Tutustuin noin puolitoista vuotta sitten mieheen, johon ihastuin heti, ja tunne voimistui pian rakastumiseksi. En saanut vastakaikua, mies piti minusta paljon, nautti seurastani, piti yhteyttä tiiviisti, mutta sanoi reilusti, että seksuaalisessa mielessä en ole hänen tyyppisensä nainen. Mies ei ole erityiesn komea, jos ei rumakaan, ei missään nimessä varakas, luonteeltaankin ennemmin särmikäs kuin lempeä. Silti hänessä on jotain, joka vei sydämeni lähes välittömästi.Tiesin siis koko ajan, että suhteesta ei tule ystävyyttä enempää. Pidimme tiiviisti yhteyttä, puhuimme toisillemme lähes kaikesta, luotimme toisiimme ja opin hyväksymään sen, että olemme vain ystäviä (en koskaan edes yrittänyt mitään muuta, kunnioitin toisen rehellistä mielipidettä). Sitten sattui jotain, joka sai yhteydenpitomme katkeamaan, se johtui kolmannesta henkilöstä ja muutamasta väärinkäsityksestä. Emme pitäneet vuoteen mitään yhteyttä, monesti teki mieleni ottaa yhteyttä mutta maltoin pysyä hiljaa. Tuntui kuin olisin menettänyt palan itsestäni. Nauroin, mutten sydämestäni. Hymyilin, mutta en silmilläni.
Muutama päivä sitten rohkaisin mieleni, ja otin yhteyttä, pyysin anteeksi, kerroin että minulla on kaikki hyvin, ja lopetin viestini sanomalla etten odota häneltä mitään vastausta, sain sanottua oman asiani ja se riittää, toivotin hyvää jatkoa. Tänään sain vastauksen. Sydän löi hullun lailla kun avasin viestin, valmistauduin tylyyn tekstiin, mutta viesti olikin ystävällinen, lämmin. Vastasin siihen taas omalla viestilläni, kerroin myös että vertaan kaikkia tapaamiani miehiä häneen, eikä kukaan "kelpaa", niin suuren vaikutuksen hän minuun teki. En odottanut enää uutta vastausta, mutta se tuli. Hän pyysi käymään. Sydän heitti volttia, unohtuneet tunteet pääsivät valloilleen, aurinko paistoi kirkkaammin, olo tuntui taivaalliselta! Ehdotin, että jospa hän tulisi ennemmin käymään minun luonani - ja sain vastauksen että minä saisin mielummin mennä hänen luokseen.
Olen onnesta sekaisin!!! Tiedän, että meillä ei voi olla muuta kuin ystävyys, enkä edes tiedä, tapaammeko enempää kuin kerran, saatan jopa satuttaa itseäni repimällä auki kaipuun, jonka olin jo melkein onnistunut hautaamaan johonkin sydämeni sopukoihin. Silti sydämeni laulaa, olen onnellinen, hymyilen ja tekisi mieli nauraa ja laulaa :) Putoan korkealta ja kovaa jos tapaamisesta ei tulekaan mitään, mutta olen valmis ottamaan riskin sen suhteen.
Miten joku voi aiheuttaa näin voimakkaita tunteita, vaikkei koskaan ole ollut ystävän halausta kummempaa fyysistä kontaktia - ja tiedän, ettei tulekaan? Ainakin tiedän, että täm tunne on aito, ja olen onnellinen siitä että saan kokea näin voimakkaan tunteen, vaikka se sitten taas johtaisikin sydänsuruihin. Tämä tunne on sen arvoinen, ja jokaisen pitäisi joskus saada kokea yhtä voimallinen rakastuminen toiseen ihmiseen. Ainakin tiedän eläväni!
Muutama päivä sitten rohkaisin mieleni, ja otin yhteyttä, pyysin anteeksi, kerroin että minulla on kaikki hyvin, ja lopetin viestini sanomalla etten odota häneltä mitään vastausta, sain sanottua oman asiani ja se riittää, toivotin hyvää jatkoa. Tänään sain vastauksen. Sydän löi hullun lailla kun avasin viestin, valmistauduin tylyyn tekstiin, mutta viesti olikin ystävällinen, lämmin. Vastasin siihen taas omalla viestilläni, kerroin myös että vertaan kaikkia tapaamiani miehiä häneen, eikä kukaan "kelpaa", niin suuren vaikutuksen hän minuun teki. En odottanut enää uutta vastausta, mutta se tuli. Hän pyysi käymään. Sydän heitti volttia, unohtuneet tunteet pääsivät valloilleen, aurinko paistoi kirkkaammin, olo tuntui taivaalliselta! Ehdotin, että jospa hän tulisi ennemmin käymään minun luonani - ja sain vastauksen että minä saisin mielummin mennä hänen luokseen.
Olen onnesta sekaisin!!! Tiedän, että meillä ei voi olla muuta kuin ystävyys, enkä edes tiedä, tapaammeko enempää kuin kerran, saatan jopa satuttaa itseäni repimällä auki kaipuun, jonka olin jo melkein onnistunut hautaamaan johonkin sydämeni sopukoihin. Silti sydämeni laulaa, olen onnellinen, hymyilen ja tekisi mieli nauraa ja laulaa :) Putoan korkealta ja kovaa jos tapaamisesta ei tulekaan mitään, mutta olen valmis ottamaan riskin sen suhteen.
Miten joku voi aiheuttaa näin voimakkaita tunteita, vaikkei koskaan ole ollut ystävän halausta kummempaa fyysistä kontaktia - ja tiedän, ettei tulekaan? Ainakin tiedän, että täm tunne on aito, ja olen onnellinen siitä että saan kokea näin voimakkaan tunteen, vaikka se sitten taas johtaisikin sydänsuruihin. Tämä tunne on sen arvoinen, ja jokaisen pitäisi joskus saada kokea yhtä voimallinen rakastuminen toiseen ihmiseen. Ainakin tiedän eläväni!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.