Suosittelen heti alkuun, että mikäli henkilökohtainen vuodatus ärsyttää, kannattaa klikata seuraavaan aiheeseen.
Tämä nimittäin on juuri sitä epävarmuuden itkemistä jota en missään muuallakaan kuin netissä voi vuodattaa. Se iänikäinen kysymys; missä kohdata elämänkumppani? Olen ikäisekseni säälittävän kokematon ja epävarma, vaikka sitä ei muutoin sosiaalisesta olemuksestani kukaan arvaisikaan. Nuoruudessani tulin joutuneeksi väkivaltaisen seksualisen päällekäynnin kohteeksi minkä johdosta hylkäsin parisuhde- ja seksiajatukset vuosikausiksi. Kouluttauduin, harrastin, rakensin elämääni. En suinkaan kadu, kaikki se aika on ollut minulle tarpeen ja olen saavuttanut paljon.
Nyt 27-vuotiaana olenkin monilta osin tyytyväinen elämääni; työhön, arkeen, ystäväpiiriin, perheeseen. Vasta viimeisinä vuosina olen alkanut kaivata miehen läheisyyttä ja parisuhteen tuomaa elämänmuutosta. Pitkään ajattelin etten kaikessa arkuudessani ja epävarmuudessani ole yksinkertaisesti siihen kelpaava ja potkin tunteeni pois. Ystävien perhe-elämien alkua seuratessa ne kuitenkin sitkeästi palaavat, ja aina vain kipeämpinä. En haluaisi joutua kohtaamaan sitä mitä menetän, mutta yhä enemmän vain koen olevani siihen pakotettu.
Oman sisarenikin ilmoitettua kihlauksestaan, aloin jälleen miettiä mitä jos sittenkin.. Käytäntö on kuitenkin aivan oma haasteensa vaikka ajatuksen tasolla olisinkin jo satavarmis yrittämään. Olen ihan viehättävän näköinen, hoikka ja kivasti pukeutuva, mutta kyvytön lähestymään vastakkaista sukupuolta. En edes tiedä minne Helsingissä mennä jollei tarkoituksena ole hakea yhdenyön panoseuraa ja hyppiä puolialasti pöydillä? Olen itse ajattelevainen ja täysijärkinen enkä koe mitään vetoa moniongelmaisen "sekoilijan" hoivaajaksi. Haluaisin vain tasapainoisen ja turvallisen miehen, joka kykenisi vastavuoroisuuteen ja sitoutumaan ilman lopullisesti päälle jäänyttä teini-ikää. Samanaikaisesti kuitenkin pelkään etten oman taustani puolesta kelpaisi ja olen liian myöhään liikkeellä, ovathan kaverinikin pariutuneet "hyvien"miestensä kanssa jo 22-25-vuotiaina.
Huomaan itsessäni työnarkomaanin alkeita.. Olen loputtoman kiinnostunut siitä mitä teen ja alani onneksi edellyttääkin ainaista uuden oppimista, mutta en haluaisi lukeutua niihin ihmisiin joilla se lopulta määrittelee koko elämän sisällön. Ensimmäisiä kertoja huomaan tuntevani haikeutta kun työpäivän ja lenkkeilyn päätteeksi päädyn sohvalle tekemään paperitöitä..
Kuvittelisin, etten voi olla ainoa?
Tämä nimittäin on juuri sitä epävarmuuden itkemistä jota en missään muuallakaan kuin netissä voi vuodattaa. Se iänikäinen kysymys; missä kohdata elämänkumppani? Olen ikäisekseni säälittävän kokematon ja epävarma, vaikka sitä ei muutoin sosiaalisesta olemuksestani kukaan arvaisikaan. Nuoruudessani tulin joutuneeksi väkivaltaisen seksualisen päällekäynnin kohteeksi minkä johdosta hylkäsin parisuhde- ja seksiajatukset vuosikausiksi. Kouluttauduin, harrastin, rakensin elämääni. En suinkaan kadu, kaikki se aika on ollut minulle tarpeen ja olen saavuttanut paljon.
Nyt 27-vuotiaana olenkin monilta osin tyytyväinen elämääni; työhön, arkeen, ystäväpiiriin, perheeseen. Vasta viimeisinä vuosina olen alkanut kaivata miehen läheisyyttä ja parisuhteen tuomaa elämänmuutosta. Pitkään ajattelin etten kaikessa arkuudessani ja epävarmuudessani ole yksinkertaisesti siihen kelpaava ja potkin tunteeni pois. Ystävien perhe-elämien alkua seuratessa ne kuitenkin sitkeästi palaavat, ja aina vain kipeämpinä. En haluaisi joutua kohtaamaan sitä mitä menetän, mutta yhä enemmän vain koen olevani siihen pakotettu.
Oman sisarenikin ilmoitettua kihlauksestaan, aloin jälleen miettiä mitä jos sittenkin.. Käytäntö on kuitenkin aivan oma haasteensa vaikka ajatuksen tasolla olisinkin jo satavarmis yrittämään. Olen ihan viehättävän näköinen, hoikka ja kivasti pukeutuva, mutta kyvytön lähestymään vastakkaista sukupuolta. En edes tiedä minne Helsingissä mennä jollei tarkoituksena ole hakea yhdenyön panoseuraa ja hyppiä puolialasti pöydillä? Olen itse ajattelevainen ja täysijärkinen enkä koe mitään vetoa moniongelmaisen "sekoilijan" hoivaajaksi. Haluaisin vain tasapainoisen ja turvallisen miehen, joka kykenisi vastavuoroisuuteen ja sitoutumaan ilman lopullisesti päälle jäänyttä teini-ikää. Samanaikaisesti kuitenkin pelkään etten oman taustani puolesta kelpaisi ja olen liian myöhään liikkeellä, ovathan kaverinikin pariutuneet "hyvien"miestensä kanssa jo 22-25-vuotiaina.
Huomaan itsessäni työnarkomaanin alkeita.. Olen loputtoman kiinnostunut siitä mitä teen ja alani onneksi edellyttääkin ainaista uuden oppimista, mutta en haluaisi lukeutua niihin ihmisiin joilla se lopulta määrittelee koko elämän sisällön. Ensimmäisiä kertoja huomaan tuntevani haikeutta kun työpäivän ja lenkkeilyn päätteeksi päädyn sohvalle tekemään paperitöitä..
Kuvittelisin, etten voi olla ainoa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jos olet liikunnalinen ja kivan näköinen sinun kannattaa hakeutua harrastukseen jossa saat kokoajan uusia kontakteja miehiin. Miehet sitten tekevät sen aloitteen ja seuraat vaan mukana jos kiinnostaa.
Näin helppoa se on naisena.
Harrastukseen liittyvät myös viikonloppuisin tapahtuvat kokoontumiset joissa ollaan selvinpäin, osa on oikeasti etsimässä parisuhdetta ja osa vain harrastamassa.
Tämä harrastus on paritanssi. Joten kursseille ja sitten tansseihin. Pääkaupunkiseudulta löytyy paljon mahdollisuuksia. Kokeile ainakin.
oikein hyvää tyttöystäväaineista, kun harrastat liikuntaa, etkä ole päästänyt kaiken maailman paskoja päällesi ähkinään.
oikein kiinnostavalta naiselta, mutta se ei mitenkään liity hänen seksuaalihistoriaansa.
öklötys!
No tuskin sulla on mitään ongelmia pariutua. Ei miehet karsasta kokemattomia
naisia. Toisin kuin naiset, joille kokemattomat miehet ovat vastenmielisiä.
Sulla on ihan samat vaihtoehdot kuin muillakin. Tuttavat, kaverit, nettideitit, harrastukset,
...
karsasta kokemattomia naisia? Juu ette ehkä te, jotka ette itsekään ole koskaan naista saaneet, mutta kun kysyy asiaa esimerkiksi tuolla miehen logiikka puolella, niin ei tosiaan kelpaa kokemattomat naiset!
"No tuskin sulla on mitään ongelmia pariutua. Ei miehet karsasta kokemattomia
naisia. Toisin kuin naiset, joille kokemattomat miehet ovat vastenmielisiä."
Tuo on ihan totta. Suurta osaa miehistä ei todellakaan haittaa vaikka nainen olisi täysin kokematon vielä yli 30-vuotiaana. Mutta mies joka on kokematon vielä päälle 20-vuotiaana, on naisten suuren enemmistön mielestä outo ja vastenmielinen friikki.
"Ai ei miehet karsasta kokemattomia naisia? Juu ette ehkä te, jotka ette itsekään ole koskaan naista saaneet, mutta kun kysyy asiaa esimerkiksi tuolla miehen logiikka puolella, niin ei tosiaan kelpaa kokemattomat naiset!"
Ei kannata uskoa paria trollia jotka täällä päivystää. Suurta osaa miehistä ei haittaa yhtään vaikka nainen olisi kokematon yli 30-vuotiaana.
pari trollia on juuri ne, jotka sanoo, että ei haittaa, suurin osa miehistä ei halua neitsyttä, eikä naista jolla ei ole seurustelukokemusta. Ihan ymmärrettävistä syistä.
Mä ymmärrän sua. Mulla kävi niin, että ensin meni hyvin, tavallaan... Yritin unohtaa koko asian ja päädyin jopa avoliittoon, ihan vääristä syistä. Kun ero vihdoin tuli (koska pakostihan se tulee, jos elää valheessa)... Kaikki asiat kaatuivat päälle, se kaikki, mitä luulin paenneeni kaatui päälle ja nyt olen yksin ties kuinka monennetta vuotta. Harmittaa. Mutta ei uskalla, on vaikeaa. Olen minäkin tehnyt tuon saman: rakentanut kaikkea muuta. Olen pääosin tyytyväinen. Mutta yksin. Ja jotenkin tuntuu, että kun nyt on vihdoin joutunut itse kohtaamaan sen todellisuuden, olisi todella vaikeaa tunnustaa se toiselle. Että juu, tässä 3kymppinen, oon 3kymppinen... Mutta takana ei ole mitään lujaa putkea rillivuosista, en olekaan täysin sinut itseni kanssa, en olekaan seksuaalisesti superkokenut ja halua olla kaikkien kanssa. Olenkin epävarma ja kaipaisin turvallisuutta ja hitautta. Mua ehkä rassaa se, etten edes tiedä, mitä selittää... En halua olla vammainen enkä säälitapaus: vaikka sitähän mä olen. Mutta mä olen jotain muutakin. Mä haluaisin olla ehjä sen ihmisen silmissä. Minä. Mutta näkeekö se sitten vain sen. Jollain tavalla, mä olen vahingoittunut pysyvästi, ja se siitä. Mä tarvitsen sitä ymmärrystäkin. Mä haluan ja en, ja voisin ja en. Mä olen hidas ja mua pelottaa. Ja koko ajan on tyrkyllä kaikkea kokeilevia ja ihania ja kaikkeen suostuvia, palstat täynnä valituksia, kun muija ei sitä ja muija ei tätä.
Mutta nykyään pitää olla suoriutuja, olla seksikäs, hyvä sängyssä, ihanaa kaikki ja suostua joka asiaan. Ja jo läheisyys pelottaa. Niin minkä teet? Kelpaanko? Seuraukset ovat pysyviä, en mä niitä enää poiskaan pyyhi, enkä pysty olemaan kuten "kaikki muut". Se jälki on pysyvä.
Joo, mä olenkin, seksikäs, ulkonäöltäni, edelleen, nätti ja kondiksessa. Juu, ja voi niin... Mikä se mielikuva on ja mikä on todellisuus.
Kun minun pahoinpitelijäni sai lapsia, minä jään lapsettomaksi. Kun minun pahoinpitelijäni pääsi kuin koira veräjästä, minä maksan. Kun hän elää parisuhteesta toiseen ja aina on joku joka huolii, jonkun syli, minulla ei syliä ole. Minä jäin yksin.
Kaikki on hyvin, kuten kuuluu ollakin. Mutta ei ole. Voihan sitä yksinkin elää. Toivottavasti sä löydät jonkun ihanan tyypin ja uskallat elää taas, mä toivotan sulle onnea matkaan.
"Olen --- kyvytön lähestymään vastakkaista sukupuolta."
Tuossahan ei ole mitään erikoista naisten kohdalla, suurin osa naisista on täysin kyvyttömiä lähestymään miehiä. Joillakin johtuu siitä idioottimaisesta periaatteesta että on miehen tehtävä tehdä aloite, toisilla taas siitä ettei vain uskalleta. Miesten täytyy tämä(kin) asia naisten puolesta hoitaa.
Niin täytyy. Ja jos mies ei sitä tee niin mies voi vaikka itkasta netissä kuinka kurjasti menee. Elämä on.
muistuttaa siitä kuinka saamattomia naiset miesten suhteen ovat. Taisi kalikka osua kohteeseensa? :)
Voin myöntää, en ole ikinä tehnyt aloitetta enkä tule tekemäänkään.
"Voin myöntää, en ole ikinä tehnyt aloitetta enkä tule tekemäänkään."
Muista kuitenkin että passiivisena sinun täytyy tyytyä valitsemaan niistä miehistä, jotka tekevät aloitteen. Aloitteen tekevä nainen puolestaan voi valita paljon laajemmasta määrästä miehiä. Voi sanoa että jos nainen on oikeasti nirso, hän tekee itse aloitteen. :)
Miksi kiinnostuisin niistä saamattomista miehistä? Vaikka minkälaista selitystä tai porkkanaa voit tarjota aloitteen tekoon mutta minulle riittää tämä. Elämä on.
"Miksi kiinnostuisin niistä saamattomista miehistä? Vaikka minkälaista selitystä tai porkkanaa voit tarjota aloitteen tekoon mutta minulle riittää tämä. Elämä on."
Miksi olet niin itserakas että kuvittelet olevasi niin tärkeä että miesten täytyisi tulla juttelemaan juuri sinulle? :D
Ei miesten "täydy" tulla juttelemaan minulle. Jos joku tulee niin sitten tulee. Ei tässä ole kysymys mistään nirsoilusta tai tärkeydestä. Elämä menee painollaan ja olen siihen tyytyväinen.
"Ei miesten "täydy" tulla juttelemaan minulle. Jos joku tulee niin sitten tulee. Ei tässä ole kysymys mistään nirsoilusta tai tärkeydestä. Elämä menee painollaan ja olen siihen tyytyväinen."
Joo mutta muista että aktiivisena voisit oikeasti valita miehen jonka haluat, nyt joudut tyytymään niihin jotka sinulle tulee juttelemaan. :)
Se tuli jo selväksi. Koska sinulla ei oikeasti ole minulle mitään sanottavaa poistun keskuudestanne. Hyvää työpäivää.
p.s. hymiöt aikuisen (olettamus) ihmisen tekstissä... jääköön sanomatta.
Taisi muuten kalikka kopsahtaa pahemman kerran :D
Eikö tämä pelle tajua mitään?
Se on totta että siinä jo vähän päälle 20 suurin osa on löytänyt itselleen vakinaisemman parin, ja chanssit löytää itselleen sopiva kaveri suorastaan romahtavat siitä mitä ne ovat olleet joskus vaikkapa teini-iässä.
Tämä tilanne on kyllä meidän oloissamme selvästi pahempi miehille, sillä tässä nykyisen parisuhde/seksi-kulttuurimme oloissa miehille voi tällaisesta alkaa loppuiänkin kestävä syrjäytymiskierre parisuhde/seksi-markkinoilta elleivät sitten suostu olemaan niiden toisten jätteiden kanssa jotka eteen sattuvat tulemaan.
Se kyllä pitää paikkansa, että ne aika vähälukuiset miehet jotka sinkkuja vielä kolmikymppisenä ovat pakkaavat olemaan aina jonkin sortin ongelmaisia(ja ei siis niitä ihan 'tavallisia' miehiä). Se on kuitenkin huomattava että tämä ongelmaisuus voi johtua myös juuri nimenomaan siitä, että he eivät ole löytäneet itselleen sopivaa naista, eikä siis välttämättä niin päin että heidän ongelmaisuutensa vuoksi he eivät olisi naista saaneet.
Jos et kerran ole mikään ruma vaan ihan säällisen näköinen niin aina nelikymppiseksi asti kyllä ihan kelvollisen miehen jostain saat jos vaan vähänkin aktiivisuutta osoitat.
Se on tuossa iässä mahdollista luovuttaa koko homma ja mennä se nuorempi keski-ikä niin että ei edes yritä ketään löytää, mutta sitten vanhemmiten se kuitenkin taas alkaa tämä asia painostaa siksi kun ei sitten niitä lapsiakaan ole. 27 vuotiaana voi jo alkaa ajatella, että mä olen jo liian vanha. Kuitenkin kun siihen laitat toiset 27 vuotta lisää ja tarkastelet tätä samaa juttua siitä näkökulmasta niin olet tosiaankin vielä nuori.
Ei. On melkeinpa mahdotonta löytää kunnollista, siis oikeasti kunnollista ja vapaata kolmekymppistä miestä. Parhaimmat ovat jo toisella kierroksella eli viikonloppu iskiä. Oma lukunsa ovat nämä saaliista toiseen kiertävät pelimiehet mutta kukaan ei kai oletakaan että heitä laskettaisiin tuohon "kunnolliset" joukkoon. Sitten löytyy joukko kokemattomia ja/tai syrjäytyneitä. Periaatteessa tuossa porukassa voisi olla joku vielä normaaliin suhteeseen kykenevä mutta millä helkatilla sen ongit sieltä esiin? Kuten näitä palstoja lukemalla voi huomioida tästä porukasta löytyy kyllä kaiken maailman "viheltäjiä".
Mitä tarkoittaa oikeasti kunnollinen?
Itse ihmettelen yli kolmekymppisenä kokemattomana miehenä just tota, että miten saisin
itselleni sopivan naisen.
näytät jos osaat katsoa. Näin se juurikin kyllä menee täällä meillä tämä:
" Sitten löytyy joukko kokemattomia ja/tai syrjäytyneitä. Periaatteessa tuossa porukassa voisi olla joku vielä normaaliin suhteeseen kykenevä mutta millä helkatilla sen ongit sieltä esiin? Kuten näitä palstoja lukemalla voi huomioida tästä porukasta löytyy kyllä kaiken maailman "viheltäjiä".
Kaikilla vähänkin säällisen oloisilla naisilla kyllä parsuhde/seksi- kokeneisuutta riitttää, ja he sitten tuomitsevat kelvottomiksi kaikki ne miehet joilla ei tällaista kokemusta niin paljon ole.
Just niin, jo toisella kierroksella olevia miehiä jahtaamaan ja jos ja kun ei niitä saa niin sitten itkemään kun ei kunnon miestä saa. Et sinä sillä menolla kyllä ikinä kelpaakkaan kenekllekkään niistä mahdollisesti parisuhteeseen kelvolliseksi luokittelemistasi ja muutoinkin tasokkaista parisuhdekokemattomista/syrjäytyneistä miehistä. Luulet vaan ihan liikoja itsestäsi.
No et varmaan ole ainoa. Monet virkkeistäsi voisivat olla minun kirjoittamiani, vaikka olen mies ja seurusteluasioissa jonkin verran kokeneempi.
Laita tuo tekstisi treffi-ilmoitukseksi. Rehellisyyttä ja avoimuuttakin kannattaa joskus koettaa, jos ei mikään muu toimi.
Koska olet nainen, saat lyhyessä ajassa kymmeniä vastauksia miehiltä. Ok, suuri osa niistä on varmaan aika köyhiä parin rivin sepustuksia, mutta ne on helppo sivuuttaa, ja joukkoon mahtuu myös vähintään muutama oikein hyvä vastaus. Seulominen ei ole mikään valtava urakka, ainakaan työnarkomaanille sen ei pitäisi olla kummoinenkaan ponnistus.
Sinusta voi tietysti tuntua, että haluat kertoa aroista asioista, kuten tuosta seksuaalisesta päällekäynnistä vain nimettömänä, etkä haluaisi tavata asiasta tietäviä miehiä muuten kuin näppäimistön kautta. Mutta tässäkin on vain kyse siitä, että sinun pitää tehdä seulonta kunnolla. Kirjoitat hyvin, joten sinulla lienee myös sen verran hyvä sisälukutaito, että näet vastauksista ja kirjeenvaihdosta (jonka pituuden ennen tapaamista voit itse määrittää) sen, keneen oikeasti voit luottaa.
Minä tietysti olisin yksi vastaajista.