Niin tyhjä olo..katson taas kerran peiliin ja näen ruman epäonnistuneen naisen. Naisen jossa ei ole mitään rakastamisen arvoista. Kasvot ovat rumat, käsivarret ovat löysää velliä, hiukset ovat rumat epäsiistit. Silmät ovat pienet tihrusilmät ja niin rumat. Kaikki vaatteet näyttävät rumilta päälläni. Kun hymyilen näytän järkyttävän kamalalta ja kun nauran näytän sitäkin rumemmalta. Näytän sivuprofiililtani noidalta...rumalta ja kummalliselta.
On vaan niin tyhjä olo...murskaavan tyhjää...Iltaisin mietin ja aamusin ensimmäinen ajatukseni on: tässä elämäni oli, kukaan ei rakastanut mua, kaikki joille tarjosin sydäntäni näyttivät mulle etten merkitse heille mitään...
Tuntuu niin turhalta jatkaa. Olen niin umpikujassa..en jaksa enää itkeä yksin enkä hymyillä ihmisille..
Olkaa onnellisia jos teillä on kauniit kasvot!
On vaan niin tyhjä olo...murskaavan tyhjää...Iltaisin mietin ja aamusin ensimmäinen ajatukseni on: tässä elämäni oli, kukaan ei rakastanut mua, kaikki joille tarjosin sydäntäni näyttivät mulle etten merkitse heille mitään...
Tuntuu niin turhalta jatkaa. Olen niin umpikujassa..en jaksa enää itkeä yksin enkä hymyillä ihmisille..
Olkaa onnellisia jos teillä on kauniit kasvot!
Vastaukset 33
Vanhimmat
muuttaa omaa ajatteluaan, eikä nähdä itsessään vaan niitä huonoja puolia. Käy kampaajalla, jos hiukset on rumat ja meikkaa itsesi nätiksi ja ihan vaan itserakkaasti tuijottelet peiliin ja mietit mitä kaikkea hyvää sussa on. Jokainenhan sitä voi katsoa itseään inhoavin silmin ja nähdä itsensä ihan eri tavalla kuin esim. kaverit sut näkee.
vaikka kuinka katsoisin, en näe itsessäni ja näissä kasvoissa mitään kaunista. Meikit on tullut kokeiltua samoin kampaajalla käyn kerran parissa kuukaudessa....mutta ei mistään ole mitään apua..kaikki on niin turhaa...ja niin nähty.....
Sillehän se tuntuu, et ole ainoakaan. Kuitenkin sisällä on todellinen kauneus, ulkoa voi meikata, treenata ja hammslääkäri valkaisee hampaat. Jos joku sitä sisäistä ei huomaa, se saattaa olla iso moka, koska sisällä on parasta mitä voi olla. Ja kun itseä kehittää.
Kaikki vanhenee, ne kauniitkin. Moni kakku päältä kaunis, mitä on sisällä sielussa. Toivotaan että saat kontaktin haluamaasi mieheen, kulloinkin. Ettei tarvisi itkeä aina. Ajattele että olet upea ihminen, aina. Tärkeä.
Viisauksien etsiminen ja sydämen hyvyys, on viisasta. Koska ilman viisautta ei kauniskaan ole aina onnellinen.
Ensiksi keksit keinon rikastua ja sitten voit mennä kauneusleikkauksiin. Ja ehkä tulevaisuudessa keksitään myös keino muokata kasvojen luustoa. Näin jokaisella voisi olla mahdollisuus tulla kauniiksi.
rakastakaan jos et itse rakasta etkä arvosta itse itseäsi.
Et ole kaunis - so what!? Voit nyt päättää itkeä lopun elämääsi tätä maailman suurinta tragediaa tai sitten katsahtaa peiliin, että jassoo ruma pärstä ja jatkaa elämää.
Olis aika surullista, jos ihmisessä ei voi olla muuta rakastettavaa ja merkityksellistä kuin ulkonäkö.
En mä jaksa onnellisuuttani kauniiden kasvojen varaan pistää, sillä enemmin tai myöhemmin nekin katoaa. Ja mä ajattelin kyllä elää tätä elämääni pidemmällä tähtäimellä.
jos hyppäisin parvekkeeltani alas..ei se varmasti edes ehtisi sattua. Elämässäni ei koskaan tule olemaan niitä asioita joita haluaisin...Vika on itsessäni, kasvoissani joita en voi muuttaa. Kasvoni ovat epänaiselliset, sukupuolettomat, kuvottavan rumat. Vaikka kuka sanoisi mitä, on vain tosia asia, että ihmiset kiinnostuvat toisistaan ulkonäön perusteella. Jos on ruma on turha ihminen. Harva ihminen kuitenkin on niin ruma, mutta mä olen. Olen joka suunnasta vammainen ja oksettava pitkän ison nenäni ja muiden viallisten kasvonpiirteideni kanssa. En näytä naiselta. Näytän oksettavalta sukupuolettomalta olennolta. Ihmisen ja eläimen sekoitukselta. Jyrsijän ja ihmisen sekoitukselta. Tapettavan rumalta.
Kerran täältä netistä joku henkilö lupasi arvioida kasvoni. Hän ei aluksi uskonut kun väitin olevani tapettavan ruma. Mutta kun hän näki kuvani hän yritti hienovaraisesti sanoa, että olen asteikolla 1-10 ulkonäöltäni 3 tai 4.
Kukaan ei ole koskaan sanonut mua kauniiksi.
En ole koskaan seurustellut.
Kukaan ei ole koskaan rakastanut mua.
Saan kuulla jatkuvasti ihmisiltä kommenteja kuinka kauns siskoni on ja kuinka olemme niin erinäköisiä.
Kysyin kerran eräältä mieheltä johtuuko ulkonäöstäni se, ettei kukaan mies kiinnostu musta...hän ei pystynyt vastaamaan.
Kävin kerran Rolf Norströmmin vastaanotolla konsultaatiossa leikkaukseen vaikkei mulla vielä ole varaa eikä näillä näkymin koskaan. Hän oli todella ylimalkainen ja yritti nopeasti "hutaisten" esittää tietokoneohjelmalla miten esim. nenäni lopulta näyttäisi. Sain sen vaikutelman tästä, että olin hänelle liian haastava potilas, koska kasvoissani on rumaa kaikki. Vaikea muuttaa leikkauksella kauniiksi totaali rumaa.
Ihmiset kommentoi jatkuvasti mulle esim. nenääni
Erään kaverini mielestä kasvoissani ovat pielesä eniten silmät, jotka ovat syvällä päässä ja lähellä toisiaan.
Näytän kuvottavan rumalta.
Muistan kuinka ekaluokan luokkakuvassakin miljoona vuotta sitten näytin ihan pojalta ja muistan kuinka joku luokkakaverini silloin kertoi mulle, että hänen joku sukulaisensa oli kysynyt olenko poika vai tyttö. Vaikka mulla siis oli ja on edelleen pitkät vaaleat hiukset.
Tiesin jo pienenä, että olen vääränlainen. Tiesin jo ala-asteella että en tule koskaan seurustelemaan enkä saamaan perhettä koska olen niin ruma. Olen sanoinkuvaamattoman oudon ja ruman näköinen.
Tahtoisin niin kokonaisvaltaiseen kasvojenleikkaukseen, jossa mulle leikattaisiin uusi nenä, naiselliset huulet, naiselliset poskipäät, naiselliset kulmat, naisellinen leuka ja silikonit rintoihin. Vain noin isojen operaatioiden jälkeen voisin olla edes vähän lähempänä sitä tasoa, jolla muut naiset ovat. Kun kävelen kaupungilla tai opiskelupaikallani ihailen muita naisia kuinka kauniita he ovat. Kaikilla on kaunis pieni nenä, kauniit kasvot, silmät sopivan kaukana toisistaan. Ja jos jollain on joku pieni kauneusvirhe kasvoissa, niin se jää vain kauneusvirheeksi, koska kaikki muu hänen kasvoissaan on kaunista.
Ja jos joku väittää, että kauneus katoaa iän myötä niin ei se katoa. Ehkä sieleä iho katoaa, mutta muuten ihmiset pysyvät kauniina. Bussissakin monesti ihailen vanhojen naisten kasvoja. He eivät vanhoinakaan ole rumia, koska piirteet ovat heidän kasvoissaan kauniit. Jos olet kaunis nuorena olet kaunis vanhanakin, ei rypyt tee ihmisestä rumaa.
No jos tosiaan kaikki suomalaiset ovat sitä mieltä että olet ruma niin
voisitko löytää jostain muusta kulttuurista miehen jonka kauneuskäsitteet
olisivat vähän erilaiset kuin suomalaisilla miehillä?
ei se ole mikään ratkaisu. En itse kiinnostu. Tässä se ongelma onkin, ruman ajatellaan kiinnostuvan mistä vaan. Mutta rumankin kuoren alla on ihminen, joka etsii todellista rakkautta ja sielunkumppanuutta siitä kulttuurista ja niistä ihmisistä joiden kanssa elää.
Ruma naama ei tarkoita sitä että rakastuu helposti ihmisiin.
Sinä olet sinä ja sut pitää tunnistaa suksi. Ei olla mitään muovinukkeja kaupan hyllyllä, vaan kaikki erilaisia persoonia, ja niinpä ulkonäötkin poikeaa toisistaan. Se onkin mielenkiintoista. Turhaa on kysellä miljoonilta, että mitäs tykkäät. Kun sen yhden löytää, niin se riittää. Sielujen sympatiasta on kyse ja se on se syvimmin tyydyttävä asia. Itsetunto pitää hoitaa kuntoon ennen kuin haikailee naimisiin. Siinä ehkä vuodet auttaa. Lienet vielä suhteellisen nuori? Musta ne - suoraan sanottuna turhaan - leikellyt kasvot (sori, jos tätä lukee joku joka on käynyt kasvoleikkauksessa, tuskin koskee niinkään suomalaisia) on tosi erikoisen näköisiä. Luonnollinen ei pistä sillä tavalla silmään. Olis jotenkin kuvottavaa ajatella, että joku häiskä innostuis sitten, kun tytteli on käynyt kirurgin pöydällä, vai mitä? Mieluummin ei kiitos. Tunne arvosi turhaan katso kopeilijoita ylöspäin. Sun pitäis pikemmin tarkistaa omia kiinnostumisen kriteereitäsi, kun nyt olet keskittynyt vain siihen, että kunpa kelpaisin massalle. Heti helpottais. Rakasta omaa ruumistas ja hoivi pientä tyttöä sen sisällä.
Ja olet varmasti niin keskittynyt itseesi, ettet todella huomaa erilaisia vastaantulijoita, vaan bongaat kaikki sellaiset, jotka vahvistaa mielikuvaa susta maailman rumimpana ihmisenä. Katsopa tästä lähtien ihan jokaista eikä vain joka viidettä. On monennäköisiä ja ihan tavallista, tyydyttävää elämää eläviä kanssakulkijoita. Joukkoon kyllä mahtuu vielä yksi.
En tahdo olla tämän näköinen. Ahdistaa nämä kasvoni. Aina kun katson peiliin alkaa tehdä mieli repiä nämä kasvot irti päästäni. Aina kun näen kuvia itsestäni tekee mieli alkaa itkeä.
Voisipa kasvoja muokata samalla tavalla kuin vartaloa. Mulla ei koskaan ole ollut ongelmia vartaloni kanssa, koska siitä saa liikunnalla kilot pysymään poissa ja treenaamalla salilla yms saa pidettyä kropan sellaisena kuin haluaa....mutta kasvot...ne ovat niin RUMAT...KAMALAN RUMAT. Ja niitä en voi muuksi muuttaa vaikka kuinka taistelen meikkien ja hiusten kanssa. Rumat silmät, ruma iso nenä ja rumat muut rakenteet kasvoissa...yhtälö tuottaa järkyttävän tuloksen...
paitsi siis käteni, joista läski ei lähde...
Minä EN USKO että olet lähelläkään sitä rumaa hirviötä mitä selität täällä meille.
Sinulla on vääristynyt kuva. Olet omaksunut tietyn ajattelutavan, ja kaikki muu informaatio suodattuu sen läpi; olen ruma. Näet itsesi ruma-lasien läpi. Olet hylännyt itsesi. Sinulla on itsetuhoisia oireita, huomaatko kuinka pahoinpitelet itseäsi henkisesti?
Tämä ei suinkaan johdu siitä että olet ruma, vaan paha olosi ja itsesi vihaaminen voi johtua monistakin syistä, jo lapsuudesta. Sinua ei varmaankaan ole arvostettu, kehuttu, rohkaistu. Sen sijaan saanut negatiivista palautetta. Et ole saanut tukea ja rakennuspalikoita hyvän ja terveen itsetunnon kehittymiseen. Se ei ole sinun vikasi... Aikuisena kypsyy ja pystyy näkemään näitä asioita, ja sitten on oman vastuun aika tehdä asialle jotain. Suosittelisin sinulle jonkinlaista psykoterapiaa, jotta saisit itsesi kasaan ja voisit alkaa uudelleen rakentamaan tervettä ja realistista minäkuvaa. Olet varmaan masentunut ylipäätään, joten voit tarvita apua tähän vaiheeseen elon polulla.
Se on myös fakta, että kauneus ei tee onnelliseksi. Lisäksi se ei todellakaan ole naisen arvon mittari! No, media on aivopessyt ihmiset aika hyvin, käy sääliksi naisia. Miksei miehiäkin.
Jaksatko oikeasti päättää uskoa pinnalliseen maailmankuvaan jossa ihmiset ovat esineitä? Mitä jos opettelisit näkemään maailman ja elämän syvemmin, uusista näkökulmista, ja saisit vihdoin siivet lähteä kohti sinun omaa seikkailuasi. Löytäisit kauniin itsesi, kokonaisena ja eheänä, ihmisenä jolla on niin paljon annettavaa. Aikasi tulee vielä puhjeta kukkaan, onni kaunistaa ihmisen. Itsesääli osaa olla itsepäinen, mutta siitä pääsee kyllä eroon.
Sisäinen kauneus näkyy kauneutena uloskin päin. Siksi kauneus ei katoa noilta mainitsemiltasi vanhoilta ihmisiltä.
Murehtiva, katkera, vihainen, ilkeä, negatiivinen, luovuttanut ja itsesäälissä rypevä ihminen on ruma.
Jos tämä kirjoituksesi tosiaan on aito eikä provo, niin ihmettelen sitä miten kauniisti ja hyväsydämisesti sinä muista ajattelet. Jotenkin tuntuu, että tämä tarina ei ole todellinen. En osaa yhdistää näitä kahta asiaa sinussa, jossa toisessa kerrot rujosta olemuksestasi ja siitä miten toivoton tapaus rumuutesi kanssa olet, mutta et tunnu yhtään katkeralta muita ihmisiä kohtaan, vaan ihailet heitä ja näet heidät täydellisinä. Jopa vanha ryppyinen vanhus on mielestäsi kauniimpi kuin sinä.
Olen pahoillani, mutta minusta olet enemmänkin hyvä tarinoiden sepittäjä kuin uskottava. Olet keksinyt tarinasi saadaksesi huomiota.
Olet masentunut. Siihen on lääkkeet. Ennen kuin olet masiksesi hoitanut, et pysty hankkiin fyffee jota tarviit kauneuskirurgiaan. Joten panepa töpinäksi.
No, mutta ystäväni, silmiinpistävin kauneus lähtee aitoudesta, sydämen valosta ja ilosta. Ei se ole itsensä vertailua toisiin tai peiliin tuijottamista. Vaan se on asteettaista itsensä hyväksymistä omana persoonanaan eli itseluottamusta. Eli se kasvaa myös iän myötä.
Tunnen ja tiedän silti paljon kauniita ihmisiä joilla on tyhjä elämä, se kun ei ole ulkonäöstä riippuvainen olotila. Jotkut jopa kuluttavat hukkaan ihanaa elämää kuin narkissos kaunista kuvajaistaan vain tuijottaen ei eläen.
Joten etsi vain peilistäsi aluksi vain niitä piirteitä joista pidät ja muista kehua itseäsi niistä. Pienistä puroista lähtee suuremmat virrat sisimmässä. Liikunta ja ulkoilu saa aikaan rusottavat posket. Vaikka sauvakävely vie löllyvät käsivarret historiaan, vaikka ei niissäkään mitään vikaa ole. Ja kun ne silmät kohdistaa aitoina vastaantulijaan, niin ei ne lopulta mitkään hassummat ole.
Hymy muuten on silloin aitoa kun se lähtee sydämen pohjalta ja saa silmillään sen kontaktin.
Elähän lannistu, kaikenlaista mahtuu naisen elämään, ylämäkiä,alamäkiä, tasaista ja joskus on melkoista loikkaa tiedossa.
Tietäisit muuten kuinka paljon naapurin 95v neitokaisen käsivarret roikkuvat kun käy sauvakävelylenkillä kaksi kertaa päivässä, mutta uurteet kasvoissa ovat aidot ja kauniit ja se elämänilo :)
...taas "bensaa paalleni" tai joku vastaava nimimerkin uudistus kaipaa lohduttelua. Lohduttelua joka ei kuitenkaan kelpaa vaan aina vangataan vastaan. Ok, olet ruma. So? Nyt joku parannat piirteitasi meikilla ym., annat asian olla tai paatat paivasi. Jos paadyt viimeiseen niin ok kunhan et vahingoita muita esim. aja ihmislaumaan autolla kuollaksesi...
Ma en vaan jaksa tollasia vinkuintiaaneja...elama on. Joillakin muilla hieman pahemmin kun sulla ja sun rumalla naamalla.....
millä tavalla se on pahemmin jollain muilla?
Paskin nakki taitaakin olla juuri asennevamma ja elämän tuhlaaminen itsesääliin.
Sillä nyt ei sinänsä ole tekemistä ulkonäön kanssa, mutta asennevammasta on kuitenkin aloittajan tapauksessa kyse. Siinä on se ongelma.
sanotko koulukiusatullekin noin, että kyse on asenne vammasta, älä siinä ruikuta?
dadaa - taisit tehdä kommenteillasi itsestäsi juuri idiootin.
Monilla ihmisillä on ongelmia, joihin ei löydy minkäänlaisia ratkaisuja, mutta he eivät siltikään jää rypemään itsesäälissä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka ihmiset, joilla on tuki- ja liikuntaelinsairauksia tai muita liikkumista vaikeuttavia vaivoja. Näillä ihmisillä voi olla jokainen päivä suurta taistoa, niin arkisten askareiden hoidossa kuin myös sosiaalisten tilanteiden kanssa.
Otetaan vaikka skenario, jossa istut pyörätuolissa, mutta haluaisit lähteä kauniina kesäpäivänä kaupungille tapaamaan uusia ihmisiä. No, ensin lähdet vaivanloisesti kotoasi taxin, palvelulinjan tms. kanssa liikkeelle kaupunkia kohti. Stadiin päästyäsi lähdet liikkumaan tietä pitkin ja tarkkailet kokoajan mahdollisia kynnyksiä, portaita ja mäkiä, jottet joutuisi pulaan tuolisi kanssa. Vihdoin pääset johonkin sellaiseen hengailupaikkaan, jonne pääset juuri ja juuri pyörätuolilla. Tässä vaiheessa ihmisiin tutustumisen pitäisi olla helppoa, vai mitä? No, ei ole. Jokainen ihminen, jonka kanssa juttelet suhtautuu sinuun heti automaattisesti säälien tai muuten vain varovasti. Kukaan ei näe sinua normaalina ihmisenä, joka on tullut saamaan uusia ystäviä vaan kaikki näkevät pelkästään pyörätuolisi. Ihmiset eivät uskalla sanoa mitään negatiivista, sillä he pelkäävät, että menet rikki pienestäkin negatiivisuudesta. Illalla lähdet sitten takaisin kotiin millä kulkuneuvolla pääsetkin. Kotiin saavuttuasi vilkaiset peiliin ja näät väsyneet kasvosi, jotka olet saanut siitä, kun olet kokopäivän yrittänyt keksiä ja suunnitella erilaisia keinoja liikkua kaupungilla mahdollisimman vaivattomasti. Kysyt itseltäsi, olivatko nämä ihmisten "tekaistut" sanat ja hymyt kaiken tämän arvoista. Katsot taas peiliin ja hymähdät itseksesi, että kyllä olivat. Sinä tyydyt siihen mitä saat, sillä aina on joku, jolla menee vielä paljon huonommin.
On sullakin pienet murheet!
Ystäväni tappoi itsensä.
Isäni sairastaa alzheimerin tautia.
Miesystäväni petti minut pahasti.
Ystäväni isä sairastaa syöpää jota ei voi leikata.
Toisen ystäväni lapsella on parantumaton sairaus joka vaatii jatkuvaa hoitoa (koti-sairaala).
Naapurin perheessä oli alkoholismia ja väkivaltaa. Nyt mies rikkoo törkeästi lähestymiskieltoa. Kauankohan perhe pysyy hengissä?
Ai niin, ja sinä olet ruma.
Itsekäs sinä olet, et muuta.
itsekkyys ja bdd on kaks eri asiaa.
Nälkäinen afrikkalainen lapsi ei tänään saa vellilautasellistaan.
Lihava jenkkimiljonääri saa tietää että hänen uima-allaskompleksinsa rakennusurakka on kolme päivää myöhässä.
Molempien pettymys on kokemuksena samantasoinen. Väheksytkö jompaa kumpaa kokemuksena?
Pitääkö jomman kumman pettymyksen määrää lisätä tietoisesti?
Miksi?
Minun ongelmani ovat jossain mittakaavassa hyvin pieniä. Silti ne estävät minulta onnellisuus-kokemuksen täysin ja melkolailla pysyväisluontoisesti johtuen masennus-sairaudestani. Afrikkalainen lapsi saattaa tulla onnelliseksi vellilautasestaan. Hän saa silloin enemmän kuin minä monessakin merkitsevässä mielessä.
Minä olen hyvin kateellinen sille afrikkalaiselle lapselle jos hänellä on kyky tulla onnelliseksi vellilautasesta.
Kuulostaa entiseltä minulta. Murehdin joka päivä rumuuttani, kunnes tajusin, ettei siinä ole kertakaikkiaan mitään järkeä. Kuinka paljon kaikkea hyödyllistä olisin voinutkaan saada aikaan sen sijaan, että olisin muhinut itsesäälissä! Olisin voinut opiskella, siivota, auttaa vanhuksia tai vaikka vain hymyillä ihmisille kadulla. Minun murjottamiseni sen sijaan ei hyödytä mitenkään, koska se vain levittää negatiivista energiaa ympäristööni.
Tajusin myös sen, että jopa ovat pienet onhelmani. Minulla on kuitenkin perhe ja ystäviä, jotka välittävät minusta. Ymmärsin olevani taitava monessa asiassa ja pystyväni olemaan hyödyksi muille, vaikka en kaunis olekaan. Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin ulkonäkö. Ei pidä olla niin tyhmä, että antaa mainosten ja joka paikkaan änkevän muotimaailman hämätä itseään.
Ja kaikkien ulkonäköön sitä paitsi tottuu, kun ollaan vähänkin enemmän tekemisissä. Et ehkä ole kattonut sitä dokumenttia, jossa miehellä oli perinnöllinen sairaus, jonka vuoksi hän oli karvainen kuin eläin. Silti oli vaimo ja taisi olla lapsiakin.
tuotah.... maailmassa on niitäkin miehiä, joille naisen ulkonäöllä ei ole väliä, vaan luonteella.
Ja MINÄ olen yksi sellainen, sinkku.
Jos siis haluat itsellesi miehen joka rakastaa ja hellii sinua paljon ja haluaa sinut vaimokseeen, niin soita ja sovi treffit: 044 567 0800 / Mika.
Jos soitat ja sovit treffit, niin heti 1. treffeillä ottaisin sinut hellästi syliini ja antaisin paljon helliä halauksia.
Ja todellakin, jos osaat arvostaa sitä, mitä haluan sinulle tarjota, niin meistä voisi tulla aviopari.
Kiinnostaako. Jos, niin soita, äläkä ihmettele !
Mitä? Etkös sinä ilmoitellut täällä jo 10 vuotta sittenkin? Olenko oikeassa? Ei vaan ole ketään rohkeaa kohdallesi osunut. Saatko soittoja? Kiinnostaa tuo hiukuan hyökkäävä tyyli, toimiiko se?
No, mulla on tavallaan komeat kasvot mutta muuta sitten ei olekaan. Jokseenkin samanlaisissa tunnelmissa vietän elämäni. Tiedän miltä tuntuu olla "poissa kuviosta" täysin. On kuin ammuttaisiin sata laukausta maalitauluun hutaisten. Osa osuu numeroihin, osa osuu tauluun muttei sillä ole tulosta, osa menee metsään. Suunnilleen siinä keskellä on eniten osumia.
Sitten ollaan me jotka eivät saa pisteitä. Ollaan taulussa - eli jollain tavalla elämässä, toivotaan, petytään ja meitä ei oikeasti lasketa mukaan. Tiedät varmaan sen tunteen : "Periaatteessa olisi mahdollista jos..." - mutta tuo vaihtoehto on aina liian kaukana. Ei niin kaukana etteikö sitä tekisi mieli kurkotella - mutta silti niin kaukana että ei usko sen toimivan.
Ymmärrän ongelmasi ja sen luonteen hyvin selvästi. Koen samaa epätoivoa elämäni kanssa. Tahdon vain tietävän ettet ole ainut joka näitä asioita kokee. Sama määrä epätoivoa, sama eriliisyyden ja osattomuuden tunne. Läpitunkeva alakuloisuus.
Toivon kaikille hyvää, se on kaunis ajatus. Jos kaikki saavat osansa niin se koskettaa myös sinua ja minuakin. Mutta niin ei taida olla oikeasti; hyvä, tyytyväisyys itseensä ja elämäänsä, merkitsevyys ja kyky tehdä asioille jotain - mikään näistä ei elämässä jakaudu tasaisesti. Toiset saavat enemmän kuin toiset, ja kenties juuri siksi he jaksavatkin enemmän itsensäkin eteen koska siitä aikaisemminkin on ollut hyötyä ja palkitsevuutta. Toisaalta kun toivo menee - se sitten pysyykin poissa. Kaikki tahtovat kuulla selviämis ja voittotarinoita, mutta mikään tai kukaan ei opeta häviämään "oikein". Kaikki haluavat olla auttamassa sellaista joka pystyy voittamaan, mutta kun käy ilmi että tämä tyyppi onkin oikeasti hävijä kaikki katoavat.
Mikään tässä maailmassa ei opeta miten ollaan toisia huonompi. Olen viime aikoina alkanut katsella niitä vanhoja yksinäisiä miehiä jotka istuvat puiston penkeillä, ruokkoamatonta yksinäistä olemusta. Pälyilevää pelokasta katsetta, kuin heidän koko olemassaolonsa olisi vaakalaudalla - kuin heillä ei huonoudessaan olisi oikeutta olla olemassa. Näen heissä itseni, he ovat ainoa samaistumisen kohteeni nykyisin.
"Rumalla naisella ei tee mitään" Sitä mieltä miehet on ja sen muistavat meidän rumien tiedoksi jatkuvasti toitottaa. Myös minä olen ruma, eikä minustakaan miehet koskaan kiinnostu, mutta en ole tehnyt siitä noin suurta ongelmaa kuin sinä. Okei, olisihan se ihanaa, jos voisi saada parisuhteen ja seksiä ja lapsia, mutta kun ei voi. Se on vain hyväksyttävä ja sitten mietittävä, että mitä muuta elämällä on annettavanaan. Minulle ainakin harrastukset ja matkustelu tuo iloa elämään.
Muistan muuten lukeneeni tämän saman kirjoituksen jo ainakin viisi vuotta sitten. Mitä sinä olet tässä välillä tehnyt muuttaaksesi elämääsi?
Sinullekin, rumana itseäsi pitävä nainen, tiedoksi: Tule ja ota, minusta saat aviomiehen itsellesi.
Tuo edellinen rumaksi itseään haukkuva nainen on ilmeisesti sellainen ujostelija, ettei uskalla soittaa minulle, joten häneltä menee aviomies, ja minulta mahdollinen vaimoehdokas sivu suun ....
Ja tämä vastauksena tuolle kyselijälle myös: Eipä yleensä paljoa auta tänne numeroaan laittaa, kun naiset ovat tuollaisia ujostelijoita, jotka eivät soita.
Näiden naisten ongelma EI siis ole rumuus, vaan kyvyttömyys/haluttomuus soittaa miehelle kun numeroa tarjotaan!
Eli todellakin: jos joku (ihan minkänäköinen nainen tahansa) soittaa minulle niin hänellä on erinomaiset mahdollisuudet saada itselleen rakastava aviomies.
Eikä minulla ole mitään muuta vaiihtoehtoa saada koskaan ketään kuin tämä.
Esim. ravintoloissa n. 170 cm/60 kg mies ei tule koskaan saamaan ketään, se on 100% varma asia.
Siksi en käy ravintoloissa kun olen joskus käynyt, ja huomannut että ihan turhaan, kun naiset hakevat sieltä pitkiä ja kookkaita miehiä, minun kokoiselle ravintolassa on pelkkä pettymys luvassa, aina ja ikuisesti.
Sama pätee MYÖS Hotelli Vantaaseen, en mä saa sieltäkään vaikka sitä jotkut muut helpoksi paikaksi
väittävätkin.
KAIKII raflat ovat helppoja paikkoja seuran löytämiseen:
a) naisille ulkonäköön katsomatta
ja
b) miehille, jotka ovat pitkiä, kookaita ja lihaksikkaita. Älyllä ja luonteellakaan ei ole väliä, ei niillä ominaisuuksilla oikeasti ole naiselle mitään väliä, vaikka muuta väittävätkin.
190cm/110 kg lihaskimppu mies kelpaa naiselle aina, ei haittaa mitään vaikka olisi tyhmä kuin saapas ja ikävä luonne.
Mutta siis jos joku nainen haluaa rakastavan aviomiehen eikä välitä vaikka mä oon pienikokoinen ja lyhyt niin tule ja ota: se onnistuu kun soitat 044 567 0800 ja sovit asiasta. t: Mika