On mahdollista. Olen nyt 29-vuotias sinkku, tai sinkku ja sinkku. Avoimessa suhteessa, jossa ollaan sovittu katsotaan miten etenee ja saan tapailla muita.
Kärsin ennen armeijaa sosiaalisten tilanteiden pelosta kaikkien muiden kesken, kuin lähimpien ystävieni. Armeijassa sitten pelko hävisi suurelta osin, vaikkei kokonaan ja vasta kun olin 3v töissä tehtävissä, joissa jouduin lähes päivittäin tapaamaan enemmän tai vähemmän ärsyttäviä asiakkaita, pelko hävisi lopulta kokonaan.
No entäpä sitten naisten seurassa? Neitsyys meni armeija-aikana. Kunnon hutsun kanssa, joka nussi eri miehen kanssa viikottain. Armeijan jälkeen sitten naiskokemukseni rajoittuivat ainoastaan viinan avulla tehtyihin pokauksiin, joita oli sen kolmen vuoden aikana varmaan 10-20. En muista tarkkaan.
Kuitenkaan selvinpäin en silti uskaltanut ottaa naisiin yhteyttä. Sitten 23v iässä tapasin erään kokeneemman naikkosen joka ei välittänyt ujoudestani ja jonka kanssa sekstailin viettelin aikaa noin kuukauden ajan ja ujouteni naisia kohtaan hävisi ihan täysin.
Tuon jälkeen ei sitten enäää tehnytkään minkäänlaisia vaikeuksia iskeä sänkyseuraa edes selvinpäin ja niin on kyllä tullutkin tehtyä silloin kun on ollut mahdollisuus. Nyt on sitten ollut lyhyempiä seurustelusuhteita sekä hoitoja useampia ja yksi 2v yksi 0,5v seurustelusuhde takana.
Itseluottamukseni on nykyään ihan katossa. Varsinkin kun opin miten naisille puhutaan, niin voisin sanoa että seuran saaminen on lastenleikkiä. Enkä todellakaan usko että joudun olemaan yksin. Ja eipä ole tarvinnut ollakaan.
Koittakaa itsekin vaikkapa vain alkoholin voimalla hankkia niitä kokemuksia, kyllä se ujous on mahdollista saada pois!
Sitten ne tärkeimmät kliseet naisille puhumisesta:
- Katsekontakti. Älä välttele silmiin katsomista.
- Älä kehu itseäsi. Suurin virhe jonka voit tehdä, on jokin palkalla/autolla/millälie kehuminen. Normaali nainen pitää tuota ihan saatanan ärsyttävää lukuunottamatta jotain Johanna Tukiainen-bimboblondeja. Mielummin kuuntele naista ja ole kiinnostunut hänen tekemisistään. Mielummin juuri niistä, joista nainen haluaa puhua ja on ylpeä.
- Ne muut jutut, en voi kyllä muuten neuvoa mutta aina löytyy jokin puheenaihe, joka tosin on tapauskohtaista mistä jutella.
- Suurin osa naisista ei todellakaan tykkää kännisistä miehistä, elleivät itse sitten ole kännissä.
- Opi lukemaan naisista, milloin he ovat kiinnostuneita. Tätäkään ei opi kuin pelaamalla
- Älä nöyristele. Tällä taktiikalla pääset kaveriportaalle.
- Ulkonäöstä sen verran, että tarkistappas vaatetus. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita mitään trendihomokuteita. Mutta ei varsinkaan junttivaatteitakaan. Eri ihmisille sopii eri vaatteet.
- Pidä hygieniastasi huoli. Vähintään kerta päivään suihkuun. Jos hikoilet, niin sitten useamminkin

Vastaukset 21
Vanhimmat
positiivinen tarina. Kun ottaa sosiaalista riskiä, niin usein huomaa, että asiat menikin ihan ok. Ehkä vähän eri tavalla kuin kuvitteli. Itseluottamusta tulee ehkä parhaiten tekemällä, ja oppimalla "epäonnistumisista". Tuosta olen vähän eri mieltä, että seuran saaminen olisi lasten leikkiä, ainakin itselleni.
Noihin kliseisiin lisäisin vielä, että leikkimielisyys on yleensä naisten mielestä hyvä juttu. Kunhan ei tee itsestään totaalipelleä.
Ei pelkästään ulkonäkö ratkaise mutta siihen yhdistettynä töykeä käytös ja vittumainen luonne niin voipi olla että seuran saanti on hiukan vaikeampaa.
No kun kerran tiedät asian niin sitten. Miksi sitten valitat jos noin pienestä on kiinni? Ulkonäköään on paljon helpompi muuttaa kuin luonnettaan.
Komea mies saa vaikka olisi töykeä ja vittumainen. Kaunis nainen saa vaikka olisi töykeä ja vittumainen. Entäs sitten? Jos olet ruma mies tai ruma nainen niin tämä tieto ei auta sinua yhtään vaan sinulla pitää olla muuta tarjottavaa. Tyly ruma nainen on tuskin yhtään sen suositumpi kuin tyly ruma mies!
No mitä sinä sitten nariset jos asia on selvä? Mua vituttaa kun maapallo pyörii väärään suuntaan mutta asiasta vinkuminen ei lisää kuin omaa tuskaa. Olkoot sitten niin. Ja elämä jatkuu. Pointtini on että jos ihminen jotain muutosta oikeasti haluaa niin eiköhän silloin ole valmis tekemään myös töitä sen eteen.
p.s. oman ulkonäön kohentaminen ei muuten ole temppu eikä mikään
"Ulkonäköään ei voi erityisemmin kohentaa."
Voit:
- hankkia vaatteita jotka tekevät sinusta vetävämmän naisten silmissä
- hankkia lisää lihasta varsinkin yläkroppaan
- treenata itsesi solakampaan kuntoon
- vaihtaa kampausta / ajaa hiukset pois
- kasvattaa pornahtavan näköisen parran
- Vaihtaa silmälasit paremman näköisiin tai hankkia itsellesi hyvin sopivat aurinkolasit
Kannattaa kokeilla, ellet ole jo kokeillut.
Hahaha, olit ujo, mutta silti iskit naisia kännissä kaatamalla. No mäpä en saa iskettynä naisia vaikka olisin itsevarma ja kännissä ja tietysti toimisin ohjeittesi mukaan. Ulkonäöstä ja testosteronitasosta tässä hommassa on kyse.
Pisti myös silmään tuo "Kärsin ennen armeijaa sosiaalisten tilanteiden pelosta kaikkien muiden kesken, kuin LÄHIMPIEN YSTÄVIENI." Lähimmät ystävät...mullapa ei ole edes kaukaisia.
Jos ulkonäkö ja sosiaaliset taidot ovat kunnossa, ja ainoa mistä kärsii on ujous, niin on kyllä helppo tulla tänne uhoamaan muutoksesta. Entä kun mikään ei ole kunnossa ja kaikki itsessään pitäisi muuttaa?
Selvinpäin en uskalla jutella naisille ja humalassa vasta tuleekin todellinen luonteeni esiin, joka on säälittävän ujo. Juttelu sujuisi hyvin jos sellaiseen tilanteeseen vaan jotenkin pääsisi.
...olet pitkä ja komea?
Jos 177 cm on pitkä...?
Komeaksi joku on joskus erehtynyt haukkumaan, mutta esim. pidin joskus vuosia sitten peilikuvassa profiiliani ja sain pistemääräksi alle 4.
...kuva?
" Neitsyys meni armeija-aikana."
Kumarruiko poimimaan saippuapalan yhteis-suihkun lattialta? ;)))
Onko koulu vielä kesken vai tuliko lintsailtua äikän tunneilta?
...sulla noin kolmekymppisenä. Onko sun flaksisi parantunut vai huonontunut? Irtoaako nuorilta kakskymppisiltä naisilta helposti, vai pitääkö sua "liian vanhana"?
Viime vuonna seurustelin puoli vuotta 19v ikäisen kanssa. Tämän hetkinen pano/kaverisuhde on kestänyt 2kk ja nainen on 22v ikäinen.
Muutenkin voisin sanoa, että ei kannata koskea enää tämän ikäisenä alle parikymppisiin. Usein ovat huonoja sängyssä, seurustelusta ei ole minkäänlaista kokemusta ja muutenkin ovat niin naiiveja, koska eivät ole nähneet elämää juuri lainkaan.
Voisin sanoa, että parhaimpia ovat juuri ne joilla on yli vuoden kestänyt suhde saman katon alla jonkun kanssa, sekä ovat kokeneet myös ne elämän huonot puolet kun mamma tai isukki ei enää olekaan aina auttamassa.
...se on, kunhan saisi sen ekan kokemuksen, niin siitähän se itsetunto nousisi.
Ongelma vaan on, miten sen ekan kokemuksen saa. Se, millainen vaikutus alkoholilla on, riippuu ihmisen persoonallisuudesta. Mulle alkoholilla ei ole minkäänlaista positiivista vaikutusta, tekee vain uniseksi. Alkoholi poistaa estoja, mutta entäpä, jos ei ole minkäänlaisia estoja, on luonteeltaan hiljainen, introvertti, niin ei alkoholi auta mitään. Eikä se sosiaalisia taitoja tuo.
"Armeijan jälkeen sitten naiskokemukseni rajoittuivat ainoastaan viinan avulla tehtyihin pokauksiin, joita oli sen kolmen vuoden aikana varmaan 10-20."
Ei tuollainen ATM:lta onnistu, jos on esim. lyhyt, ei niin komea jne.
Nyt en taida oikein ymmärtää.
"mutta entäpä, jos ei ole minkäänlaisia estoja, on luonteeltaan hiljainen, introvertti, niin ei alkoholi auta mitään. Eikä se sosiaalisia taitoja tuo."
Itse olen ekstrovertti, mutta yleensä ajattelen estot niin, että ei uskalla tehdä jotain, mitä haluaisi. Eli ymmärtäisin tuon niin, että sulla ei ole ongelmia tehdä tai sanoa mitä haluat, mutta et halua sanoa kovin paljoa.
...ymmärsit aivan oikein. Mua ei kiinnosta niitänäitä-juttelu. Kyse on osittain myös sosiaalisten taitojen puutteesta. Jos väkisin yrittää jotain, joka ei tule luonnostaan, niin naiset huomaa sellaisen.
Tuossa on vain se ongelma, että jos on deitintapaisella naisen kanssa, jota ei juuri tunne, jutun pitää kulkea aika luontevanoloisesti. Jotkut naiset kiusaantuvat kovasti hiljaisista hetkistä. Itsekin olen joutunut pinnistelemään aika lailla, että pystyn juttelemaan kaikenlaista joutavanpäiväistä välissä, kun molempia kiinnostavat puheenaiheet ovat vähän hakusessa. Tai sitten voi miettiä etukäteen tiettyjä tyypillisiä puheenaiheita, ja mihin suuntaan niistä puhuessa voi juttua kääntää.
- Älä kehu itseäsi. Suurin virhe jonka voit tehdä, on jokin palkalla/autolla/millälie kehuminen. Normaali nainen pitää tuota ihan saatanan ärsyttävää lukuunottamatta jotain Johanna Tukiainen-bimboblondeja. Mielummin kuuntele naista ja ole kiinnostunut hänen tekemisistään. Mielummin juuri niistä, joista nainen haluaa puhua ja on ylpeä.
- Ne muut jutut, en voi kyllä muuten neuvoa mutta aina löytyy jokin puheenaihe, joka tosin on tapauskohtaista mistä jutella.
Joo, kuuntelemalla naista voi poimia myös sitten paremmin puheenaiheita, ei tule niitä kiusallisia hiljaisia hetkiä, eli tartu joihinkin avainsanoihin tai juttuihin, joita nainen heittää. Yksi vähän hassultakin kuulostava tehokeino on toistaa avainsana lauseesta, jonka nainen on juuri sanonut. Esimerkiksi "Ai Englannissa, blaa blaa blaa..." Nainen saa silloin vaikutelman, että kuuntelet häntä ja niinhän sinä teetkin, heh.
Sä kuulostat siltä, että olit varmaan enemmän sellainen semiujo kuin ihan patologinen tapaus. Punastelitko muuten paljon nättien tyttöjen edessä silloin nuorena? Mulla punastelu oli pahimmillaan siinä parikymppisenä opiskelijapoikana, nykyään en enää juurikaan punastele ja jos niin pääsee käymään, niin otan sen enemmän huumorilla, sehän on vaan adrenaliiniryöppy.
Mitä enemmän lueskelen näitä neuvoja, sitä enemmän koen tarvetta lopettaa seuranhaun kokonaan.