Alku on vähän raflaava, mutta totuus tekee vapaaksi.
Tällä palstalla isäpuoli juuri valittaa vaimon tyttärestä. Niin se menee.
Eli:
1) Vältä uusperheen rakennetta kaikin voimin. Se on todella raskas rakenne. Lapset saavat kotiinsa jatkuvasti asumaan jonkun tuiki tuntemattoman tyypin, miehen tai naisen. Ajattele, jos minä ilmaantuisin teille ja sanoisin, että tässä olen, enkä mihinkään lähde. Aivan kauheaa siis! Minut heitettäisiin ulos niska-persotteella noin viidessä minuutissa. Fiksuimmat tarjoisivat kahvit ensin! Vältä uusperheen rakennetta! Väljähtänyt avioliitto on miljoona kertaa rennompi kuin uusperhe!
2) Jos ero tulee, anna lasten elää rauhassa oma elämänsä ilman vierasta kotona. Sussut ja puolisot ovat lapselle tuiki tuntemattomia, mutta vanhempi ei sitä kerta kaikkiaan jostain syystä saa päähänsä. Lapsi ei millään lailla kaipaa tuntematonta kotiinsa! Hän on yleensä niin fiksu, että ei sitä sano, mutta näin se on.
Anna sussun lapsineen asua toisessa kodissa ja asu itse toisessa kodissa. Kaameaa kyllä, suositan näin vaikka menisit naimisiinkin.... Näin kaikilla on paras mieli. Elä mielummin sitten vaikka hyvin vaatimattomasti: sen lapsi kestää ihan hyvin, ainakin paremmin kuin sen tuntemattoman.
Kaikkea ei voi alkaa alusta. Minustakaan ei tule balleriinaa, vaikka kuinka päättäisin alkaa alusta. Lapsen elämä on täydessä käynnissä eikä vanhempi voi ihan matemaattisestikaan alkaa alusta. Täytyy pelata niillä korteilla, jotka on kädessä.
3) Eli älä pykää uusperhettä, niin ei tule niitä kammotuksiakaan. Elele kahdessa kämpässä kunnes lapset muuttavat kotoa. Sitten rakenne onkin toinen eikä enää kammottava.
4) Uusperheen lapset: tsempillä vaan! Ottakaa etäisyyttä siihen tuntemattomaan, jos ärsyttää ja käyttäytykää hyvin. Vanhempanne eivät halua mitään pahaa, he eivät vain nyt oikein tajua asiaa teidän kannaltanne. He eivät todellakaan tajua, että se sussu on ihan vieras teille. Tulette pärjäämään ihan hyvin elämässänne. Pyytäkää omalta vanhemmalta joskus selkeästi kahdenkeskistä aikaa ilman sussua, niin on helpompaa. Kaikkea hyvää. Elämä kantaa!
Tällä palstalla isäpuoli juuri valittaa vaimon tyttärestä. Niin se menee.
Eli:
1) Vältä uusperheen rakennetta kaikin voimin. Se on todella raskas rakenne. Lapset saavat kotiinsa jatkuvasti asumaan jonkun tuiki tuntemattoman tyypin, miehen tai naisen. Ajattele, jos minä ilmaantuisin teille ja sanoisin, että tässä olen, enkä mihinkään lähde. Aivan kauheaa siis! Minut heitettäisiin ulos niska-persotteella noin viidessä minuutissa. Fiksuimmat tarjoisivat kahvit ensin! Vältä uusperheen rakennetta! Väljähtänyt avioliitto on miljoona kertaa rennompi kuin uusperhe!
2) Jos ero tulee, anna lasten elää rauhassa oma elämänsä ilman vierasta kotona. Sussut ja puolisot ovat lapselle tuiki tuntemattomia, mutta vanhempi ei sitä kerta kaikkiaan jostain syystä saa päähänsä. Lapsi ei millään lailla kaipaa tuntematonta kotiinsa! Hän on yleensä niin fiksu, että ei sitä sano, mutta näin se on.
Anna sussun lapsineen asua toisessa kodissa ja asu itse toisessa kodissa. Kaameaa kyllä, suositan näin vaikka menisit naimisiinkin.... Näin kaikilla on paras mieli. Elä mielummin sitten vaikka hyvin vaatimattomasti: sen lapsi kestää ihan hyvin, ainakin paremmin kuin sen tuntemattoman.
Kaikkea ei voi alkaa alusta. Minustakaan ei tule balleriinaa, vaikka kuinka päättäisin alkaa alusta. Lapsen elämä on täydessä käynnissä eikä vanhempi voi ihan matemaattisestikaan alkaa alusta. Täytyy pelata niillä korteilla, jotka on kädessä.
3) Eli älä pykää uusperhettä, niin ei tule niitä kammotuksiakaan. Elele kahdessa kämpässä kunnes lapset muuttavat kotoa. Sitten rakenne onkin toinen eikä enää kammottava.
4) Uusperheen lapset: tsempillä vaan! Ottakaa etäisyyttä siihen tuntemattomaan, jos ärsyttää ja käyttäytykää hyvin. Vanhempanne eivät halua mitään pahaa, he eivät vain nyt oikein tajua asiaa teidän kannaltanne. He eivät todellakaan tajua, että se sussu on ihan vieras teille. Tulette pärjäämään ihan hyvin elämässänne. Pyytäkää omalta vanhemmalta joskus selkeästi kahdenkeskistä aikaa ilman sussua, niin on helpompaa. Kaikkea hyvää. Elämä kantaa!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Itsekkin usein miettinyt ja pahoin pelännyt että tuollaista se voi olla. Ei ne tunteet niitä toisen lapsia /vanhemman uutta puolisoa kohtaan roihua samoina kuin sitä puolisoa kohtaan vaikka haluisikin pitää heistä.
Ja jos on asunut yksin jo useamman vuoden tottuuko enää toisenhuomioon ottamiseen aikuisiällä,kun on jo ne piintyneet tavat. Nuorena se oli helpompaa. Niin mene ja tiedä rakkaus antaa voimia toki, mutta aikamoinen soppa se on silloin jos ei toimi.
on oikeassa. Kyllä seurustella voi omistakin asunnoista käsin. Viisasta onkin jättää homma sellaiseksi. Kunhan mukulat muuttavat pois, niin sitten vasta yhteen. Uudet lapset kannattaa jättää tekemättä. Jos erotaan monesti, niin lapsia ja sisarpuolia on ihan sekalainen pakka.
Tuntuu yleensäkin fiksummalle, että lapset olisivat eron jälkeen toisella vanhemmalla, eivätkä reissaisi edestaas vaikka viikko viikko menetelmällä. Kävisivät vain moikkaamassa etää.
Hyvin kirjoitit AP.
Itsekkin sitä ihmettelen, miksi pitää heti änkäytyä saman katon alle eleleen, vaikka oma kämppäkin olis..
Tuokin mies, johon viittasit, valittaa ja valittaa, mutta ei ota yhtään huomioon, kysyttiinkö tytöltä mielipidettä hänen tullessaan heille asumaan..
Ehkä tyttökin olisi halunnut elellä äitinsä kanssa ilman tätä miestä.
Mies olisi voinut pitää asuntonsa ja olisivat siellä nakuilleet ja pornoilleet äidin kanssa niin paljon kuin sielu sietää! Miksi piti tehdä kahdesta kokoonpanosta yksi onneton?
Nykyaikana kaikkien tukien turvaviidakossa ei ole pakko yhdistellä perheitä edes rahan takia.
Perheet perheinä ja panoluukut panoluukkuina! Vieras ukko on aina vieras ukko.
Tulee mieleen perheeseen hivuttautuvasta ukosta käenpoikanen, pikkuhiljaa yrittää erottaa äidin lapsistaan häätämällä...
Olet siis sitä mieltä, että tein aivan vikaratkaisun aikoinaan, kun erosin pettävästä miehestä vanhimman tyttäreni ollessa 2 v hänen ja pari vuotta myöhemmin löin hynttyyt yhteen nykyisen mieheni kanssa, nyt meillä on pari yhteistäkin lasta. Minun olisi siis 23-vuotiaana pitänyt pyhittää elämäni 2-vuotiaan tyttäreni aikuiseksi saamiselle niin, että olisin noin 39-vuotiaana voinut viritellä uutta parisuhdetta?
on ollut se jonka kanssa kakarasi teit. uusioperheitä nähneenä tiedän että 'vieras' mies ei koskaan ole isä. ois varmaan kannattanu kattoo kenelle levittelit haarojas, ainaki ne miehet jotka kovin kärkkäästi tahtoo perustaa perhettä tuppaa tekemään niin monta kertaa. Ja mikäs kiire sulla oli 23 ikäsenä kakarantekoon? ois varmaan kannattanut kattoo millanen mies on...
jos et aattele lapses parasta vaan oman alapääsi mielihyvää niin sterilisaatio olis tollasille enemmän kuin paras vaihtoehto niin ei tartte kärvistellä paskoissa suhteissa. vai kakaroillako sä miehiä itteesi sidot?
Olen samoilla linjoilla vain sen suhteen, että ne "vanhemmat" sedät voi pysyä siellä omissa luukuissaan ja viedä sitä lasten äitiä nussimaan sinne kämppäänsä.
Mutta nuoremmat miehet on eri asia! Ne haluaa perheen ja lapsia ja se "valmis" lapsikin menee siinä muitten mukana..
Minäkin olen nuorena ensimmäisen lapsen tehnyt ja eron jälkeen tieten oli niitä ukkoja mullakin, mutta kenenkään kanssa en "pesiytynyt", ennen kuin löysin samalla tavalla ajattelevan kuin itsekkin ja joka halusi perustaa perheen kanssani.
Nyt on yhteisiäkin lapsia, eikä ensimmäistäni erotella muista millään tavalla.
Ehkä tuo AP on lukenut sen yhden vanhan miehen narinat tuolla yhdessä keskustelussa ja provosoi nyt.
Se mieshän siinä keskustelussa valitti äidin lesbotytöstä, jonka halusi potkia pellolle yhteisestä kodista, koska halusi nakuilla ja paneskella vanhoilla päivillään...valitti kylläkin tytön äidinkin käyneen jo loppuunkuluneeksi, joten ei tainnut olla isäpuoliainesta lainkaan! Siinä oli siis kyse vanhasta ukosta, jolla ei omia lapsia ollut, enkä ihmettele!
Tottakai nuoret pesiytyy ja pariutuu, mutta asumaan samaan kämppään kannattaa valita tarkasti!
Vanhat ukot joutaa pysymään omissaan!
Mikäs noita-akka siinä lenteli kyöpelinvuorelta tänne paskaa suoltaan!??
Palaahan takaisin, pääsiäiseen on monta kuukautta vielä! :D
Tympäseekö, kun joku on kuitenkin löytänyt kunnon miehen rinnalleen, vaikka se ei ensimmäinen ollutkaan?
Kumoan tuollaiset väitteet täysin! Itsekkin jäin yh:ksi nuorena, mutta onneksi löysin uuden, hyvän miehen jonka kanssa nyt yhteistäkin perhettä ja onneksi osui sellainen kaveri, joka kohtelee kaikkia lapsia tasavertaisesti!
Jos "pohjanakan" elämä menikin perseelleen huonojen valintojen vuoksi, se ei suinkaan tarkoita, että muillakin menisi! Höh!
Tsemppiä sulle "just askin", oikein olet valintasi tehnyt ja kunnon kansalaisia on sieltä teiltä tulossa!
Ei meidän kaikkien tarvitse olla elämälle katkeria, antaa "pohjanakkojen" tehdä se työ! :))))
kevyempi olo kun sait noin paljon mätää ulos sisältäsi?
Eihän kukaan oikeasti voi muutaman rivin perusteella tuollaista toisen elämästä ja parisuhteesta ajatella.
Olis varmaan pitäny, mikä kiire oli jne jne. Sinä taidat olla meistä se ainoa joka pystyy menemään ajassa taaksepäin ja aloittamaan tarvittaessa uudestaan? Kaikki ratkaisut eivät ole parhaita mahdollisia, mutta onneksi tulevaisuus on edessäpäin ja jokaisella on oikeus tavoitella onnea itselleen ja perheelleen.
Sinullako on oikeus heittää se ensimmäinen kivi?
En ole mitään mieltä sinun elämästäsi, just asking. Mistä minä tiedän siitä mitään. Kerroin vain mielipiteeni. I was the child myself.
Uusioperhe voinee onnistua jos lapsi on alle 3. Silloinkin lapsi elää koko lapsuutensa isäpuolen kanssa. Itse isäpuolen saaneena en oikein kyllä osaa sitä suositellakaan. Äiti vastaa lapsen lapsuudesta siten, miten parhaaksi katsoo. Elämänsä pyhittäminen lapsen eteen ei ole minusta huono idea.
En sanonut, että parisuhde olisi ongelma. Ongelma on se, että lapsi sitten elää vieraan kanssa koko lapsuutensa. Onko se kaksi kotia ihan mahdoton yhtälö? Vissiin on.
Jokainen tekee, miten parhaaksi näkee.
ei tympäse, vaan sossuhuorilta pitäisi ottaa kaikki tuet pois. Senku hakevat persettä keikuttamalla kadulta fyrkkansa, laitonta se ei ole.
Useimmiten pelkuriakka koukuttaa äijiä lisääntymällä, se joka ei pelkää ei anna joka sängyssä tulla rojua torveen.
Mistä päättelit että olen elämälle katkera? Mulla on mies, ja taatusti vähemmän huonoja valintoja kuin kaltaisellasi mätisäkillä, joka kutee vaikka naapurinsedän kanssa jotta saa lisää äitylirahoja bilettämiseen.
PS. Jos uskot kyöpelinvuoriin (blåkulla på svenska) niin mene ihmeessä hoitoon, koska noitauskoinen mutsi ei taatusti ole lapsille hyväksi. lastensuojeluun pitäisi susta ilmoittaa.
Hapannaama! Tänne asti loistaa tyytymättömyys kaikkeen.
Tuollaiselta korppikotkalta pitäisi ottaa henki pois, ei tulisi edes lapsillas ikävä, jos sulla ny sellasii ees on.
Yököttävä harppu olet! hyi!
Juuri tuollaiset pohjanakat on sitä pohjasakkia.
Elämä on pelkkää suoritusta ja sen kyllä kuulee!!
Seksi ei enää toimi (enkä ihmettele tuolla mentaliteetilla!) ja muut naiset leimataan huoriksi.
Kunnon panoa on koko kummitus vailla, mut ei taida miehet koskee pitkällä tikullakaan moiseen, luulen mä :)))
onnistu noinkaan, mun mielestä.
Niin kauan kuin lapset asuu kotona, niin ne tod. näk. on toisella vanhemmallaan kerran viikossa ja joka
toinen viikonloppu. Mahdollisesti ei sitäkään.
Eli jos sitä kumppania haluu nähdä, niin se onnistuu kerran viikossa tai sitten ei ollenkaan.
(Olettaen nyt että lapsia on naisella. Jos on miehellä, niin tilanne voi olla eri).
Sitäpaitsi yksinhuoltajuus on todella rankkaa, vaikka tilanne ois mikä.
Et pääse edes ulos kävelemään, koska lasten kanssa pitää olla kellon ympäri.
On myös aika vaikea kuvitella, että suhde pysyis tollaisena kerran viikossa tapailuna
seuraavat 15 vuotta, kun lapset on pieniä.
Pitää muistaa, että vielä 20 v. voi asua kotona.
Ja kannattaa myös miettiä lomat yms.
Aika mahdoton ajatus minusta, että lapset eivät tapaisi puolison uutta kumppania.
Lisäksi kannattaa miettiä, jos toisella on lapsia ja toisella ei, että kannattaako oma
perhe uhrata sille alttarille. Toisin sanoen harva lapsia hankkinut on sitä katunut ja
omat on aina omia.
aloittaja puhuu asiaa. Noin homma toimii. ehtii sitä kaksistaan hempeillä ja lempeillä saman katon alla kunhan lapset ovat maailmalla. ainakin neljänkympin kieppeillä eronneille voi olla hyvinkin järkevä ratkaisu. Ilmeisesti olet aika nuori jos et tuota tajua. vaikka olisitkin yksinhuoltaja, niin et kai kuvittele, että uuden miehen velvollisuus on huolehtia lapsista että sinä pääset esim. kävelylle? Kun ei vaan ole. Jokainen huolehtikoon lapsistaan itse, nehän ovat elämän tärkein asia.
no sitten voin saman tien odotella siihen kun lapset on lähteneet, sillä mikä suhde se on jos kerran viikossa nähdään? Joku teiniaikoijen treffailu lähinnä. Kyl se mies hyppisi vieraissa jatkuvasti sellasella meiningillä. Ainaki ku noita aikaisempia kyselyjä seksistä luki. Ei kiitos. Joo ja mielellään huolehdin lapsista yksinkin -ne on tosiaan elämän tärkein asia.
....kannanottoja. Lisään vielä yhden havainnon näkemäni perusteella. Monessa vaikeassa kouluhäirikkötapauksessa taustalla on äidin uuden nuoren poikaystävän aiheuttama mustasukkaisuus. Viisitoistakesäinen poika ja vain vähän vanhempi äidin poikaystävä voivat olla myrkyllinen keitos, josta pojan koulunkäynti saattaa mennä raiteiltaan.
se on selvä, että lapsen ikä vaikuttaa paljon siihen, miten se tällaseen uuteen kumppaniin sopeutuu.
Mun ymmärtääkseni se on sitä vaikeempaa, mitä vanhempia lapset on - tietysti koska ne tajuu
asioista enemmän ja ovat myös pidempään tottuneet perus perhekuvioon. Voin hyvin kuvitella,
että murrosikänen on juuri se kaikista hankalin ikä tollaselle uusperhekuviolle. Yleensä on myös
selvää, että esikoinen kärsii eniten avioerosta, koska sillä on ehkä läheisimmät välit vanhempiin.
Muut sisarukset seurailevat enemmän sitä esikoista ja vanhemmat eivät ole niin tärkeässä roolissa.
Toisaalta on selvää, että lapset kärsivät myös jos vanhempien välit eivät ole kunnossa.
Ja sitten taas ei välttämättä ole lapsellekaan hyvä kasvaa ilman roolimallia siis yh-perheessä.
Kyllä näistä uusperheistä on silti aikamoisia kauhutarinoita kuultu.
On sitten myös jotain erotarinoita, joissa vanhemmat on eronneet sovussa, välit ovat hyvät ja
molemmilla/toisella uus kumppani. Tosin usein uusperhelapsia ei näissä tarinoissa ole.
En silti sano, etteikö elämässä ole muutakin tärkeetä kuin lapset.
Mut realistisesti en usko, että parisuhteen ja lasten erottaminen toisistaan onnistuu.
Molemmilla on sen verran iso merkitys, että sekasin se soppa kuitenkin menee.
Hyvin kirjoitit! Pitkää pinnaa ja malttia se vaatii, mutta kyllä se jotain antaakin!
Kumpikin vähän vielä murrosikäisiä, lapsi ja isäpuoli!
Paras ikä tulla isäpuoleksi on 30-45 vuotta.
Nuoremmat on kukkoilijoita ja vanhemmat sitten kärttyisiä...
vielä, miltä pohjalta näitä neuvojasi jakelet..? Oletko uusperheen lapsi vai ko kuviossa siipeesi saanut aikuinen?
Uusperhe kuviot päättyvät AINA eroon jossain vaiheessa... yleensä siinä vaiheessa kun jommankumman esikoinen tulee teini-ikään ja alkaa vittuilemaan (isä- tai äitipuolelleen). Jos sitä paskaa joku jaksaa niin antaa mennä vain... ero tulee... ja TAAS perustetaan epätoivoinen uusperhe...
Ainako? Höpöhöpö!
Meillä ollaan oltu uusioperheessä jo 20 vuotta ja eroa ei edes ajatella!
On sullakin kyllä mietteet!
3 vanhempaa lasta asuu jo omillaan ja viikonloppuiksi on kiire kotiin, isäpuolen kanssa nimittäin harrastetaan kalastusta, ovat aina päässeet miehen mukaan ja mukavaa on reissut heillä olleet!
Syksymmällä ovat sitten hirvimetsällä porukalla sun muuta!
3 nuorempaa asuu vielä kotona, yksi näistäkin minun aikaisemmasta liitostani, eikä ole tarvinnut vittuilua kuunnella pahemmin kenenkään.
Eiköhän se ole ihan opituista käytöstavoista kiinni, kuka vittuilee ja kenelle.
Että etpä nyt ollut kuitenkaan oikeassa! :D
Ei sitä vittuilua tuu, kunhan ei isä- tai äitipuoli tee sitä virhettä, että alkaa määräilemään ja kukkoilemaan toisen lapsille.
Olen itse se isäpuoli ja kaksi lasta tuli vaimon mukana perheeseen ja itsellä on yksi ennestään.
Se varmaan auttoi asiaa, kun oli kokemusta jo itelläkin lapsesta, joten hyvin olen vaimon lapsiakin aina yrittänyt ymmärtää. Tukenut olen, jos on tukea tarvittu, mutta vaimon lasten asioista en ole koskaan yrittänytkään päästä määräilemään, eikä ole tarviskaan. Vaimo kyllä osaa sen homman :)
Nyt kaikki ovat murrosiässä ja meillä on yksi yhteinen pikkuinen, joten kompromisseja tehdään päivittäin, mutta puhumalla on asiat ratkenneet, eikä ole "vittuiluja" aseena käytelty.
Vaimon lapset saattavat jopa tulla minulle sanomaan, että "voitko sä puhuu sille...",jos on heillä kiista jostakin ja voinhan mä, mielelläni, jos apua pyydetään, autan. :D
Että ei se aina "kamalaa" ole uusioperheen arki, vaan antoisaa kun sen oivaltaa!
Ydinperhe. naimisissa 25 v, yhdessä 30 v 3 lasta. Onnellinen avioliitto
Sain aikoinani isäpuolen, kun äitini jäi leskeksi. Sitä sitten kaupattiin isän korvikkeeksi oikein urakalla. Ja hänen lapsiaan sisarpuoliksi.
I was the child myself.
Toinen pohja on paras naisystäväni, lastenpsykiatri. Ollaan keskusteltu asiasta.
Kolmas pohja ovat omat silmät ja etenkin korvat. Hyi helkkari, mitä sotkua!
Eli kaksi kämppää!
olet fiksu ihminen, mutta ihmettelen vain tuota kovaa hinkuasi yleistää asioita. Omakohtainen kokemus lapsuudesta ja keskustelut lastenpsykiatriystäväsi kanssa eivät sinusta vielä kaiken tietävää tee. Sinä olet kokenut asian kehnona omakohtaisesti eikä lastenpsykiatrinkaan korviin tule muita tapauksia, eikö vain..?
Olin itse 3-kymppinen virkanainen, kun tapasin nykyisen mieheni ja ainoan lapseni isän. Hänellä oli tuohon aikaan 4- ja 7-vuotiaat pojat ja melkoinen elämänmuutos oli minulle, kun sain yhden miehen sijasta kolme elämääni. Aluksi lapset olivat valtaosan ajasta äitinsä luona, isällä vain joka toinen vkl ja lomilla pidempään. Tilanne muuttui kuitenkin niin, että miehen ex halusi muuttaa kauemmas työn perässä ja pojat jäivät sitten meidän luoksemme. Olisivat halunneet kutsua minua äidiksi, mutta selitin heille, etten voi enkä halua ottaa heidän ainoan oikean äitinsä paikkaa, joten olen siis "minä". Pojat saivat muutaman vuoden kuluttua pikkusiskon eli perheessä oli murkkuikäinen, pikkukoululainen ja vauva yhtaikaa. Ei mahdoton yhtälö kuitenkaan. Nyt vanhin pojista on jo omillaan, ammatti hankittuna ja armeija käytynä, mukavalta tuntuu, kun nuorimies käy meitä morjestamassa vähintään pari kertaa viikossa eikä toinen pojistakaan halunnut muuttaa keskiasteen oppilaitoksensa "perässä" naapurikaupunkiin, vaan herää tuntia aikaisemmin ehtiäkseen kotoa sinne. Joten eipä nämä uusperhekuviot aina täyttä kaaosta ja kärsimystä ole!
Yleistän, koska muuten ei kukaan saa selville, mitä mieltä olen. Löysää kaikkeasyleilevää tekstiä riittää kyllä minun vastapainokseni. Voit onneksi nykyään itse valita, mitä haluat lukea. Itse kerron, mitä mieltä olen, jotta ei jää epäselväksi. Jokainen sitten ottaa tai jättää.
Minusta vain on mielenkiinnotonta, jos ei ole mitään mieltä koskaan kunnolla mistään! Me olemme kaikki erilaisia tässä asiassa. Ystäväni eivät ole yhtä lailla jotain mieltä ja siksi minulta aina kysytään, mitä mieltä olen. On kuuleman mukaan hyvä kuulla selkeä mielipide ja sitten päättää itse miten päättää! Kummallista! Näin se aina toistuu.
Fiksuja poikia. En puhunutkaan aikuisten näkökulmasta mitään. Lasten elämä minua kiinnostaa. Aikuinen saa itse vastata elämästään. Lapsi ei.
Mielestäni olet onnistunut itse loistavasti. Poikien puolesta emme voi sanoa muuta, kuin, että ovat hyvin selvinneet. Minä olen myös hyvin selvinnyt (been there), mutta olen silti sitä mieltä, mitä nyt olen. Sinä tietty olet omaa mielipidettäsi ja se on tietty aivan ok!
Olen avioerolapsi, esikoinen ja elänyt kahdessa uusiperheessä. Isäni uusioperhe kusi. Hän oli mennyt yhteen vainoharhaisen akan kanssa ja menipä vielä tekemään minulle uuden pikkuveljenkin tämän kanssa. Tämä nainen oli saanut päähänsä, että minä haluan erottaa hänet ja isän. Minä? Minä olin hissukka. Koulukiusattu, kotona hiljaiseksi peloteltu. Vietiinpä minut jopa psykolgillekin, kun minussa oli jotain vikaa kun en tavannut kavereitani (vanhemmat lupasivat, että saisin iltapäivällä koulun jälkeen mennä, mutta kun kaverit tulivat hakemaan, oli vaikka mitä tekemättömiä töitä ja sellaisia). En juurikaan uskaltanut pistää nokkaani huonettani pidemmälle. Opin huomaamattani kävelemään niin hiljaa, ettei askeleistani kuulunut mitään ääntä. Lopulta minut ajettiin pois kotoa jonkin mitättömän pikkuseikan varjolla. Nykyisin isä, uusi nainen ja pikkuveli elävät perheenä. Isän mielenterveys rakoilee ja nainen on edelleen sekaisin. Pikkuveli bilettää liian nuorena, eikä kukaan mahda hänelle mitään.
Äitini perhe taas toimi. Hän, uusi mies ja pikkusiskoni elelivät suht onnellisina keskenään. Uusi mies on mukava ihminen ja sulautui perheeseen luontevasti.
Minä vain jäin vähän niinkuin väliin. En oikein kuulu kumpaankaan perheeseen, eikä se ollut oikein hyvä lähtökohta elämälle. Onneksi minulla on nykyisin oma perhe, puoliso ja muutama kotieläin.
Harmittaa osasi siinä kuviossa, mutta jos jotain pahaa, niin hyvääkin...vaikutat tosi sympaattiselta mieheltä!
Onneksi sinulla on kuitenkin se oma perhe, moni sortuu huonoille teille moisen kohtelun jälkeen.
Mutta olihan äitisi puolelta kuitenkin hyvää kohtelua? Tuo isäpuolesi meinaan?
Kaikista vanhemmista ei oikein ole vanhemmiksi, mutta sinusta tulee varmaan hyvä isä, onhan kokemusta, millainen EI kannata olla...
Nimenomaan tuossa on oppinut sen, miten ei tehdä. Ja sorruin minäkin ensin aika huonoille teille. Ryyppäsin aika paljon ja sulkeuduin kämppääni, mutta pääsin siitä sitten lopulta. Äkkinäinen vapaus oli vain alkuunsa liikaa.
Uusioperhe saattaa kyllä onnistuakin. Isäpuoleni oli todella hyvä isäpuoli. Hän antoi meidän lasten määrätä rajat ja kertakaikkiaan hän vain sopi yhteen meidän kaikkien kanssa. Äitini kotona tunnelma oli paljon rennompi ja perhemäisempi, jos niin voi sanoa. Olen nykyisin hyvissä väleissä äitini perheen kanssa. Ymmärrän kaikkia osapuolia, vaikka en hyväksy kaikkien tekosia. Ihmisiähän tässä vain ollaan. Koskaan ei voi tietää, miten uusioperhe onnistuu, koska kaikki ovat erilaisia.
Murrosikäisen perheeseen ei kannata uutta kumppania asumaan tuoda!
Voihan sitä seurustella ja joskus käydä, mutta ASUMAAN ei samaan osoitteeseen.
Kyllä sitä ehtii sitä kotista uuden kanssa leikkiä sitten, kun lähtee lapset pesästä.
INHOITTAVAA oli katella äidin uutta vanhempaa miesystävää, kun se aamuisin munia raapien tuli keittiöön haukottelemaan! Ja VASTENMIELISTÄ oli mennä vessaan sen krapulapaskan päästämisen jälkeen!
Ukolla oli omakin kämppä, mutta meille se vaan linnoittautui itseään passauttaan.
Onneksi äiti kyllästyi sen juopotteluun vuoden päästä ja pani sen meneen. Saatiin nauttia taas puhtaasta kodista ja raikkaasta vessasta ja vapaudesta! AAH!
Ihan tätä vain tarkoitin. Kerroit tarinan ja idean paljon minua paremmin, iästä kiinni. Tsemppiä! Siinä kaikki, mutta joidenkin on ihan mahdoton tätä tajuta. Hyvä kirjoitus. Olen kuullut(yksi psykologi) , että onnistua voi, jos lapsi on alle 3 v. Ei sen jälkeen oikein.
I was the child also.
Mä ymmärrän ton ja olen miettinyt myös tuota, että lapsilta ei juuri mitään kysellä eikä ne uskalla sanoa... Ja mitä väliä, sitten pakotetaa ymmärtämään, eli "neuvotellaan" ja se uusi tyyppi muuttaa siihen joka tapauksessa. Seurustelussa ja yökylässä on ihan tarpeeksi kestettävää, aikuiset eivät ajattele lapsen yksityisyyttä, eikä lapsen kotia. On jotenkin törkeää, etenkin jos se tapahtuu kovin nopeasti ja lapsi on jo kouluikäinen. Tajuaa asioita, on oma elämä ja pitäisi olla omaa tilaa. Ja sitten se, että eipä sitä aikaa enää tule kun järjestämällä. Tai jos se aikuinen tarvii sitä. Tosi perseestä on, tiedetään.
Ja vaikkei mitenkään olisi vihamielinen eikä inhoaisi sitä uutta, se vaan tosiaan on vieras, ei se ole mun rakas, mun perhettä, etenkään mun vanhempi eikä oikeastaan edes tuttu. Sitten sillä on muka joku oikeus valittaa jos minä käyttäydyn minun kotonani huonosti tai minulla on huono päivä, koska nythän se on "hänenkin kotinsa", vaikka vitut on: se oli minun kotini!
Etenkin kun se on vastakkaista sukupuolta. On hienoa jakaa siitä lähtien intiimit asiansa ventovieraan kanssa, jakaa se vessa, etenkin teininä! Se on jo törkeetä, mutta eipä teineiltäkään vaan lupaa kysytä. Eri asia olisi, jos se olisikin tuttu, oikeasti jo hyväksytty pitkällä ajalla, viettänyt aikaa muuten meidän kanssa. Kuuluisi porukkaan. Mutta mitäs ne aikuiset sitä miettii, kun voi itseäänkin vaan ajatella. Jos minä sen kanssa paneskelen, niin tokihan se lapsillekin on tuttu... Niin, joo, sillä logiikallahan moni menee, jos kylmästi sen sanoo.
Jes, kyllä näin on.
Voimia sinulle!
Juuri näin se menee. Kuten olet havainnut, erittäin harva sitä ymmärtää. Ymmärrän sinua ja ajattelen sinusta hyvää. Koeta kestää. Pyydä omaa tilaa kotonasi itsellesi ja aikaa omalta vanhemmaltasi!
Ymmärrän sinua, uskoisin! Olen puolellasi. Tulet kyllä selviämään! Pidä itsestäsi huolta.
"Ajattele, jos minä ilmaantuisin teille ja sanoisin, että tässä olen, enkä mihinkään lähde. Aivan kauheaa siis! Minut heitettäisiin ulos niska-persotteella noin viidessä minuutissa. Fiksuimmat tarjoisivat kahvit ensin! Vältä uusperheen rakennetta! Väljähtänyt avioliitto on miljoona kertaa rennompi kuin uusperhe! "
Tossahan se juju mielestäni on, että uusperheeseen ei KENENKÄÄN kannalta katsoen ole viisasta lähteä hätiköiden. Herrajumala enhän mä lähtisi edes kimppaan asumaan uuden miehen kanssa vaikka ei lapsiakaan olisi. Ensiksi tutustutaan ja hiljalleen katsellaan miten kemiat menee. Täällä tutustuin mieheni lapseen hänen ollessaan ihan pikkanen. Viisi vuotta katseltiin ja seurusteltiin, mutta pidettiin silti omat asunnot ja kaikki olivat siinä kohtaa tyytyväisiä, kun yhteenmuutto tuli eteen. Ei siinä enää kukaan ollut tuntematon, kun aikas paljon tullut tehtyä ja oltua yhdessä lapsen kanssa (ja siis lapsi asuu 24-7 täällä eikä ainoastaan joka toista viikonloppua eli yhteistä aikaa on ollut tutustua).
Näin jälkeenpäin on helppo olla samaa mieltä, kun eroaa 26 v ja sitten lasten isä kuolee. Minäkin perustin uusperheen olin nuori ja halusin rakkautta, mutta kun se ei toiminut niin ei yksi yritys riittänyt lapseni joutuivat katsomaan monta "isä-ehdokasta". Onneksi olemme pystyneet avoimesti keskustelemaan tapahtuneista näin heidän aikuistuttua rehellisesti ja avoimesti. Onneksi heillä kaikilla kolmella menee hyvin ja elevät vakisuhteissa. Silti en koskaan voi antaa itselle anteeksi sitä etten tajunnut kuinka paljon menetimme, minun itsekkyyteni tähden. Uusperheet ei aina toimi ja kärsijänä on jälleen kerran lapset.
...varsinkin noi teinien jutut, tuollaistahan se on!
Kyllä kannattaa ne omat kämpät aikuisten pitää tahoillaan ja antaa lasten pitää kodit koteinaan!
Muutama vuosi ensin seurustelua, sitten voi miettiä sitä yhteenmuuttoa, mutta NUORTEN mielipide pitää aina kysyä! Ventovieras on aina ventovieras...ei joka nussimakaveria isäpuoleksi...eikä äitipuoleksi.