Sofi Oksasen Puhdistus niittää tällä kertaa kunniaa Ranskassa. Maan suurin kirjakauppaketju Fnac on valinnut teoksen vuoden romaaniksi.
Palkinnosta päättivät raatiin kutsutut kirjakaupan työntekijät ja suuren yleisön edustajat. Fnac on valinnut vuoden romaanin vuodesta 2002 lähtien.
Sofi Oksasen kirja on myyty yli 30 maahan. Puhdistus voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2008, Runeberg-palkinnon vuonna 2009 ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010.
Ranskassa teos tulee kirjakauppoihin ensi viikolla.
- Vastaanotto Ranskassa on ollut iloinen yllätys, varsinkin kun Ranskan kirjallisuus on itselleni läheistä. Toivon tämän herättävän laajempaakin kiinnostusta Suomen kirjallisuutta kohtaan, Oksanen kommentoi tiedotteessa.
AFP, YLE Uutiset

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitäs Jerry Gottonin lukijat tuohon sanovat.
Ja menestystä Sofi Oksaselle tulevaisuudessakin ! On mukava huomata, kuinka venäjän kommunistien äärimmäisen idioottimainen öykkärimeininki ei unohdu, vaikka kuinka koittavat sitä venäjän taholta valehtelemalla kätkeä ja tehdä tyhjäksi.
Kaikki heidän tekemisensä pitää tuoda VALOON , muuten he eivät sivisty ihmisen tasolle.-
Sofi Oksanen, joka ei sano pahasti neuvosto venäjästä!
hullu puurosta!
.
Ai se, joka itki kun suuri hävittäjä liukui sisään?
Kaikki tyhmä ja viallinen pärjää Ranskassa, sekä muissa oudoissa maissa.