Mitä mieltä miehet ovat naisesta, joka ei ole koskaan seurustellut. Olen 28-vuotias nainen, enkä ole ikinä seurustellut. Olen toki tapaillut miehiä, mutta yleensä tapailu lopahtaa ilman sen kummempaa dramatiikkaa. En tiedä syytä siihen, miksi tapailusta ei seuraa seurustelusuhdetta.
Oma tilanteeni aiheuttaa kummeksuntaa sekä miesten että naisten keskuudessa. Naiset yleensä vakuuttelevat, että kyllä se mies joskus löytyy. Miehet ihmettelevät ja kyselevät, miksi en ole seurustellut. Pidetäänkö sitä ainoastaan huonona asiana?
Ulkonäössäni ei ole mielestäni vikaa. Olen hoikka, minulla on pitkät hiukset, kasvoni ovat perusnätit :)
Pukeudun naisellisesti ja hygienia on kunnossa. Sosiaalinen elämä minulla on hyvä eli on kavereita ja perheeseen on hyvät välit. Luonteeltani olen melko ujo. En ole mitenkään epätoivoinen omaan tilaan, olen tottunut yksin jo taivaltamaan tätä elämää. Olisi tietenkin ihanaa, että löytäisin itselleni joskus miehen.
Olisi kiva, jos myös naiset kommentoisivat asiaa, siis sellaiset jotka eivät ole koskaan seurustelleet :)
Oma tilanteeni aiheuttaa kummeksuntaa sekä miesten että naisten keskuudessa. Naiset yleensä vakuuttelevat, että kyllä se mies joskus löytyy. Miehet ihmettelevät ja kyselevät, miksi en ole seurustellut. Pidetäänkö sitä ainoastaan huonona asiana?
Ulkonäössäni ei ole mielestäni vikaa. Olen hoikka, minulla on pitkät hiukset, kasvoni ovat perusnätit :)
Pukeudun naisellisesti ja hygienia on kunnossa. Sosiaalinen elämä minulla on hyvä eli on kavereita ja perheeseen on hyvät välit. Luonteeltani olen melko ujo. En ole mitenkään epätoivoinen omaan tilaan, olen tottunut yksin jo taivaltamaan tätä elämää. Olisi tietenkin ihanaa, että löytäisin itselleni joskus miehen.
Olisi kiva, jos myös naiset kommentoisivat asiaa, siis sellaiset jotka eivät ole koskaan seurustelleet :)
Vastaukset 37
Vanhimmat
26-vuotias nainen enkä ole koskaan seurustellut. Minullakin on ollut lyhyitä juttuja, mutta seurusteluun ne eivät johtaneet. En osaa yksiselitteisesti sanoa syytä siihen.
Lähimmät ystäväni tietävät tämän, mutta en mene mitenkään mainostamaan asiaa, sillä pelkään sen todella aihettavan kummastusta. Miehelle en ainakaan alkutaipaleella tätä välttämättä kertoisi, sillä se voisi herättää jos jonkinmoisia kysymyksiä. Mistään sitoutumispelosta kohdallani ei ole kyse.
törmännyt vastaavaan ilmiöön kun kerron olleeni useita vuosia ilman parisuhdetta. Veikkaan, että a) joko miehet luulee, että tällainen nainen on suurinpiirtein joku lutka, joka haluaa mahdollisimman paljon vaan kertapanoja tai b) olettavat naisen olevan jotenkin vajaamielinen, kunnei kerran kukaan tätä parisuhteeseen kelpuuta.
Mä taas omalta osaltani olen pitänyt näitä asiaa ihmetteleviä miehiä tyhminä, kun kerran tuntuvat olettavan että jokaisella maailman ihmisellä seurustelun/parisuhteeseen haluamisen kuuluisi olla joku itsestäänselvyys. Että ihan kuin elämässä muuta pyrkimystä eikä tavoitetta ei kenelläkään voisi ollakaan, kuin päätyä suhteeseen hinnalla millä hyvänsä.
Jos mä tutustuisin mieheen joka ei ole koskaan seurustellut, ei mulle kuuluisi syyt siihen miksi näin on, enkä todellakaan niitä alkaisi utelemaan ellei mies näistä itse haluaisi kertoa.
en ole koskaan harrastanut yhden yön juttuja enkä tunne kiinnostusta sellaiseen. En myöskään ole mikään vajaamielinen vaan ihan normaali :). Hieman ujo ehkä miesasioissa. Kumppanin haluaisin, mutta en kyllä ketä tahansa kelpuuta. Haluan rakastua palavasti.
Sama mulla, sillä erotuksella että ujon edestä voi mun kohdallani jättää tuon "hieman" sanan pois. :)
Jaa siis, on mulla joskus yhden yön juttuja ollut ~nuorempana~, mutten enää tunne mieltymystä enkä tarvetta sellaisiin. Muuten siis sama :)
Yhden yön jutulla? Sellasta että jonkun miehen penis vierailee emättimessäsi vaikka ei ole tarkoitus muuten seurustella tms.
Sitä samaa, mitä yleisesti sillä tarkoitaan: kertapano jonkun kanssa, ei muuta. Ei seurustelua, ei ystävyyttä, ei mitään muuta kuin se yksi yö (useimmin varmaan baarista lähtien ventovieraan kanssa samaan osoitteeseen).
Ei mies voi sitä tietää miksi nainen on vuosikausia sinkku, mutta suurin osa tämmöisistä naisista on miehen näkökulmasta viallisia, eivätkä hyvää tyttöystäväainesta.
Voi herranpieksut: "suurin osa tämmöisistä naisista on miehen näkökulmasta viallisia, eivätkä hyvää tyttöystäväainesta."
ÄLÄ OIKEESTI JAKSA!
Miehelle kelpaa lähes kaikki, mikä liikkuu! Näitä kommentteja lukiessa joillekkin kelpaavat myös neljällä jalla liikkuvat. Nainen on se joka valitsee itselleen laumastaa sopivan ja jos valinta meni pieleen, hän valitsee seuraavan tyrkyn, ja se siitä!
haluaisit seurustella?
kummeksuttaa tietysti se, ettei ole seurustelukokemusta. Mutta sattuuhan sitä, oppia ikä kaikki. Toki on kai siihenkin jokin syy, mikä lieneekään. Miksei ujouskin, mutta siten ettei päästä toista lähelle samaa tahtia kuin mihin monet ovat tottuneet ja sitten homma lopahtaa. Vastaus on sinulla, jossain piilossa.
Se mikä seurustelukokemuksen puutteesta tietysti tulee mieleen, on se että kuinka se toinen sitten sopeutuisi parisuhteeseen. Mutta toisaalta useimmilla on joskus edessään se ensimmäinen kerta. Ja monilla tavallaan jokainen kerta on ensimmäinen kerta, ei vain ehkä osaa olla parisuhteessa samalla tavoin kuin enemmistö. Mikä nyt sitten on hyvää ja mikä huonoa...
Eikö tapailu ole seurustelua? Vai mitä oikein teette tapaamisen yhteydessä, jos ette seurustele?
Itse tapailen naisia lähinnä viikonloppuisin säännöllisesti ja koen sen nimenomaan seurusteluksi.
Aiheesta enemmänkin keskustelua
http://www.city.fi/keskustelut/60805/mit%E4+tarkoittaa+tapailu/?total=52&offset=0
Mulle tapailu (deittailu) on käsitteenä melko vieras. En ole koskaan käynyt treffeillä. Enkä ole sen luonteinen, että tutustuisin ventovieraisiin miehiin noin vain kahden kesken, varsinkaan niin että olisi tarkoitus tutustua nimenomaan "siinä mielessä". Vaikea selittää.
Ymmärtääkseni tapailu on monelle kuitenkin vaan sellaista hengailua, jota voi tehdä monen kanssa jopa samanaikaisesti. Ei siis mitään vakavaa..
Seurustelu on sitoutumista yhteen ihmiseen.. nuo sun viikonloppunaisesi toivon mukaan siis eivät kuvittele seurustelevasi kanssasi..:)
Mä olen joskus täällä kysynyt ihan samaa, pieni osa miehistä on suhtautunut varovaisen positiivisesti, isompi osa melkoisen negatiivisesti. Ymmärrettävää, olisin minäkin epäluuloinen vastaavan miehen suhteen...
Minä olin koko yläasteajan ihastunut yhteen poikaan ja lukioajan toiseen. Kumpikaan ei ollut kiinnostunut minusta ja minä en ollut kiinnostunut kenestäkään muusta. Kaverit iski poikia baareista ja heillä oli parin viikon suhteita, pienissä piireissä kaikki olivat olleet kaikkien kanssa, minä en halunnut sellaista eikä minusta oikein ollutkaan sellaiseen. Toisaalta en osannut ajatellakaan, että minustakin voisi joku olla kiinnostunut, kun ei kerran kumpikaan noista ihastukseni kohteistakaan ollut, eikä kukaan koskaan tehnyt aloitteita. Mitä pieniä aloitteita joskus myöhemmin olikin, ne kaatuivat siihen, että mies olisi halunnut heti sänkyyn(tai ehkä pelkästään sänkyyn, en tiedä), minä en halunnut. Ehkä olen jotenkin naiivi, mutta en halua maata jonkun satunnaisen ihmisen kanssa, jota en edes tunne. Minä olen koko elämäni aikana ollut edes kiinnostunut ehkä kymmenestä miehestä, enkä ole koskaan esimerkiksi lähtenyt baariin aikeenani tai toiveenani löytää mies. Seksiä olisi toisinaan ollut tarjolla, suhdetta ei, enkä minäkään koskaan tehnyt mitään sen eteen. Mun ideaalitilanne tai unelma oli, että tapaisin jonkun vaikka työn tai kaverien kautta, tutustuisimme, ihastuisimme ja vasta sitten aloittaisimme suhteen ja menisimme sänkyyn. En tiedä käykö niin kenellekään vai haluavatko kaikki muut kaiken ihan heti samantien. Joka tapauksessa sopivaa miestäkään ei tullut vastaan. Niinpä olen melkein 30-vuotias neitsyt, joka ei ole koskaan seurustellut. Mun mielipide on, että nyt on jo aivan liian myöhäistä, mutta älä minun sanoista masennu, jos olet eri mieltä.
Osa minusta katuu sitä, etten tehnyt niin kuin muutkin ja maannut lauman merkityksettömien miesten kanssa. Toinen osa on tyytyväinen siihen, etten niin tehnyt. Joskus olen ihan tyytyväinen sinkkuuteeni, toisinaan taas toivon, että voisin saada parisuhteen. Joskus minusta on ihanaa, ettei minulla ole niitä ongelmia, joita seksi aiheuttaa. Joskus olen niin puutteessa, että toivoisin, että olisi ihan kuka vain siinä käsillä. Joskus häpeän kokemattomuuttani ihan suunnattomasti, joskus en voisi vähempää välittää. Tässä iässä ehkä vaikeinta on hyväksyä se, etten koskaan saa lapsia. Kuitenkin olen jo vuosia sitten henkisesti sopeutunut siihen, että jään yksin.
Olisin toivonut miehiltä enemmän vastauksia :) En usko, että oikeassa elämässä ihmiset kuitenkaan kertoisivat mitä todella ajattelevat. Yleensä tähän asiaan on miesten kohdalla suhtauduttu kummaksuen, ja kyselty miksi en ole seurustellut. En tiedä vastausta asiaan, joten en tiedä mitä siihen pitäisi edes vastata. Tuntuu, että miehet ajattelevat minun olevan outo. En ole kelvannut kenellekkään ja siihen täytyy olla se suuri syy.
Seuruslusta saa läheisyyttä, mitä muista ihmissuhteista ei saa. Jos nyt voisin valita, niin toivoisin ettei minulla olisi lainkaan mitään kokemuksia miehistä. Jos sitä läheisyyttä on saanut joskus, niin sitä jää kaipaamaan. Olen viimeksi suudellut joulukuussa ja seksiä harrastanut noin kolme vuotta sitten. Tämä on todella pitkä aika olla ilman läheisyyttä, mutta kyllähän siihen tottuu. Kaikkia muita asioita voin tehdä ystävieni kanssa, mutta en saa heiltä kuitenkaan vastaavaa läheisyyttä ( seksiä ) kuin mitä saisin miehen kanssa.
Olen alkanut luopumaan jo toivosta, että seurustelisin koskaan saati menisin naimisiin. Seurustelemattomuudesta on ollut elämässäni kuitenkin myös paljon hyötyä. Olen panostanut erittäin paljon opiskeluun. Tällä hetkellä olen hyvässä työssä ja teen samalla väitöskirjaa, tämä vaatii suurta ajallista panostusta. Olisin kuitenkin valmis uhraamaan urani, jos löytäisin miehen :)
Valitettavasti täällä miesten logiikassa saa harvemmin vastauksia mihinkään tälläiseen, yleensä keskustelu koskee sitä, ketä dazu tällä viikolla yrittää iskeä, arvailuja siitä kuka on sama nikki kuin joku toinen ja muutaman vakionikin huomionkerjäystä. Sääli sinällään, koska tämä olisi hyvä paikka kuulla rehellisiä mielipiteitä, joita ei oikeassa elämässä kukaan sano päin naamaa, mutta minkäs teet.
Minä myös luulen, että miehet pitää kaltaisiamme naisia jonkinlaisina friikkeinä ja säälittävinä olioina, joita ei kukaan ole huolinut. Miehet tuntuu edelleen kuvittelevan, että yksinjäänyt nainen viettää elämänsä itkien ja hautoen itsemurhaa, kun ei ole ketään saanut... Huomasin, että minunkin kirjoitukseen joku oli laittanut peukkua alaspäin, mikä mahtoi ärsyttää...
"Seurustelusta saa läheisyyttä, mitä muista ihmissuhteista ei saa." Parhaimmillaan kyllä. Pahimmillaan seurusteleva ihminen on yksinäisempi kuin kukaan fyysisesti yksin oleva. Ja kukaan ei pysty satuttamaan pahemmin kuin ihminen, jota rakastaa, me säästymme siltä. Luulen, että meille ikisinkuille ongelma on se, että se mielikuva mikä meillä on päässämme seurustelusta on aika ylioptimistinen, koska hyvää suhdettahan me toivomme, emme huonoa. Luulen kuitenkin, että hyvät suhteet on harvassa ja täydellisiä ei luonnollisesti ole olemassakaan. Joskus mietin kuunnellessani kaverien tuskaa, kun mies on pettänyt tai tehnyt jotain vastaavaa, että olenko se sittenkin minä, jolla on käynyt hyvä tuuri. Minulla ei ole yhtään kaveria, jolla olisi mikään kadehdittavan hyvä suhde, joten usein senkin takia on tunne, että ei tämä vanhanapiikana olo niin kurjaa ole...
Minulle myös suurin ongelma yksinolossa on tarve fyysiseen läheisyyteen, enkä nyt tarkoita pelkkää seksiä. Kaipaan toista ihmistä jota koskettaa tai jota voisi helliä; luulen, että kaverit katsoisivat aika kieroon, jos heitä alkaisin lääppimään! :D Eikä se sama asia olisi muutenkaan. Toisaalta moni kaveri valittaa, etteivät heidän miehensä koskaan edes koske muuten kuin halutessaan seksiä. Haluaisinko sitten minäkään hellyyttä, joka on sille vastapuolelle pakkopullaa?...
Toivotaan, että saat vielä joltain mieheltä vastauksia tähän, joskaan toisaalta sinun täytyy löytää vain yksi mies jota ei haittaa, joten mitä valiä mitä nämä tyypit täällä sanoo. Tällä palstalla ei valitettavasti pyöri kovin laadukkaista uroksia, joten mitäpä heidän mielipiteistä... ;)
"Joka tapauksessa sopivaa miestäkään ei tullut vastaan. Niinpä olen melkein 30-vuotias neitsyt, joka ei ole koskaan seurustellut. Mun mielipide on, että nyt on jo aivan liian myöhäistä, mutta älä minun sanoista masennu, jos olet eri mieltä.
Osa minusta katuu sitä, etten tehnyt niin kuin muutkin ja maannut lauman merkityksettömien miesten kanssa. "
Miksi ihmeessä pitää olla aina noin äärimmäisyyksiin menevä? Onko pakko valita vain neitsyys vs. lauma miehiä? Siitä neitsyydestä voi hankkiutua eroon ja sillä selvä, onpahan se ainakin sitten pois alta.
Miksi minä niin tekisin? En minä usko, että se, että joku satunnainen mies työntäisi kalunsa sisääni muutaman kerran muuttaisi mitään, paitsi ehkä itsekunnioitukseni suhteen. Olen paljon mieluummin neitsyt kuolemaani asti.
Pitää vielä lisätä, että kai meissä onkin jotain vikaa. Ns. normaali nainen etsii parisuhdetta hyvinkin aktiivisesti noin 15 ikävuodesta eteenpäin ja useimmiten kelpuuttaa paremman puutteessa huononkin vaihtoehdon ja useimmille on myös jono miehiä tyrkyttämässä itseään. En minä vain oikein tiedä mikä siinä on, koska en tiedä mitä niiden kaikkien muiden naisten aivoissa liikkuu. Ilmeisesti sitten jotain ihan muuta kuin minun aivoissani.
Kannattaa odottaa ja katsoa.
Tämä palsta ei ole mikään sätti.
Keskustelu on käynnissä vähän pidemmällä aikavälillä. Tosin paskaa juttua pukkaa tosi paljon ja nää keskustelut voi joskus olla listauksessa aika alhaallakin välillä.
Pitää lisätä vielä sekin, että tunnen erään yli 70-vuotiaan miehen, joka seurustelee nyt ensimmäistä kertaa.
mitään mieltä. Eli jos mietitään tilannetta, jossa otetaan kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, niin sehän on usein ravintola. Siis mennään juttelemaan ja jos vastapuoli on innokas keskustelemaan, niin sitä juttua piisaa ja piisaa ja siitä se lähtee. Harvemmin siinä aiemmista suhteista aletaan kyselemään ja tenttaamaan. Korkeintaan saatetaan kautta rantain tiedustella, onko toinen vapaa, vai varattu.
Tietysti jos toinen ei vaikuta millään tavalla kiinnostuneelta, tai vastailee yksitavuisesti, sekä on poissaolevan näköinen, niin sitä normiäijä ymmärtää vihjeen ja häippää takavasemmalle etsimään vastaanottavaisempaa seuraa. Eli mitäs jos sun kehonkielesi viestii jatkuvasti ympäristöösi, että et ole kiinnostunut kenestäkään ja tämä tökkää orastavat suhteet alkuunsa?
ei ole ollenkaan huono. Entisiltä miehiltä kun on voinut oppia enemmän huonoa kuin hyvää.
Osa ihmisistä vaan on sellaisia, että niiden on pakko olla jonkun kanssa ja sinkkuna ollessaan ovat sitten aivan sekaisin. Sulla ei ole tuota ongelmaa, koska todistetusti pärjäät yksinkin.
Objektiivisesti olen saanut myös sen kuvan että seurustelussa harjoittelu tekee mestarin. Niin että kun muutaman kerran suhteet on päättyneet vituilleen, niin ne rupeavat jatkossa menemään vituiksi aina vaan helpommin. Omista virheistään voi oppia, mutta voi niitä korjailla jo aina siinä kulloisessakin suhteessa.
Osoittaa selvästi ajattelevaista mielenlaatua, ettei ole rynnätty sekstaamaan "ihan sama kenen kanssa".
Itsekin olin pitkään seurustelematon mies, tosin nykyisin olen pysyvässä suhteessa. Ei ole mitään paniikkia, elämällä vain on joskus oudot kujeensa. Olin itse 27 vuotias kun päädyn ensi kertaa suhteeseen.
Ei vain kertakaikkiaan kukaan kohdalle osuneista tuntunut olevan samalla aaltopituudella. Mutta kun kerrankin kohdalle osuu, niin sitten sen kyllä todellakin tietää. Voin todellakin sanoa, että turhia kokemuksia ei tarvita, samaa sanoo vaimoni.
Kannattaa vain kulkea elämässä mieli avoinna ja mennä keskustelemaan, ei muuten voi tutustua ihmisiin. Seksipuheilla aloittavat voi hylätä ihan tuosta vaan, niistä ei tosipaikan ollen ole mihinkään. Miehetkin voi olla ujoja joten hiljaisuutta ei pidä tulkita mielenkiinnon puutteeksi. Nykyään voi mennä ihan reilusti kysymään vaikka kännykkänumeroa, se keskustelu voi lähteä luistamaan helpommin, jos alussa voi tutustua toiseen hieman "etäämmältä".
Toivoa ei ole, jos
et puhu kenellekään etkä vastaa puhuteltaessa.
Tai mistä sen nyt voi ihan varmaksi tietää, voihan se ´sokea´ kanakin jyvän löytää
Ja muista: Nainen tekee valinnan, miesten tehtävä on nolata itsensä.
sulla on siis vähemmän pettymyksiä miesten suhteen joten olet oikea aarre miehille.
Luulisi sinun saavan kenet tahansa avoimuudellasi ja lapsenuskollasi, pistä tuulemaan xD
sitten on vialla?
Se olis jotenkin jännää, hyvällä tavalla. Miettisin että osaanko olla kanssasi "oikein" ja vaadinko liikoja joissain asioissa, tai osaanko vastata jotenkin oikealla tasolla juttuihin.
Jännää se olis.
miten oikein? Mitä sinä tuolla tarkoitat?
Kokemukset parisuhteista asettavat minulle tiettyjä odotuksia ja taipumuksia ja taitoja, suorastaan riivauksenomaisesti. Esim. huomasin että olen "perinyt" avioliitostani monta huonoa tapaa jotka sitten ovat vaikuttaneet myöhempiinkin suhteisiin.
Sillä tavalla siis "edistys" pilaa puhtaan mielen. Pitäisi tuossa tilanteessa olla osaamatta liikaa tai osata oikealla tavalla.
Se jännittäisi, kuinka olla sulkematta pussiin tai olla odottamatta "parisuhdemanööverejä" vaan olla rinnalla, sen toisen ihmisen kanssa.
miehen kanssa olet harrastanut seksiä? Kuinka moni näistä miehistä on ollut suomalaisia?
Selitys voi olla myös yksinkertainen.
Voisiko olla niin, että pidät "rimaa" sittenkin liian korkealla. Eli haaveilet sellaisesta kumppanista, johon sinulla ei todellisuudessa ole realistisia mahdollisuuksia.
Eli miehiä kyllä olisi tarjolla, mutta nämä eivät sinulle kelpaa, koska odotat Brad Pittin puhelinsoittoa.
Vai oletko liian passiivinen tai leikitkö liian vaikeasti tavoiteltavaa. Jos et osoita riittävää kiinnostusta deittikaveriasi kohtaan, niin hän voi hyvin tulkita sen niin, ettei sinua kiinnosta pätkääkään, vaikka sinua kiinnostaisikin.
tässä muutama vuosi sitten suhteeseen sellaisen 27-vuotiaan kanssa, joka ei ollut koskaan seurustellut, mutta seksikumppaneita oli sitten sitäkin enemmän.
Pakko myöntää että vieläkin välillä tulee sellainen epävarma olo... Pelottaa se, että mitäs jos se toinen haluaakin kokeilla seurustelua jonkun toisen kanssa. Entäs jos se on minun kanssani siksi, ettei paremmasta tiedä?
Ajan myötä pelko on vähän hälvennyt, kun näitä tuntemuksia on puolin ja toisin. Poikaystäväni koki minun aiemmat suhteeni vaikeiksi siksi, että hänestä tuntui, että kaiken mitä koemme yhdessä pariskuntana, olin minä jo kokenut aikaisemmin.
Mutta ihan hyvin tämä on silti sujunut. En mä anna tollaisten faktojen pilata tätä todella hyvää juttua.
ihmisillä on tuollainen pelko, että se toinen lähtisi kokeilemaan jotakuta toista, tietääkseen millaista seurustelu muiden kanssa on. Eikö voi vaan luottaa siihen että se ihminen rakastaa juuri sinua eikä halaja muita?
se ajatus vaan kummittelee toisinaan. Ajan kanssa vähemmän ja vähemmän. Ja toinen pelkää, että se aiemmin seurustellut lähtee kävelemään, koska tietää standardit :)
Mitäpä siitä enempiä yleisellä tasolla ajattelemaan. Jokainen eläköön elämänsä kuten parhaaksi katsoo.
Yksilötasolla olet aivan oikeassa, että se aiheuttaa kummeksuntaa. Kysymyksen, että miksi? Jos vika ei ole aseksuaalisuudessa tai ulkoisessa olemuksessa, se on sitten vissiin luonteessa. Ujouden jo mainitsitkin itse. Ulospäinsuuntautuneisuus ja oma-aloitteisuus ovat monen mielestä hyveitä nykyisellä tasa-arvon aikakaudella.
Moni kaltaisesi mies varmaankin osaa arvostaa ujouttasi, pidättyvyyttäsi ja kokemattomuuttasi. Vastakohtasi mielestä eletty elämä opettaa parisuhdeasioissakin. Minusta kun ihminen jopa saattaa oppia virheistään. Ei ole harhakuvitelmia toisen täydellisyydestä, jotka ensimmäisten vastoinkäymisten kohdatessa muutu pettymyksiksi ja katkeruudeksi.
Luulen, että jos alkaisin seurustelmaan ensikertalaisen kanssa, se olisi vähän kuin seurustelisi kielitaidottoman kanssa. Jatkuvia väärinkäsityksiä, joiden setviminen vaatisi paljon kärsivällisyyttä.
kun aiemmin seurustelematon tekee jotain siksi, että kuvitellut kyseisen asian kuuluvan parisuhteeseen. Siis vain siksi. Se vie vähän romantiikkaa pois, mutta panostus korvaa tämän.
Kun katselee noita suomalaisia miehiä (tai miehiä ylipäätään) ja hiemankin tuntee niiden ajatuksenkulkua, niin ihmetyksen aiheen kuuluisi pikemminkin olla: minkä ihmeen takia 28-vuotias nainen ylipäätään olisi seurustellut miehen kanssa? No, nuoruuden piikkiin kai sekin menisi.