Jään odottamaan!

Olen ihastunut erääseen mieheen, hän on työkaverini ja olen varma että hänellä myös tunteita minua kohtaan. Välillämme on selvästi sitä jotakin... vaihdamme pitkiä katseita ja molemmat hakeutuu toisen seuraan. Ensi viikolla vaihdun kuitenkin eripaikkaan töihin emmekä tule näkemään toisiamme enää, se katse jonka hän loi minuun tänään kun hän lähti töistä kotiin kertoi minulle kuitenkin todella paljon. Vaikea kuvailla mut se katse oli todella merkittävä... Mä nyt vaivun kuitenkin siihen uskoon et jos hän haluaa niin ottaa kyllä yhteyttä, koska en usko että minunkaan tunteeni on jäänyt häneltä huomaamatta...
31526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No kyseessä on kuitenkin vain oma arviosi tilanteesta. Luulet sitä ja tätä ja uskot niin ja näin, mutta et tiedä mitä mies oikeasti ajattelee. Ihastunut ihminenhän haluaa nähdä joka paikassa merkkejä siitä että toinenkin olisi kiinnostunut. Usein ihan perinteinen ystävällisyyskin tulkitaan siten että toinenkin olisi ihastunut.

Jokainen voi tietysti odottaa ihan niin kauan kuin haluaa, mutta eipä se tarkoita että mitään koskaan välttämättä tapahtuisi, varsinkaan jos niistä tunteista ei ole koskaan toiselle kerrottu. Sinä ehkä uskot että toinen on huomannut tunteesi, mutta eipä niitä välttämättä voi pelkistä katseista tulkita. Miehet kun eivät ole ajatustenlukijoita, joten olisi parempi yleensä sanoa asiansa ihan suoraan, eikä vaan luottaa siihen että toinen arvaa mitä haluat.

Äänestä

Mitä sinulle nyt kuuluu ? Minulla oli ihan samanlainen tilanne töissä erään miehen kanssa joitain kuukausia sitten.
Viikko ennen lähtöäni työpaikastani kerroin tälle miehelle, että emme enää näissä merkeissä näe. Välillämme oli molemminpuolista vahvaa kiinnostusta ja oi niin lämpimiä tunteita, joista emme kuitenkaan selvästi päässeet koskaan puhumaan. Tuota oli kestänyt pitkään ja oli ollut myös aikoja kun kaikki oli vain vaikeata välillämme. No, ajattelin ihan luonnollisena, että meidän yhteydenpito jatkuu, oikeastaan vasta alkaa, kun olosuhteet vähän vain muuttuvat. Vaan eipä se mennytkään niin.! Mies vetäytyikin täysin eikä voinut tulla minua edes hyvästelemään, vaikka tiesi tasan tarkkaan minun viimeisen työpäiväni. Tämä oli minulle suuri järkytys, suorastaan niin syvä pettymys ja sydämen tuska, että surin tilannettani sitten kuukausia eteenpäin. Nyt olen jo toipumaan päin, toivottavasti.

Kirjoitan tämän sen vuoksi, että toivon sydämestäni, että SINÄ puhut tämän miehen kanssa. En haluaisi kenellekään sitä tuskan määrää, minkä sisälläni koin noiden tapahtumien myötä !

Kaikkea parasta Sinulle, tuntematon !

Äänestä

Tapasin kerran ex. jotain 40-kymppisen leskimutsin, en puhu hänen kanssaan aamuisin kuulemma, mutta kovin on hiljainen itsekin kotonaan: lastentarhaopettaja-opiselija; kasvatustieteelliset; halata yliopistollaprofessoreja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kemiaa... kirjoitti:

Olen ihastunut erääseen mieheen, hän on työkaverini ja olen varma että hänellä myös tunteita minua kohtaan. Välillämme on selvästi sitä jotakin... vaihdamme pitkiä katseita ja molemmat hakeutuu toisen seuraan. Ensi viikolla vaihdun kuitenkin eripaikkaan töihin emmekä tule näkemään toisiamme enää, se katse jonka hän loi minuun tänään kun hän lähti töistä kotiin kertoi minulle kuitenkin todella paljon. Vaikea kuvailla mut se katse oli todella merkittävä... Mä nyt vaivun kuitenkin siihen uskoon et jos hän haluaa niin ottaa kyllä yhteyttä, koska en usko että minunkaan tunteeni on jäänyt häneltä huomaamatta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu