Mieheni narahti rinnakkassuhteesta kuukausi sitten. Hän oli aktiivisesti hakenut avioliittomme ulkopuolelta seuraa ja onnistunut löytämään naisen, jonka kanssa hän on valmis perustamaan uusioperheen. Kaikki on käynyt todella nopeasti, itse olen vieläkin hyvin epäuskoinen ja järkyttynyt tapahtuneesta.
Olemme olleet yhdessä 10vuotta, josta kuusi naimisisissa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, joiden kanssa olen ollut kotona useampia vuosia. Teen paljon kotitöitä ja hoidan muutenkin taloutta kiitettävästi. Ja tässä kiitos... En ole mielestäni mikään pirttihirmu, olen antanut mieheni tulla ja mennä työreissuilla ym. vapaa-aikana suhteellisen vapaasti. Olen luottanut mieheeni täydellisesti. Toisaalta minua on harmittaniut oman aikani vähäisyys. Emme myöskään pikkulapsiaikana ole hoitaneet parisuhdettamme juuri lainkaan. Minusta on tuntunut, että arki on vienyt aika paljon mehuja. Tästä huolimatta pidän kuitenkin itsestäni hyvää huolta ja olen ihan kivan näköinen nainen.
Mieheni sivusuhde on kestänyt jo vuoden päivät ja olen tulla hulluksi, kun mietin vuoden aikana tapahtuneita asioita. Milloin mieheni on valehdellut menoistaan ja samalla etsin selityksiä miehen oudolle käyttäytymiselle. Olen yrittänyt tivata syytä uskottomuuteen. Mieheni syyttää minua siitä, että olen kohdellut häntä huonosti, en ole tarpeeksi kiittänyt häntä eri asioista tai vahvistanut hänen "miehisyyttään". Jotenkin koen, että kahden pienen lapsen kanssa, huomio vain siirtyy parisuhteesta perheeseen, lähinnä lapsiin. Seksielämä meillä on ollut ihan ok. Ei mitenkään intohimon kyllästämä, mutta tyydyttävä kuitenkin. Tosin raskaus- ja imetysaikana koen aika luonnollisena sen, että petipuuhat ovat vähäisempiä.
Olen nyt kuukauden verran yrittänyt ymmärtää tapahtunutta. Olen äärimmäisen surullinen, mutta myös vihainen. Mieheni on hyvä isä ja muutenkin hyvä mies. Hän osallistuu kiitettävästi kaikkeen kotona tapahtuvaan. En vain voi ymmärtää, miksei hän ole puhunut kunnolla "kärsimistään" asioista. Uskon, että olisimme voineet ne selvittää. Tosin nyt kaikki tuntuu olevan liian myöhäistä.
Mieheni on kirjoittanut avioeropaperit ja peli on sillä selvä. Harmittaa kovasti, kun hän ei edes malttanut odottaa pariterapiaa, joka on sovittu kuukauden päähän. Itselläni on moni tulevaisuuden suunnitelma auki. Mihin muuttaa? Entä lapset? Mieheni jopa ehdotti "kulissiliittoa", kunnes löytäisimme uudet kodit. Mielestäni tämä on aivan sairasta. Minua oksettaa nähdä miestäni, mutta valitettavasti minun pitää se kestää lasten takia. Erityisesti pännii se, että mieheni tulee ja menee talossamme miten lystää, vaikka käskin hänen lähteä vetämään, kun ei kerran suostu päättämään sivusuhdettaan. Avaimia hän ei kuulemma anna, koska omistaa talostamme puolet. Miten julmaa ja laskelmoivaa.
Olen miettinyt muuttoa 300 km päähän omalle kotiseudulleni. Olisin valmis ottamaan lapset mukaani. Mitenköhän tälläisissä tapauksissa lapsen oikeus isään toteutuu? Voinko saada yksinhuoltajuuden? Miten elatusmaksut määriytyvät? Onko se täysin sopimuksenvarainen asia vai onko se tietty prosenttiosuus palkasta?
Kohtalotovereita?
Olemme olleet yhdessä 10vuotta, josta kuusi naimisisissa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, joiden kanssa olen ollut kotona useampia vuosia. Teen paljon kotitöitä ja hoidan muutenkin taloutta kiitettävästi. Ja tässä kiitos... En ole mielestäni mikään pirttihirmu, olen antanut mieheni tulla ja mennä työreissuilla ym. vapaa-aikana suhteellisen vapaasti. Olen luottanut mieheeni täydellisesti. Toisaalta minua on harmittaniut oman aikani vähäisyys. Emme myöskään pikkulapsiaikana ole hoitaneet parisuhdettamme juuri lainkaan. Minusta on tuntunut, että arki on vienyt aika paljon mehuja. Tästä huolimatta pidän kuitenkin itsestäni hyvää huolta ja olen ihan kivan näköinen nainen.
Mieheni sivusuhde on kestänyt jo vuoden päivät ja olen tulla hulluksi, kun mietin vuoden aikana tapahtuneita asioita. Milloin mieheni on valehdellut menoistaan ja samalla etsin selityksiä miehen oudolle käyttäytymiselle. Olen yrittänyt tivata syytä uskottomuuteen. Mieheni syyttää minua siitä, että olen kohdellut häntä huonosti, en ole tarpeeksi kiittänyt häntä eri asioista tai vahvistanut hänen "miehisyyttään". Jotenkin koen, että kahden pienen lapsen kanssa, huomio vain siirtyy parisuhteesta perheeseen, lähinnä lapsiin. Seksielämä meillä on ollut ihan ok. Ei mitenkään intohimon kyllästämä, mutta tyydyttävä kuitenkin. Tosin raskaus- ja imetysaikana koen aika luonnollisena sen, että petipuuhat ovat vähäisempiä.
Olen nyt kuukauden verran yrittänyt ymmärtää tapahtunutta. Olen äärimmäisen surullinen, mutta myös vihainen. Mieheni on hyvä isä ja muutenkin hyvä mies. Hän osallistuu kiitettävästi kaikkeen kotona tapahtuvaan. En vain voi ymmärtää, miksei hän ole puhunut kunnolla "kärsimistään" asioista. Uskon, että olisimme voineet ne selvittää. Tosin nyt kaikki tuntuu olevan liian myöhäistä.
Mieheni on kirjoittanut avioeropaperit ja peli on sillä selvä. Harmittaa kovasti, kun hän ei edes malttanut odottaa pariterapiaa, joka on sovittu kuukauden päähän. Itselläni on moni tulevaisuuden suunnitelma auki. Mihin muuttaa? Entä lapset? Mieheni jopa ehdotti "kulissiliittoa", kunnes löytäisimme uudet kodit. Mielestäni tämä on aivan sairasta. Minua oksettaa nähdä miestäni, mutta valitettavasti minun pitää se kestää lasten takia. Erityisesti pännii se, että mieheni tulee ja menee talossamme miten lystää, vaikka käskin hänen lähteä vetämään, kun ei kerran suostu päättämään sivusuhdettaan. Avaimia hän ei kuulemma anna, koska omistaa talostamme puolet. Miten julmaa ja laskelmoivaa.
Olen miettinyt muuttoa 300 km päähän omalle kotiseudulleni. Olisin valmis ottamaan lapset mukaani. Mitenköhän tälläisissä tapauksissa lapsen oikeus isään toteutuu? Voinko saada yksinhuoltajuuden? Miten elatusmaksut määriytyvät? Onko se täysin sopimuksenvarainen asia vai onko se tietty prosenttiosuus palkasta?
Kohtalotovereita?
Vastaukset 78
Vanhimmat
Älä ole reppana vaan heti muutto-auto pihaan ja pois. ei tässä pariterapiat auta. Oletnyt yksin, mutta myöhemmin aurinko paistaa risukasaankin.
Olen vielä niin sekaisin tapahtuneesta, etten tiedä mihin muuttaisin. Nyt tuntuisi hyvältä ajatukselta lähteä mahdollisimman kauas, mutta onko se lapsia kohtaan oikein?
Talon myyminen voi viedä helposti puolikin vuotta ja työpaikkakin pitäsi olla uudellla paikkakunnalla. Ajattelin, ettei ole järkevää tehdä äkkiseltään liikaa muutoksia, lähinnä lasten takia. Väliaikaisasunnotkin ovat kuitenkin aika stressaavia. Hankala tilanne....
Ehkei muutto ole vielä kuitenkaan hyvä idea. Lapsille on tarpeeksi surua jo teidän ero, saatikka kotoa pois muuttaminen. Vaikka koet suurta tuskaa, tulisi sinun huomata myös lasten tuska. Järkevästi ajattelitkin että miten suhde isään hoituisi 300km päästä..Ei mitenkään :(
Yritä vain neuvotella miehesi kanssa ja päästä sopuun asumisessa. Kärsiihän siinä lapsetkin jos koko ajan toinen tulee ja menee ja kamalaa kyräilyä puolin ja toisin.
Pahemmassa tapauksessa sinun on sitten etsittävä asunto paikkakunnalta ja muutettava siihen. Lasten vuoksi sen tulisi kuitenkin olla ns. pysyvä/pitkäkestoinen asunto.
Elatusta et saa, ennen kuin teillä on eri osoitteet.
Pari terapiaan minusta teidän kuitenkin kannattaa mennä!! Olet järkyttynyt erosta ja minusta sinä ansaitset
vastauksia mieheltäsi. Terapeutit osaavat avata ja ohjata keskustelua oikeisiin uomiin, niin että keskustelu ei jää junnamaan juupa eipä, sun syy linjalle.
Siellä voitte keskustella myös asumiseen ja lapsiin liittyvissä asioissa. Suosittelen lämpimästi :)
Voimia ja jaksamista sinulle!
asiat varmasti selkeentyvät, mutta nyt tosiaan ajattelin ottaa rauhassa. Ehkä en kuitenkaan jää tällä paikkakunnalle (tosi pieni). Täällä on mahtava ystäväpiiri, mutta pyöriminen eronneena näissä ympyröissä olisi liian tuskallista. Toisaalta mieleni tekisi muuttaa isompaan kaupunkiin. Nämä ovat kuitenkin niin isoja muutoksia, että niitä pitää harkita tarkkaan. Uuden työpaikan löytyminen uudelta paikkakunnalta on myös iso asia, tottakai.
Mieheni ei asu enää samassa talossa vaan hän bunkkaa ystävänsä luona. Hän haluaa kuitenkin osallistua lasten elämään ja ehdotti esim. vuoropäivahoitoa (hän hoitaisi joka toinen ilta ja joka toinen viikonloppu). Välillä hän on sitten täällä talossamme yötä. Tälläiset illat ovat tuskallistia, koska hän pitää jatkuvasti yhteyttä puhelimitse (joka tekstiviestitse tai soittamalla) uuteen naiseen.
En muutenkaan pidä ajatuksesta, että hänen lastenhoitopäivinä hän pyörii talossamme. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tähän pitäisi tulla jokin järkevä ratkaisu. Hänen pitäisi ottaa esim. yksiö läheltä ja pitää lapsia siellä hänen päivinään tai sitten lapset totuttelisivat pikkuhiljaa siihen, että isiä ei tapaa enää niin usein.
Selkeintä tässä olisi tietysti se, että ostaisin mieheni ulos talosta. Ongelmana on vain raha. Minulle ei ole heittää sellaista summaa enkä halua edes ottaa niin suurta lainaa yksikseni. Katson, että mieheni on sen velkaa, että antaa minun rauhassa tehdä päätökset. Hän jopa väläytti, että voisin maksaa hänelle vuokraa siitä, että asun puoliksi hänen omistamassaan talossa. Pöyristyttävää! Itse hän on vuoden elänyt toista parishdetta ja nauttinut kaikesta avioliiton tuomasta edusta, niin taloudellisesta kuin muustakin.
hyvä asianajaja.Näin pääsette eroon toisistanne rahoistanne samalla kertaa...
ja molemmille rivi- tai kerrostaloasunnot lähekkäin, jos haluat edelleenkin isän osallistuvan lasten elämään. Jos muutat jonnekin kauas lasten isästä, niin et ikinä saa lapsia hoitoon eikä sinulla ole enää senkään vertaa omaa aikaa mitä sinulla on ollut aikaisemmin. Muuten lastesi isähän on raukkamainen kusipää ja minä olisin vain iloinen kuin moisesta ääliöstä pääsisin. Sen verran vittumainen olisin, että vaihtaisin lukot.
Hyvä isä ja hyvä mies ei todellakaan toimi kuvaamallasi tavalla.
Mies jota kuvasit on pelkuri, joka on vallinut mielestään helpoimman tien kulkea. Eroaminen sinnällään ei tee kenestäkään pelkuri, useimmiten päin vastoin. Kunnioitan suuresti naisia ja miehiä, jotka ovat kaikkensa yrittäneet liitojensa pelastamiseksi, mutta sen epäonnistuta ovat päättäneet erota ilman tuollaista järjetöntä epärehellisyyttä mitä mielestäni vuoden salasuhde edustaa ja sen päälle omaa tyhmyyttään yrittäneet vierittää toisen syyksi. Kukaan tervejärkinen ihminen ei tule miehesi selityksiä uskomaan, että ero olisi ollut sinun syytäsi.
Hyvä mies olisi kertonut nuo asiat jo silloin kun ne ovat häntä alkaneet painamaan.
Lapsia tuollainen mies ei kyllä tasan tarkkaan ajattele lainkaan jos tuollaisia ehdottelee.
Tiedän omasta kokemuksesta, ettei mikään tai kenekään kokemukset tunnu mitenkään mahdoilisilta eivätkä lohtua yhtään, mutta usko pois mikäli et jää ajattelemaan, etkä syyttelemään ketään, edes ääliö miestäsi sitä, nopeammin pääset uuden alkuun. Sillä jos alat mielessäsi syyttelemään, alat katkeroitumaan ja lopulta, halusit tai et oma olosi tulee heijastumaan lapsiin.
Ei tuollainen vellihousu ansaitse ajatuksiasi, ei edes huonoja sellaisia.
Jaksamisia sinulle, silti vaikket varmasti usko niin kyllä se elämä voittaa. Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen ilman vaimoani.
Tuo kirjoittamasi voisi olla suoraan minun avioerostani. Minulla siitä on kulunut nyt noin neljä vuotta, ja hengissähän siitä on selvitty. Töitä olen kyllä joutunut tekemään selviytymisen eteen, etenkin henkisen puolen, ja vieläkin oikeastaan. Toivotan sinulle valtavasti voimia, sinäkin tulet selviämään tuosta.
Yritä päästä eroon ikävistä ajatuksista. Mies ei ole arvoisesi. Älä katkeroidu vaan jatkaa eteenpäin.
Vaikeuksien kautta voittoon. Elämä hymyilee sinulle vielä. Sinulla on lapset, nauti heistä.
Älä muuta minnekään, se voi olla lapsille huono ratkaisu. Älä ainakaan tee mitään hätiköityä, yritä pysyä rauhallisena ja fiksuna.
Tuollaisia miehiä on olemassa eikä sille mitään voi.
Meidän naisten täytyy vain päästä elämässä eteenpäin ja unohtaa petolliset miehet.
Maailmassa on hyviä ihmisiä ja kannattaa keskittyä heihin.
Suuret kiitokset teille vastanneille. Ette arvaakaan, miten paljon saan tukea ajatuksistanne. Kirjoitin saman alkuperäisviestin myös "Uskottomuus"-palstalle, kun en tiennyt saanko olkapäätä tapahtumille.
Jotenkin kaipaan ihan kauheasti lohtua ja varmistusta siihen, etten ole syypää tapahtumille. Realistisena kuitenkin on pakko todeta, että tottakai minussakin on ollut vikaa, jos parisuhde voi huonosti tai jos suhteessa on tilaa kolmannelle. Toisaalta kaivan verta nenästä, kun tivaan mieheltäni syitä.
Kunpa olisin saanut uskottomuuden selville jo aikaisemmin esim. keväällä tai reilusti ennen kesälomia. Nyt töiden alettua on niin vaikea tehdä isoja päätöksiä; miettiä muuttoa tai uutta työpaikkaa. Järkyttävää muuten huomata, miten paljon tämä tilanne vaikuttaa fyysiseen vointiini. Olen laihtunut lähes 8kg eli olen aivan riuku muutenkin hoikassa vartalossani.
Minulla on tilanne, että asumme myös omakotitalossa ja mieheni alotti lasten syntymien jälkeen menemiset ja pippaloinnit työkaverinsa kanssa. Suhdehan siinä paukahti, vaikka ei sitä myöntänyt, mutta oli niin tyhmä, että jätti todisteita lojumaan ympäriinsä, mm. ruusupuskan kuitin takin taskuun, jonka löysin pyykkiä pestessäni..
Oli vielä raukka niin rakastunut tähän akkaan, että kehuskeli sitä kotona ja kertoi, kuin helppo SILLE on puhua kaikesta, naimisissa olevalle hörhölle!! Ja läpäläpä!
Ja mun olis pitänyt lapset kainalossa vaan hymyillä kuin joku idiootti!
Itkin iltaisin itseni uneen ja kumma kyllä, se alkoi helpottamaan, mieheeni rakkaus vaan loppui pikkuhiljaa, halveksunta on tullut tilalle..
Nyt on tilanne sitten sellainen, että olen pyytänyt miestäni lähtemään talosta, mutta hän ei lähde..
Tavaransakkin olen pakannut, mutta purkaa ne aina vain takaisin paikoilleen, lähtee kuulemma kun ITSE haluaa. Haluaisin talossa olla vielä vuoden, ettei lapsen tarvitsisi vaihtaa koulua kesken kaiken, vanhempi aloittaa ylä-asteen ensi syksynä. Toinen on vielä pieni.
Itse olen päässyt alkujärkytyksistä ja sopeutunut, että ero on edessä.
Nyt on mies sitten alkanut viihtyyn enempi kotona, on vissiin "suuri rakkaus" arkipäiväistynyt, kun ei enää rakastaan kotona kehu ja naama on myrtsinä muutenkin. heh!
Se mikä tässä siis vituttaa, on tuo, että pyörii tässä omilla avaimillaan miten vain, tuo pyykkinsä mulle pestäväksi, kun kerran osallistuu laskujen maksuunkin ja pelkään, että joku yö kömpii viereenkin ja alkaa elämään tätä meidän elämää, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan!!!!
Huoh! kaikkea me vaimoparat joudutaan sietämään!!!
Että Haistappa Iso Paska, sinä mieheni suttura siellä työpaikalla!
Älä ruoki sitä miestä!
Äläkä todellakaan pese sen vaatteita!!! Vai tarkoititko, että mies maksaa sulle erikseen pyykkäämisestä? Sitten ymmärrän.
Haistattele vain sille miehellesi. Se sua on pettänyt, ei se toinen nainen.
Sori kun vähän herättelen sua. Nyt katsot peiliin ja sanot itsellesi että tämä on sinun elämäsi ja sinä elät sen itse! Tsemppiä!
Mies maksaa kanssani talosta lainaa, onhan se yhteinen ja maksaa jotakin laskuja, kun kerran lapsetkin on tässä, erikseen ei tieten maksa mitään elareita, kun ei ole vielä eropaperia eteenpäin toimitettu.
Miehelle olen jo haistatellut ja toinen nainen tietää mieheni olevan naimisissa, joten jotain vastuuta kai hänelläkin, naimisissa hänkin!
Eropaperit vien ensiviikolla, joten eiköhän tämä ala menemään eteenpäin!
Purinpahan itsekkin vain mieltäni, tuntui AP:n tilanteessa olevan jotain tuttua! :)
Vika ei missään nimessä ole sinun! Miehesi olisi pitänyt keskustella sinun kanssasi tuntemuksistaan, eikä lähteä vieraan naisen matkaan! Ethän sinä voi tietää jos häntä ahdistaa tai et ole tarpeeksi pönkittänyt hänen miehisyyttään, ei täällä kukaan ajatustenlukija ole! Hän teki todella typerästi, kun otetaan vielä huomioon että teillä on lapsia! Aivan varmasti häntä alkaa myöhemmin kaduttamaan, kun on ottanut sinusta eron, siinä vaiheessa tosin sinä olet jo jatkanut matkaasi eteenpäin, eikä tuollainen vellihousu enää todellakaan kiinnosta! Parempi antaa tuollaisen luuserin mennä menojaan, olethan tähänkin asti pärjännyt lapsiesi kanssa käytännössä kokonaan ilman miestäsi. Varmaan kannattaa laittaa talo myyntiin ja muuttaa vuokralle johonkin lähistölle. Niin saatte molemmat rahanne talosta pois, eikä kummankaan tarvitse ostaa toista ulos. Kummankaan ei välttämättä edes tarvitse asua talossa, vaan se voi olla tyhjillään siihen asti kunnes ostaja löytyy. Tosin tämä on vain minun näkemykseni asiasta, on varmasti monia muitakin oikeita tapoja toimia. Pääasia on kuitenkin, ettei lapsenne joudu riitojenne keskelle. Yritä toimia aikuismaisesti ja järkevästi, vaikka se on varmasti ihan toivottoman vaikeaa tuollaisen pennun kanssa! Muut lasten näkemisasiat ym. pystyy sopimaan kyllä sittenkin kun kimpsut ja kampsut ovat muutettu uuteen osoitteeseen.
ikinä, en ikinä pesisi enää moisen surkimuksen pyykkejä!!!!
Aattelin itsekkin, kun tuo seuraavan kerran hajuvedelle lemahtavia paitojaan, sanoo, että oleppa hyvä ja peseppä itse, kone on siinä! Ukko ei oo koskaan edes kurkistanut koneen sisään :)
Omaisuuden ositus lienee pakko tehdä mahdollisimman pian. Tämä sotii alkuperäistä suunnitelmaani vastaan, koska lapsille tulisi useampi muutto perä jälkeen. En nimittäin jaksa uskoa, että asuisin tällä paikkakunnalla kovin kauaa. Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä ja todennäköisesti kallistun kotiseudulleni, vaikka sinne on pitkä matka.
Ajattelin, että mieheni voisi antaa minun ja lasten asua tässä, kunnes saan pääni selkiytymään ja uuden työpaikan eikä lasten tarvitsisi kokea monta muutosta kertarytinällä. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että en siedä miestäni lähellänikään ja hän ei taas suostu pysymään poissa talosta vaan katsoo hänellä olevan oikeus taloon, sen varusteisiin, autoon ym. Siis niin sairaan röyhkeää. Varmaan se uusi nainen päsmäröi, miten miehelläni on tismalleen samat oikeudet maalliseen omaisuuteen ja lapsiin ottamatta ollenkaan huomioon, miten raukkamaisesti he ovat toimineet.
Tuntuu, etten ole varmaan edes tuntenut miestäni. Hän on niin kylmän viileä ja laskelmoiva. Oksettaa, kun ajattelenkin miten paska isä lapsillani on. Väärin valittu - ei voi muuta sanoa.
Miksi osa naisista on noin typeriä, että oikein kerjätään huonoa kohtelua. Jos olisin miehenne ilman muuta tehettäisin työt teille hölmöille ja nussisin nuoria, nättejä ja vapaita. Olen itsekkin eronnut ja kauas muualle muuttanut nainen. Aloitin kaiken alusta ja yllätyksellisesti miehelleni. Kunnon yllätyksen tekeminen on mukavaa ja pääsimpähän siitä paskasta eroon. Paska kerjäs vielä usein takaisin, mutta minulla oli jo muuta mielenkiintoista omaan ja lasteni elämään tiedossa.
Nyt vuosien päästä keskusteltuani lasteni kanssa erosta olen saanut kiitosta heiltä, koska en pitänyt heitä sotatantereella. Olemme eläneet antoisan ja tasapainoisen elämän, siis olemme olleet onnellisia.
Haluan jättää tyttärilleni itsekunnioituksen perinnön.
Voit saada miehesi pois talosta, ts oikeuden määräyksellä talon sinun ja lasten käyttöön. soitat vaan kunnan oikeusaputoimistoon ja kysyt neuvoa. Minulle asia kerrottiin kun olin eroamassa, vaikka talo oli miehen ja lapset eivät yhteisiä, olisin voittanut jos olisi tarvinnut oikeutta käydä. eli lasten etu menee edelle ja he saavat sälyttää kotinsa, eikä tällä miehellä ole sinne asiaa sen jälkeen.
selvittäkää ihan rauhassa sotkunne ihan vain keskenään, ilman, että lasket, miten paljon pettämisestä on "velkaa", ja että sen vuoksi pitäisi antaa kaikki sinulle, ymmärtää kaikki sinun temput. Pettäminen on väärin - selvä. Entä vuosikausien henkinen väkivalta, alistaminen, mollaaminen, nolaaminen julkisissa tilanteissa?Kumpi nyt sitten on suurempi synti: vuosien toisen alistaminen, vai se, että toinen yrittää jaksaa, ja ajautuu suhteeseen, että jotenkin kestäisi liitossa, lasten vuoksi? Uskon tietäväni vastaavan tilanteen, ja se ei taida olla ihan niin mustavalkoinen kuin nytkin annat ymmärtää. Miehesi on varmasti aivan yhtä hyvä isä, kuin sinä olet äiti. Yhtä hyvinhän siis sinä voisit olla evakossa, tai olisitte ko asunnosta vuorotellen evakossa, nyt kun se kuitenkin on yhteistä omaisuutta. Avioliitosta voi ajautua suhteeseen nimenomaan juuri näissä tilanteissa, joissa toinen osapuoli alistaa henkisesti - eikä se siis läheskään aina ole se pettäjä...
En ymmärrä mitä tarkoitat " Entä vuosikausien henkinen väkivalta, alistaminen, mollaaminen, nolaaminen julkisissa tilanteissa? Kumpi nyt sitten on suurempi synti: vuosien toisen alistaminen, vai se, että toinen yrittää jaksaa, ja ajautuu suhteeseen, että jotenkin kestäisi liitossa, lasten vuoksi?"
Pitääkö pettämiselle etsiä jotain oikeutusta? Yllä oleva väite ei pidä paikkaansa missään nimessä meidän suhteessamme.
kostoksi voisit vaikka antaa heti kaikille miehen kavereille.
vaan sille kaikkein parhaimman näköiselle, jota mies on aina salaa mielessään kadehtinut. Sen jälkeen pitää kehua miehen kolmannelle kaverille kuinka paljon parempi tämä toinen on sängyssä.
heh! TUO olis aika hyvä!
..että kun olet itsesi tuollaisella tempulla sisältä rikkonut, on voittaja sinun ääliö miehesi ja koston hinta ajaa sut vielä enemmän sekaisin.
Itse mietin samantyylistä kostoa ex vaimolle. Sen kavereista yllätävän moni lähenteli jo avioliiton aikana joten ajattelin sitten laitta exän kaverisuhteet hivenen sekaisin.
Luovuin ajatuksesta kun tajusin, että itse siinä olisin sekaisin mennyt.
Ajatuksena joo tosi kiva, mutta tosiaan kannattaa miettiä onko "paska" sulle niin tärkee, että teet jotain tollasta.
TIETENKIN jää ajatuksen taholle! Mutta hauskalle sellaiselle.. :))))
Kukaan ei oo sen arvoinen, että itseään kannattaisi tuollaisella jälkipyykillä ryvettää.
Eikä sitä jaksaiskaan, pienten lasten äitinä....
tuttua, minulle kävi myös näin exäni rakastui yhteistyökumppaniimme, suhde oli jo kestänyt vuoden ennkö hän narahti.
Onneksi lapset jo lukiolaisia toinen kummiski alaikäinen, minä loukkaannuin suunattomasti ajoin hänet pois ja hain eron, mutta siitähän tämä suutti ja alkoi suunnaton kiusanteko minua kohtaan, ja myös tämä hänen "morsian"kävi kimpuuni lähettelemällä minulle meilejä ja tekstareita. Oli se rankkaa aikaa,
riitaa oli paljon ja juristit hoiti osituksen, laihduin myös ihan anorektikoksi, tein töitä kun hullu, se oli pelastukseni etten seonnut.
Muutin pois talostamme ja lapsemme poikia molemmat halusivat mukaani ja exä muutti taloomme nuorikkonsa kanssa, ositus kesti melkeen kaksi vuotta, talon lisäksi oli mökki ja muu omaisuus exäni oli sitä mieltä ettei minulle olis kuulunut mitään, vaikka olin toinen omistaja kaikessa. 20 vuotta oltiin aviossa ja kieltämättä liitossa oli myötä ja vastamäkeä.
Kaikesta sevittiin, pojat nyt jo omillaan ja hyvissä väleissä isänsä kanssa, minä en ole exän kanssa missään tekemisissä. Olemme kumpikin jo uusissa naimisissa .
Elämä jatkuu.
Kyllä sinä selviät suret aikasi, sulla on oikeus olla vihainen, vihan jälkeen tulee halveksunta ja sitte välinpitämättömyys, sitte olet jo hyvillä vesillä. Älä jää katkeraksi se on paha sinua itteäsi kohtaan, nokka pystyyn ja kohti uutta elämää, löydät vielä rakkauden ja onnen tulevaisuudessa, joku odottaa sinua jossain......
Surullista, mutta niin siinä vaan käy - surullisinta lienee myöntää, että täysin yhtä suuri syy tilanteeseen löytyy siitä peiliinkatsojasta, kuin siitä petollisesta kumppanistakin.
Kerrot, että miehesi ei tarpeeksi pontevasti liiton aikana tuonut ilmi tyytymättömyyttäään liiton epäkohtiin. Vai etkö huomannut? Vai etkö välittänyt kuunnella? Ei kiinnostanut. Moitit ehkä huonosti hoidetuista töistä. Vaikka oikeasti siinä oli se ihan hyvin kotitöitä tekevä mies, hyvä isä. Sitä on usein vaikea myöntää itselleen, että itse laiminlyö ja mitätöi toista - vuosien ajan.
Entä nyt - oletko yrittänyt rakentavasti keskustella, miten toimitte nyt tässä tilanteessa, vai oletko urkkinut merkityksettömiä yksityiskohtia, tivannut ja tentannut, sen sijaan, että olisit keskustellut tilanteen selvittämiseksi: miten asutte, miten hoidatte asiat tässä muuttuneessa tilanteessa lastesi parhaaksi. Asumisjärjestelyjen keskeneräisyys varmasti rassaa, mutta oletko yrittänyt itse hoitaa asiaa? Se varmaan auttaisi asiaa eteenpäin. Ymmärrän hyvin, että miehesi, tuleva-ex ei halua luovuttaa talon avaimia? Miksi? Mihin hänen pitäisi mennä? Miten pitkäksi aikaa odottamaan, että sinä kerrot, mitä haluat tehdä.
Erotilanteessa petetty osapuoli ottaa yleensä kaikki mahdolliset "oikeudet" itselleen. Sillä petturipuolisolla ei ole enää mitään oikeuksia. Lapsilla kiristetään, vaikka kumpikin osapuoli tietää, että se on vihoviimeinen asia, mitä pitäisi tehdä.
Jos olette päättäneet erota, niin en itse asiassa edes ymmärrä viittausta "Erityisesti pännii se, että mieheni tulee ja menee talossamme miten lystää, vaikka käskin hänen lähteä vetämään, kun ei kerran suostu päättämään sivusuhdettaan". Ei varmaan päätäkään sivusuhdettaan. Mutta miksi sinulla pitäisi olla oikeus käskeä hänen lähteä vetämään omasta talostaan, tai teidän talostanne. Tekemisistään huolimatta hänellä on yhä täysi oikeus asua siellä. Mikäli se sinusta johtuvista syistä (oksetus jne) on täysin mahdotonta, niin teidän pitäisi yhteisvastuullisesti miettiä miten tilanne hoidetaan: otatteko vuokra-asunnon ,jossa toinen teistä asuu, kunnes asumisjärjestelyt on selvät, eli jompikumpi on lunastanut talon, tai ei kumpikaan, ja talo laitetaan myyntiin.
Ja eiköhän niitä elatusmaksujakin ihan riittävästi tule ; ) lasten takia tietenkin helpointa ja ihanteellisinta olisi, että kaksi kotia sijaitsisivat kohtalaisen lähellä toisiaan, jotta vanhemmilla toteutuisi mahdollisuus jaettuun vanhemmuuteen. Se malli sitäpaitsi varmistaisi sinulle kaipaamasi oman ajan.
Menneisyyttä voi pohtia miten kauan vain, mikä meni pieleen. Mutta siihen ei voi enää vaikuttaa. Mennyt tuli elettyä tällä tyylillä, mitä siitä voi ammentaa tulevaan. Toivottavasti paljon. Tulevaisuuteemme voimme vielä vaikuttaa.
Tiedän, että tulee tunne vakuuttaa: opin tästä, muutun, haluan uuden mahdollisuuden näyttää - ja sitten kiukuttaa, kun huomaa, että kaikissa tilanteissa uutta mahdollisuutta ei vaan saa. Sekin pitää hyväksyä. Siitä ei voi vierittää täyttä vastuuta ainoastaan sen petturin harteille. Eikä lapsiperheen kiireisen arjen harteille. Myös arjessa on täysin mahdollista huomioida toista tekemättä sen erityisempää parisuhteen hoitoa. Ei sen tarvitse olla hohdokkaita matkoja ja kynttiläillallisia- arjessa huomiointi riittää. Jokainen lapsiperhe kokee luonnollisesti haasteena parin kahdenkeskisen ajan vähenemisen - mutta eivät kaikki päädy eroon. Eli kyllä arjen pyörityksessäkin on mahdollista pitää parisuhde sellaisessa tilassa, että parisuhteen rinnalle ei mahdu salasuhdetta - eikä kummallekaan osapuolelle tule edes sellainen mieleen, kun omassa suhteessa kokee itsensä arvokkaaksi, tärkeäksi. Jos pidempään salasuhteeseen lähtee, niin silloin takana on varsin usein hyvin painavia syitä. Eikä kiinnijäämisen jälkeen tunnu enää lainkaan mahdolliselta jäädä vanhaan suhteeseen, vaikka se monien käytännön asioiden vuoksi varsinkin toisesta tuntuisikin järkevältä.
Tsemppiä!
Ihan Puppua!! Ihan PUPPUA!!!
En ole ed. enkä kukaan muukaan täällä.
Sinusta huomaa heti, että olet MIES!
Se äiti siellä kotona hoitaa kaiken arjen. Kestää YKSIN sen arjen paineen. Sinä tietenkin miehenä nyt sanot: etkö tiennyt, mitä se arki on? syytä ittees? Niinpä niin!
MIES käy töissä NAIS ystäviensä lomassa ( 8h per päivä plus ylityöt.... NAINEN on 24 h LASTEN kanssa.)
AIVAN eri virikkeet on...ihan epäsuhta.
NAISEN pitäisi lasten ohessa viihdyttää miestä iltaisin...mies on viihdyttänyt itseänsä työkaveri naisten kanssa koko päivän. Joopajoo..
MIES käy työpaikan illanvietoissa, kaverit pilkkaa, jos ei käy...? Naisten kanssa saunomiset kuuluu asiaan. Joo..ja viina tulee TYÖPAIKAN piikkiin..
TYÖPAIKALLA puhkeaa suhde...sen "Liisan" kanssa on niin helppo puhuu, silläkin on ongelmia miehensä "Pertin" kanssa...
Liisa sitä ja Liisa tätä...
Vaimo vaan hoitaa lapsia ja siivoo kotona ja laittaa ruokaa ja pyykkää..eli VAAN on kotona ja valittaa....
Joo. Vaimo miettii miten tappaisi itsensä ja veisi lapset mukanaan.
Kello on kohta kaksi ja miettii sitä vieläkin.
lapset on herätetty ja nyt lähdetään ajelemaan ja takaisin ei tulla.
Hyvästi ilkeät ihmiset.
Kun tajuaa tulleensa petetyksi, maailma menee hetkeksi (pitkäksi hetkeksi) sijoiltaan. Menee kuukausia/vuosia kasata itsensä siitä.
Ei pelkästä pettymyksestä vaan siitä, että oma elämä on paljastunut valheeksi ja ne asiat joita on pitänyt pilaireina ovatkin olleet vain omassa päässä.
Useimmat joutuvat shokkiin alussa, monet joutuvat jaksaakseen turvautumaan ammattiapuun /ja tai lääkkeisiin. Pettäminen on suhteeseen sitoutuneelle ja kumppaniinsa luottavalle iso ja paha paikka.
Ja niin sen kuuluukin olla. Ja kuten kaikesta, myös siitä selviää.
Ja jossain vaiheessa tulee eteen peiliin katsominen, elämän arvioiti, oman itsensä tarkastelu realistisesti ja rehellisesti. Ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana se ei ole mahdollista. Kipu on niin kova, ja kaikkea ei voi kerralla kestää. Mutta pala palalta, pikkuhiljaa. Niin yökin muuttuu päiväksi, ei kertaheitolla vaan hämärän kautta.
Jokaisen pettäjän tulisi olla sen verran vastuuntuntoinen, että ymmärtäisi tekonsa seuraukset. Ymmärtäisi, että petetyltä ei voi odottaa ja vaatia "omia oikeuksia". Niitä toki lain mukaan on, mutta meitä ihmisiä sitoo myös ihmisyys, empatia ja toisen kunnioittaminen.
Pettäjät ovat pettäessään valinneet toimia haluamallaan tavalla. He voivat kuitenkin osoittaa inhimillisyyttä toisen kokemuksia kohtaan siinä tilanteessa jossa he murskaavat kertaheitolla ja varoittamatta toisen ihmisen siihenastisen elämän perusteet.
Ap:tä saa oksettaa. Koska se kipu tuntuu jokaisessa osassa ruumista. Pettäjän ei tarvitse kokea sitä, mutta myös pettäjä voi olla ihminen.
"Sinusta huomaa heti, että olet MIES!"
Mitä pahaa siinä on?
"Surullista, mutta niin siinä vaan käy - surullisinta lienee myöntää, että täysin yhtä suuri syy tilanteeseen löytyy siitä peiliinkatsojasta, kuin siitä petollisesta kumppanistakin."
Parisuhteesta on vastuussa kaksi ihmistä, mutta pettäminen on aina vain pettäjän vastuulla. Parisuhteen ongelmiin on monia rakentavia ratkaisuja, mutta pettäminen ei kuulu niihin.
"Kerrot, että miehesi ei tarpeeksi pontevasti liiton aikana tuonut ilmi tyytymättömyyttäään liiton epäkohtiin. Vai etkö huomannut? Vai etkö välittänyt kuunnella? Ei kiinnostanut. Moitit ehkä huonosti hoidetuista töistä. Vaikka oikeasti siinä oli se ihan hyvin kotitöitä tekevä mies, hyvä isä. Sitä on usein vaikea myöntää itselleen, että itse laiminlyö ja mitätöi toista - vuosien ajan."
Parisuhteessa täytyy osata kommunikoida omat ajatukset, tarpeet ja tunteet selkeästi toiselle ja varmistaa viestin perillemeno. Kenenkään ei tarvitse olla ajatustenlukija.
"Entä nyt - oletko yrittänyt rakentavasti keskustella, miten toimitte nyt tässä tilanteessa, vai oletko urkkinut merkityksettömiä yksityiskohtia, tivannut ja tentannut, sen sijaan, että olisit keskustellut tilanteen selvittämiseksi: miten asutte, miten hoidatte asiat tässä muuttuneessa tilanteessa lastesi parhaaksi. Asumisjärjestelyjen keskeneräisyys varmasti rassaa, mutta oletko yrittänyt itse hoitaa asiaa? Se varmaan auttaisi asiaa eteenpäin. Ymmärrän hyvin, että miehesi, tuleva-ex ei halua luovuttaa talon avaimia? Miksi? Mihin hänen pitäisi mennä? Miten pitkäksi aikaa odottamaan, että sinä kerrot, mitä haluat tehdä."
Pettäjällä ei ole oikeutta vaatia yhtään mitään. Jos itse käyttäytyy huonosti ja kohtelee puolisoaan kuin sontaa: salailee, valehtelee ja pettää, ei varmaankaan ole syytä olettaa, että petetty käyttäyisi täydellisesti. Kypsyyttä ei voi vaatia, jos itse käyttäytyy itsekkäästi.
"Erotilanteessa petetty osapuoli ottaa yleensä kaikki mahdolliset "oikeudet" itselleen. Sillä petturipuolisolla ei ole enää mitään oikeuksia. Lapsilla kiristetään, vaikka kumpikin osapuoli tietää, että se on vihoviimeinen asia, mitä pitäisi tehdä."
Eiköhän ole niin, että "lasten etua" on syytä ajatella ennen kuin alkaa pettää. Pettäminen on vihonviimeinen asia, mitä pitäisi tehdä.
"Tiedän, että tulee tunne vakuuttaa: opin tästä, muutun, haluan uuden mahdollisuuden näyttää - ja sitten kiukuttaa, kun huomaa, että kaikissa tilanteissa uutta mahdollisuutta ei vaan saa. Sekin pitää hyväksyä. Siitä ei voi vierittää täyttä vastuuta ainoastaan sen petturin harteille. Eikä lapsiperheen kiireisen arjen harteille. Myös arjessa on täysahdollista huomioida toista tekemättä sen erityisempää parisuhteen hoitoa. Ei sen tarvitse olla hohdokkaita matkoja ja kynttiläillallisia- arjessa huomiointi riittää. Jokainen lapsiperhe kokee luonnollisesti haasteena parin kahdenkeskisen ajan vähenemisen - mutta eivät kaikki päädy eroon. Eli kyllä arjen pyörityksessäkin on mahdollista pitää parisuhde sellaisessa tilassa, että parisuhteen rinnalle ei mahdu salasuhdetta - eikä kummallekaan osapuolelle tule edes sellainen mieleen, kun omassa suhteessa kokee itsensä arvokkaaksi, tärkeäksi. Jos pidempään salasuhteeseen lähtee, niin silloin takana on varsin usein hyvin painavia syitä. Eikä kiinnijäämisen jälkeen tunnu enää lainkaan mahdolliselta jäädä vanhaan suhteeseen, vaikka se monien käytännön asioiden vuoksi varsinkin toisesta tuntuisikin järkevältä."
Pettämistä ei missään nimessä tarvitse hyväksyä. Pettäminen ei ole rakentava keino parisuhteen ongelmiin. Kaikki eivät suinkaan päädy pettämään, vaan asioita voi hoitaa myös rakentavasti ja kypsästi. Suurin kehityshaaste ja muuttmisen paikka on pettäjällä.
vanhaa
Ajattelet niin tollosti, että siihen kykenee vain mies!
Vanha ukko on aina vanha ukko.
juuripa niin ,vanha eltaantunut ukko ja luulee olevansa joku suurikin naisten mies,tuttua.Mieheni (aviossa 34 vuotta) kuvittelee saavansa jonkun nuoren naisen sänkyyn kanssaan. on niin säälittävää , mutta näin ajattelee vain mies jonka aivot on jalkojen välissä. Ja on sitäpaitsi niin läpinäkyvä että tyhmempikin huomaa missä mennään.Vaikka vaimo olisi possa vain yhden yön täytyy kiireesti lähteä kiitämään baareihin "näytille" testaamaan omaa viehätysvoimaansa joka voi kestää korkeintaan kaksi päivää. Tunnen mieheni niin läpikotaisin ,että tiedän ettei se jaksa kauaa teeskennellä olevansa maailman mukavin mies.Kun se eräs paikka naisella tulee riittävän tutuksi ei oikeastaan ole enää mitään yhteistä, elikkä sittenhän voikin lähteä taas etsimään uutta uhria.
Järkytyin syvästi kuinka laskelmoivasti miehesi on sinua kohdellut. Mutta sitä en ymmärrä mikset voisi muuttaa ns. lapset kainalossa sinne 300 kilsan päähän jos olisi mahdollista saada asunto. Eiköhän nilkki miehes saa vaikka huoriltaan rahat jotta pääsee lapsiaan tapaamaan ( todella raivostuttaa sun puolestasi)
Ai et vahvistanut hänen 'miehisyyttään'...lapsia ja kotia hoidit,- lapsiahan ne miehet haluaa mutta sitten onkin kiire vieraisiin kun lapsi ei olekaan nukke jonka voi viskata nurkkaan jotta saa taas olla naisensa elämän valtias. Nyt pisti eropaperit kouraan vaikka parisuhdeterapiaankin olisi ollut aika...?
Ei muuta kuin ULOS tilanteesta ja lapset mukaan. Käsittääkseni 300 kilsaa ei ole ongelma eikä lapsien kaappaus jos vaan mies saa sitten tietää missä ne lapset ovat,- kiitos kukkahattutätien alkaa tässä maassa olla miehillä oikeus rellestää miten vaan mutta turvakodeissakaan ei nainen saa olla rauhassa jos on lapsia, koska mies-parkojen oikeuksia pitää valvoa ja kertoa missä ne lapsukaiset on.
Väliäkö sillä mitä nainen kärsii tunnekylmän paskiaisen selittäessä kuinka 'osallistuin kotitöihin', 'en koskaan lyönyt enkä uhkaillut mutta vaimoni käyttäytyi niin epävakaasti että oli pakko hankkia rinnakkaissuhde' yms.
Ja sossutäteihin kaikki menee ihan täydestä.
Tee yhtä tunteeton veto. Kun olet rauhoittunut mene sossuun ja selitä että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin paluu kotiseudulle. Mies on jo hylännyt teidät kaikki joten helvettiäkö sinun siitä vastuussa pitäisi olla? Vastuuta miehes.
Kiitos viesteistä. Saan näistä edelleen paljon tukea. On ollut ihanaa huomata, miten paljon olen saanut vastauksia tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ottavat osaa vaikeaan elämäntilanteeseeni.
Epäröin muuttoa lasten vuoksi. Se, miten lasten oikeudet tavata isäänsä vähenisivät. Toisaalta ajattelen itseäni ja omaa jaksamistani, koska muuttaessani minulle ei olisi senkään vertaa omaa aikaa. Olisin siis täysin yksin vastuussa arjen pyörittämisestä. En ole todellakaan ollut valmis kasvattamaan kahta lastani yksin. Tärkeää olisi myös löytää uudelta asunpaikalta työpaikka, ja se ei tapahdu ihan käden käänteessä. Yksinhuoltajana taloudellinen tilanne asettaa aina haasteensa ja tänä päivänä säännöllinen työ ei ole niin itsestäänselvyys.
En tiedä kiinnostaako tuleva asuinpaikkani loppujen lopuksi miestäni. Mulla on vähän sellainen olo, että mitä kauemmaksi lasten kanssa menen, sitä tyytyväisempi hän on. Saapahan puuhastella ihan mitä lystää, milloin lystää. Ei tarvitse lukea kenellekään iltasatuja tai kuunnella lasten kiukuttelua. Tämä ajatus tekee muutosta helpomman. Mutta toisaalta, lapset kaipaavat jo nyt isäänsä.
En vain ymmärrä, miten toinen voi muuttua yht äkkiä ihan kuin vieraaksi ihmiseksi. Ihminen, jota olen pitänyt aina läheisimpänä.
Vuoroviikot ovat olleet tällä viikolla paljon tapetilla. Entäs jos jäisit asumaan suunnilleen samoille kulmille miehesi kanssa? Kun jaatte vuoroviikot, sinulla jää sitä omaa aikaa, joka ainut ilta joka toinen viikko. Eli ei se muutto kotikulmille sen parempi vaihtoehto olisi. Kukaan ei hoida lapsia paremmin kuin heidän oma isänsä, joka varmasti haluaa olla heidän kanssaaan paljon.
Kuvaat myös itseäsi yksinhuoltajaksi: veikkaan, että miehesi on täysin halukas ja kyvykäs jakamaan yhä vanhemmuuden, eli yksinhuoltajaksi sinun ei tarvitse ryhtyä. Miehesi on varmaan ollut niitä tapauksia, jotka tekevät kotona vaativan työn lisäksi enemmän kuin tarpeeksi, ja sellaisesta miehestä on tietenkin vaikea päästää irti, vaikka tunteita ei sen kummemmin häntä kohtaan olisi ollutkaan.
Olen seurannut aktiivisesti tämän viestiketjun kehittymistä ja ajattelin kirjoittaa hieman omasta tarinastani.
Hain avioeroa vaimostani ja olet kirjoittanut paljon omista tuntemuksistani samalla tavalla kuin itse olen saanut kuulla ja ymmärtänyt tuntemuksista omassa tapauksessa. Avioeroa edeltävä aika on ollut erilainen kuin teidän tapauksessa. Kävimme terapiassa pitkään mutta jokainen käynti johti aina takapakkiin ja tuntui että ainoa paikka missä pystyimme keskustella oli terapeutin luona enkä olisi pettänyt ikinä vaimoani parisuhteessa. Syy mikä johti avioeroon oli puhtaasti se etten itse ollut pitkään aikaan onnellinen enkä nähnyt yhteistä onnellista tulevaisuutta. Samoin huomasin itsestäni että viihdyin lapsen kanssa kahdestaan paljon paremmin kuin perheenä. Olen itsekin nyt tilanteessa jossa lapseni on muuttamassa äitinsä kanssa vielä kauemmas asuinpaikkakunnasta kuin olet itse suunnitellut. Kannattaa oikeasti miettiä sitä koska vain sinä yksin päätät sen. Lapsen isä ei voi vaikuttaa lapsen asuinpaikkakuntaa vaan lähivanhempana sinä voi päättää sen. Kannattaa miettiä on se lapsen edun kannalta paras ratkaisu? Jos nyt tuntuu siltä ettei lasten isää kiinnosta kuinka kauas olet muuttamassa niin tilanne tuskin pysyy samanlaisena kun pöly laskeutuu.
Huoltajuudesta, tapaamisista, elatusmaksuista ja muista asiosta saa hyvää ja paikkansapitävää tietoa esimerkiksi Yhden Vanhemman Perheiden Liitto Ry:n sivuilta http://www.yyl.fi/
Toivon kaikkea hyvää ja kannattaa oikeasti laittaa etusijalle lapsen etu vaikka kuinka tunteet nousevat pintaan. Riiteleminen ja katkeruus tuskin auttavat pitkällä juoksulla vaikka nyt se olisikin päällimmäinen tuntemus.
Onpa mielenkiintoinen keskustelu. Ihan pakko osallistua, ja sanoa muutama asia vähän eri kantilta katsottuna.
Olen mies, joka on ollut kokemassa lähes saman asian, mutta pettäjän näkökulmasta. Täällä on tullut hyvin paljon vastauksia, joissa puhutaan "nilkistä", "vellihoususta" yms. Luulisin, että monen kommentointi muuttuisi, jos tietäisi myös kyseisen tapauksen miehen näkökannan asiaan. Tällaisessa sopassa on aina kaksi osapuolta - yksin tuskin tuollaista soppaa saisi aikaiseksi. Tietenkin, jokainen tapaus on ainutlaatuinen. Silti, voisin kuvitella olevani aika varma, että tässäkään tapauksessa mies ei ole ainoa "syyllinen" tapahtuneeseen. Ja onko loppujenlopuksi se syyllisen etsiminen tarpeellista? Tilanteeseen täytyy vain sopeutua ja toimia parhaansa mukaan vallitsevassa tilanteessa.
Ensinnäkin, olen ymmärtänyt, että asunto ja auto on siis täysin 100% sinun. Miksi et siis ota virkavaltaa paikalle ja pyydä heitä puuttumaan asiaan, jos se mies vielä kerran aikoo käyttää autoasi tai tunkea sinun asuntoosi? Ei kai hänellä ole siihen mitään oikeutta?
Lapset. Ei sellaista miestä olekaan, joka lapsista haluaisi eroon, vaikka se sinusta siltä saattaa tuntuakin. Sinusta hän halusi eroon, ei lapsistaan. Koeta ymmärtää asia lasten näkökulmasta. Jos lapset todella ikävöivät isäänsä, he todella tarvitsevat isäänsä. Nyt sinulla on meneillään tärkeät hetket lasten kannalta. Mikäli alat sättimään lasten isää, ja puhumaan pahaa isästä lapsilleen, voit olla varma, että lapsille koituu asiasta paljon harmia pitkälle tulevaisuuteen. Muuttaminen kauas pois tuskin olisi lasten kannalta (eikä varmaan itsesikään - huomioiden mm jo muutamien kommentoijien vapaa-aika -asian) paras ratkaisu. Unohda pieninkin ajatus kostamisesta lapsia hyväksikäyttäen. Takuulla saisit kostosi miehellesi ja satuttaisit tätä todella paljon, mutta samalla satuttaisit taatusti myös lapsiasi.
Toivottavasti löydät jatkossa miehen, joka osallistuisi edes vähän kotitöihin ja osaisi arvostaa kaltaistasi periaatteiden naista. Onhan se kumma, jos tästä maasta löytyy vain miehiä, jotka vain makaavat sohvalla ja toivovat vielä sen jälkeen naiseltaan huomiointia.
Sovussa eroaminen onnistuu, jos sopii asioista sellaisessa hengessä, että tuossa vastapäätä istuu ihminen, jota on joskus rakastanut yhteisen asuntolainan ja lastenkin teon mitan verran. Se olisi lapsillekin kypsä malli.
Tunnekuonat on purettava eri tilanteessa kuin rahaneuvottelut. Yksilöterapiat auttavat elämäsi tärkeintä henkilöä, joka on eroaja itse, olipa ero oma "syy" tai ei. On turha laahata mukanaan asioita, jotka ovat menneisyyttä. Olipa kotityötkin jaettu missä suhteessa tahansa, mennyt on mennyttä. Katkeruutta on sekin, että yrittää pyytää omille pettymyksen tunteilleen lisähyvitystä rahan muodossa.
sellaista syytä ei löydy, että pettäminen olisi oikeutettua tai hyvksyttävää! Pettäjä on aina selkärängaton luuseri. ´Vellihousu, joka ei ota vastuuta ja päätä edellistä suhdetta ensin ja vasta sen jälkeen uusia..Älä todellakaan uskottele itsellesi muuta! Vastuu pettämisestä on aina pettäjällä. Eiköhän pettäjä ole jäävi toteamaan, että tilanteeseen täytyy sopeutua? Kyllä siihen jokainen petytty sopeutuu omalla parhaalla tavallaan. Petetyksi tuleminen on prosessi, josta selviäminen vie oman aikansa, sitä prosessia ei voi parhaalla tahdollakaan nopeuttaa. Pettäminen aiheuttaa parisuhteessa niin suuta emotionaalista tuhoa!
Pettäjän on helppo siinä mitätöidä toisen tuntemukset.
Osoittaa vain, ettei osaa ajatella asiaa toisen kannalta.
Miehet ja jotkut naisetkin on niin "värkeistään hierottavia", että niitä pystyy manipuloimaan ihan vain housun etumuksesta puristelemalla!
Ihan selkärangattomia luusereita!
Vieraissakäymisellekkin voi sanoa EI!
Se pillu ja kulli on aika samanlaisia siellä kotonakin, niitä voi lämmitellä ja ottaa sen ilon irti pienellä vaivalla....kun kerran on sitoutunut siihen perhe-elämään.
Minun ex-mieheni ei olisi halunnut eroa, vaikka pettikin. On addiktoitunut rakkauden tunteeseen. Halusi kotiin vakipanon, jos muualta ei saanut. Ja pyykinpesijän ja ruoanlaittajan.
Olen katkera siitä, miten joku voi kohdella toista niin häijysti, niin tunteettomasti, niin pahasti, vaikka on luvannut yrittää rakastaa.
Meillä sama juttu!
Erosta ei ala mies puhuun, vaikka suhteita on muuallekkin.
Koti on juuri se paikka, missä käydään ne spermaset kalsarit pesettään, valmis ruoka syömässä, krapulat nukkumassa ja akkaa nusasemassa, jos huvittaa..
Kukapa sitä vuosikausia semmoista jaksaa..
vaan vuosikausia jaksaa olla se hyvä ja rakastava aviovaimo? Oletko miettinyt, että suhteessanne olisi jotain vikaa, kun mies juoksee vieraissa? Oletko koskaan jutellut hänen kanssaan asiasta?
Minusta on aivan turhaa syyttää aina sitä pettäjää. Vikaa on yleensä myös petetyssä. Omia virheitään ei tietenkään kukaan näe, mutta viimeistään silloin olisi peiliin katsomisen paikka, jos toinen pettää.
molemmissa vikaa ja suhde perseellään, mutta ei se oikeuta pettämään, jos ei puhumisesta tule mitään niin sitte EROTAAN sen pettämisen voi jättää väliin, ja panna sit vasta kun on eronnut se on reilua. Pettäjä on ite vastuussa teostaan, eihän raiskattukaan ole vastuussa siitä että hänet raiskattiin, vai pitääkö hänenkin katsoa peiliin, tai kun saa turpiinsa onko se turpaan saajan vika et tuli turpaan????
sinulla on puurot ja vellit sekaisin.. suhteessa ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta ehkä vikaa onpettäjän omien korvien välissä, omissa kriiseissään, omissa opituissa toiminta malleissaan yms. ELI EI LÄHESKÄÄN aina parisuhteessa saatikka petetyssä! Ja kuule usko huviksesi, kyllä useinmiten petetty näkee itsessään vikaa, ja usein myös syyllistää aivan turhaa itseään. Pettämisestä on vastuussa vain pettäjä.
on itsekästä pedata uutta parisuhdetta toisen selän takana ja tehdä erotyötään valmiiksi ja läväyttää sen sitte toisen naamalle.
Ensin vanha suhde päätökseen ja sitte voi kumpikin tahoillaan miettiä omaa osuuttaan, et kuin tässä näin kävi, sitte kun on henkisesti erotyönsä tehnyt niin voi alkaa puhtaalta pöydältä uuden suhteen viisastuneena vanhasta.
On kummallista, että pettäjistä löytyy niin paljon niitä, jotka ajattelelevat, että petetyn tehtävä on sopeutua ja ajatella "lasten etua ja parasta". Haluaisin kuulla, millä lailla pettäminen ja puolison huono kohtelu edesauttaa "lasten etua"? Eikö paras tapa ajatella lasten etua ole kohdella puolisoa kunnioittavasti? Pettäminen ja kunnioitus eivät vain istu kovin hyvin samaan lauseeseen.
Parisuhde on nimensä mukaisesti suhde, jossa on kaksi ihmistä, ei kolmea. Kumpikin on omalta osaltaan vastuussa suhteesta ja omasta hyvinvoinnistaan. Jos pettämisen syynä on "huono suhde", on pettäjä siitä yhtä lailla vastuussa ja vain suhteen psapuolet voivat muuttaa sitä paremmaksi. Tähän tarvitaan aikuisuutta ja rehellistä kommunikaatiota. Pettämisestä on kypsyys ja aikuisuus kaukana. Pettäminen on pettäjän ratkaisu ja vain pettäjä yksin siitä vastuussa.
Kirjoiottajan mukaan sättimisestä aiheutuu lapsille haittaa pitkälle tulevaisuuteen. Entä pettämisestä? Entä siitä, että kohtelee puolisoaan huonosti ja salailee ja valehtelee? Eiköhän ole pettäjän tehtävä pohtia, mitä omat tekemiset aiheuttavat puolisolle ja lapselle, ei petetyn? Miksi edellyttää toiselta kypsempää käytöästä kuin mihin itse pystyy. En usko, että pettäminen on kenenkään mielestä kypsän aikuisen ratkaisu ongelmiin.
Olette oikeassa, että pettäjä ei ole välttämättä ajatellut pettäessään. Mutta kysymys kuuluukin nyt, oikeuttaako se asia petettyä lyömään kaikki asiat läskiksi - olemaan ajattelematta lapsiaan - kun kerran toinenkin teki niin? Miksi petetty ei tässä asiassa voisi näyttää olevansa "parempi" ihminen? Älkää nyt hyvät ihmiset neuvoko järkkyneessä mielentilassa olevaa ihmistä olemaan hälläväliä asenteella lasten suhteen vain sillä verukkeella, ettei se pettäjäkään ajatellut! Vanhempien ero saattaa myös joissain tapauksissa olla lapsille parempi asia kuin vanhempien yhdessäolo.
Vanhempien ero on aivan eri asia kuin pettäminen. Avioeron voi hoitaa hyvin tai huonosti - pettäminen ei todellakaan helpota avioeroa millään tavalla. Pettäjän kannattaa miettiä etukäteen mitä tekee. Pettämisen paljastututtua on edessä usein puolison mielentilan järkkyminen ja pettäjä on velvoitettu hakemaan puolisolle apua ja osallistumaan pariterapiaan. Puoliso on lasten vanhempi ja puolison huono vointi vahingoittaa suoraan lapsia. Mitä tulee siihen, että perustelee itselleen eroa ja omaa pettämistään "lasten edulla", niin eiköhän siinä ole lähinnä kyse oman huonon omantunnon kolkuttelusta. Avioeroon voidaan päätyä myös sovussa ilman kolmansia osapuolia huomioiden lasten etu, mutta tämä edellyttää aikuisuutta ja kypsyyttä ja aikaa sekä tarvittaessa ulkopuolisen avun hakemista.
todellakin...ja miehenikin jaksoi kotia leikkiä alussa. Vielä saa minua naidakkin, koska tykkään seksistä itekkin, joten ei se vieraissa ramppaaminen "pihtaamisesta" johdu.
Tiedän syyn miehen käytökseen ja se on se klassinen viina.
Selvinpäin on hiljainen hissukka, joka ei montaa sanaa suustaan saa ja viinapullon kans muuttuu isäkseen, joka kuoli viinaan ja käyttäytyi juuri samanlailla kuin nyt poika käyttäytyy kännissä. Puhuttu todellakin on, siis minä puhun. Hänhän vain nököttää ja kai kuuntelee.
Alkuvuosina käytti viinaa vähän ja vihasi isäänsä ja sitä, kuinka isänsä pilasi äidin elämän viinankäytöllään. Uskoin, että ei varmaan hänestä sellaista tule.
Nyt vuosikymmenen päästä on käytös samanlaista. Ei puhe auta.
Hyviä kommentteja oot saanu edellisiltä tuohon "pettämisymmärtämiseesi". Valitettavasti se on niin, ettei pettäjää ymmärrä kuin toinen pettäjä...
Siinä se tulee osoitettuakin, että pettäjä on aina se sekälkärangaton luuseri, joka yrittää selitellä niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että "teki vain mieli panna se mulkku sinne perseeseen tai että halusin sen mulkun sinne värkkiini", siis ei sen kummenpaa!!
Aikuisuutta ja kypsyyttä ei pettäjän ajatusmaailmaan kuulu, pelkkää himojensa hallitsematonta käytöstä vain ja lupaustensa pitämättömyyttä toista kohtaan.
Pettäjä on vielä niin loinenkin, että haluaa sen kodinkin pitää huoraamisensa lisäksi.
Hattua nostankin heille, jotka fiksusti hoitavat eronsa ja hakevat vasta sitten "hekumansa" loukkaamatta toisia.
Mieheni petti ja erosimme. Mies tietty syytti "kylmyyttäni" että piti mennä vieraisiin, mutta niinhän vastuuton ihminen aina löytää syyn muista. Kun hoitaa lapset ja kotityöt ei enää välttämättä jaksa miestä hoitaa, mutta siitä ei sen enempää kun se ei ole tämän jutun pointti. Omistimme ok-talon puoliksi. Ei minullakaan ollut rahoja hänelle heittää mutta eipä tarvinnutkaan. Yhteinen juristi hoiti homman osituksineen ja lasten tapaamissopimuksineen. Kas, mieshän on elatusvelvollinen vuosikausia! Lapsemme olivat 5 ja 8 v. ja aika monen vuoden elatusmaksut voi kuitata osittaisena kertasuorituksena luopumalla talon puolikkaasta. Lasten elämä jatkui tutuissa ympyröissä. Joka toinen vkl ja joulu ja pääsiäinen viettävät sopimuksen mukaan isän luona, samoin joka kesä 3 viikon yhtäjaksoisen kesäloman. Juristi ei suositellut viikko ja viikko asumista, ja siitä on puhuttu paljon ettei se ole lasten kannalta niin hyvä juttu kuin että heillä on 1 koti ja tapaavat säännöllisesti etävanhempaa. Näin on menty 10 vuotta. Erottuani kävin Fisher eroseminaarin ja sain sieltä voimaa ja työkalut uuden elämän rakentamiseen ja kaikki on sujunut hienosti. Koeta jaksaa!
että jotkut osaa hoitaa eronsa fiksusti!
Onnea!
Seksuaalielämänne hyvää, ei valheita, vow, vai onko syynä mustasukkaisuus tai kokeilunhalu; kiihotatte ja haluatte kokeilla, kiihottaako muutkin, mutta ero...rakkaus peittää paljotkin synnit, olla paras vaimo sukupuoliyhdynnässä?
"olla paras vaimo sukupuoliyhdynnässä" heh!
Ei niillä pettämisillä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuin hyvä ja kuin huono.
Liha on vain heikko ja kun panettaa silloin panettaa.
Itse sorruin pikkujouluissa yhteen läskiin ja paska pano oli, mutta tulipahan pantua kännissä.
Vaimo on kuitenkin se parempi pano, saa ilman ehkäisyä porskuttaa pelkoa taudeista.
Jos miehesi on kylmä ja kova varausu siis siihen...
1) Voit muuttaa pois, mutta lasten muuttoon tarvitaan molempien vanhempien suostumus.... jos mies on taitava niin riitauttaa muuton ja lapset eivät pääse muuttamaan tuosta vain sinun mukaan. Tästä saat parhaimmat neuvot lastensuojelusta.... johon muutenkin kannattaa olla yhteydessä.
2) lasten huoltajuuteen tai yleensäkään eroon ei pätkän vertaa vaikuta pettikö miehesi vai olitko se sinä.
3) parisuhde ja vanhemmuus on kaksi eri asiaa eivätkä milläänlailla liity huoltajuuteen, Se missä oikeudessa asia käsitellään vaikuttaa siihen kuinka vaikeaa on saada yksinhuoltjuus, useimmin se yhteishuoltjuus tulee jos toinen sitä vaatii. Pitää olla painavat perusteet että yksinhuoltajuuden saa ilman toisen yhteistyötä.
4) Kulissiavioliitto on kuluttavaa ja ihan hanurista mutta hyvin yleistä ( ainakin sen hetken verran)
suosittelen myöntymään hetken itsesi takia ( saat aikaa suunnitella ja järjestää asioita sekä miettiä mitä oikeasti haluat sekä ottaa selvää oikeuksista sekä miten oikeasti tekemäsi päätökset vaikuttavat) 1) ota yhteyttä lastensuojeluun 2) käy keskustelemassa terapiassa vaikka yksin 3) hanki hyvä asianajaja 3) tehkää ositus valmiiksi 4) hanki uusi asunto 5) laittakaa asunto myyntiin tai vaadi toista lunastamaan sinut pois jos itse et ole halukas sitä lunastamaan 6) kertokaa yhdessä ja rehellisesti lapsille tulevasta erosta ( he tulevat tarvimaan aikaa sopeutua siihen 7) pidä lapset pois teidän kahden välisistä tunnekuohuista ( syyttömiä he niihin ovat) 8) hanki itselle omaa elämää ( ystäviä tai harrastuksia) 9) koita jaksaa, kohtalotovereita on paljon
Musertava olotila, taas kerran.
Yllä olevassa tekstissä oli selkeät ihjeet, joista olen tehnyt vasta kohdat 1 ja 2. Lapsille olen puhunut jotain ja yritän parhaani mukaan olla puhumatta isästä mitään pahaa, onnistun siinä ihan hyvin, kun mies ei ole läsnä. Silloin kun hän pyörii talossa, tunteiden hillintä on monin verroin vaikeampaa.
Konkreettiset toimenpiteet eron suhteen (kohdat 3-> ) tuntuvat vaativan tässä kohtaa liikaa energiaa. Minulla menee kaikki voimat yhteiselon päättymisen käsittelemiseen tunnetasolla. Toki mielessä pyörii jatkuvasti mienen uusi "niin täydellinen" nainen.
Asuinpaikka. Tiedän, että olisi sekä lasten vuoksi järkevää pysyä lähistöllä. Näin isä voisi osallistua enemmän lastensa elämään. Mutta mitä välimatkan vähyys tulisi loppujen lopuksi muuttamaan. Isä voisi ehkä osallistua lasten tärkeisiin tapahtumiin; koulun aloitukseen, ehkä vanhempainiltoihin, joskus voisi tavata viikollakin. Tätä ei ole syytä vähätellä. Lapsille lyhytkin näkeminen on varmasti tärkeää.
Mies on kuitenkin valinnut toisen naisen ja tällöin hän tulee elämään arkea toisen perheen kanssa, (naisella on myös lapsia). Tuskin miestä kovin kauaa jaksaa kiinnostaa omien lastensa arkitapailut, koska luonnollisesti puolilasten asiat tulevat myös tärkeiksi. Todennäköisesti omien lasten tapaaminen saattaisi ajan kuluessa harventua vain viikonlopputapaamisiin. Tuskin mieskään haluaa joka vkl hoitaa lapsia, joten käytätännössä tapaamiset olisi varmana joka toinen vkl.
Henkilökohtaisesti en haluaisi jäädä tähän pieneen tuppukylään. Jos saan töitä, voisin periaatteessa ajatella lähistöllä olevaa isompaa kaupunkia, mutta lapsille tästä koituisi joka tapauksessa isot elämänmuutokset, vaihtuu päiväkodit, kaveripiiri menee uusiksi ja itse en olisi välttämättä kovin tyytyväinen, koska asuisin lähistöllä vain lasten ja miehen vuoksi, kopromissiratkaisuna. 300 km ei ole kuitenkaan ihan järkyttävän kaukana. Jos mieheni hakisi ja veisi lapset tapaamisvkl, se on kuitenkin aika pieni vaiva, kun hän ei arkena osallistuisi lasten hoitoon millään tavalla.
Todella hankalaa.
Haluaisin olla vahva, tai ainakin näyttää siltä, mutta todellisuus on toinen. Itku tulee vielä pienimmästäkin ajatuksesta. Uskon kaiken kääntyvän parempaan, kun saisin listan kaikki kohdat hoidettua mah. nopeasti. Ehkä se hyvä juristi voisi olla ratkaisu. Joku joka tekee ajatustyön puolestani ja on 100% minun puolellani. Mitähän maksaa, avioeron ositus + huoltajuuden hoito?
Olet miettinyt paljon asioita, ja myös isän roolia tulevaisuudessa. Kuten moni aiemminkin on kirjoittanut, lapset ovat lähes poikkeuksetta äärimmäisen tärkeitä isälleen. Huolimatta siitä, että vanhempien suhde on kariutunut, ja on ehkä uusi kumppani ja ajan mittaan kummallakin uudet kumppanit.
Omat lapset ovat aina miehelle se ykkösasia. Uusperheissä monesti on kummankin omia, ja ehkä aika usein sitten vielä niitä uuden parin yhteisiäkin, mutta kyllä mies haluaa pitää omista lapsistaan huolta. Oletko miettinyt millainen etu se olisi sinullekin, kun lasten isä on lähellä arkea/asuinpaikkaanne? Pystyisitte paremmin jakamaan vastuun lasten arjesta niin kuin tähänkin asti. Kun tulee hankalia tilanteita lasten kasvatuksellisissa asioissa, on mukava saada siihen toisen vanhemman tukea. Samoin ihan arjen sumpliminen: sinulla onkin tulossa pitkä päivä töissä, miten helppoa sopia lasten vientejä ja hakuja kuin ennenkin, kun toinen olisi lähellä. Tai sairastelu - jos päätät lähteä kauaksi, sinä olet se, joka hoitaa lapsen jokaisen sairastelun, kun taas lähellä ollessa ne vuorot voitaisiin jakaa kuten ennenkin. Vaikka sinulla olisi millainen tukiverkosto muualla, niin kovin helpolla se ei täytä isän vastuuta, valmiutta ja kykyä hoitaa noita tilanteita.
Tuo on totta, että jos kovinkin "tuppukylässä" asut, parempi on sieltä lähteä...muutut vain itse siellä katkeraksi ja virikkeitten puuttuessa et paras äitikään mahda olla masennukselta, joka saattaa puhjeta.
Onko sinulla siellä kotipaikkakunnallasi ystäviä? ja oletko hyvissä väleissä vanhempiesi kanssa?
Tuo matka on pitkänlainen, mutta sekin on totta, että mies voi vaikka kerran kuukaudessa sen reissun tehdä, ei hän näin "puhelin ja tietokoneaikakaudella" kauaksi katoa! Aluksi voi hakea useamminkin, mutta...
Itselläni on mies reissuhommissa ja monesti menee viikkojakin, ettei lapsia näe, mutta olemme siihen sopeutuneet, eikä lapset häntä kaipaile, kun voivat soitella ja porista tietokoneen kautta, jos asiaa tulee.
Itsestäsi sinun pitää nyt huolehtia, että jaksat olla hyvä äiti lapsillesi.
Itselläni ovat vanhempani olleet ihanana tukena koko lasten nuoruuden ja lapsilla on aina heistä tuki ja turva, jos minulla on omia menoja.
Oletko kysellyt töitä sieltä kotipaikkakunnaltasi? Entä asuntoa?
Minun mielestäsi se olisi ihan varteenotettava mahdollisuus, täytyyhän sinun ajatella itseäsikin lasten ohella. Eipä tuo miehesikään paljon teitä ajatellut uuden naisen kanssa pesiytyessään, miksi sinun pitäisi häntä ja hänen tulevia välejä lapsiinsa ajatella? Sehän on hänen asiansa.
Kyllä se tahtoo olla niin, että kun se uusioperhe perustetaan, ei siinä sitä "isää" paikalle saa, silloin kuin tarvitsee. Se uusi nainen pitää siitä kyllä huolen.
Sinulla olisi siinä nyt hyvä aika lähtee, jos lapsetkaan ei vielä koulussa. Ehtisivät kerhoista saada ystäviä uudessakin paikassa ja aloittaa siellä sitten koulun.
Pikkupaikkakunnalla kärsii lapsetkin, kun ympyrät on pienet ja juoruilua on paljon.
Tuskimpa se isä siinä kovin apuna lapsilla malttaa olla...kohta varmaan uusikin eukko paksuna, sillälailla ne uudet sitoo sen ukon itseensä.
Lapset selviää erosta, kuolema olisi paljon pahempi juttu. Ja siitäkin selviää ajanmyötä.
Ajattele nyt sinun ja lasten tulevaisuutta, kyllä ne isommat paikkakunnat tahtoo olla monesti harrastus-ja koulutuspaikkoinakin paljon antoisampia, kuin joku perähikiälä, sinne mennään mökkeilemään.
Voihan se olla, että se ukkoskin tulee häntä koipien välissä kotiin, kun ensi huuma haihtuu, tahtoo nimittäin yleensä haihtua ja teillä tuo ero on niin tuore tapaus! Tsemppiä mietinnöillesi!
Miksihän kaikki oikeasti olettaa, että mies katoaa jonnekin uusioperheen syövereihin? Uskon yhtä iso ongelma olevan se, että naiset katkeruuksissaan omivat lapset, vievät kauas pois,sitten valittavat kun ex-mies ei olé läsnä, uupuvat, pimahtavat, "kun arki on raskasta kun kaiken tekee itse", ei ehdi harrastaa eikä mitään, jämähtävät nettiin parjaamaan petollisia aviomiehiä..
Jospa he ovat sen alkuperäisen perheen lasten hylkäämisen itse kokeneet!
Tuliko yllätyksenä?
Kun lähtee toisen kelkkaan, täytyy varautua siihen, että se toinenkin lähtee.
Itsekäs, uuden perheen hommannut, vaikka vanhakin on, ei sitä tieten älyä.
Kaikkea ei voi saada.
Saman tilanteen kokeneena ymmärrän sinua, mutta älä tee hätiköityjä päätöksiä, äläkä vie lapsia kauas miehesi luota. Isä on aina lapsille isä ja toivottavasti pystyt olemaan mustamaalaamatta häntä lapsille.
Sanoin aikoinani miehelleni, että en halua olla hänen onnensa esteenä. Päätä mitä teet: mies lähti ja muutaman vuoden kuluttua olisi ollut valmis tulemaan takaisin, mutta en enää huolinut.
Sure murheesi, keskustele tunteistasi avoimesti, niin pääset parhaiten asian yli.
Voimia sulle!
Onkohan sinun ja minun mieheni "kaksoset" niin samanlaiset jutut ovat.
Meillä oli erona se, että lapset ovat jo aikuisia. Viiteen viimeiseen vuoteen mieheni ei satsannut kuin itseensä, hän oli elämän napa, eikä yhtään viitsinyt panostaa avioliittoon. Meillä on vain yksi elämä jne. Meilläkin narahti pettämisistä. Ehdotti myös, että jäätäisiin kulissiavioliittoon yhdessä asumaan; minä olisin edelleen maksanut viulut (on parempi palkka) ja hän olisi elänyt omaa elämäänsä.
Miehet ovat kyllä joskus uskomattomia!
Hain eroa ja se on järjellä ajatelleen elämäni paras päätös. Taidan kuulua niihin yhden miehen nainen tyyppeihin, että tuskin enää tässä iässä ketään kohdalle osuu.
Parempi onnellinen yksin kuin onneton ja ei-arvostettu yhdessä.
Tsemppiä sinulle!
Voi ei. :( Voimia sinne tilanteeseen.
JA HETI ALKUHUOMAUTUS: VAIKKA puhun nyt asioista, jotka tapahtuvat vasta paljon myöhemmin, niin nyt on tosiaan juuri tuo "EN YMMÄRRÄ-KIUKUTTAA-SURETTAA-KATKEROITTAA"-vaihe. Älä aatoksiasi missään nimessä lukitse sisääsi kasvamaan, vaan pura niitä juuri esimerkiksi palstalla tai ystävien kesken. Tiedän ainakin tuon eroperhe.net/keskustelu:n jossa ei ole meno niin suomi24:mäistä eli voi rauhaisammin tilittää ja tuoda esiin ne pimeimmätkin ja raaimmatkin tunnot.
Sitten. Oikeastaan miehesi on mielestäni täysin väärässä tuossa, että pitäisi niihin kulisseihin panostaa. Ne ovat nyt oikeastaan ihan turhat. Sen sijaan se mitä on kulissien sisällä on tärkeintä. Olitte te yhdessä tai ette, niin teillä on yhteisiä lapsia. Te joudutte olemaan tekemisissä toistenne kanssa jokatapauksessa. Eli lopulta suhtautumisen toisiinne vaikuttaa eniten. Ja kaikkista eniten yhteisiin lapsiinne, jotka teille varmasti erittäin tärkeitä - kuten sanoit, olettehan kumpikin hyviä vanhempia. Tässä samaan aikaan hivuttaudutaan siihen tienhaaraan, että valitaan mitä siellä kulissien sisällä onkaan. Onko suhteenne kaunainen, katkera, vihainen (ja en tarkoita ainoastaan sinun suhtautumista vaan miehesi suhtautumista myös sinuun) vai pääsettekö sille neutraalille tasolle, että voitte sopuisasti olla yhdessä, oli teidän erilliset parisuhdekuviot mitä tahansa ja oli teidän yhteinen parisuhteenne ollut mitä tahansa. Tällä ei ole ainoastaan iso merkitys lapsienne hyvinvointiin vaan myös teidän jaksamiseen tulevaisuudessa. Ja vaikka ajattelisitte toisistanne mitä tahansa, niin se isän tai äidin huonosti voiminen vaikuttaa myös lapsiin.
Siksi on erittäin tärkeää, että annat nyt itsellesi aikaa parantua. Nuolet haavojasi. Käyt läpi tunteitasi niin, ettet jää jumittuneeksi vihaan loppuelämäksi.
Tuo on kyllä äärettömän surullista. Ehkä se parisuhdeterapia olisi voinut auttaa, mutta miehestäsi ei nyt siihen ollut, syystä tai toisesta. Ja yksin et parisuhdetta voi pelastaa. Nää on niin hankalia asioita. Mies teki ehdottomasti väärin, kun petti sua. Eikä se ole oikeutettua, vaikka se tosiaan onkin niin että parisuhdettakaan ei voi unohtaa perheen tultua kuvioihin.
Mä toivon sulle sikana voimia. Mutta sä selviät tästä, vaikka kaikki niin synkältä tuntuukin niin kyllä tuostakin selvitään. Olkaa nyt varovaisia noiden avain-juttujen ja 300 kilsan päähän juoksemisten ja yksinhuoltajuuksien (eikö mies kuitenkin ollut hyvä isä?) kanssa. Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että haluat maisemanvaihdoksen, mutta jos ollaan hellän laskelmoivia niin noi jutut voi vaikuttaa koko lasten lapsuusajan tohinoihin. Toivottavasti ette löydä itseänne siitä riitahuoltajuus-elari-helvetistä siihen asti, kunnes lapset omillaan vaan oikeasti nyt pyritte huomaamaan, että avioero tai ei, niin olette hyviä vanhempia ja tärkeitä lastenne elämässä. Älkää tehkö nyt niitä virheitä, joita myrskyn tyynnyttyä kadutte ettekä voi enää niin helpolla muuttaa. Pieni hampaan pureminen pari vuotta sovun säilymiseksi ja yhteinen joustaminen on pienempi paha kuin *18 miinus kuopuksen ikä* vuoden vihanpidon helvetti ja lasten sitä sivustaseuraaminen.
Käytännön seikoista voi siirtyä paikallisen lapsiasiamiehen puoleen.
Mitähän tähän tapaukseen kuuluu? Joko muuttosi on selvä? Jotain uutta?
T:Ketjua seurannut
Tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon ja tilanne muuttunut entistä kauheammaksi. Tuleva ex haluaa musertaa minut täysin ja on palkannut avukseen lakimiehen. Hän jäi työttömäksi ja vaatii, että minä työssäkäyvänä (tällä hetkellä parempituloisena) maksan hänelle elatusta, kunnes avioeromme on selvä. Hän vaatii, että maksan osan hänen vuokrakämpästään ja/tai hän elättelee toiveita savustaa minut ulos talosta, koska hän mukamas on enemmän asunnon tarpeessa. Nyt tapellaan siis rahasta. Lapset hän vetää myös riitojen aiheeksi. Hän haluaisi ilmeiseti olla lasten huoltajuuden ja uhkailee, että muuttaessani kauas, saan tavata lapsia vain harvoin. Hän hoitaa lapsia yhteisessä kodissa (sinänsä ok), mutta hän haluaa myös jäädä joskus yöksi. (tämä ei ole ok)
Minun on todella paha olla kotona, kun mies on saman katon alla. Hän lepertelee lapsille ja on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hänen suhteensa toiseen naiseen jatkuu -hän saattaa puhua naiselle puhelimessa tai viestitellä-. Lähden lähes saman tien ulos, kun exällä on lastenhoitovuoro.
Olen miettinyt muuttoasiaa. Voi olla järkevää pysytellä lähimaisemissa, noin 30 km säteellä. Ajattelen, että tämä voisi olla lasten ja ehkä itsenikin kannalta parempi, kun työpaikka ja sosiaalinen ympäristö pysyy samana, tai ainakin lähes. Toisaalta ex käytös viime aikoina on ollut todella huolestuttava. En voi käsittää hänen motiivejaan. Miksi hän haluaa minulle niin paljon pahaa? Eikö kaksoiselämän eläminen olisi riittänyt? Minusta olisi ollut ehdottoman tärkeää kaikkien kannalta sopia eroasiat rauhassa. Nyt tuntuu kuitenkin aivan toivottomalta. Varmaan minunkin on pakko palkata lakimies puolustamaan minun oikeuksiani.
Laitamme todennäköisesti talomme myyntiin mahdollisimman pian. Näin ollen voisin vaikka vuokrata tilapäisen asunnon tästä läheltä. Lapsilla säilyisi sama hoitopaikka jne. ja sinne ex ei saisi tulla. Sitten kun asiat selkiintyvät, voisin etsiä osaketta jostain lähikaupungista. Tämä tietäisi kahta muuttoa lyhyen ajan sisällä, mutta se lienee nyt ainut vaihtoehto. Tämä tilanne on aivan kestämätön.
Tietenkin näinhän se menee: sinä olet ihan puhdas pulmunen, ja mies kaiken muun lisäksi käyttäytyy uhkaavasti ja ahneesti ;)
Voisin lyödä vetoa, ja suuresta summasta, että taidat itse yrittää kiristää asuntoa, rahaa ja kaikkea "kun se toinen eli kaksoiselämää". Et tietenkään itse käyttäydy uhkaavasti tai arveluttavasti lasten läsnäolessa?
Kokemuksessasi on paljon samaa kuin omassani. Mies petti ja ero tuli. En suostunut kantamaan syyllisyyttä hänen vääristä valinnoistaan, vaan aloin järjestämään omaa ja lasteni elämää uusiksi - elämme vanhassa kodissa edelleen ja elämä hymyilee. Etsin juristin joka laati kaikki ositus- ja tapaamisasiakirjat, eikä miehelle jäänyt muuta tehtävää kuin hyväksyä paperi. Hän maksoi kertakaikkisena osittaisena elatusmaksuna 1/2 talon hinnasta, jolloin talo siirtyi kokonaisuudessaan omistukseeni. Lapsenne olivat eron hetkellä 5 ja 8 vuotiaat, joten ennenkuin he tulevat täysikäiseksi elatusmaksuista kertyy pitkä penni. Lasten isä muutti suht. lyhyen ajomatkan päähän joten lasten luonapito joka toinen vkl onnistuu mainiosti, samoin sovitut lomat ja joulut ja pääsiäiset joka toinen vuosi. Eron hetkellä minua auttoi eroseminaari, sain sieltä voimat ja vertaistuen elämän ja itsetunnon uudelleenrakentamiseen. Jos paikkakunnallasi ei ole eroseminaaria, hanki ensiksi vaikka kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, kirjaa käytetään perusteoksena eroseminaareissa. Seminaarin avulla olen päässyt eroon myös menneisyyden taakasta ja tänään olen onnellinen siitä että ero tapahtui, se vapautti minut elämään parempaa elämää. Vasta vuosien päästä sen tajuaaa, kun nykyinen parisuhde on toimiva ja hyvä.
Ei, vaan NÄINHÄN se menee: Ukko on tulossa romahtamalla alas pilvilinnoistaan, kun se "sussu" siellä muualla onkin paljastunut vittumaiseksi ämmäksi ja maitojunalla pitäisi takaisin kotio tulla, mut kun vaimokin on jo laittanut tulevaisuudensuunnitelmat uusiksi...!
Eipä taida sillä tuhlaajapojalla olla sen kaksoiselämän jälkeen paljon muutakaan elämää..hheheheheheh!
Jotkut ukot nyt on JUST tuollaisia, pikkupoikia, jotka ei osaa vielä kunnolla edes persettään pyyhkiä.
Mitäs läksi, kiäh kiäh!
Tai näin: vaimo kokeilee ensin hyvällä, sitten pahalla saada miestä takaisin, ja siinä draamanäytelmässä mies menettää viimeisenkin kuvitelman, että yhteiselämästä voisi joskus tulla jotakin, lasten takia vain. Uuden sussun kanssa voi onnistua mainiosti, tai sitten se tosi rakkaus odottaa seuraavassa ;)
Tuo oli ilkeästi kirjoitettu. Täytyisi olla oikein huippusuperpalkka, jos toinen on työtön ja työssäkäyvä pystyisi pitämään itsellään omakotitalon, kustantamaan lasten elatuksen ja vielä maksamaan exän asunnon!
Ap:lle hanki se lakimies!
Hyi yökkistä. Törkeä mies, kun on hakenut aktiivisesti seuraa! Eikä ole kertonut sinulle mitään (tosin naurettavista) ongelmistaan! Kun olet hoitanut lapsia kotona, antanut miehen mennä ja tulla vapaasti, niin mitenköhän se muka on huonosti kohtelua? Ilmeisesti sinun olisi pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään ja käskeä miestä hoitamaan kotihommat ja lapset - ainakin vapaa-aikanaan. Olla pirttihirmu :). Siten olisi ollut myös jotain mistä kiittää miestä! Ja tottakai miehisyyttäkin olisi kodinhoitoon ym osallistuminen tukenut..
Älä vielä muuta kotiseudullesi. Ei ole hyvä muuttaa kaikkea samaan aikaan. Erossa on jo omat kommervenkkinsä. Talo heti myyntiin ja ositus käyntiin. Tee miehelle selväksi, että hän etsii kämpän jostain, ja pian! Tai ainakaan sinun luona ei lapsia tavata - eikä yövytä. Voi jestas sentään millainen mies, kun vielä lässyttää naisensa kanssa luonasi puhelimisessa. Että ilkeää.
Tuskin voit saada yksinhuoltajuutta, ellei mies sitä halua sinulle antaa. Eikä yksinhuoltajuudella ole kovinkaan paljon eroa yhteishuoltajuuteen. Elatusmaksut lasketaan vanhempien elatuskyvyn ja lasten elatuksen tarpeen mukaan. Yleensä se menee niin, että mitä varakkaammat vanhemmat, sitä suurempi elatuskyky ja sitä suuremmat elatusmaksut.