Nyt alkaa jo kantti loppua. Mies on koko kuluneen vuoden miettinyt eroa, välillä on lähdössä ja asunto hommattuna, sitten taas peruu. En todellakaan enää jaksa uskoa, että tästä enää mitään tulee, kun mies on tuollainen tuuliviiri. Sitä "iloa" en tosin halua hänelle suoda, että itse eroa hakisin - haluaisin liittomme jatkuvan, onnellisesti tietenkin (minun mielestäni meillä on siihen edelleen olemassa mahdollisuus, mies ei vain halua enää yrittää). Jos häntä myöhemmin alkaa valinta kaduttaa, tietääpähän itse eron ottaneensa.
Pääasiallinen syy kai hänen päättämättömyyteensä on lapset. On suostunut siihen, että jos ero tulee, lapset "jäävät" minulle ja hänellä on tietysti tapaamisoikeus. Viikonloput eivät vain kuulemma riittäisi (en halua vuoroviikko-systeemiä, kukapa aikuinenkaan haluaisi "muuttaa" viikon välein, ja puolisokin totesi, ettei se onnistuisi hänen työnsä takia). Minua kohtaan kai tunteet ovat jo nollatasolla ja eiköhän tuolla jo ole varmaan jotain valmiiksi tilalle katsottunakin, ikävä kyllä.
Kyllä pitää omia lapsia aikanaan muistuttaa, etteivät liian nuorina mene sitoutumaan. Eipähän ala aikanaan menojalka vipattaa (toivottavasti), kun omat lapset ovat pieniä ja tarvitsisivat molempia vanhempiaan.
Kaikkea ei voi saada ukkoseni, ikävä kyllä..
Pääasiallinen syy kai hänen päättämättömyyteensä on lapset. On suostunut siihen, että jos ero tulee, lapset "jäävät" minulle ja hänellä on tietysti tapaamisoikeus. Viikonloput eivät vain kuulemma riittäisi (en halua vuoroviikko-systeemiä, kukapa aikuinenkaan haluaisi "muuttaa" viikon välein, ja puolisokin totesi, ettei se onnistuisi hänen työnsä takia). Minua kohtaan kai tunteet ovat jo nollatasolla ja eiköhän tuolla jo ole varmaan jotain valmiiksi tilalle katsottunakin, ikävä kyllä.
Kyllä pitää omia lapsia aikanaan muistuttaa, etteivät liian nuorina mene sitoutumaan. Eipähän ala aikanaan menojalka vipattaa (toivottavasti), kun omat lapset ovat pieniä ja tarvitsisivat molempia vanhempiaan.
Kaikkea ei voi saada ukkoseni, ikävä kyllä..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos nainen ei ole kovin pahasuinen, niin olen miettinyt, että kaksi yksinkertaista asiaa pitää olla kunnossa. Pitää saada seksiä ja pitää saada ruokaa. No, pääosa miehistä, kuten minäkin, osaa jopa laittaa ruokaa.
Ovatko nuo asiat kunnossa? Koska muuten viimeksi olette käyneet lääkintöhallituksen suosittelemalla seksilomalla? Aina ei yrityskään, ei edes molemminpuolinen, auta asiaa, vaan lopulta päädytään eroon. Silloin on kuitenkin hyvä tietää, että on tehnyt voitavansa - myös seksin suhteen.
Seksiä on kyllä aina piisannut, mies saa kaikkea mitä osaa ikinä toivoakaan - en siis todellakaan pihtaa sillä saralla ja tykkään itsekin kokeilla uusia juttuja.
Ja muutenkin koko vuoden olen päästänyt miehen mahdollisimman helpolla (siivonnut kaiken mukisematta, hoitanut lapset, mies saanut mennä ja tulla niin kuin on halunnut, en ole mäkättänyt jne.).
Seksilomalle ei taida kolmen pienen lapsen vanhemmilla olla juuri mahdollisuutta, lapsenlikkaa kun meillä ei ole noin vain saatavilla, ikävä kyllä.
Ettei miehes vaan ois masentunut?Hommaa sille äkkiä joitain vitamiineja tai hommatkaa aika ammattiautajalle!
Tai jos se on pettäny sua eikä uskalla tunnustaa,mutta jos tiedustelet asiaa,tee se hienovaraisesti.Älä ala syytellä jos haluat liittosi pysyvän koossa.
Masentunut on, sen myöntää itsekin, mutta apua ei suostu millään lähteä hakemaan. Sama homma perheneuvolan kanssa - vieraille ei suostu puhumaan omista asioistaan. En tiedä, lieköhän jotain leimautumisen pelkoa?!
Pettämisasiatkin ollaan selvitetty ja itse asiassa pientä säpinää hänellä oli alkuvuodesta ollutkin, mutta itse laittoi pelin poikki ennen kuin ehti mennä pidemmälle (aina ollut tarkka siitä, että parisuhteessa kun ollaan, sänkyyn asti ei toisen kanssa ole menemistä).
Eilen annoin miehelle ukaasin, että päätös lähdöstä/jäämisestä on tehtävä tämän kuun loppuun mennessä (asunto olisi hänelle tarjolla 1.5. alkaen ja oli suunnitellut ottavansa asunnon mutta asuvansa edelleen meillä kotona). Ensin aikansa mietittyään sanoi, että jää (ja kommentoi vielä, että parin vuoden päästä voidaan jo varmaan nauraa näille meidän nykyisille ongelmille). Sitten tunnin päästä sanoikin jo, että entäs jos hän nyt lupasikin liikoja eikä sittenkään jaksa olla kotona.
En enää millään tätä touhua jaksaisi.. Vanhin poika on alkanut jo oirehtimaan koulussa - levoton, ei tottele jne. Kyllähän lapsetkin vaistoaa, että kaikki ei ole kunnossa..
Aivan kuin olisin omaa juttuani lukenut. Elän itse nyt samaa vaihetta erona vai se että asumme erillään. Silti ollaaan tiiviisti tekemisissä ja on pakkokin lasten takia. Mies ei tiedä mitä haluaa, ei kuulemma ole toistakaan...Vuosi on ollut raskas ja haluaisin jo itsekin että tämä kaikki loppuu. Voisi alkaa tehdä surutyötään ja aloittaa pikkuhiljaa uutta arkea.
... kuulla, että joku toinenkin joutuu kärsimään samanlaisessa tilanteessa.
Sanoin miehelle, että jos hän nyt sitten päättää vihdoin ja viimein lähteä, meidän ero on siitä hetkestä eteenpäin lopullinen - loppuisipahan ainakin tämä kädenvääntö suhteen jatkosta siihen paikkaan ja itselläkin olisi mahdollisuus alkaa ajatella omaa ja lasten tulevaisuutta.
Minulle ero olisi sen verran kova paikka, että tuskin haluaisin nähdä miestä joka päivä omalla pihallani lasten kanssa touhuamassa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin mies varmaan on eron mielessään kuvitellut - ollaan niin kuin ennenkin ja illaksi omaan kotiin (kuten aiemmin sanoin, täyttä vapautta yhdistettynä perhe-elämään kun ei voi saada, ainakaan minusta ei siihen ole).
Toivottavasti teilläkin asiat alkavat selkiytyä, osaan todellakin kuvitella, miten sekaisin elämänne mahtaa tällä hetkellä olla. Tee itsellesi selvät suunnitelmat tulevaisuudelle, pakkohan sinunkin on alkaa elää omaa elämääsi, jos mies ei siihen halua enää kuulua.