sinä et nyt ole osannut tulla raskaaksi oikealle miehelle,vaan omastakin mielestäsi ehkä väärälle.
Ja hei,pystytkö ollenkaan ajattelemaan miehesi tunteita,kun kerroit että hän rakastaa sinua ja yrittää olla innostunut vauvasta ja sinä tuumit vieväsi häneltä molemmat.Hienoa!
puhu tunteistasi miehellesi.ajattele tulevaa lastasi,mikä olisi parasta hänelle.jos päätät jatkaa hänen kanssaan,pyydä lapsenne vuoksi jättämään huumeet ja liian kaljottelun.jos taas päätät erota,niin uskon että selviät lapsesi kanssa.voimia sinulle ja onnea raskaudestasi :)
Miehesi on vastalapsi, 91-vuonna syntyneet ovat vielä kovin teinejä ja kokemattomia elämän suhteen. Huume veijarit eivät ole hyvää seuraa!
Sillehän ei enää mitään voi, että olet tulossa äidiksi, joten onneksi nyt olkoon joka tapauksessa!
Itse olen jo yli 40v, mutta ensimmäisen lapsen tein ikäisenäsi ja vaikka olin tuntenut lapsen isän 16 vuotiaasta asti, sekin oli liian lyhyt aika, mies muuttui armeijassa aivan eri näköiseksikkin ja luonnekkin muuttui toiseksi.
Eli sinullakin on siinä kuitenkin keskenkasvuinen koltiainen tulossa isäksi, eikä hyvältä näytä.
Mutta! Sehän ei maailmaa kaada! Kyllä täällä eroaa nykyään kuka tahansa ja yksinhuoltajia on joka ikäluokassa, joten samat mahdollisuudet sulla on onnistua ukkos kans kuin kenellä tahansa.
Mullakin eka lapsen isä häipyi tasan vuoden päästä kuvioista, mutta sitten löysin muutaman vuoden päästä vastuullisemman miehen ja hänen kanssa on tehty vielä 2 lasta. Eli kaikki lapset on tullut hoidettua, enkä yhdestäkään ole halunnut koskaan luopua! Yhtä rakkaita on kaikki! Nyt jo aikuisia nuoria.
Nyt sun pitää kuitenkin se pojankloppi saada joko töihin, kursseille tai kouluun!
Se öisin kuppaaminen ja päivisin nukkuminen pitää loppua, joten potkippa koltiainen työkkäriin kuulostelemaan jotain konkreettisempaa, kuin joku kielioppi.
Jos ei vastuu sitä kiinnosta, saat kuitenkin tukea soskusta ja neuvolathan on aivan ihania paikkoja, siellä voit ja kannattaakin purkaa mieltä, sieltä saa hyviä neuvoja ja tukea lapsenkin kanssa.
Itse pärjäsin hyvin yksiksenikin, asumiseen sain asumistukea ja kun lapsi oli 2 vuotias, pääsin opiskelemaan ja äiti auttoi lastenhoidossa tarhan lisäksi, joten kai sulla kotiväki on auttamassa?
Tuosta en tiedä, onko tuonikäisestä pojasta vielä isäksi, omat poikani oli aika "bilehileitä" tuossa iässä, niinkuin kuuluu ollakkin, mutta itse olin kyllä laillasi ihan valmis äidiksi, menojalkaa ei vipattanut vaan antauduin täysillä äidin rooliin, joten tsemppiä sulle! Kyllä sä pärjäät, pojan avustuksella tai sitten kaksistaan lapsen kanssa! Pyydä kuitenkin apua, sitä saa tarvittaessa!
joo me tossa puhuimme mieheni kanssa ja sain avauduttua hänelle asioista aika hyvin.
Ja hän pääsi kertomaan omia ajatuksiaan/mietteitään ja pelkojaan.
hän haluaa kovasti että suhteemme toimii ja muuttuu paremmaksi ja on valmis yrittämään vielä kanssani ja toivoo että hänestä tulee hyvä isä ja sanoikin hyvin " enhän minä vielä voi olla hyvä isä,kun ei minulla ole yhtään mitään kokemusta lapsista vasta sitten kun lapsi syntyy,sittenhän sitä aletaan opetella kunnolla eikös?" ja tottahan se on sitten se kunnon urakka alkaa sitä ennen meidän täytyy tehdä töitä tämän suhteen eteen :) ! luulen että onnistumme jos ja kun molemmat yritämme.
hän käy kyllä jo työkkärissä ja kurssi on minusta ihan hyvä alku.
hänellä on selkävaivoja ollut ja raskas leikkaus takana joten vielä ei työt tule kyseeseen.
nyt otamme vähän ns.etäisyyttä toisistamme pari päivää että molemmat saa tuulettaa päätään ja jo on helpottanut :) ! lisäksi molemmat on päässeet purkamaan ystävilleen tunteitaan ja sit ollaan puhuttu puhelimessa.
kiitos teille kaikille kun olette lukeneet ja vastanneet! äitini sai minun samassa iässä kun minä tämän pienokaisen ja hän kasvatti minut yksin,jos tässä kummiskin niin kävisi niin luulen että olen sen verran vahvaa tekoa että pärjään kyllä:) !
ja on minulla kyllä perhe,miehen perhe ja ystävät tukena
Pidetään peukkuja ja toivotaan parasta!
Muista hakea aina apua, älä jää yksin ongelmien kanssa!
Iänkaiken on tehty lapsia ja aina tullaan tekemään.
Käske sen kaverin lopettaa se pössyttely kuitenkin vielä.. ;)
Tsemppiä teille! ;)
kuulostaapa tutulta..olin 21, mieheni 23 kun siamme yllatysvauvan...olimme aika kovia juhlimaan, mieheni kovempi, ennen lapsen tuloa..olimme olleet reilu vuoden yhdessa kun jain odottamaan..minun juhlimiseni loppui siihen kun raskaaksi tulin...neljan vuoden aikana olen kaynyt juhlimassa..hmm..ehka 5 kertaa? ei vaan kiinnosta enaa..mies kylla juhlii...kay kerran kaksi viikossa juomassa kavereiden kanssa...
sen voin sanoa etta et pysty miestasi muuttamaan, han muuttu jos itse kokee sen tarpeelliseksi ja jos haluaa...ei muuten...voi olla miehesi muuttuu kun nyytti on maailmassa...voi olla etta ei...meilla rauhoituttiin VAHAN kun esikoinen syntyi, kun toinen lapsemme syntyi, on rellestaminen taas alkanut... eroa mietin, jos en paivittain niin lahes...
meilla myos pelataan tai katsotaan telkkaria
yota myoten ja nukutaan pitkalle paivaan..mies on valilla pitkia aikoja kotona siis, tyon luonteen vuoksi, valilla on taas pitkia aikoja pois..
seksia ei meilla ole ollut pahemmin reiluun vuoteen...mika rassaa minua aika paljon kun en tieda syyta...joitakin syita mies kylla sanoo mutta ne ei oikeen mene yks yhteen..kuten esim raha-asiat tai lapset tai vasymys tms...kun ei seksitilanne muutu vaikka muut tilanteet muuttuisivatkin..
joka tapauksessa, olet varmasti vasynynyt ja raskaus aikana joidenkin halut katoaa...sille ei vaan voi mitaan..itsea ei paljoa kiinnostanut ekassa raskaudessa mutta toisen aikana oli sellasia himo-kausia...
suosittelisin odottamaan siihen asti kun lapsi on syntynyt...ja jos ei mies muuta tapojaan silloin, ei se muuta ikina....ehka..EHKA kymmenen vuoden paasta kun olet karsinyt ja itkenyt tarpeeksi...ja hukannut ne ajat...
mutta jos sinusta on tuntunut jo ennen raskautta ettei sinua kiinnosta niin silloin on helpompi lahtea heti...
joku voi sanoa etta yksinaan on rankkaa, muttarankempaa se tulee olemaan silloin kun olet parisuhteessa mutta kuitenkin yksin lapsen kanssa...kun stressaat miehesi juomisesta yms kaytosta ja juhlimisesta ja itse olet kotona lapsen kanssa...heraat yolla syottamaan ja ehkapa silloinkin kun miehesi tulee juhlimasta...miehesi nukkuu darraansa pois, sina vaihdat vaippoja...mies lahtee hakemaan krapularuokaa, sina keittelet perunaporkkanasosetta...kun haluaisit nukkua pitkaan ja laittaa miehesi heraamaan, han herattaa sinut tunnin paasta ja ksyy mitataa lapsi syo... on helpompaa olla yksin lapsen kanssa koska silloni tiedat olevasi yksin eika tarvitse oelttaa etta toinenkin tekisi jotain ja menettaa hermojaan kun huomaat ettei mitaan tapahdu...
jos taas on mahdollista etta teista tulisi jotain jarakastat meistasi niin odota ihmeessa muuttuuko mies..mutta ala tytto pieni jaa odottelemaan ihmetta taivaalta, jos mies ei muutu niin kannattaavakavasti harkita lahtoa...itseen ole viela uskaltanut..
moi onko täällä paljon sinkku naisia ? 18- 25 ikä olen ite 22 v mies urheilulinen normaali suomalainen mies