Ihan mieletön!!!

Unta tarttis saada pollaan, ku juuri tulin U2:n keikalta ja ajanut olen pariataa kilsaa, mut vieläkin olen fiiliksis, oli se vaan niin pirun mahtavaa koettavaa, mut ite se kokea pitää. Tollaista spektaakkelia ei Suomessa ole nähty ikinä. Kitti vaan niin mahrottoman paljon, täll mää pärjäänkkin koko loppu vuoren...ja seuraavankin.
2388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

bono ja kumppanit olivat kyää hyvässä vedossa eilen stadikalla.
En enää muistanutkaan kuinka hyvä livebändi U2 oikein onkaan.

Äänestä

Livebändinä U2 on ihan omaa luokkaansa, siis niin mahtava, ettei sitä usko ennen kuin omin silmin näkee. =) Olin viime perjantaina Stadikalla ja siellä oli tunnelmat ihan katossa. Mun vieressä istui pari ihmistä, jotka ei olleet kaikesta päätellen U2-faneja, mutta heidän toimintansa ei haitannut mua. Käänsin selän siihen suuntaan ja keskityin itse U2:n musiikkiin. Mikä oli laadullisesti loistavaa. Bonon ääni oli kunnossa ja se oli hienoa, kun Bono lauloi Miss Sarajevo-kappaleen, ne osuudet myös jotka Pavarotti aikoinaan veti. Bonolla ääni kesti ja se oli ihailtavaa kuunnella miten hän lauloi suvereenisti kaikki ne parikymmentä biisiä. On sillä miehellä vaan karismaa, kuten pääministerikin totesi. =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bonovani kirjoitti:

Unta tarttis saada pollaan, ku juuri tulin U2:n keikalta ja ajanut olen pariataa kilsaa, mut vieläkin olen fiiliksis, oli se vaan niin pirun mahtavaa koettavaa, mut ite se kokea pitää. Tollaista spektaakkelia ei Suomessa ole nähty ikinä. Kitti vaan niin mahrottoman paljon, täll mää pärjäänkkin koko loppu vuoren...ja seuraavankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu