Te muut jotka jaatte ilmaisjakeluita, sujuuko kaikki mukavasti? Olen jakanut tämän kesän ja nyt tuli raja täyteen. Ei siksi että työ on alipalkattua, rankkaa eikä tarjoa mitään mielenkiintoista tai mistä olisi tulevaisuudessa hyötyä, vaikka siitäkin olisin kohta saanut tarpeekseni, vaan SIKSI, piru vieköön että työnteostani vielä valitetaan aiheettomasti jatkuvasti. Suomeksi, talot joihin jaan soittavat työnantajalle, valittavat että jakamisessa on vikaa vaikka ei ole ja saan huomautuksia. Tänään taas kaksi keltaista lappua, toinen varmaan aiheellinen tosin koskee jakokertaa jolloin en itse ollut jakamassa vaan sillä kertaa oli toinen jakaja. Mutta toisessa lukee: "Lehdet jatkuvasti myöhässä jakopäivä on lauantai EI sunnuntai". Vannon etten KERTAAKAAN ole jättänyt mitään sunnuntaille vaan kaikki lehdet on jaettu lauantaina seitsemään mennessä. Toisen esimerkin ottaakseni eräällä omakotitalolla on niin pieni luukku, koko ehkä 1,5cm x 15 cm, etten saa lehtiä aina mahtumaan vaan jätän ne portaille. Juttelin pihassa talonasukkaan kanssa ja hän myönsi etteivät lehdet meinaa mahtua. Pitääkö siitäkin sitten soittaa työnantajalle ja saan haukut? "Lehdet jaetaan laatikkoon, älä jätä portaille." Vie sanattomaksi. Mitä pirua sanon työhönottoon maanantaina näistä huomautuksista, kun irtisanoudun? Ei olisi ihan kiva kymmentä turhaa huomautusta jättää kontolleen, ties mitä kirjoittavat työtodistukseen.
Jos muita mainostenjakajia joilla on ollut ongelmia, olisi kiva jos kertoisitte miten teillä! Entä mitä mieltä olette itse työstä?
Jos muita mainostenjakajia joilla on ollut ongelmia, olisi kiva jos kertoisitte miten teillä! Entä mitä mieltä olette itse työstä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lo-pe-ta. Ei kannata tehdä ilmaiseksi töitä. Jos ei itsensä niin muiden takia. Jos teet ilmaiseksi, huonontaa se muidenkin palkkaa.