Naisjuttuja

Viimeisimmät naisjuttuni ovat edenneet näin:

Löysin netin kirjeenvaihtopalstalta mukavan tuntuisen naisen. Kirjoittelimme pitkään sähköpostia ja myöhemmin keskustelimme mesessä. Ehdottelin tapaamista, mutta nainen kierteli ja kaarteli keksien aina jonkin tekosyyn. Jatkoimme kuitenkin yhteyden pitämistä. Välillä naisesta ei kuulunut pitkiin aikoihin mitään, ja kun taas olimme yhteyksissä kysyin mitä hän on puuhaillut. Oli kuulemma viettänyt tiiviisti aikaa uuden miekkosen kanssa niin ei ollut ehtinyt nettiin. Jatkoimme naisen kanssa vielä yhteydenpitoa, mutta vähitellen se harveni ja hiipui.

Toisen naisjuttu tuli hieman tuon jälkeen. Kyseinen nainen löytyi suomi24-treffeiltä ja vaihdoimme aluksi muutaman sähköpostiviestin. Tekstailimme ja puhuimme välillä puhelimessakin. Nainen halusi tavata minut ja sovimme, että hän matkustaa eräänä viikonloppuna kotikaupunkiini. Tapaamista edeltävänä päivänä sain tekstiviestin: "Mä en oikein tiedä, kun mun ja "X":n suhde on vähän hankalassa vaiheessa. Mut voitasko me pysyy kavereina kuiteski..." Alkoi vähän naurattaa, kun tyttö ei ollut aiemmin puhunut tuosta suhteestaan minulle yhtään mitään. Taidanpa jättää tämä naishommat vähäksi aikaa.
4215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nainen tuli toisiin aatoksiin, ja halusi perääntyä. X-kortti vedetään yleensä esille siinä vaiheessa, kun halutaan eroon toisesta. Neitokainen oli kuitenkin sen verran kohtelias, että tarjoutui pysymään kaverina. Suomeksi sanottuna muutaman viikon tai kuukauden ajan hän luultavasti vastaa viesteihisi. Et kuitenkaan todennäköisesti tapaa häntä koskaan.

Ehkei kuitenkaan pidä luovuttaa. Uutta matoa koukkuun. Sinnikkyys palkitaan joskus.

Äänestä
  • Ihmetyttää vaan kun nainen itse ehdotti tapaamista ja nimenomaan halusi tulla luokseni. Sitten yhtäkkiä vaan mieli muuttui.

    Äänestä

  • perusmies_ kirjoitti:

    Ihmetyttää vaan kun nainen itse ehdotti tapaamista ja nimenomaan halusi tulla luokseni. Sitten yhtäkkiä vaan mieli muuttui.

    Pienenä poikana hokasin et naisille ei kannata soitella?

    Äänestä

  • perusmies_ kirjoitti:

    Ihmetyttää vaan kun nainen itse ehdotti tapaamista ja nimenomaan halusi tulla luokseni. Sitten yhtäkkiä vaan mieli muuttui.

    Tuossa tilanteessa itse naisena ainakin olen huomannut jotain sellaista miehessä joka ei sytytä minua ja näin pyrin vetäytymään koko jutusta. Toisin sanoen kemiat eivät ehkä ihan ole kohdanneet jolloin jutusta on turha lähteä rakentaamaan sen vakavempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perusmies_ kirjoitti:

Viimeisimmät naisjuttuni ovat edenneet näin:

Löysin netin kirjeenvaihtopalstalta mukavan tuntuisen naisen. Kirjoittelimme pitkään sähköpostia ja myöhemmin keskustelimme mesessä. Ehdottelin tapaamista, mutta nainen kierteli ja kaarteli keksien aina jonkin tekosyyn. Jatkoimme kuitenkin yhteyden pitämistä. Välillä naisesta ei kuulunut pitkiin aikoihin mitään, ja kun taas olimme yhteyksissä kysyin mitä hän on puuhaillut. Oli kuulemma viettänyt tiiviisti aikaa uuden miekkosen kanssa niin ei ollut ehtinyt nettiin. Jatkoimme naisen kanssa vielä yhteydenpitoa, mutta vähitellen se harveni ja hiipui.

Toisen naisjuttu tuli hieman tuon jälkeen. Kyseinen nainen löytyi suomi24-treffeiltä ja vaihdoimme aluksi muutaman sähköpostiviestin. Tekstailimme ja puhuimme välillä puhelimessakin. Nainen halusi tavata minut ja sovimme, että hän matkustaa eräänä viikonloppuna kotikaupunkiini. Tapaamista edeltävänä päivänä sain tekstiviestin: "Mä en oikein tiedä, kun mun ja "X":n suhde on vähän hankalassa vaiheessa. Mut voitasko me pysyy kavereina kuiteski..." Alkoi vähän naurattaa, kun tyttö ei ollut aiemmin puhunut tuosta suhteestaan minulle yhtään mitään. Taidanpa jättää tämä naishommat vähäksi aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu